Onko Ruotsin kruununprinsessa Victorian patikointiprojekti tuttu? Jos ei, niin viimeistään nyt on aika kuulla, mistä on kysymys. Projekti on nimittäin erinomainen esimerkki siitä, miten kuninkaallisuutta on monenlaista ja miten vähällä vaivalla voi saada paljon aikaan.
Kruununprinsessa Victoria aloitti siis syyskuussa 2017 patikointiprojektin, jonka aikana hän yksinkertaisesti käy patikoimassa vuorollaan jokaisessa Ruotsin maakunnassa. Ensimmäisenä kohteena oli Victorian oma herttuakunta Länsi-Götanmaa, ja viimeviikkoinen vierailu Hälsinglandissa oli jo kuudestoista. Yhteensä maakuntia on 25.

Patikointi on käytännössä päiväretki kuhunkin maakuntaan, ja maakuntahallinnolla ja paikallisella elinkeinoelämällä on hovin mukaan tärkeä rooli jokaisella vierailuilla. Kohteina on ollut luontopolkuja, kansallispuistoja ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita. Kruununprinsessa Victoria on päässyt tutustumaan kohteidensa paikalliseen historiaan ja perinteisiin, erilaisiin luonnonympäristöihin ja tietysti ihmisiin. Retkipäivät ovat sijoittuneet eri vuodenaikoihin ja kaikenlaisiin maisemiin.

Patikointiprojekti ei liity hyväntekeväisyyteen tai valtiollisiin velvollisuuksiin, mutta se on erinomainen esimerkki modernista ja onnistuneesta kuninkaallisesta työstä. Herttuatar Meghanin alkusyksystä julkaiseman keittokirjaprojektin tavoin kruununprinsessa Victorian urakka osoittaa, että kuninkaallisen työn ei tarvitse aina olla suureellisia hyväntekeväisyysgaaloja tai usein pinnallisiksi jääviä kouluvierailuja. Vaihtoehtoja on monia, ja mielikuvitusta voi käyttää.
Ulkoilmaihmisenä tunnetulle Victorialle tämä on varmasti hyvin mieluinen projekti ja mukavaa vaihtelua rutiinityölle. Patikointiprojekti on tulevalle hallitsijalle oiva tilaisuus tavata ihmisiä eri puolilta maataan. Erityisen positiivista on se, että tällä tavoin huomiota saavat kaikki maakunnat tasapuolisesti – arkisestihan kuninkaallisten toiminta keskittyy vahvasti pääkaupunkeihin.
Patikointiretki on matalan kynnyksen tapahtuma järjestää ja osallistua, sillä mitään kovin erikoisia puitteita ei tarvita. Paikallinen luonto riittää. Samalla kruununprinsessa promoaa ulkoilmaelämää, liikkumista ja tietysti kotimaansa kauniin luonnon eri puolia.
Näitä arvoja ei voi korostaa liikaa, ja esimerkiksi lasten vähäinen liikkuminen on ollut jo pidempään kruununprinsessaparin agendalla mm. Generation Pep -järjestön kautta. Lisäksi luonnolla on suuri merkitys meille Pohjolan kansoille, ja tätä perintöä kruununprinsessa Victoria haluaa suojella.

Patikointiprojekti on kansanläheinen ja helppo keino vaikuttaa, mutta tällainen projekti ei välttämättä toimisi esimerkiksi Britanniassa tai Espanjassa, joiden hovit ja kuninkaalliset ovat huomattavasti jäykempiä ja etäisempiä yleisölle, osittain omasta tahdostaan.
Kuninkaallisista ei kuulukaan tulla mitään tavallisia lööppijulkkiksia, eli tietynlainen etäisyys ja yksityisyys on normaalia ja jopa suotavaa. Mutta ainakin Ruotsissa tällainen lähestyttävä linja näyttää toimineen oikein hyvin. Kuninkaallinen perhe on tunnettu maanläheisyydestään, hyvästä mediayhteistyöstä ja avoimuudestaan. Yksittäisillä henkilöillä on monarkioissa yllättävän paljon merkitystä, ja tällainen projekti on omiaan tukemaan Victorian suosiota ja samalla monarkian kannatusta Ruotsissa.
Päivitys: Patikointiprojektin viimeinen etappi oli Taalainmaa kesäkuussa 2019. Kuningashuoneen sivuilta löytyy tiivistelmät kaikista vaelluksista (ruotsiksi tosin), joten jos etsit retkikohteita naapurimaasta, niin suosittelen vilkaisemaan!

Artikkeli julkaistu alun perin lokakuussa 2018. Päivitetty toukokuussa 2021.
Ihana kirjotus! Aina oppii uutta 😍