Uutiskatsaus, kesäkuu 2018

Uutiskatsaus tulee poikkeuksellisesti nyt jo keskellä kuukautta, sillä mainitsemisen arvoisia juttuja on vaikka kuinka paljon. Tulossa on aika pitkä postaus, mutta tuttuun tapaan siis monta lyhyttä juttua. Aloitetaan syntymäpäiväsankareista!
Tanskan prinssi Joachim, kuningatar Margareetan ja prinssi Henrikin nuorempi poika, täytti 7. kesäkuuta 49 vuotta, ja hovi julkaisi prinssistä ja hänen puolisostaan prinsessa Mariesta kolme uutta kuvaa. Kuvissa poseeraavat molemmat puolisot yhdessä ja erikseen. Joachim on tuttuun tapaan täydessä tällingissä univormussa, Marie puolestaan valkoisen ja kullan sävyisessä iltapuvussa ja häätiarassaan. Kuvat on ottanut Kamilla Bryndum.
Muutama päivä myöhemmin 10. kesäkuuta syntymäpäiväänsä juhli Edinburghin herttua prinssi Philip, jolle pamahti peräti 97 vuotta täyteen! Prinssi viettää ansaittuja eläkepäiviä, joten emme nähneet häntä esimerikiksi kuningattaren syntymäpäiväparaatissa Trooping the Colourissa edellisenä päivänä. Philip kuitenkin on ilmeisesti kohtuullisen hyvässä kunnossa ja käveli häissäkin toukokuussa ilman tukea lonkkaleikkauksen jälkeen. Kuvituksena alla viimevuonna prinssin eläköitymisen johdosta julkaistu Ralph Heimansin maalaus. Se on vaan niin hieno!
Embed from Getty Images

 

Prinssi Philipin kanssa syntymäpäivän jakaa Ruotsin prinsessa Madeleine, joka täytti 36 vuotta. Hovi julkaisi sen kunniaksi prinsessasta uuden kuvan, joka on Erika Gerdemarkin käsialaa ja otettu selkeästi prinsessa Adriennen ristiäisten yhteydessä. Madeleinen keskimmäinen lapsi prinssi Nicolas puolestaan juhli kolmatta syntymäpäiväänsä 15. päivä, ja hovi julkaisi harvoin julkisuudessa nähtävästä pikkuprinssistä uuden kuvan, joka on niin ikään Adriennen kastejuhlista. Nicolas on perinyt äitinsä säihkysilmät!

