Espanjan kuningashuoneen korruptioskandaali: prinsessa Cristina vapautettiin syytteistä

Viime perjantaina 17.2. saatiin viimein päätökseen Espanjan kuningashuonetta vuosia koetellut korruptioskandaali. Kuningas Felipen sisar prinsessa Cristina ja erityisesti hänen miehensä Iñaki Urdangarín ovat olleet kohun keskellä viime vuodet ja koko “Noos-tapaus” on jatkunut vuosikymmenen alusta asti. Prinsessa Cristina vapautettiin perjantaina syytteistä, mutta hän sai 265 000 euron sakon osallisuudestaan tapaukseen. Sen sijaan hänen miehensä, entinen olympiatason käsipalloilija Iñaki Urdangarin tuomittiin 6 vuodeksi ja 3 kuukaudeksi vankeuteen ja lisäksi yli 500 000 euron sakkoihin. Syytelistalla oli muun muassa kavallus, petos, verorikoksia ja vaikutusvallan väärinkäyttöä. Toinen tapauksen pääsyytetyistä, Urdangarinin liikekumppani Diego Torres tuomittiin  8 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen ja yli 1,7 miljoonan euron sakkoihin. Tuomituilla on valitusoikeus.
Selvää on, että Espanjan kuningashuone on kärsinyt skandaalista valtavasti, vaikka prinsessa tai hänen puolisonsa eivät ole kuningasperheen ytimessä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Espanjan kuninkaallisia on joutunut oikeuden eteen. Missä tahansa eurooppalaisessa monarkiassa tapaus olisi poikkeuksellinen ja todella vakavasti otettava, mutta erityisesti Espanjassa jutulla voi olla yllättävänkin kauskantoisia seurauksia. Mistä Noos-tapauksessa on siis kyse ja mitä siitä on seurannut?
Embed from Getty Images
Prinsessa Cristina on kuningas Juan Carlosin ja kuningatar Sofian keskimmäinen lapsi ja nykyisen kuningas Felipen isosisko.
En ole seurannut tapausta alusta asti, mutta olen koittanut hahmottaa jutun pääkohdat. Iñaki Urdangaria ja Diego Torresia syytettiin heidän johtamansa voittoa tavoittelemattoman Noos-instituutin käyttämisestä miljoonien eurojen julkisten varojen kavaltamiseen. Urdangarin on käyttänyt lisäksi avioliittonsa tuomaa herttuan titteliä ja yhteyttä kuningashuoneeseen hyväkseen liiketoimissaan saadakseen sopimuksia ilman julkisia tarjouskilpailuja. Noosin kautta on järjestetty mm. urheilutapahtumia. Rahoja on kierrätetty ulkomaiden kautta ja Torresin syytettiin kiertäneen veroja yli 120 000 euron arvosta. Syytettyjä oli lähes kaksikymmentä, joista yhdeksän vapautettiin syytteistä perjantaina. Yksi pääsyytetyistä Urdangarinin ja Torresin lisäksi oli Baleaarien maakunnan presidentti Jaume Matas, joka tuomittiin 3 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen petoksesta ja tahallisista lainvastaisista päätöksistä virassa ollessaan. Matas sai lisäksi seitsemän vuoden viranhallintakiellon. Noos-tapausta pidetään osan laajempaa Palma Arena -tapausta, joka paljasti Baleaarien saarilla vallitsevan laajan korruption.
Skandaali koski kuninkaallisista aluksi vain Urdangarinia, mutta prinsessa Cristina vedettiin myöhemmin mukaan juttuun. Prinsessa ja Urdangarin omistavat yhdessä Aizoon-nimisen yrityksen, jonka kautta osa Noosin rahoista on kulkenut. Prinsessan perheen yksityisiä menoja, kuten lomamatkoja, vaatteita ja harrastuksia on maksettu Aizoonin kautta. Prinsessan roolin on koko ajan oletettu olleen pieni, ja hän on alusta asti väittänyt olleensa tietämätön miehensä rikollisista liiketoimista ja luottaneen mieheensä raha-asioiden hoidossa, kun itse oli kiireinen pienten lasten kanssa. Ilmeisesti oikeudessa tämä meni läpi, sillä prinsessa tosiaan vapautettiin kaikista syytteistä, mutta tuomittiin sakkoihin.
Urdangarinin tiedot poistettiin kuninkaallisen perheen nettisivuilta heti skandaalin alussa ja hän sekä Cristina ovat jättäytyneet pois kuninkaallisesta edustamisesta. Noos-tapauksen katsotaan olleen myös yksi taustatekijä kuningas Juan Carlosin päätöksessä luovuttaa valta pojalleen Felipelle vuonna 2014. Vuonna 2015 kuningas Felipe otti sisareltaan ja täten myös vävyltään pois Palma de Mallorcan herttuatittelit. Cristina on kuitenkin laillisesti yhä hänen kuninkaallinen korkeutensa ja prinsessa, sekä oikeutettu kruununperimykseen, jossa hän on kuudentena tällä hetkellä. Saa nähdä, luopuuko prinsessa omasta ja lastensa perimysoikeudesta paineen alla. Käytännössä Cristinan tai hänen lastensa valtaannousu on todella epätodennäköistä, se vaatisi jonkun suuronnettomuuden, mutta symbolisesti ei tietenkään näytä hyvältä, että Urdangarinin lapset ovat mahdollisia kruununperijöitä. Perhe ei asu enää Espanjassa, vaan muutti muutama vuosi sitten Sveitsiin, mikä on varmasti hyvä myös heidän oman turvallisuutensa vuoksi.
