Alankomaiden kuningas Willem-Alexander viisi vuotta vallassa – hovi julkaisi upeita kuvia kuningasperheestä

Tänään vappuaattona tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun Alankomaissa tapahtui vallanvaihdos ja Oranjen prinssi Willem-Alexanderista tuli kuningas. Kuningatar Beatrix hallitsi maata 33 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle 75-vuotiaana tehden tilaa pojalleen. Alankomaissa vallanvaihto tällä tavoin on jo perinne; myös Beatrixin äiti, kuningatar Juliana ja isoäiti, kuningatar Wilhelmina luopuivat aikoinaan kruunusta ja ”jäivät eläkkeelle”. Todellisuudessahan nykyisin prinsessa Beatrixina tunnettu ex-kuningatar edustaa edelleen säännöllisesti, mutta Alankomaiden tapaa on pidetty monissa maissa oikein toimivana. Ikääntynyt hallitsija saa hyvällä omatunnolla hidastaa tahtia vanhetessaan, ja kruununperijän ei tarvitse odotella eläkeikään asti sitä varsinaista työtä, johon on valmistautunut koko elämänsä.
Hovi julkaisi viime viikolla merkkipäivän kunniaksi upeita kuvia kuningasperheestä eli kuningas Willem-Alexanderista, kuningatar Máximasta ja heidän kolmesta tyttärestään eli ”A-tiimistä”. Oranjen prinsessa Catharina-Amalia, prinsessa Alexia ja prinsessa Ariane ovat kasvaneet huimasti niistä samanlaisiin keltaisiin mekkoihin puetuista pikkutytöistä, jotka näimme kruunajaisissa viisi vuotta sitten! Kauniit kuvat on ottanut Erwin Olaf aiemmin keväällä Amsterdamin kuninkaanlinnassa. Perheessä oli muuten juhlan aihetta jo viikonloppuna, sillä kuningas täytti 51 vuotta perjantaina 27. huhtikuuta. Koningsdag eli kuninkaan päivä vietetään Alankomaissa iloisissa karnevaalitunnelmissa. Se on yleinen vapaapäivä, jota juhlitaan ympäri maata. Kuningasperhe viettää sen joka vuosi eri kaupungissa, ja tänä vuonna perhe juhli Groningenissa.
staatsiefoto-koning-willem-alexander---2018---erwin-olaf.jpgstaatsiefoto-koningin-maxima---2018---erwin-olaf
Valtakauden merkkipäivän kunniaksi julkaistut kuvat ovat upeita, tavallaan hyvin moderneja, mutta silti perinteisiä. Yllä olevassa kuvassa frakkiin pukeutuneella kuninkaalla on Militaire Willems-Orden eli maan korkeimman ritarikunnan kunnianauha, ja kuningatar Máximalla taas Alankomaiden leijonan kunnianauha. Máximan puku on muuten uusintakierroksella, se on nähty muutaman kerran aiemminkin. Niin kaunis puku, että kelpaakin käyttääkin uudestaan! Allekirjoittanutta ilahdutti erityisesti Máximan tiaravalinta. Kyseessä on The Dutch Sapphire Tiara, sama kaunotar joka nähtiin myös kruunajaisissa tuoreen kuningattaren päässä viisi vuotta sitten. Kuvasta näkeekin tiaran olevan aikamoinen jättiläinen, Alankomaiden kokoelman näyttävimpiä ja suurimpia. Ehdottomasti myös yksi henkilökohtaisista suosikeistani!

staatsiefoto-koning-willem-alexander-in-burgerzaal---2018---erwin-olaf---liggend

staatsiefoto-koning-willem-alexander-en-koningin-maxima-in-burgerzaal--2018---erwin-olaf---liggend

