Archie Harrison Mountbatten-Windsor yllätti niin toimittajat kuin fanit – tittelittömyys herättää kysymyksiä

Prinssi Harry ja herttuatar Meghan esittelivät maanantaina syntyneen esikoisensa eilen maailmalle. Herttuapari tapasi median edustajia lyhyesti Windsorin linnassa, ja hiukan myöhemmin samana päivänä myös kuningatar Elisabet ja prinssi Philip pääsivät tervehtimään perheen uusinta jäsentä.

Mediakiinnostus on ollut valtaisaa (herttuaparin Instagramiin on tullut parin päivän aikana noin kaksi miljoonaa seuraajaa lisää), ja herttuapari ei onneksi pitänyt yleisöä kovin pitkään jännityksessä vauvan nimestä.

Harmikseni olin eilen töissä juuri iltapäivästä iltaan, joten postaus tulee nyt hieman jäljessä, mutta eihän tätä tilannetta voi mitenkään jättää raportoimatta! Täytyy kyllä sanoa, että Timanttisalongissa koettiin pieni järkytyksen hetki nimen tultua julkisuuteen. Tämä ei taatusti ollut kenenkään arvauksissa!

Archie Harrison Mountbatten-Windsor

Embed from Getty Images

Reaktiot ovat olleet ristiriitaisia, ja uskallan sanoa, että itse nimi varmasti loksautti leuat monelta! Ei tullut Albertia, Philipiä tai Alexanderia. Ei tullut prinssiä eikä edes ennakoitua Dumbartonin jaarlia. Katsotaan ensin tarkemmin nimeä, ja pohditaan sitten titteliä ja sen merkitystä.

Archie Harrison

Kiinnitin huomiota ensin siihen, että etunimiä on vain kaksi, mutta sitten tajuntaan kolahti, että vauva sai todella nimekseen Archie Harrison. Mitään tällaista ei ole kuninkaallisessa perheessä ennen nähty. Archie on perinteinen lempinimi Archibaldista, mutta herttuapari valitsi tämän lyhyemmän version viralliseksi nimeksi.

Archie tarkoittaa urhoollista ja rohkeaa, ja kaimoja löytyy niin historiasta kuin popkulttuurista. Minä ajattelin ensimmäisenä Olipa kerran -sarjan Archie/Samu Sirkkaa, ja monille muille on tullut mieleen Perhe on pahin -sarjan Archie Bunker.

Harrison puolestaan on vähän kuin Suomessa käytetty ”Matinpoika”. Harryn poika, Harry’s son eli Harrison. Mitä ilmeisemmin vanhemmat ovat vain valinneet itseään miellyttäneen kutsumanimen ilman sen syvempiä merkityksiä tai sukulaisyhteyksiä.

Embed from Getty Images

Nimi on ilahduttavan persoonallinen valinta, mutta yllättävän arkisen ja ehkäpä amerikkalaisen kuuloinen. Ei tosiaan sitä mitä spekuloitiin! Nimi on täysin vanhempien oma päätös, joten eipä se meille yleisölle sen kummemmin kuulu, mutta Timanttisalongissa menee kyllä hetki tottua Archieen. Saan vain mielleyhtymän Suomessa käytettyyn Artsi-lempinimeen, josta taas tulee mieleen keski-ikäinen suomalainen mies. 😀

Kun muu suku on tyyliä Henry Charles Albert David, George Alexander Louis ja Charles Philip Arthur George, niin Archie Harrison kieltämättä vähän pistää silmään. Pääasia on kuitenkin, että vanhemmat ovat tyytyväisiä. Nimellä voi myös olla englanninkielisessä kulttuurissa ihan erilainen kaiku.

Mountbatten-Windsor

Mitä tulee sukunimeen, niin hallitsijasukuhan on virallisesti Windsor, mutta kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin jälkeläiset voivat halutessaan käyttää yhdistelmää Mountbatten-Windsor, joka kunnioittaa myös prinssi Philipin sukua.

Useimmat kuninkaallisethan eivät tavallisesti käytä sukunimeä, mutta suvun kasvaessa alkaa väkisinkin syntyä henkilöitä, joilla ei kuninkaallisia titteleitä ole. Esimerkiksi prinssi Edwardin tytär on hovin tiedotteissa toisinaan lady Louise Windsor ja toisinaan lady Louise Mountbatten-Windsor. Odotan Archien kohdalla jälkimmäisen vakiintuvan, kun se nyt niin selvästi on ilmoitettu eikä muita titteleitä ole.