Embed from Getty Images
Iñaki Urdangarin ja prinsessa Cristina menossa oikeuteen vuonna 2016.
Rahasotkut ja veropetokset ovat aina vakavia syytöksiä, mutta tilannetta ymmärtääkseen on pureuduttava espanjalaisen yhteiskunnan ongelmiin. Koko maata vaivaava korruptio ja 2008 vuonna alkanut, pikkuhiljaa ohi menevä lama on koetellut tavallista kansaa ennennäkemättömästi. Eurokriisin aikana Espanjan taloustilanne on ollut otsikoissa myös Suomessa. Espanjalaisten luottamus poliitikkoihin on huono, ja luonnollisesti koetaan vääräksi, että julkisia varoja katoaa ulkomaiden kautta poliitikkojen omiin taskuihin. Yksi monarkian perinteinen etu on se, että kuninkaalliset eivät puutu politiikkaan. Nyt kuitenkin syytetyn penkillä julkisten varojen kavaltamisesta istui myös kuninkaallisen perheen jäseniä – ne, joilta odotetaan parempaa. Kuninkaallisten luksuselintaso on ollut muutenkin kiivas keskustelunaihe Espanjassakin, joten skandaali ei todellakaan tullut hyvällä hetkellä, jos edes tämmöisille syytteille on olemassa hyvää hetkeä. Mutta esimerkiksi kuningatar ei käytä juurikaan arvokoruja, sillä laman keskellä eriarvoisuutta ei kannata korostaa. Oikeuskäsittelyn toivotaan myös todistavan, että oikeusjärjestelmä toimii ja että rikkaat ja kuuluisat ovat lain alapuolella siinä missä muutkin.
Edellinen kuningas Juan Carlos päätti valtaannoustessaan  vuonna 1975 Francon diktatuurin Espanjassa ja symbolisesti palautti demokratian maahan. Espanjalaisen ystäväni sanoin: demokratia ei kuitenkaan enää riitä. Maa kaipaa uudistumista ja moderneja tuulia: tasa-arvoa, vähemmistöjen oikeuksia, korruption kitkemistä… Historiassa on monesti nähty valtaapitäviä, jotka ovat täysin sokeutuneet tavallisen kansan asioista, ja ne tilanteet ovat harvoin päättyneet hyvin. Kuningas Juan Carlosin viimeisiä niittejä oli tyttären ja vävyn taloussotkut, kuin myös keskellä lamaa salassa tehty ylellinen metsästysmatka, josta kuningas jäi kiinni loukkaannuttuaan reissulla. Vallan siirtäminen Felipelle oli fiksu valinta, sillä Felipe pystyi tehdä selkeän pesäeron sisarensa perheeseen. Kuninkaallinen valokeila kohdistuu nyt tuoreeseen hallitsijapariin ja näiden kahteen suloiseen tyttäreen, mutta Felipellä ja Letizialla on todella kova työ tehtävänä, jotta luottamus monarkiaan palautuisi entiselle tasolleen. Kuningashuoneen virhetili on täynnä seuraavan parin vuosikymmenen osalta. Espanjan sisäiset kuohut mm. Katalonian itsenäistymisestä vaikeuttavat asiaa entisestään, sillä itsenäisyyttä tahtovat autonomiset alueet eivät ole kovin positiivismielisiä monarkialle. Itsenäisyysaate on hyvin voimakas Kataloniassa, jossa iso osa paikallisista ei koe olevansa espanjalaisia, miksi he siis haluaisivat hallitsijakseen Espanjan kuninkaan.
Embed from Getty Images
Kuningas Felipe ja kuningatar Letizia
Skandaali on tahrannut koko kuningashuoneen maineen, ja kuningas Felipe ja kuningatar Letizia eivät voi oikein muuta kuin tehdä oman työnsä hyvin ja pysyä poissa vastaavanlaisista sotkuista. Yksi mielenkiintoinen ja surullinen seuraus Noos-kohusta koskettaa myös kuningatarta, joka ei käytä enää kihlasormustaan julkisesti. Felipe, silloinen Asturiasin ruhtinas, halusi tietysti pitää kihlausuutisen salaisena ennen virallista, loppuvuodesta 2003 tehtyä julkistusta. Felipen sormusostokset olisi pistetty merkille, joten hän pyysi apua sisareltaan. Cristina kuitenkin sairastui ja sormuksen kävi sitten ostamassa Iñaki, joka laajalle levinneiden huhujen mukaan osti sormuksen yhdellä skandaaliin liitetyistä tileistä, eikä antanut Felipen maksaa sormuksen hintaa takaisin hänelle. Tästä johtuen sormus symboloi kuningashuoneen häpeän hetkeä, eikä sitä ole nähty julkisesti aikoihin. Todella harmi! Ei voi kuin toivoa parempia aikoja Espanjan monarkialle ja jaksamista kuningasparille, joka on melko yksin edustustöiden kanssa tällä hetkellä.

Jätä kommentti