Norjan prinsessa Ingrid Alexandra tänään 15 vuotta – Euroopan tuleva kuningatarsukupolvi kasvaa silmissä

Paljon onnea Norjan prinsessa Ingrid Alexandralle 15-vuotispäivän johdosta! Prinsessa on kruununprinssi Haakonin ja kruununprinsessa Mette-Maritin kahdesta yhteisestä lapsesta vanhempi, ja samalla siis Norjan tuleva hallitsija. Euroopan kuninkaallisten nuori sukupolvi aikuistuu vauhdilla, ja Ingrid Alexandran syntymäpäivän kunniaksi julkaistuissa kuvissa poseeraakin kaunis nuori naisenalku. Asiaa vielä korosti hovin viimeviikkoinen tiedotus, että prinsessa konfirmoidaan elokuun lopussa. Vastahan hän oli morsiusneitona Ruotsin kruunuprinsessaparin häissä! Odotamme konfirmaatioon paikalle kuningasperheen lisäksi Ingridin kuninkaallisia kummeja, eli Ruotsin kruununprinsessa Victoriaa, Tanskan kruununprinssi Frederikiä ja Espanjan kuningas Felipeä!

ingridalexandra_julianaglestad

Kuva: Julia Naglestad/Det Kongelige Hoff

Euroopan monarkioiden enemmistö on vaihtanut sukupuolineutraaliin perimysjärjestykseen, mikä tarkoittaa tulevaisuudessa sitä, että kuninkaiden ja kuningatarten suhdeluku tulee tasoittumaan. Tähän mennessä kuningattaret ovat olleet enemmän tai vähemmän poikkeuksia, sillä perimyslait ovat suosineet poikia, ja Liechtensteinissa nainen ei voi edelleenkään periä kruunua missään tilanteessa. Nyt Euroopassa on kuitenkin aikuistumassa Ingrid Alexandran lisäksi koko joukko nuoria tulevaisuuden kuningattaria.

Vanhin heistä on Brabantin herttuatar prinsessa Elisabeth, joka on Belgian kuningas Philippen ja kuningatar Mathilden esikoinen. Prinsessa Elisabeth täyttää lokakuussa 18 vuotta, mikä varmasti huomioidaan hovin puolelta jotenkin, vaikka prinsessa asuukin Walesissa opiskelemassa. Itsehän toivon, että Elisabeth pääsisi vielä tämän vuoden puolella osallistumaan ensimmäiseen tiaratilaisuuteensa!

Embed from Getty Images

Oranian prinsessa Catharina-Amalia on Alankomaiden kuningas Willem-Alexandran ja kuningatar Maxima tytärtriosta vanhin, ja hän on ollut maan kruununperijä vuodesta 2013. Norjan Ingrid Alexandran tavoin myös prinsessa Amalia on Ruotsin Victorian kummityttö.

Embed from Getty Images

Espanjassa perimyslaki suosii edelleen poikia, mutta kuningas Felipellä ja kuningatar Letizialla sattuu olemaan kaksi tytärtä, joista vanhempi eli Asturian ruhtinatar Leonor perii kruunun isänsä jälkeen. Leonor täytti viime lokakuussa 13 vuotta, ja puhui tuolloin ensimmäistä kertaa julkisesti samalle päivälle osuneessa Espanjan perustuslain 40-vuotisjuhlassa.

Embed from Getty Images

Ruotsia odottaa kahden kuningattaren aikakausi, sillä kruununprinsessa Victorian esikoinen sattui myös olemaan tytär. Kuukauden päästä 7 vuotta täyttävä prinsessa Estelle on nuoresta iästään huolimatta jo hyvin kokenut edustustöissä, sillä kruununprinsessapari on totuttanut lapsiaan julkisuuteen vauvasta asti omilla ehdoillaan. Estellen kuningatarkoulu on hyvässä vauhdissa, ja aiemmin tammikuussa pikkuprinsessa vieraili äitinsä kanssa kuninkaanlinnan aarrekammiossa, jossa Ruotsin kruununjalokivet ovat esillä.

Embed from Getty Images

Yhteistä näille prinsessoille ja toki myös heidän prinssikollegoilleen on se, että kaikki elävät nykyaikaisen trendin mukaan mahdollisimman tavallista arkea. Tämän päivän julkisuus on mitä on sosiaalisen median ja reaaliaikaisen tiedonkulun myötä, mutta vanhemmat ovat yrittäneet taata lapsilleen mahdollisimman normaalin lapsuuden, mikä on fiksua ja perusteltua – edustamaan ehtii kyllä myöhemminkin koko loppuelämän. Näppituntumalta sanoisin, että viralliset ja epäviralliset diilit lehdistön kanssa tuntuvat pitävän hyvin, ja en itse ainakaan somessa juuri koskaan törmäile kuninkaallisten lasten paparazzikuviin. Toki julkisuuteen on totuttava, ja kyllä näitäkin nuoria nähdään joka vuosi erilaisissa perhetapahtumissa ja juhlapäivissä mukana. Kovin tiukka piilottelu ei ole mielestäni järkevää, koska se vain lisää kiinnostusta ja madaltaa kynnystä paparazzikuviin, ja toisaalta kansan on myös tärkeää saada “tutustua” tulevaan hallitsijaansa. Yleisesti Euroopan hoveissa ollaan hyvällä mallilla.

Tällaisia nuoria neitejä tulevaisuus tuo tullessaan! Täytyy varmaan jossain kohtaa esitellä tasapuolisuuden nimissä myös Euroopan tulevat nuoret kuninkaat. Muokattu 28.1.2019: Postaus tulevista kuninkaista löytyy täältä.

Jätä kommentti