Prinssi William Suomessa – kokemuksia livebongauksesta!

Cambridgen herttuan prinssi Williamin vierailu Suomessa on ollut valtakunnan viikon kohokohtia! Runsaasti mediahuomiota saanut visiitti oli lyhyt, mutta täynnä ohjelmaa, kuten viralliset vierailut yleensä ovat. Tiivistän tähän postaukseen vierailun sisällön ja kerron livebongaamisesta! Prinssi William Suomessa on harvinainen tilaisuus, joten pakkohan sitä oli päästä paikalle. 😀

William saapui koleaan ja harmaaseen Helsinkiin keskiviikkona iltapäivällä. Saapumisaika oli arvailun varassa, kunnes lehdistössä alettiin puhua kello kahdesta. Hieman kahden jälkeen Presidentinlinnan pihalle ajoi pitkä letka autoja, joista prinssi seurueensa kanssa nousi. Yleisön harmiksi autot ajoivat linnan porttien sisäpuolelle ja tukkivat entisestään huonoa näkymää, joten näimme oikeastaan vain lyhyen vilahduksen päälaesta.

Olimme muuten mummoni kanssa ensimmäisinä odottamassa Presidentinlinnan porteilla, kun ohitsemme kävellyt Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Rita Tainola huikkasi, että prinssin esiintyminen kestää sitten vain 10 sekuntia. Oikeassa oli, mutta pakkohan meidän oli silti tulla paikalle koittamaan onneamme.

38690479012_ab71739e8b_k
Kuva: Matti Porre/Tasavallan Presidentin kanslia

Syy siihen, ettei tätä vierailua siirretty vuodenvaihteen yli herttuatar Catherinen raskauden myötä, oli juurikin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunnioittaminen. Saapuessaan prinssi William luovutti presidentti Niinistölle kirjeen isoäidiltään kuningatar Elisabetilta, joka onnitteli merkkipäivän johdosta, muisteli vuoden 1976 valtiovierailuaan Suomeen ja korosti Suomen ja Britannian ystävällisiä välejä. Kirje kuului kokonaisuudessaan näin:

Mr. President,

Prince Philip and I send our warmest good wishes to you and to the people of Finland on the occasion of its 100th Anniversary.

We have fond memories of our State visit to Finland in 1976, when we experienced the warm hospitality of Helsinki, Turku and Jyväskylä.

In 1976, I spoke about how we in Britain had long associated friendliness with Finland, an association that is no less true 41 years later. Over the past four decades our two nations have worked together in many ways – on security, on commerce, on our people-to-people Iinks – always aided by that spirit of friendship. I have no doubt that we will continue to build our relationship in this way in the years to come.

Your good friend,

Elizabeth”

38690477832_87dff14741_k
Kuva: Matti Porre/TPK

Presidentin ja prinssin kahdenvälisten keskusteluiden jälkeen William pääsi hieman rennomman ohjelmanumeron pariin esittelemään jääkiekkotaitojaan, kun hän tutustui Iceheartsin toimintaan Salmisaaren jäähallissa. Icehearts tarjoaa pitkäkestoista tukea sitä tarvitseville lapsille joukkueurheilun kautta. William nähtiin jäällä laukomassa kiekkoja!

Embed from Getty Images

Jäähallin jälkeen vuorossa oli vastaanotto Ison-Britannian Suomen suurlähetystössä, Britannian Suomen-suurlähettilään Sarah Pricen emännöimänä. Britannian Suomen suurlähetystön rakennus on kaunis kartano Helsingin Kaivopuistossa, ja siellä prinssi William muuten myös yöpyi. Ensimmäisen vierailupäivän päätti presidentin tarjoama päivällinen Mäntyniemessä. Presidentti Niinistön puolisoa rouva Jenni Haukiota ei näkynyt päivällä Presidentinlinnalla, mutta illallisella parin esikoista odottava rouva Haukio oli mukana.

