Miksi kannatan monarkiaa?

Kun kuninkaallisharrastukseni tulee puheeksi, usein kysytään ensimmäisenä, että mikä niissä kiehtoo niin paljon. Ihmisiä myös kiinnostaa tietää, miksi kannatan monarkiaa, ja olen huomannut kyseisen instituution olevan monelle melko vieras, vaikka kaikki tietävät suunnilleen, mikä on monarkian ja tasavallan ero. Hiljattain lupasin keskustelukumppanille avata vähän tarkemmin, miksi näen monarkiat kannattavina järjestelminä. Itse asiassa tällainen postaus on ollut mielessä jo pidempään, nyt sain hyvän kimmokkeen viimeinkin todella tehdä sen.
Lähtökohtaisesti monarkiapolitiikka ei suoraan kosketa minua, sillä en ole yhdenkään monarkian kansalainen enkä myöskään asu yhdessäkään kuningaskunnassa. Tämä blogi ei tuota minulle rahaa, joten tällä tai muillakaan postauksillani ei ole taloudellisia taustavaikuttimia. Täytyy varmaan myös selventää, että en toivo monarkiaa Suomeen tai mihinkään muuhunkaan maahan pakotetusti, mutta en myöskään toivo nykyisten monarkioiden kaatumista. Monarkioilla tarkoitan tässä tekstissä eurooppalaisia perustuslaillisia monarkioita, joissa todellinen valta on parlamentaarisesti valituilla poliitikoilla. Otan esimerkkejä yksittäisistä maista, mutta fokus on yhteisesti kaikissa Euroopan monarkioissa.
Taloudelliset syyt eli käytännössä monarkian ”kalleus” verrattuna tasavaltaan on yksi yleisimpiä aiheita, joista monarkioita kritisoidaan. Tosi asiassa valtioita on erilaisia, eikä voida yksiselitteisesti sanoa, että tasavalta on halvempi tai myöskään kalliimpi ratkaisu. Monarkiassa säästöä tulee esimerkiksi siitä, kun on yhdet vaalit vähemmän; esimerkiksi Suomen vuoden 2012 presidentinvaalit maksoivat n. 24 miljoonaa euroa (Vaalit.fi). Lisäksi monarkiassa saa useamman kuin yhden henkilön työpanoksen, sillä monarkiaan kuuluvan perinnöllisyyden vuoksi myös kruununperilliset eli tavallisesti hallitsijan lapset ja lähisukulaiset ovat julkisia henkilöitä. Hieman laskutavasta riippuen esimerkiksi Ruotsissa on kuusi aktiivisesti työskentelevää kuninkaallista aikuista, Tanskassa viisi ja Britanniassa luku nousee jo yli kymmeneen. Monarkiaan liittyviä kuluja, joita tasavallassa ei ole, ovat mm. kuninkaallisten perhetapahtumat, kuten häät ja kastejuhlat. Usein valtio ei rahoita perhetapahtumia kokonaan, mutta tämä riippuu maasta ja tapahtuman luonteesta. Tällaisista tapahtumista tulee myös merkittävästi tuloja yrityksille ja siten myös valtiolle esim. matkailun kautta. Lisäksi kuninkaallisten häiden kaltainen kansainvälinen mediahuomio on arvokasta mainosta maalleen.

