Luukku 21 – Britannian Vladimir-tiara
Kuninkaallista joulukalenteria ei yksinkertaisesti voi tehdä ilman kuningatar Elisabetin tiaroja! Maailman tunnetuimman monarkian kuningattarella on pohjattomalta tuntuva aarrekammio, jossa riittää lainattavaa sukulaisille – oli oikeasti vaikea tehtävä valita joulukalenteriin vain yksi niin laajasta kokoelmasta.
Osan jalokivistään kuningatar on perinyt, osa on ollut lahjoja, ja osan hän on teettänyt itse. Elisabetin tiarat voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään; vanhempiin perintökalleuksiin ja niihin, jotka kuningatar on saanut lahjaksi tai teettänyt oman valtakautensa aikana. Karkeasti ottaen voidaan myös sanoa, että vanhemmat tiarat ovat niitä parempia. Uudemmat ovat muotokieleltään vähintäänkin erikoisia (makuasia toki), eivätkä ne nauti niin suurta yleisösuosiota vanhempiin klassikoihin verrattuna. Perintökoruille on tietysti ehtinyt myös kertyä historiaa ja mainetta, mistä syystä valitsin tähän luukkuun vanhempaa puolta edustavan Vladimir-tiaran, jolla on mielenkiintoinen tarina.
Kuten jo nimestä voi päätellä, Vladimir-tiaran juuret ovat Venäjän keisarillisessa hovissa. Hovin kultaseppä Bolin teki tiaran keisari Aleksanteri III:n veljen, suuriruhtinas Vladimirin, vaimolle suuriruhtinatar Maria Pavlovnalle heidän häidensä aikoihin vuonna 1874. Suuriruhtinatar oli syntyjään Mecklenburg-Schwerinin herttuatar, ja hänestä tuli Pietarissa tunnettu seurapiiriemäntä, jonka oma ”hovi” kilpaili keisari Aleksanterin ja keisarinna Maria Fjodorovnan ja myöhemmin keisari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan kanssa. Suuriruhtinatar Maria Pavlovna oli myös jalokivien ystävä, ja hänen kokoelmansa sisälsi taidonnäytteitä tunnetuilta jalokiviliikkeiltä, Bolinin lisäksi mm. Fabergélta, Chaumet’lta ja Cartierilta. Maineikkaan kokoelman sanottiin olevan kilpailukykyinen keisarinnojen jalokivien kanssa.
Le Petit Journalin kansikuva suuriruhtinatar Maria Pavlovnasta Vladimir-tiarassa vuodelta 1891. Kuva täältä.
Suuriruhtinas Vladimir kuoli vuonna 1909. Kahdeksan vuotta myöhemmin Venäjän vallankumous ensimmäisen maailmansodan aikana koitui tunnetusti Romanovien ja heidän omaisuutensa kohtaloksi. Maria Pavlovna ja hänen neljä lastaan kuitenkin selvisivät hengissä, ja itse asiassa suuriruhtinatar oli viimeisiä Venäjältä paenneita Romanoveja. Vallankumouksen myötä hän lähti ensin Pietarista Kaukasukselle, ja lopulta Italiaan alkuvuodesta 1920. Jalokivet olivat jääneet Pietariin, mutta perheen ystävän, englantilaisen Albert Stopfordin onnistui syksyllä 1917 salakuljettaa osa kokoelmasta yön pimeydessä naamioituneena ulos palatsista ja edelleen mukanaan Britanniaan. Suuriruhtinatar oli antanut Stopfordille ohjeet jalokivien salaiseen piilopaikkaan. Pelastusprojekti tapahtui kreivin aikaan, sillä Stopfordin saapuessa Britanniaan olivat bolsevikit jo käyneet valtaamassa Maria Pavlovnan entisen kotipalatsin. Stopford vei korut suuriruhtinattaren nimellä tallelokeroon englantilaiseen pankkiin. Tarkemman kuvauksen salakuljetuksesta voi lukea täältä Sotheby’sin huutokaupan selonteosta.
Maria Pavlovna kuoli syksyllä 1920 matkustettuaan Venäjältä Italian ja Sveitsin kautta Ranskaan. Hänen lapsensa myivät rahapulassa äitinsä jalokiviä, olivathan he menettäneet vallankumouksen myötä käytännössä koko elämänsä. Vladimir-tiara löysi uuden kodin Britanniasta, kun kuningatar Mary osti sen ja muita Maria Pavlovnan koruja vuonna 1921. Tiara oli kärsinyt vahinkoja pakomatkalla, ja brittiläinen Garrard teki sille mittavan kunnostuksen. Muutama vuosi myöhemmin kuningatar Mary teetti tiaran alkuperäisten helmien rinnalle smaragdiriipukset. Kuningatar Elisabet peri tiaran isoäidiltään vuonna 1953, ja hän on käyttänyt sitä säännöllisesti koko valtakautensa ajan. Runkoa korjailtiin useampaan kertaan, ja lopulta Garrard teki sen kokonaan uudelleen vuonna 1988. Alla kuvassa kuningatar Mary tiaran kanssa.
Vladimir-tiara on yksi kuningatar Elisabetin tunnetuimpia tiaroja, ja se on ainoastaan kuningattaren omassa käytössä. Limittäisistä timanttirenkaista koostuvalla tiaralla on melko yksinkertainen muoto, mutta ehkä juuri siinä piilee sen suosion salaisuus. Tiaran pyöreys, tasapainoisuus ja simppeli design ovat aina miellyttäneet silmääni. Sitä on mahdollista käyttää helmien ja smaragdien lisäksi kokonaan ilman riipuksia, mutta minusta renkaat näyttävät vähän liian tyhjiltä niin. Onneksi kuningatar Elisabet suosii sitä riipusten kanssa. Tiara ei ole jättimäinen, mutta sillä on historiaa ja mainetta, eikä Elisabet muutenkaan tarvitse kokoelmansa suurimpia tiaroja näyttääkseen kuningattarelta. Henkilökohtaisesti pidän Vladimiria yhtenä Elisabetin parhaista tiaroista, ja odotan kovasti näkeväni, mitä herttuatar Catherine saa siitä irti tulevaisuudessa!