Archien arvonimi

Sitten niihin arvonimiin, tai siis niiden puutteeseen. Kuninkaallinen titteli tuntui alusta asti epätodennäköiseltä, eli tiedossa oli, ettei pojasta tulisi prinssiä. Prinssi Harry on kuitenkin kuninkaallisen arvonimensä prinssin lisäksi nykyisin myös pääri, eli hänellä on ylhäisaateliin kuuluva perinnöllinen aatelisarvo Sussexin herttua.

Brittiaatelistossa on hyvin vakiintunut tapa, että päärien vanhimmat pojat eli arvonimen perijät käyttävät ns. kohteliaisuustittelinä (engl. courtesy title) isänsä toiseksi korkeinta arvonimeä – tässä tapauksessa sitä Dumbartonin jaarlia. Tätä käytäntöä noudattavat niin kuninkaallisen perheen sukulaiset (esim. prinssi Edwardin poika, prinsessa Margaretin poika ja kuningattaren serkkujen lapset) kuin ei-kuninkaalliset aateliset (esim. Harryn ja Williamin ystäväpiiriin kuuluva Westminsterin herttua oli ennen isänsä kuolemaa Grosvenorin jaarli).

Nyt ei siis puhuta kuninkaallisesta arvonimestä, vaan brittiaateliston tavoista ja perinteistä. Britanniassa yläluokka elää vahvana, ja prinssi Harryn ja prinssi Williamin ystäväpiireissä on paljon aatelisia. Vaikka pikkuinen Archie Mountbatten-Windsor ei vanhempien toiveesta käytäkään jaarlin arvonimeä, hän perii silti aikanaan Sussexin herttuan arvon isältään. Tilanne on aiheuttanut hieman hämmennystä.

Tiedossa on myös se, että Archiesta tulee automaattisesti oikeutettu kuninkaalliseen prinssin arvonimeen sitten, kun prinssi Charlesista tulee kuningas. Yleinen käsitys kuitenkin on, että prinssin titteliä ei koskaan tulla käyttämään, vaan kuningas Charlesin odotetaan antavan aikanaan uuden letters patent -asetuksen prinssi Harryn lapsien arvonimistä.

Mutta sitä on pohdittu, että otetaanko Dumbartonin jaarli käyttöön Archien kohdalla myöhemmin Charlesin ollessa kuningas, vai pysyykö hän aina tittelittömänä, kunnes perii Sussexin herttuan arvon? Miksi tittelittömyyteen on nyt päädytty, jos lapsi kuitenkin on herttua jonain päivänä?

Embed from Getty Images

Arvonimet ovat monimutkaisia

Brittien tittelit ovat hiukan hankalia monestakin syystä. Säännöt ovat suomalaisesta perspektiivistä aika vieraita, kaikille termeille ei löydy hyviä suomennoksia, ja Britannian kuninkaallisen perheen käytännöt poikkeavat täysin meille tutummista Pohjoismaista. Lisäksi kuninkaallisessa perheessä kaikki eivät käytä niitä titteleitä, joihin olisivat oikeutettuja.

Prinssi Harryn lapsen tittelittömyys on monella tapaa perusteltu ratkaisu. Suoria kruununperijöitä lukuun ottamatta kaikki muut kuninkaalliset etääntyvät ajan myötä kruunusta. Kentin prinssi Michael, kuningatar Elisabetin serkku, syntyi vuonna 1942 Archien tavoin kruununperimyksen seitsemännelle sijalle. Nykyisin prinssi jossain 50. sijan tienoilla. Prinssi Michaelin syntyessä oli vielä selvää, että hallitsijan kaikkien poikien lapsille kuuluu kuninkaalliset tittelit.

Nykyisin ajat ovat toki toisenlaiset. Prinssi Harry on kuningattaren pojanpoika, seuraavan kuninkaan poika ja sitä seuraavan veli. Harry vielä mahtuu monarkian ytimeen, mutta Harryn ja Meghanin lapset rajautuvat pois ydinporukasta.

Archiella ei tule olemaan kuninkaallisia edustustehtäviä, mutta hän on osa perhettä, ja häntä tullaan näkemään julkisuudessa silloin tällöin vanhempiensa kanssa ja aikuisenakin esim. perhejuhlissa, kuten vaikkapa prinsessa Annen lapsia Peter Phillipsia ja Zara Tindallia perheineen.