Iso osa monarkian kustannuksista liittyy rakennusten ylläpitoon, mutta vaikka monarkia lakkautettaisiin heti huomenna, vanhoja ja merkittäviä linnoja ei jätettäisi silti rappiolle. Kustannukset siis jatkuisivat. Palatsit ja linnat ovat suosittuja matkailunähtävyyksiä, ja kattavat osan ylläpitokustannuksistaan pääsymaksujen kautta. Tukholmassa sekä kuninkaanlinna että kuningasparin koti Drottningholmin linna ovat jatkuvasti auki yleisölle, ja kuninkaanlinnassa järjestetään usein hovin historiaan liittyviä näyttelyitä.
Ruotsin kuningashuoneen sivuilla annetaan hyvä yleiskuva hovin ja kuningasperheen rahoituksesta. Sanomalehti Dalarnas tidningarin artikkelissa laskettiin, että kustannukset olivat vuonna 2015 noin 13 SEK/asukas. Tässä muutaman vuoden vanhempi, mutta silti ihan relevantti artikkeli Yleltä  Suomen presidentti-instituution kustannuksista. Jos pyöristetään, niin Ruotsin monarkian ja Suomen presidentti-instituution voidaan sanoa maksavan vuosittain noin 20 miljoonaa euroa – summat vaihtelevat hieman vuosittain esimerkiksi rakennusten korjaustöiden tai erikoistapahtumien mukaan. Minusta monarkiaa ei voi pitää kalliina ratkaisuna, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi Ruotsissa ylläpidettäviä kiinteistöjä on moninkertainen määrä, ja valtionpään tehtävien lisäksi edustustyötä tehdään niin sanotusti koko perheen voimin. Jos vielä ottaa huomioon monarkian suotuisat vaikutukset taloudelle, niin sanoisin diilin olevan oikein hyvä Ruotsille. Mutta kahden maan vertailu ei ole aukotonta, ei edes niin samankaltaisten kuin Suomi ja Ruotsi. Maan koko, kansainvälinen merkittävyys, perinteet ja monet muut asiat vaikuttavat siihen, paljonko valtionpään instituution pyörittäminen maksaa, olipa kyse sitten monarkista tai presidentistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa presidentin kustannuksia nostavat mittavat turvajärjestelyt, kun kyseessä on kiistatta yksi maapallomme johtavista valtioista. Keväällä lehdissä näkyi otsikoita, kun presidentti Trumpin pallottelu Valkoisen talon, New Yorkin ja Floridan huvilan välillä olivat logistisen painajaisen lisäksi myös erittäin kallista veronmaksajille. Toisaalta taas suuressa, yli 40 miljoonan asukkaan Espanjassa monarkia on Euroopan halvimpia ja maksoi alle 8 miljoonaa euroa vuonna 2015. Asiat voidaan siis järjestää monella tavalla, mutta vertailu pelkkien lukujen pohjalta ei kerro koko totuutta.
Rahoituksen lisäksi usein keskustellaan myös kuninkaallisten verotuksesta, ja tähän löytyy monta eri ratkaisua. Jokainen hovi on erilainen ja toimii omalla tavallaan. Britanniassa omaisuus monarkilta monarkille on perintöverovapaata, samoin osa hallitsijan ja kruununperillisen tuloista, tosin käytännössä kuningatar ja Walesin prinssi Charles maksavat veroja vastaavat summat vapaaehtoisesti, ja näin on tehty jo usean brittihallitsijan aikana. Norjassa hallitsija ja kruununperijä puolisoineen ovat vapautettuja veroista, kun taas Tanskassa kuninkaallinen perhe on vapautettu tuloveroista, muttei perintö- ja kiinteistöveroista. Espanjassa ja Ruotsissa kuningasperhe maksaa veroja siinä missä muutkin. Käytäntöjä on siis monenlaisia, eikä ole mitenkään poikkeuksellista tasavallallekaan, että presidentin palkkio on verovapaata – niin se on Suomessakin.
Kuninkaallisten verotusasiat ovat monimutkaisia tavalliselle kansalaiselle osittain siksi, että me harvemmin tiedämme täsmälleen, miten kuninkaallisen perheen rahoitus on järjestetty, mitä kuluja summiin sisältyy ja mitkä asiat ovat kenenkin omaisuutta: valtion, hallitsijan vai mahdollisesti säätiön. Säätiöinti takaa omaisuuden (esimerkiksi Ruotsissa kuningashuoneen jalokivikokoelmien) pysyvän suvussa, mutta se ei silti ole hallitsijan henkilökohtaista yksityisomaisuutta. Kuninkaalliset palatsit ovat varmasti aika lailla kaikki valtion/kruunun omaisuutta, kun taas esimerkiksi kesäasunnot ovat usein yksityisiä. Nämä mahdolliset verotusvapaudet eivät häiritse minua, sillä katson kokonaisuudessaan monarkian hyödyn olevan suurempi. Esimerkiksi perintöverosta vapauttaminen voi olla ihan järkevää, jotta varmistetaan arvokkaan ja historiallisen omaisuuden pysyminen suvussa ja samalla myös valtiota edustavalla instituutiolla. Mutu-tuntumalla sanoisin, että eiköhän suurimmat veronkiertäjät löydy jostain ihan muualta kuin kuninkaallisista perheistä. Lakeja ja järjestelyjä on kuitenkin aina mahdollista muuttaa tilanteen mukaan. Yleisestikin yleisö kyllä kiinnittää monarkian taloudenpitoon huomiota, joten eiköhän joka maassa ole mietitty tarkasti kohtuuden rajoja. Esimerkiksi Espanjassa hovi on leikannut rahoitustaan useamman kerran tällä vuosikymmenellä pysyäkseen linjoissa maan talousvaikeuksien kanssa. Itse kannatan ajatusta, että kuninkaalliset maksaisivat vaikkapa ainakin tuloveroja, mutta minulla ei ole siihen sananvaltaa.
juhani kandell_tpk

Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia

Kysymys tasa-arvosta on yksi monarkian vastustajien suurimmista kipukohdista. Monarkia eroaa tasavallasta pääpiirteissään niin, että asema valtionpäänä on elinikäinen ja periytyy suvussa, normaalitilanteessa hallitsijan lapselle. Tietysti ymmärrän, miksi monet kokevat erityisesti perinnöllisyyden ongelmana, mutta en vain itse koe sitä niin. Valta on seremoniallista ja kuninkaallinen perhe toimii keulakuvana maalleen; poliittisena johtajana toimii pääministeri. Minusta päämiehen tehtävän pitäminen pienen porukan hyvin valvotuissa käsissä tavallaan suojelee valtiota – maailma on täynnä esimerkkejä siitä, miten presidenttiys ei aina toimi toivotulla ja oikeudenmukaisimmalla tavalla. Joissain tasavalloissa vaalit ovat lähinnä vitsi, jossain taas presidentiksi saattaa nousta kuka tahansa. Perinnöllisyys edesauttaa sitä, että tuleva hallitsija saa aina parhaan mahdollisen koulutuksen ja kasvaa kunnolla asemaansa. Minä näen sen jatkuvuutena ja vakautena. Hallitsijan vaihtuessa kansa tietää jo etukäteen, kuka on seuraavana ja mitä odottaa lähikuukausilta. Uskon, että työhön on helpompi paneutua, kun sen ympärillä ei pyöri poliittista peliä, mikä puolestaan kytkeytyy myös monarkin puolueettomaan rooliin.
Maailman kaikkea epäoikeudenmukaisuutta ei valitettavasti voi kovin helposti poistaa, ja joku tulee aina syntymään parempiin lähtökohtiin kuin joku toinen. Minusta tässä kontekstissa se, että muutama ihminen syntyy hieman parempiin oloihin ja erilaiseen elämäntehtävään kuin minä, ei ole pois minulta tai muilta.
Myös monarkioiden tasa-arvo kruununperimyksen sukupuolisidonnaisuuden suhteen herättää paljon keskustelua. Tästä olen itse sitä mieltä, että kruununperijän tulisi olla hallitsijan vanhin lapsi sukupuoleen katsomatta, ja näinhän asia on suurimmassa osassa Eurooppaa. Laskujeni mukaan poikia suositaan enää vain Espanjassa, Liechtensteinissa ja Monacossa. Espanjassa asiasta on puhuttu pitkään, ja veikkaan muutosta viimeistään siinä vaiheessa, kun prinsessat Leonor ja Sofia avioituvat. Ruhtinaskunnat Liechtenstein ja Monaco ovat vauraina ”lilliputtivaltioina” tavoiltaan erilaisia, joten muutos on varmasti hitaampaa, mutta toivottavasti joskus edessä.
JorgenGomnaes_kongelige hoff

Norjan prinsessa Ingrid Alexandrasta odotetaan maan ensimmäistä kuningatarta sitten 1400-luvun. Kuva: Jørgen Gomnæs / Det kongelige hoff