Kuva: Erika Gerdemark/Kungahuset.se

H.K.H. Prins Nicolas 3 år / HRH Prince Nicolas 3 years

Prinssi Nicolas 3 vuotta! Kuva: Erika Gerdemark/Kungahuset.se

Kesäkuu on myös täynnä hääpäiviä, erityisesti Ruotsissa. Tänään 19. kesäkuuta on peräti kolmen kuninkaallisen parin hääpäivä! Ruotsissa kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia juhlivat 42. hääpäiväänsä, kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel puolestaan kahdeksatta. Myös Wessexin jaarli prinssi Edward ja kreivitär Sophie Britanniasta jakavat saman päivän. Wessexit avioituivat vuonna 1999 eli nyt tuli 19 vuotta täyteen. Onnea kaikille! Alla kuvat kaikista kolmesta parista hääpäivänään.
Embed from Getty Images
Sitten muihin aiheisiin. Tanskan prinssi Christian, kruununprinssiparin esikoinen, on saanut kunnian päästä mukaan Simpsoneihin! 😀 Yhdessä uusimmista jaksoista Simpsonien perhe matkustaa Tanskaan Kööpenhaminaan, ja Lisa Simpson törmää 12-vuotiaaseen Christianiin Amalieborgin linnan aukiolla. Kyseistä klippiä ei löytynyt youtubesta kokonaisena, mutta alla olevasta videopätkästä näkee, millaisesta jaksosta ja kohtauksesta on kyse. Aiemmin Simpson-hahmoina on kuvattu ainakin kuningatar Elisabet ja Walesin prinssi Charles.
Näimme myös alkukuusta iloksemme taas Norjan prinsessa Ingrid Alexandraa. 14-vuotias tuleva kruununperijä vieraili isoäitinsä kuningatar Sonjan kanssa omassa nimikkopuistossaan Oslossa. Prinsesse Ingrid Alexandras skulpturpark on kuninkaallisen linnan mailla sijaitseva veistospuisto, joka avattiin kaksi vuotta sitten kuninkaan valtakauden 25-vuotisjuhlan kunniaksi. Kaikki veistokset ovat 5.-6. -luokkalaisten lasten piirtämiä, ja prinsessa on itse mukana voittajapatsaiden valitsemisessa. Veistoksia tulee maan joka kolkasta, tällä kertaa Østlandetista, ja ne ovat myös kiipeiltäviä ja leikkeihin sopivia eivätkä pelkästään katseltavia. Tällä kertaa prinsessa paljasti neljä uutta veistosta.
Viime aikoina on jostain syystä huomannut erityisen selvästi, miten paljon hovien prinsessat ovat kasvaneet. Meillähän on kourallinen reippaasti aikuistuvia nuoria naisia ympäri hoveja! Ingrid Alexandran lisäksi Alankomaiden Catharina-Amalia, Britannian lady Louise, Tanskan Isabella, Espanjan Leonor, Belgian Elisabeth… Kuninkaallisen kokopäivätyön alkamiseen on vielä aikaa (niillä kenellä se on edessä siis), sillä täysi-ikäisyyden lisäksi odotettavissa on ensin opinnot, mutta tulemme varmasti lähivuosina näkemään nuoria prinsessoja entistä enemmän vanhempiensa ja isovanhempiensa mukana.
Embed from Getty Images
Seuraavaksi Kreikkaan. Kuningas Konstantinin ja kuningatar Anne-Marien kolmas lapsi prinssi Nikolaos avasi kuun alussa Australiassa ensimmäisen oman valokuvanäyttelynsä Melbournen Hellenic Museumissa. Mielenkiintoista näyttelyssä on sen selkeä henkilökohtaisuus prinssille. Australialaisen ABC-televisioyhtiön artikkelissa Nikolaos, joka syntyi maanpaossa Roomassa ja varttui Britanniassa, kertoo kaivanneensa kotimaataan Kreikkaa kovasti nuorena. Vanhempiensa perustamaa Hellenic College of London -sisäoppilaitosta käynyt Nikolaos muistelee tunteneensa itsensä aina enemmän kreikkalaiseksi kuin englantilaiseksi, ja nuorena oli vaikeaa, kun koulukaverit lähtivät lomilla takaisin kotimaahan, ja itselle se ei ollut mahdollista. Kuningasperhe ei saanut palata entiseen valtakuntaansa ennen kuin vasta vuosikymmenten jälkeen. Nikolaos oli 11-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran kävi perheensä kanssa Kreikassa isoäitinsä kuningatar Frederikan hautajaisissa – vierailu tehtiin poikkeusluvalla, ja se kesti vain muutaman tunnin. Nykyisin prinssi Nikolaos ja hänen puolisonsa prinsessa Tatiana asuvat kuningasparin tapaan Kreikassa. Kirjoitin alkuvuodesta postauksen Kreikan kuningashuoneen värikkäästä ja monivaiheisesta historiasta, kannattaa lukea! Toista dramaattisempaa tarinaa saa hakea.
Valokuvanäyttely kertoo Kreikasta ja vaikuttaa heijastelevan prinssin kaipuuta ja rakkautta sukunsa kotimaahan. Valokuvissa näkyvät Kreikan valo ja värit sekä esimerkiksi veden liike. Artikkelin kuvituksesta näkee ainakin muutaman Nikolaoksen valokuvista. Mielenkiintoinen teema ja tausta näyttelylle! Olisi hauskaa kuulla joskus lisää näiden valtakuntansa menettäneiden kuningasperheiden tuntemuksista.
Embed from Getty Images
Kreikan prinssi Nikolaos ja prinsessa Tatiana vuonna 2017
Eilen Britanniassa vietettiin Sukkanauharitarikunnan päivää, ja jälleen kerran on pakko antaa briteille pisteet näyttävien seremonioiden hallitsemisesta. Sukkanauharitarikunta on maan korkein ritarikunta, johon kuuluu hallitsijan ja kruununperillisen lisäksi korkeintaan 24 ritaria. Tämän lisäksi ritarikuntaan kuuluu kuninkaallisen perheen jäseniä ns. kuninkaallisina ritareina sekä ulkomaisia hallitsijoita. Ritarikunnan päivää vietetään vuosittain kesäkuussa Windsorissa, sillä Pyhän Yrjön kappeli on ritarikunnan kotikirkko. Kannattaa lukea esimerkiksi Hovikirjeenvaihtajan eilen päivitetty artikkeli ritarikunnan historiasta ja systeemin toiminnasta, erittäin mielenkiintoinen aihe!
Sukkanauharitarikunta on äärimmäisen pienen piirin klubi, ja kuningatar Elisabet on hyvin kitsas jakamaan jäsenyyttä. Esimerkiksi Ruotsissahan syntyperäiset kuninkaalliset ovat sikäläisen Serafiimiritarikunnan jäseniä syntymästään asti, ja puolisot saavat jäsenyyden avioituessaan. Briteissä taas esimerkiksi kruununperijän puoliso herttuatar Camilla tai melkein 20 vuotta kuninkaallisen perheen jäsenenä ollut kreivitär Sophie eivät ole Sukkanauharitareita. Arvioiden mukaan prinssi Harrykin voi joutua odottaa jäsenyyttä vielä pitkään. Mutta katsokaa nyt noita asuja! 😀 Tämä on sitä vanhan ajan meininkiä parhaimmillaan, ja britit jos ketkä osaavat vetää kunnialla tällaisen läpi. Tilaisuuteen osallistuvat kuninkaallisista vain ritarikunnan jäsenet puolisoineen. Tänä vuonna prinssi Philip oli kuitenkin poissa, kuten myös äitiyslomalla oleva herttuatar Catherine. Erityisesti Philipin puuttuminen monista isomman luokan tapahtumista on alkanut herättää tuntemuksia yleisössä. Kuningatar tuntuu jotenkin yksinäiseltä ilman puolisoaan, varsinkin Trooping the Colourissa, kun Elisabet oli yksin vaunuissa. Prinssillä on paikkansa kansan sydämessä, ja hänen poisjäämisensä on monella tapaa haikeaa, ja tavallaan symboloi sitä, että kuningatar ja Philip eivät pakostikaan ole täällä enää kauaa. Samalla prinssi Charlesin astuminen mukaan äitinsä rinnalle yhä enenevissä määrin on osa koko ajan tapahtuvaa sukupolvenvaihdosta.
Embed from Getty Images
Brittihoviin liittyen vielä toinen vähän harmillisempi uutinen koskien Sussexin herttuatar Meghanin perhettä. Juuri kun ehdittiin ajatella, että Marklet ovat viimein hiljentyneet, niin Meghanin isä Thomas Markle avaa sanaisen arkkunsa tv:ssä. Eikö tälle perheelle oikeasti riitä mikään? Thomas Marklehan järjesti hirvittävän kaaoksen kuninkaallisia häitä edeltävällä viikolla. Lavastetut paparazzikuvat, lausunnot amerikkalaismedialle ja häihin osallistumisella pelaaminen olivat todellinen murheenkryyni Kensingtonin palatsille. Lopulta Thomasta ei sitten nähty Windsorissa, sillä hän joutui sydänoperaatioon vain muutama päivä ennen häitä. Tapauksen taustoja voi lukea tästä postauksesta. Nyt Thomas Markle on palannut julkisuuteen tv-haastattelulla (josta hänelle maksettiin tuntuva korvaus), jossa hän ylittää jälleen kerran kaikki mahdolliset rajat.
Tässä kohtaa kyse ei enää voi olla mistään “luulin tehneeni oikein” -virheestä tai kokemattomuudesta julkisuuden kanssa. Meghan ja Harry eivät mitä ilmeisemmin olleet tietoisia haastattelusta. Kensingtonin palatsi on vaikeassa tilanteessa, sillä Thomas on kertonut haastattelussa mm. prinssi Harryn kommenteista Brexitiin ja Donald Trumpiin liittyen. Emme tiedä, puhuuko Thomas totta, mutta hänelle on kuitenkin maksettu tuntuva summa, joten en pidä häntä kovin luotettavana lähteenä. Joka tapauksessa, hyvin kiusallista hoville, vaikka Harrylla onkin oikeus yksityiseen mielipiteeseen. En osaa sanoa, mikä on isän ja tyttären välien tilanne, mutta ylipäätään haastattelun antaminen ja vielä näinkin arkaluontoisista asioista puhuminen valitettavasti antaa sellaisen kuvan, että Thomas tekee nyt ihan tietoisesti ja tahallaan hallaa Meghanille ja Harrylle. En voi ymmärtää. Käsittämätöntä touhua, jolle on vaikea keksiä mitään ymmärrettävää ja hyväksyttävää selitystä.
thomasmarkle_haastattelu