Archie Harrison kastettiin
Sussexin herttuaperhe vuosimallia 2019 Archien kastepäivänä. Kuva: Chris Allerton

Herttuaparin päätöksen takana arvellaan tietysti olleen halu taata lapselleen mahdollisimman normaali elämä ilman arvonimien tuomaa taakkaa. Olen samaa mieltä siitä, että prinssin arvonimi voisi olla ehdottomasti liikaa, mutta se jää epäselväksi, miksi perinnölliseen aatelisarvoon kuuluvasta tavasta on luovuttu.

Tittelittömyys kuulostaa ihanan yksityiseltä ja auvoiselta, mutta onko se todella? Tuleeko elämä todella olemaan niin erilaista Dumbartonin jaarlille tai lordi Archie Mountbatten-Windsorille kuin Archie Mountbatten-Windsorille? Sukunimi on joka tapauksessa kansainvälisesti tunnettu, ja kaikesta huolimatta lapsi kuuluu hallitsijoiden lähisukuun ja tulee myöhemmin perimään isänsä arvonimen.

Edesmenneen prinsessa Margaretin lapsilla oli kasvaessaan tällaiset aatelislapsien kohteliaisuustittelit, ja heidän elämänsä on ollut hyvin yksityistä. Margaretin poika oli kasvaessaan Linleyn varakreivi ja tytär oli lady Sarah Armstrong-Jones. Sama koskee kuningatar Elisabetin serkkujen lapsia; Kentin ja Gloucesterin herttuaparien lapsilla on vastaavat aatelistittelit. Nämä kuninkaallisen perheen sukulaiset osallistuvat joihinkin isompiin tapahtumiin satunnaisesti (ja esimerkiksi kuningattaren järjestämä joululounas suvulle on yksityinen tapahtuma), mutta muuten he ovat yksityishenkilöitä.

Embed from Getty Images

Miksi Harrysta tehtiin herttua?

Osa ihmettelee, että miksi Harry on ylipäänsä ottanut vastaan perinnöllisen herttuan arvon, jos ei kerran halua lapsilleen sen mukanaan tuomia ja prinssiin verrattuna kuitenkin selvästi kevyempiä arvonimiä.

Oikea vastaus saattaa olla siinä, että jos Harry ei olisi herttua, niin Meghanin arvonimeksi olisi siinä tapauksessa tullut brittiläisen tavan mukaan prinsessa Harry (HRH Princess Henry of Wales). Jokainen ymmärtää, että tämä loisi liikaa hämmennystä, loputtomia prinsessa Meghan -versioita ja ihmettelevää vertailua herttuatar Catherineen, joten herttuakunta oli järkevin tapa varmistaa Meghanille suuren yleisön ymmärrykseen mahtuva titteli: Sussexin herttuatar.

Joku pohti Twitterissä, olisiko Archie ihan vain Archie siksi, että Dumbartonin jaarlissa on paljon potentiaalisia pilkkanimiä lapselle. Jos tämä olisi syy, niin eikö asiaa olisi voinut miettiä ennakkoon Harryn arvonimiä valitessa?

Kruununperimysjärjestyksen ensimmäisestä kymmenestä nimestä kaikilla muilla paitsi Archiella on joku arvonimi. Kevyemmät tittelit (prinssi Edwardin ja prinsessa Margaretin lapset) ja tittelittömyys (prinsessa Annen lapset) ovat osoittautuneet monessa tapauksessa oikeaksi ratkaisuksi pitkässä juoksussa. Tässä kohtaa peräänkuuluttaisin kuitenkin johdonmukaisuutta.

On aivan perusteltua, että tittelien määrää rajataan ja laatua kevennetään, mutta nyt kuninkaallinen perhe on ihmeellinen sekametelisoppa, jossa sääntöjä ja perinteitä noudatetaan joidenkin perheenjäsenten kohdalla, kun taas toisten kanssa tehdään poikkeavia erityisratkaisuja. Minusta sekään ei oikein palvele monarkian etuja. Tarkoituksena ei kuitenkaan taida olla sellainen viesti, että arvonimien tai vaikka kruununperimysjärjestyksen kanssa voidaan tehdä ihan mielivaltaisia ratkaisuja.