38010187434_f5073cd61a_k
Kuva: Matti Porre/TPK

Torstaina Williamin ohjelma jatkui Slush-kasvuyritystapahtumalla, jossa paikalla oli myös Ruotsin prinssi Daniel. Danielin uutisoitiin ennakkoon tulevan torstaiksi Slushiin, mutta olikohan lehdistöltä mennyt ohi tieto siitä, että myös Danielin vierailu oli kaksipäiväinen ja alkoi jo keskiviikkona? Mitään ennakkotietoja en aiheesta kuullut, eikä yhdessäkään lehdessä näkynyt edeltävinä päivinä mainintaa Danielin muusta ohjelmasta. Yllätys keskiviikkoaamuna oli melkoinen, kun lehdistä paljastui prinssin saapuneen jo silloin Helsinkiin.

Joka tapauksessa, Slushin avajaisissa Niinistöllä oli kaksi prinssiä seuranaan. William ja Daniel tapaavat uudestaan alkuvuodesta, kun Cambridget vierailevat Ruotsissa ja Norjassa. Hienoa, että herttuaperhe alkaa viimein muodostaa kontakteja Euroopan muihin nuoremman polven kuninkaallisiin. Kuten jo aiemmin on puhuttu, samaan aikaanhan William sitten Victorian, Haakonin, Fredrikin ja muiden kanssa on vallassa!

Slushin jälkeen prinssi William jatkoi opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen ja Helsingin kasvatuksen- ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolaisen kanssa tutustumaan kuuluisaan koulujärjestelmäämme ja erityisesti KiVa-koulu kampanjaan. Ennakkoon ei tietenkään virallisesti kerrottu, mihin kaupungin alakouluun seurue suuntaisi, mutta keskiviikkona lehdet tiesivät puhua Lauttasaaresta.

Embed from Getty Images

Sitten tuli reissun odotetuin osuus: walkabout (eli tervehtimiskierros kansan parissa) Esplanadilla ja vierailu Mantan markkinoilla Havis Amandan aukiolla. Tähän yhteyteen presidentin kanslian tiedotti ennakkoon mahdollisuutta tervehtiä prinssiä, ja yleisöä olikin kerääntynyt paikalle ainakin useita satoja henkiä, ellei jopa tuhatpäinen yleisö. Vaikea arvioida, kun itse oli väkijoukon keskellä.

Markkinoilta prinssi jatkoi viereiseen Helsingin kaupungintaloon lounaalle pormestari Jan Vapaavuoren ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan Tuuli Kousan kanssa. Tämän jälkeen olikin jo aika suunnata takaisin kotimaahan – vierailu päättyi Suomen ilmavoimien näytökseen Helsinki-Vantaan lentokentällä. Varsinkin viimeinen ohjelmanumero oli varmasti mieluisa aiemmin ambulanssihelikopteria ammatikseen lentäneelle Williamille!

Embed from Getty Images

No, miten se livebongaus sitten meni? Keskiviikkona olimme mummoni kanssa hyvissä ajoin paikalla Presidentinlinnalla. Tiesin, että saapuminen on vain lyhyt hetki ja että hyvää kuvaa on vaikea saada porttien takaa, mutta ajattelimme, että olisi silti kiva olla katsomassa. Poliisi pyysi siirtymään tien toiselle puolelle, kuten kesäkuussa Pohjoismaisten valtionpäiden vierailun yhteydessä. Liikenne katkaistiin vain hetkeksi tällä kertaa, kun saapujia oli vain yksi (vaikkakin autosaattue näytti loputtomalta).

Williamista näki saapumisen yhteydessä todellakin vain lyhyen vilahduksen. Samalla kun yritin ottaa kuvaa, menin vielä sekaisin autoissa ja menetin näköyhteyden itse prinssiin hetkeksi. Kun hetki oli muutenkin lyhyt, tuhlasin kallisarvoisia sekunteja hakiessani Williamin kasvoja hyvin samantyylisesti pukeutuneen seurueen ja autojoukon keskeltä.