Tästä pääsemme monarkin rooliin ja monarkian yhteiskunnalliseen merkitykseen. Eurooppalaisissa perustuslaillisissa monarkioissa hallitsija on valtionpäämies ja maan yhteinäisyyden symboli. Hallitsijalla ei ole poliittista taustaa tai vaikutusvaltaa, ja näin ollen hän edustaa paremmin koko kansaa. Monet presidentitkin ovat hyvin suosittuja kansan keskuudessa, mutta presidentillä on aina poliittinen tausta, jonka takia osa ihmisistä ei koe häntä omakseen. Jos presidentillä on paljon valtaoikeuksia ja rooliin kuuluu poliittinen päätöksenteko, on vaikeaa olla koko kansan edustaja. Sauli Niinistö ilmoitti hiljattain hakevansa jatkokautta, ja olen jo kuullut oikeilta ihmisiltä mielipiteitä, että presidentin ja hänen puolisonsa esiintyminen on muuttunut korostetun positiiviseksi nyt, kun vaalikampanjat alkavat lähestyä. Minä arvostan valtionpään puolueettomuutta ja näen toimivana ratkaisuna sen, että valtion ”ylin palli” keskittyy olemaan nimenomaan se edustava ja kansaa yhdistävä tekijä. Lisäksi koen positiivisena sen, että kansa pystyy ”tutustumaan” hallitsijaan pidemmän aikaa, yleensä jo ihan lapsuudesta asti.
Mainitsin aiemmin mieltäväni monarkian suojelevan valtiota, ja en ole yksin ajatuksen kanssa. Cato-instituutin Matthew Feeney kirjoitti prinssi Georgen syntymän aikaan vuonna 2013 amerikkalaisen presidentti-järjestelmän olevan täysin toisenlainen, mitä perustuslaki aikoinaan tarkoitti sen olevan. Samalla hän puki ajatukseni ääneen.
”– the reality is that the British monarch actually provides more of a check on the U.K’s elected and unelected legislators. In the last hundred years many European nations have experienced fascism, communism, and military dictatorships. However, countries with constitutional monarchies have managed for the most part to avoid extreme politics in part because monarchies provide a check on the wills of populist politicians. European monarchies–such as the Danish, Belgian, Swedish, Dutch, Norwegian, and British–have ruled over countries that are among the most stable, prosperous, and free in the world. Constitutional monarchs make it difficult for dramatic political changes to occur, oftentimes by representing traditions and customs that politicians cannot replace and few citizens would like to see overthrown.”
Valtion ja kansan yhtenäisyys on sellainen asia, jota ei pidä aliarvioida. Kansallishenki on suuri voimavara esimerkiksi kriisien keskellä, ja hallitsijan sekä muun kuningasperheen merkitys tulee usein esiin juuri hädän hetkellä. Hitlerin kerrotaan kutsuneen kuningataräiti Elisabetia (nykyisen kuningatar Elisabetin äiti) Euroopan vaarallisimmaksi naiseksi, sillä kuningattarella oli vahva rooli kansan taistelutahdon ja moraalin ylläpitämisessä. Kuningatar vieraili pommituskohteissa, kieltäytyi lähtemästä Lontoosta, vaikka Buckinghamin palatsiakin pommitettiin ja kannusti naisten osallistumista kriisinhoitoon. Esimerkiksi hänen tyttärensä Elisabet koulutettiin automekaanikoksi sodan aikana. Vuoden 2004 joulukuun tsunamissa Kaakkois-Aasiassa kuoli yli 500 ruotsalaista, ja kuningas Kaarle Kustaan koskettavaa ja henkilökohtaista puhetta muistellaan edelleen. Euroopan terrori-iskujen aikana kuningasperheet ovat viestittäneet, että pelolle ei saa antaa valtaa, ja että toisista huolehtiminen on tärkeämpää kuin koskaan.
Kansallishenki on tärkeää myös hyvinä aikoina, ja kuningasperheet ovat tehokkaita sen kohottamisessa. Alankomaiden King’s Day, joka vietetään iloisissa karnevaalitunnelmissa, ja Ruotsin Victoriadagen, jolloin kuningasperhe kokoontuu Öölantiin juhlakonserttiin ja tapaa samalla kansalaisia, ovat hyviä esimerkkejä suosituista perinteistä, joita monarkioihin liittyy. Kuninkaallisten seuraaminen ei tarkoita, että en ajattelisi myös pakolaiskriisiä tai ilmastonmuutosta, mutta useimmista ihmisistä on silti mukavaa saada välillä muutakin ajateltavaa kaikkien maailman ongelmien keskelle.