Tilanne on toki hiukan erikoinen, kun elossa on kolme sukupolvea suoria kruununperijöitä, ja kuningatar on edelleen ihan voimissaan. Myös julkisuus on erilaista kuin vielä Harryn ja Williamin lapsuudessa, mikä tekee arvonimet varmasti vähemmän houkutteleviksi, mutta odottaisin silti sitä johdonmukaisuutta.

Ollako vai eikö olla?

Suomalaisen näkökulmasta arvonimet voivat tuntua ihan hiusten halkomiselta, mutta Britannia on erilainen yhteiskunta. Siellä aatelisto päärinarvoineen porskuttaa vahvana, ja kaikenlaiset arvonimet ovat ihan arkipäivää. En kritisoi Harryn ja Meghanin päätöstä haluta lapselleen yksityisyyttä, mutta kritisoin hiukan heidän tapaansa toteuttaa sitä. Kakkua ei voi sekä syödä että säästää. Miksi tehdä puolivillainen ratkaisu, joka herättää näin paljon kysymyksiä?

Lapsella ei ole nyt titteliä, mutta hän tulee kuitenkin perimään herttuan arvon isältään? Lapsesta tulee laillisesti prinssi isoisän noustessa valtaan, mutta vanhemmat luultavasti valitsevat olla käyttämättä kuninkaallisia arvonimiä – tuleeko jaarli tai vaikkapa lordi silloin käyttöön? Miksi Harry vastaanotti päärinarvon, jos ei halua noudattaa sen suomia käytäntöjä lastensa kohdalla, varsinkin kun tässä tapauksessa tittelittömyys tuskin tekee mitään olennaista eroa lapsen asemaan ja julkisuusarvoon?

Herttuaparin päätös herättää siis sekä ymmärrystä että kritiikkiä. Osa kuninkaallisten kiehtovuudesta piilee juuri arvonimissä ja muissa perinteissä, jotka nimenomaan ”erottavat” kuninkaallisen perheen meistä taviksista. Tuntuu hiukan karulta, jos vaihtoehdot ovat jatkossa prinssi tai ei mitään.

Embed from Getty Images
Archie vanhempiensa kanssa Etelä-Afrikassa syksyllä 2019.

Onko monarkiassa järkeä, jos edes kuninkaallinen perhe itse ei välitä arvonimistä? Tilanne voi tosin muuttua prinssi Charlesin noustua valtaan, joten aika näyttää, miten Archien lopulta käy.

Mitä ajatuksia teissä heräsi vauvan nimestä ja tittelittömyydestä? Suomalaiset kuninkaallisharrastajat tuntuvat olevan aika tasavaltalaisia, joten olen varautunut olemaan ihan yksin mielipiteeni kanssa tällä kertaa. 😀


Lisäys: Prinssi Harry ja herttuatar Meghan jättivät kuninkaallisen edustusroolinsa keväällä 2020, ja perhe asuu nykyisin Yhdysvalloissa. He ovat edelleen Sussexin herttuapari, ja virallisesti kuninkaallisia, vaikka eivät enää HKK-arvonimeä käytäkään. Kesäkuussa 2021 herttuaparille syntyi tytär Lilibet Diana Mountbatten-Windsor.

Harryn perheen asuinpaikka ja kevään muut muutokset eivät vaikuta kruununperimysjärjestykseen tai herttuan arvonimen periytymiseen. Archien (ja Lilibetin) tittelittömyys sopii hyvin arkielämään Yhdysvalloissa, mutta hän tulee silti aikanaan perimään isältään Sussexin herttuan arvon.

Artikkeli julkaistu alun perin toukokuussa 2019. Päivitetty kesäkuussa 2020 ja kesäkuussa 2022.

17 kommenttia artikkeliin ”Archie Harrison Mountbatten-Windsor yllätti niin toimittajat kuin fanit – tittelittömyys herättää kysymyksiä