Screenshot Good Morning Britain -ohjelman Youtube-kanavalta.

Sitten lopuksi hieman surullisempi uutinen, josta monet ovat varmasti jo kuulleetkin. Alankomaiden kuningatar Máximan 33-vuotias sisko Ines Zorreguieta löydettiin kuolleena kodistaan Buenos Airesista muutama viikko sitten. Kyseessä oli itsemurha, vaikka kuolinsyytä ei virallisesti vahvistettu hovin puolesta. Máxima lensi saman tien kotimaahansa Argentiinaan, ja pian perässä seurasivat myös kuningas Willem-Alexander ja parin lapset. Ines oli läheinen sisarensa kanssa ja myös kuningasparin nuorimman tyttären prinsessa Arianen kummitäti. Hautajaiset pidettiin muutaman päivän päästä tapahtuneesta, ja kuningatar ymmärrettävästi perui viime viikon ohjelmansa. Nyt Máxima on palannut töihin. Kuningatar vieraili tänään Groningenissa avaamassa uuden protonterapiakeskuksen ja antoi samalla lehdistölle lausunnon sisarestaan ja kiitti yleisöltä saamastaan tuesta. Lausunnon näkee alla olevan twiitin linkistä, kyseessä on lyhyt video paikanpäältä. En jostain syystä saa twiittejä upotettua oikein.
Ines Zorreguietan kerrotaan sairastaneen masennusta jo pidemmän aikaa. Sisarusten isä Jorge Zorreguieta kuoli vasta viime elokuussa syöpään, eli kyseessä on jo toinen läheinen menetys Máximalle vuoden sisään. Osanotot koko perheelle.

Jätä kommentti