Embed from Getty Images

Odotimme, josko presidentti ja prinssi tulisivat parvekkeelle vilkuttamaan, mutta turha toivo. Vierailut ovat tietysti ensisijaisesti diplomatiaa, valtioiden välisten suhteiden hoitamista, mutta parvekenäyttäytyminen olisi minusta ollut nopea ja tehokas tapa huomioida yleisö, jota kuitenkin lehdistön mukaan oli noin satapäinen joukko. Ehkä se olisi ollut kuitenkin vähän liikaa näin pienelle ja ”vaatimattomalle” tapaamiselle.

Lännen Media pyysi sattumalta haastattelua, ja illalla minä ja mummo löysimme itsemme monen lehden verkkosivuilta: ainakin Aamulehti, Ilkka, Keski-Pohjanmaan sanomat, Forssan lehti ja Hämeen sanomat julkaisivat artikkelin. Harmi vain, että toimittaja kirjoitti virheellisesti blogin nimeksi Timanttisali. Artikkeli löytyy tämän linkin takaa.

Ironista kyllä, kesäkuisella bongausreissullamme oli huonompi sää kuin nyt marraskuussa. Lämpötilassa ei varmasti ollut suuria eroja, mutta kesäkuussa tuli paljon sadetta ja rakeita niskaan. Nyt William säästyi kaatosateelta, vaikka koko ajan tuntui vähän tihkuttavan. Uskon kuitenkin, että Lontoosta kotoisin oleva prinssi on ihan tottunut kylmään ja kosteaan keliin, eikä saanut suuria traumoja Suomesta. 😀

prinssiwilliam_helsinki
Prinssi William tervehtimässä yleisöä Esplanadilla, etualalla turvamies 😀 Kuva: Timanttisalonki

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut fiksua mennä keskiviikkona vaikkapa sinne jäähallille tai kärkkymään suurlähetystön eteen, sillä Presidentinlinnalta ei hyvää kuvaa saa. Tien toiselta puolelta on hankala nähdä mitään, joten jos vieras ei tule parvekkeelle, yleisö jää aika tyhjin käsin. Torstaille oli kuitenkin suuremmat odotukset, ja vaikka en päässytkään juttusille Williamin kanssa, oli reissu mielestäni onnistunut. Olimme hyvissä ajoin Espalla, ja pääsimme ihan kiinni aitaan, jolla vieraiden kävelyreitti oli rajattu.

Ihmisiä oli paljon, ja kävely siinä mielessä aika pitkä, että kesti noin puolisen tuntia, ennen kuin prinssi meni meidän ohitsemme. Siitä seurasimme vielä markkinoille Havis Amandan patsaan ympäristöön, ja seisoin metrin säteellä Williamista tämän tutustuessa markkinoiden hillomyyjien kojuun. Walkaboutilla oli myös joulupukki, jolle William antoi kirjeen pojaltaan prinssi Georgelta! Tällaisena pienenä yksityiskohtana tulee vielä mieleen, että William oli yllättävän pitkä livenä, kuulin saman kommentin monesta suusta. Pormestari Jan Vapaavuori näytti kyllä pieneltä prinssin vieressä.

Kaiken kaikkiaan vierailusta ja bongaamisesta jäi hyvä maku. Ensi kerralla on kokemusta viisaampi ja osaa miettiä taas vähän edelliskertaa paremman suunnitelman. Hieman harmittelen, että prinssi Danielin samanaikainen vierailu oli mennyt täysin ohi lehdiltäkin, sillä hänen kanssaan olisi ehkä ollut mahdollisuus päästä jutustelemaan. Mutta kun ei ollut ajoissa tietoa ohjelmasta, niin ei sitten pystynyt yllättäen venymään moneen paikkaan.

Mutta onpahan nyt livebongattu prinssi William Suomessa! Koskahan saadaan Kate tänne pohjoiseen? 😀

Artikkeli julkaistu alun perin marraskuussa 2017. Korjattu kappalejakoa ja kirjoitusvirheitä huhtikuussa 2021.

Jätä kommentti