  1. Olipa sinulla painavaa ja perusteltua asiaa! Nimestä olen mieltä, että YES! Totisesti olin yllättynyt, odotin jotain perinteisempää ja että kutsumanimi olisi Archie, mutta virallinen jokin muu, kuten Henry-Harryllä. Sitten aloin miettiä, että miksi ei! Miksi pitäisi olla jokin perinteinen suvussa vuosisatoja roikkunut nimi? Miksei voisi tuoda uusia tuulia ja virkisteitä hoviin? Käsittääkseni Harry ja Meghan pyrkivät elämään omalla tavallaan yksinkertaisemmin, kuin muut kuninkaalliset.
    He, uskoisin, pyrkivät pois noblesse oblige-tyylistä ja jos muuttavat Afrikkaan, ovat siellä ehkä helpommin joukkoon sulautuvia, kuin jos olisivat kovin tittelisiä.
    Kun Ruotsissa syntyi prinsessa Madeleine, ihmeteltiin hänen nimeään. Kuningas ja kuningatar vastasivat, että sattuivat pitämään nimestä.
    Kun Estelle sai nimensä, oli se yhtä suuri ihmetys ja outous, kuin mitä Archie nyt. Victoria ja Daniel antoivat juuri sen nimen, mistä pitivät, tyttärelleen.
    Eilen oli heti nimen julkaisemisen jälkeen facebookissa pitkä kommenttilista kummeksuvia, halveksivia, tyyliin Archie Bunker-Harrison Ford hahhaa poikaparkaa tyyliin. Pitääkö ne negaatiot heti hakea?
    Ehkä brittihovissa alkaa modernismin asteittainen nousu, etenkin kun Harry ja Meghan voivat sen tehdä ilman niitä paineita, mitä Williamilla ja Katella on.

    • Nimi on kyllä raikas tuulahdus, sitä ei voi kiistää! Ja varmasti yleisökin tottuu siihen ajan myötä. En tosiaan osaa yhtään sanoa, millaista ”tyyliä” se edustaa Britanniassa tai Amerikassa. Mutta toki vanhemmilla on oikeus valita minkä nimen parhaaksi katsovat, eli auta yleisön kuin vain tottua 😀

    • Olen samalla linjoilla Kikan kanssa. Yllättävä nimi, mutta vanhempien valinta se lopulta on. Itse olin jopa hieman pettynyt, kun William ja Kate paljastivat Georgen tuiki tavallisen nimen. 😀

      Olen ehkä vähemmistössä, mutta olen hieman pettynyt, kun Archielle ei tullut titteliä. Mielestäni hänelle olisi kuulunut tämä Harryn pääriyiden(?) mukainen titteli, aivan kuten Wessexeillä. Ja kun Archie vanhemmat ovat (ainakin tällä hetkellä) yksiä maailman tunnetuimpia henkilöitä, tuskin Archiella tulee olemaan ns. normaalia elämää koskaan. Mielestäni se on turha argumentti, että hän saisi ilman titteliä elää sitä rauhallisempaa elämää. Ehkä halutaan selkeästi tehdä raja työtä tekevän ja ns. tavallisen kuninkaallisen välillä, jottei tule samanaista kritiikkiä kuin esimerkiksi Andrewin tyttäret ovat saaneet.

      • Ymmärrän pettymyksesi! Olen ehkä vanhanaikainen, mutta tittelit on osa tämän harrastuksen suolaa 😀 On kummallista, ettei tässä asemassa olevalla lapsella ole mitään arvonimeä.

        Yorkin prinsessojen mallia halutaan ymmärrettävästi välttää, mutta oikea tapa olisi myös minusta ollut ehdottomasti noudattaa tuota Wessexien tapaa. Aatelistitteli on kuninkaallista arvonimeä kevyempi, mutta samalla kuitenkin sopiva kunnia näinkin lähellä kruunua olevalle lapselle, jonka koko muu lähisuku on hyvin keskeisessä roolissa kuninkaallisessa perheessä. Vastasin tuossa jo muille, että tämä ratkaisu aiheutti vaan kovasti hämmennystä. Täytyy toivoa, että asiaan saadaan sitten selkeä päätös hovilta ihan viimeistään kuningas Charlesin aikoihin. Ja jos jonkinlaista titteliä ajateltiin tulevaisuudessa käyttää, niin miksi ei sitten nyt vaan suoraan lähdetty siitä yksinkertaisimmasta vaihtoehdosta, joka lapselle tavan mukaan kuuluisi?

  2. Vaikka noin yleisesti olen tasavallan kannalla, niin yllättyin ja hieman ärsyynnyin epäjohdonmukaisuudesta titteleiden suhteen. Wessexien lasten kohdalla oli minusta aloitettu hyvä perinne, jonka rikkominen aiheuttaa lisää kaikenlaista kohkaamista. En koskaan ajatellut, että näkisimme ennen Archien syntymää letters patentia, jolla kuningatar tekisi jo nyt Sussexien lapsista prinssejä ja prinsessoja, mutta hyvin kalpeanaamaiseen brittiylhäisöön olisi minusta pitänyt saada Archie, Dumbartonin jaarli tai edes lordi Archie tuulettamaan vähän niitä pölyjä nurkista. Toki hän sitä tekee ilman titteliäkin jo olemassa ollaan, mutta olisin halunnut nähdä kaikkien pahimpien rasistien joutuvan puhuttelemaan häntä tittelillä.