Máximaa pidetään yleisesti hyvin valovoimaisena naisena, jonka säteilevä olemus kerää helposti kaiken huomion. Kun perheessä on lisäksi vielä kolme neitokaista, niin kuninkaan ajattelisi jäävän helposti vaimon ja tytärten varjoon. Willem-Alexander on kuitenkin omalla tavallaan karismaattinen ja hänessä on sellaista rauhallista majesteetillisuutta. Siinä on mies, jonka oma syntyperäinen kuninkaallinen arvokkuus ei kärsi lainkaan, vaikka rinnalla on näyttävä vaimo. Perhekuvissa kuningas taas näyttää aina hyvin lämminhenkiseltä isältä. Tuo alla oleva kuva heistä on niin veikeä, sopivalla tavalla hauska ja moderni, mutta kuitenkin tyylikäs ja hyvällä maulla toteutettu.

koning-willem-alexander-koningin-maxima-prinses-van-oranje-prinses-alexia-en-prinses-ariane---erwin-olaf---2018---liggendprinses-ariane-prinses-alexia-en-prinses-van-oranje---2018---erwin-olaf

Siitä päästäänkin perheen tyttäriin. Koko kuvasarja on yleisestikin todella kaunis, rakastan seesteistä värimaailmaa ja kaunista taustaa, mutta tämä kuninkaallinen kolmikko on erityisen säteilevä kuvissa! Eivät jää tytöt yhtään äidistään jälkeen. Vanhimmasta nuorimpaan siis: Oranjen prinsessa (Catharina-)Amalia, prinsessa Alexia ja prinsessa Ariane. Amaliahan täyttää joulukuussa jo 15! Tytöt ovat kukin tavallaan todella paljon vanhempiensa näköisiä. Hovista ei tule puuttumaan loistoa, kun neidit pääsevät tiaraikään.
prinses-van-oranje-2018-erwin-olafprinses-alexia-2018-erwin-olafprinses-ariane-2018-erwin-olaf
Willem-Alexanderista julkaistiin vielä tiukasti rajattu lähikuva, joka on samaa sarjaa perheen naisista aiemmin julkaistun kuvasarjan kanssa. Lähikuvat tuntuvat olevan nyt muodikkaita kuninkaallisten parissa, ja ne ovatkin hyvin mielenkiintoisia! Niissä on ihan erilainen tuntuma kohteeseen. Niihin on myös yleensä valittu uniformujen ja iltapukujen sijaan selkeästi koruttomampi look, ja vaikutelma on hyvin intiimi ja paljastava. Laitoin tuohon mukaan myös ne Máximasta ja tyttäristä vuosi sitten julkaistut lähikuvat, jotka ovat myös Erwin Olafin käsialaa.

koning-willem-alexander---2018---erwin-olaf

Pidän Alankomaiden kuningasperheen tavasta tasapainoilla yksityisyyden ja julkisuuden välillä etenkin lasten kohdalla. Kuningasperheestä saa aina ottaa kuvia heidän ollessaan työtehtävissä, minkä lisäksi talvi- ja ja kesälomien yhteydessä järjestetään aina kuvaussessiot lehdistön kanssa. Lisäksi kuvia julkaistaan erilaisten merkkipäivien yhteydessä, kuten nyt. Vastineeksi perhe saa muuten lomailla ja tytöt käydä koulua rauhassa ilman paparazzivahtausta. Kuninkaallisilla on joka paikassa vähän erilainen suhde maansa lehdistöön, mutta tässä taas oivallinen esimerkki, miten julkisuuden kanssa voi tulla toimeen, kun hieman yrittää. Media on kuitenkin  monarkialle elintärkeä yhteistyökumppani, ja minusta on hienoa, että tällainen käytäntö on saatu toimimaan – se synnyttää luottamusta ja ennakoitavuutta molempien osapuolten välille.
Kiitos siis Alankomaiden hoville, kun julkaisevat korkealaatuisia kuvia vapaasti ladattaviksi median käyttöön! Useammat hovit saisivat tehdä samoin.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s