Nykyisiin monarkioihin liittyy vahvasti tärkeiden ja yleishyödyllisten asioiden ajaminen. Kuningasperheiden jäsenillä on kymmeniä, joillain jopa satoja erilaisia organisaatoita ja järjestöjä, joiden suojelijoina he toimivat. Kuninkaallinen huomio mille tahansa asialle tuo paljon enemmän näkyvyyttä, ja on hienoa, että vaikutusvaltaa käytetään hyvien ja arvokkaiden asioiden edistämiseen. Prinsessa Madeleine, Min Stora Dag -järjestön suojelija, järjesti reilu vuosi sitten vakavasti sairaille lapsille teekutsut Tukholman kuninkaanlinnassa. Prinsessa oli pukeutunut Nobel-iltapukuunsa ja kantoi oikeaa tiaraa päässään. Prinssi Harry puolestaan on viime vuosina seurannut äitinsä prinsessa Dianan jalanjälkiä, ja tehnyt valtavan hyvää työtä projektiensa kanssa. Mainittakoon esimerkiksi Invictus Games, prinssin kehittämät paralympialaiset sotaveteraaneille, sekä Heads Together -mielenterveyskampanja, jossa Harry toimii veljensä Williamin ja kälynsä Catherinen kanssa yhteistyössä. Harry on puhunut avoimesti Dianan kuoleman vaikutuksesta omaan mielenterveyteensä, ja näin pyrkinyt poistamaan aiheeseen liittyviä ennakkoluuloja. Viime syksynä Harryn käynti HIV-testissä otettiin videolle ja julkaistiin kuningashuoneen Facebook-sivuilla, tavoitteena madaltaa nuorten kynnystä tehdä testi.
Kaikelle tällaiselle työlle on vaikeaa laskea arvoa, mutta sitä on mahdotonta korvata laittamalla vain jotkut muut henkilöt (kuten kulloinenkin presidentti) tekemään samaa. Sanotaan, että kuninkaallinen julkisuus on sitä harvinaisinta, ja siksi myös todella vaikuttavaa. Minusta olisi hölmöä heittää se hukkaan. Hyväntekeväisyystyö istuu mainiosti kuninkaallisten rooliin. Jokaisella on lisäksi mahdollisuus valita henkilökohtaisia kiinnostuksenkohteita agendaansa, jolloin työ on oikeasti mielekästä ja tulokset hyviä. Uusien sukupolvien myötä on tartuttu uusiin aiheisiin – prinsessa Diana kätteli ja halasi AIDS-potilaita paljain käsin aikana, jolloin vielä yleisesti uskottiin viruksen leviävän koskettamalla. Hänen poikansa William ja Harry ovat puolestaan paneutuneet mielenterveyteen, joka on ollut tabu vuosisatoja. Kruununprinsessa Victoria tuttu näky ilmastoyhteyksissä, prinssi Carl Philip taas edistää mielellään liikuntaa ja urheilua.
Historia ja sen vaaliminen on iso osa kansallisidentiteettiä. Euroopan kuningashuoneet ovat vanhoja, muutamat jopa tuhatvuotisia. Se on ihmisen mittakaavassa valtavan pitkä ajanjakso, ja kun takana on tuhannen vuoden perinne valtion hoitamisesta, luonnollisesti kynnys luopua siitä on korkealla. Historia on jokaisen valtion ydinosia.
Monarkiaan liittyy oleellisesti monia perinteitä ja tapoja, ja joidenkin mielestä kyseessä on usein vaan turha pokkurointi ja hienostelu. Protokollaa kyllä noudatetaan luultavasti kaikissa valtioissa, ja ihan Suomessakin on tietty arvojärjestys valtion virallisissa tilaisuuksissa. En näe perinteitä ongelmallisina, sillä me noudatamme niitä kaiken aikaa itsekin arjessa. Tietenkään kaikesta ei tarvitse pitää kynsin ja hampain kiinni, mutta perinteet edustavat jatkuvuutta ja siten myös vakautta. Kuninkaallisten ”säännöt” eivät ole tuulesta temmattuja, vaan meillä tasavallassakin tiedetään täsmälleen, missä järjestyksessä tilaisuuteen saavutaan ja miten ihmisiä puhutellaan. Protokollan tarkoitus on selkeyttää ja helpottaa eri tahojen suhteita ja yhteistyötä.