    • Entäpä jos vanhemmat eivät halunneet tätä titteliä lapselle? Tuli sekin mieleen, että olisivat sen saaneet, mutteivät halunneet.

    • Tämäpä juuri. Wessexien tapa on vaikuttanut toimivalta, joten en oikein ymmärrä, miksi nyt piti aloittaa uusi käytäntö, jolla ei ole ennakkotapausta ja joka myös aiheuttaa ihan turhia spekulaatioita tai juoruja. Olisivat sitten vaikka selvästi ilmaisseet, että muutos on luvassa kunhan Charlesista tulee kuningas. Mutta nyt jäi taas ihan turhaa tilaa kysymyksille ja salaliittoteorioille. Multa jo kysyttiin, että onko tämä Elisabetin näpäytys Meghanille 😀

      Komppaan myös tätä, että kun vauvan verenperintö on niin poikkeuksellinen, niin olisi ollut hienoa nähdä afroamerikkalaisia juuria omaavalla kuninkaallisella titteli siinä missä muullakin suvulla.

  3. Nimessä ensireaktio oli hämmennys, koska Harrison on myös sukunimi (vaikkapa Beatles-George). Eli Archie Harrison on jo valmis etunimi-sukunimi-yhdistelmä. Ja siihen (Mountbatten-)Windsor on tavallaan turha lisuke. Näin siis vain oman mielipiteeni kannalta toki. Myös Archien lempinimen tyylisyys on hämmentävää. Varmasti vanhempien mielestä paras mahdollinen nimi, mutta oma makuni nimien suhteen ei näemmä mitenkään kohtaa Sussexien kanssa.

    Myös titteliasia on outo. Olisin kuvitellut, että valitaanpa miten vain, pysytään linjassa aiempien ratkaisujen kanssa. No, pysyttiin tietysti nytkin, linjassa prinsessa Annen kanssa, mutta jos oikein olen ymmärtänyt, niin hän ei olisi voinut titteliä periyttää kuitenkaan. Koska vallitsevan systeemin mukaan miehet voivat, olisi mielestäni ratkaisu pitänyt tehdä Andrewin tai Edwardin esimerkkien mukaan (ja mielestäni nimenomaan Edwardin). Kaikin puolin varsin hämmentävää siis. Asialla ei olisi merkitystä, ellei tulevina Archien kasvuvuosina hänen isänsä sattuisi olemaan hallitsevan kuninkaan poika/veli eli hyvin lähellä valtaistuinta. Aikanaan Archie tulee olemaan vain monarkian alaviite, mutta juuri nyt ja lähitulevaisuudessa hyvinkin lähellä hallitsijaa. Siksi ratkaisu vaikuttaa… omituiselta?

    • Nyt kun muotoilit tuon noin, ettei makusi kohtaa Sussexien kanssa, niin tajusin että tässä on ihan sama juttu kuin suhtautumiseni Meghanin pukeutumistyyliin. Moderni, pelkistetty ja ihan ok mutta ei jotenkin koskaan kolahda oman makuni kanssa 😀

      Osa on sanonutkin tittelistä, että tässä mennään prinsessa Annen tyylin mukaan, mutta Annen lapset ei ole ihan suoraan vertailukelpoisia. Arvonimet eivät periydy tytärten kautta, ja Anne on muutenkin Elisabetin lapsista perimysjärjestyksessä viimeisenä. Harryn ja Archien tilanteessahan on vielä sellainen erikoisuus, että heidän sijoituksensa perimysjärjestyksessä tulee mitä luultavimmin ensin nousemaan tulevaisuudessa, ensin Charlesin ja sitten Williamin kuninkuuden myötä. On nimittäin ihan mahdollista, että Williamista tulee kuningas ennen kuin George, Charlotte ja Louis alkavat saada lapsia.