Kysymys eläkkeelle jäämisestä iski Euroopan monarkioihin tällä vuosikymmenellä lujaa. Eliniän piteneminen näkyy, ja on aiheellista miettiä, ansaitseeko hallitsijakin rauhalliset viimeiset vuodet elämänmittaisen isänmaan palveluksen jälkeen, vai täytyykö työtä tehdä täysillä toinen jalka haudassa loppuun asti. Eläköityminen, eli kruunun luovuttaminen seuraavalle sukupolvelle sen sijaan, että hallitsija vaihtuu vasta edellisen kuollessa, on ollut tapana jo aiemmin esimerkiksi Alankomaissa ja Luxembourgissa. Itse kannatan tätä ajatusta, minusta se ei vesitä monarkian ideaa, vaan nimenomaan osoittaa inhimillistä sopeutumista nykyaikaan. Huomattavaa on, että eläkeiät ovat huomattavasti korkeampia, kuin tavallisesti: Alankomaiden Beatrix oli 75-vuotias luopuessaan vallasta, Tanskan Margareetan puoliso Henrik oli kahdeksankymppinen ilmoittaessaan eläkepäätöksestään, ja Britannian Elisabetin 96-vuotias puoliso Philip ilmoitti keväällä jättäytyvänsä edustustehtävistä kesän jälkeen. Hallitsijana tai hallitsijan puolisona oleminen on kovaa työtä, ja vaatii usein henkilökohtaisia uhrauksia, mutta velvollisuus tulee ensin, eivätkä monarkit tästä koskaan valita. Leppoisat viimeiset vuodet ovat ihan kohtuullinen toive ja helppo järjestää.

Monarkian pr-arvo on tullut puheeksi jo aiemmin, ja sitä on hankala käsitellä erikseen, sillä se kytkeytyy niin taloudellisiin puoleen, monarkian rooliin kuin kansansuosioonkin. Kaikki tietävät, mitä kuninkaalliset ovat, vaikka eivät kuningaskunnassa asuisikaan. Jopa 3-vuotias sisarenpoikani tiesi, mistä on kyse, kun täti kertoi olleensa katsomassa kuninkaita ja kuningattaria Helsingissä. Varsinkin pienille maille kuninkaallinen perhe on kuin jatkuvasti pyörivä mainos, josta luopuminen olisi sulaa hulluutta. Valtionpään ja ympäröivän instituution pyörittäminen maksaa joka tapauksessa jotain, mutta se on todella iso plussa, jos se kyseinen instituutio antaa näkyvyyttä, josta muuten saisi vain haaveilla, ja lisäksi vielä on tuottoisa bisnes. Kaikkea ei voi mitata rahassa, mutta sen voimalla maailma nykyisin aika pitkälle pyörii, joten olisi hölmöä kiistää tällaisten hyötyjen merkittävyys. Monellakaan valtiolla ei olisi varaa luopua tällaisesta huomiosta. Toukokuussa netissä levisivät kuvat Norjan 11-vuotiaasta prinssi Sverre Magnuksesta hassuttelemassa linnan parvekkeella isovanhempiensa syntymäpäiväjuhlissa. Aikakauslehdet julkaisevat säännöllisesti kollaaseja kaikkien aikojen upeimmista prinsessatyyleistä. Herttuatar Catherinen pitämät edullisemman hintaluokan vaatteet myydään hetkessä loppuun. Kuninkaallisia häitä saapuu raportoimaan satoja tai jopa tuhansia toimittajia ympäri maailmaa. Kaikki tällainen kilahtaa aina lopulta valtion kassaan.
Maailma tarvitsee myös viihdettä. Kuninkaalliset ovat myös kiinteä osa populaarikulttuuria, ja jo Marie-Antoinette oli aikansa tyyli-ikoni. He edustavat positiivisia arvoja, ja toivoisin tulevaisuuden tyttäreni ottavan mallia ennemmin vaikkapa kruununprinsessa Victoriasta kuin Kardashianeista. Ei ole sattumaa, että Netflixin The Crown -sarjassa Winston Churchill viittaa usein monarkian ja kruunun ”taianomaisuuteen”. Instituutio on kaikessa historiassaan varsin kiehtova ilmiö, joten ei ole mikään ihme, että se kiinnostaa ihmisiä. Monille se on tällainen oikea harrastus, kuten minulle, kun taas toiset seuraavat vähän kepeämmin. Populaarikulttuuria usein kritisoidaan, mutta minä en katso olevani kelvollinen arvostelemaan muita ihmisiä heidän ajankäytöstään ja kiinnostuksistaan. Olen muutaman kerran törmännyt ajatukseen, että juurikin kuninkaallisia seuraavat ovat tyhjäpäitä, joilla ei ole mitään ymmärrystä yhtään mistään. Tuollainen mielipide (tai sen ääneen sanominen) kertoo enemmän puhujasta kuin kohteesta.
Huhhuh, näin pitkää tekstiä en olekaan aiheesta koskaan kirjoittanut! Tiivistetysti, minusta monarkialla on paikkansa maailmassa. En koe sitä epätasa-arvoiseksi järjestelmäksi, mutta sen sijaan todella arvostan työtä, jota kuninkaalliset perheet tekevät maansa ja kansansa eteen. Kotimainen ja kansainvälinen hyväntekeväisyystyö on tärkeää ja kuninkaallista panosta on vaikea korvata oikein millään. Kansa ja valtio hyötyvät monarkiasta monin tavoin. Minusta erityisesti moderneissa Pohjoismaissa kuningasperheet ovat onnistuneet lähentymään kansan kanssa oikealla tavalla, säilyttäen valtionpään asemaan liittyvän arvokkuuden, silti eristämättä itseään norsunluutorniin.
Ruotsin kruununprinsessa Victoria on luultavasti suosikkini Euroopan kuninkaallisista. Tähän kuvaan tiivistyy paljon symboliikkaa: perinteitä yhdistettynä uusiin tuulahduksiin. Victorian ja Danielin häät aloittivat uuden kultakauden Ruotsin monarkialle, mikä on vain yksi esimerkki siitä, miten vakaa instituutio monarkia on; se kestää pienet heilahtelut.

2 kommenttia artikkeliin ”Miksi kannatan monarkiaa?

  1. Upea postaus, aivan kuin olisit lukenut ajatukseni ja pukenut ne sanoiksi…! 🙂

    Usein monarkiaa moititaan juuri sen kalleudesta. Toit hyvin esille, miten kuninkaallisten panos esimerkiksi hyväntekeväisyystyössä on korvaamatonta.

    Prinsessa Madeleinen ohella kruunuprinsessa Victoria on myös minun suosikkini. Vuoden 2010 häät olivat upeat ja tunteikkaat ❤

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos kommentistasi! Usein tuntuu, että ihmisten mielikuva monarkiasta on jäänyt 1800-luvun tasolle. Niin kuin kirjoitin, hintalappu yksissään kerro vielä mitään, vaan se mitä sillä rahalla saa. 🙂

      Ruotsin kuninkaalliset tuntuvat hyvin maanläheisiltä moniin kollegoihinsa verrattuna, siksi heistä on varmaan helppo pitää. Heidän suhteensa kansaan ja mediaan on mutkaton, ja molemminpuolinen kunnioitus pitää välit toivottavasti toimivina jatkossakin seuraavan sukupolven kanssa!

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s