      Prinssi Charlesilla on vain kaksi lasta, joten tulevaisuuden ydinperhe tulee pienenemään joka tapauksessa. Archie tulee olemaan vielä vuosikymmeniä hallitsijan lähisukua ja suhteellisen keskeisessä asemassa. Olisin todella odottanut, että nyt seurataan Edwardin esimerkkiä, kun sellainen tapa on kerran aloitettu. Nyt jäi ihan turhaa tilaa spekulaatioille. Ja ihan kuin tittelit eivät olisi jo muutenkin tarpeeksi sekavia Britanniassa 😀

  4. Meinasin saada sydänkohtauksen kun kuulin nimen! Tuli niin puskista, mutta toisaalta, eihän nimi miestä pahenna. Ja olen jo alkanut tykkäämään nimestä!
    Oli tittelittömyys kenen päätös tahansa, se voisi ehkä olla ihan hyväkin ratkaisu, ettei varsinaista titteliä tällä hetkellä ole. Tai näin jo ne kaikki klikkiotsikot, jossa puhutaan kuinka Meghan sai haluamansa ja pojasta tuli prinssi tms, ja taas Meghan saisi lokaa niskaansa siitä, minkälainen gold-digger hän vaikuttaa olevan. Pärjään vallan hyvin ilman niitä juttuja! Toki koko tittelitouhu meni minulta nyt vähän yli ja vähän tuntuu, että titteleitä jaellaan kenelle sattuu. Vaikka pikkuinen Archie on nyt melko keskiössä, niin silti näen itse parempana vaihtoehtona sen, että mitään suurempaa titteliä ei tullut. Jos ajattelee Kentin prinssiä, niin oli toki keskiössä joskus aikoja sitten, mutta ”sijat” perimyslistalla tulee kuitenkin tippumaan. Jos se joskus oikeinkin kauas tippuu, niin sitten se titteli vaikuttaa minusta vähän leveilyn tyyppiseltä touhulta. Jos Charles tosiaan kuninkaaksi noustessaan aikoo pienentää sen työtä tekevän hovin kokoa, niin siinäkin mielessä tittelittömyys käy omaan järkeen, koska käsittääkseni Archie ei koskaan tule tekemään täyttä työtä kuninkaallisena brittihovin puolesta.
    Ja jotta saan pyöritellä lisää…🙈 Jos nykyhetkeä ja muutamaa vuotta eteenpäin ajattelee, titteli voisi ehkä hyväkin olla. Yksityisyys voisi saada ehkä jopa kolauksen tittelin puuttumisesta. Koska Harryn ja Meghanin kohdalla klikkiotsikoita ei ole säästelty, en yllättyisi, vaikka pikkuisestakin tulevaisuudessa väsätään juttuja tittelittömyydestä jne. Ja sitten Charlesin nousessa valtaistuimelle nähdään kuinka pikkuinen poika nousi tittelittömästä prinssiksi ja sitä rataa. Jos nyt yhtään kukaan saa ajatuksistani selkoa😅🙈

    Saanko vielä kysyä, onko kellään muulla mennyt hermo niihin kehonkielen asiantuntijoihin? Melkein joka päivä tulee jos jonkinlaista analyysiä, ja nyt ei itse jaksa edes nauraakkaan enää niille, jotenkin itsellä mennyt vähän yli!

    • Mä ignooraan kaikki kehonkielen asiantuntijat 😀 Ei tarvitse olla kummoinen ekspertti kertoakseen, että tuoreet vanhemmat ovat kokonaan uudenlaisen tilanteen edessä vauvan kanssa…

      Tuossa mainitsin aiemmin, että Harryn ja Archien tilanteessahan on itse asiassa odotettavissa, että sijoitus kruununperimyksessä jopa nousee tulevaisuudessa. Ensin Charlesin, sitten Williamin kuninkuuden myötä – William voi hyvin olla kuningas ennen kuin George, Charlotte ja Louis alkavat perustaa perheitään.

      Näin twitterissä myös sellaisen spekulaation, että ehkä Harry ja Meghan haluavat odottaa ensin Charlesin kuninkuutta ennen kuin Archiesta aletaan käyttää mitään arvonimeä. Ajatuksena oli juuri tämä, että koska Meghan on leimattu pyrkyriksi, he odottaisivat lapsensa aseman muuttuvan, jotta Archie saa tittelinsä sitten ”luonnollisesti” eikä kuningattaren antaman letters patentin perusteella. Mielenkiintoinen ajatus, mutta Charlesin kuninkuus ei vaikuta mitenkään tähän Dumbartonin jaarlin arvoon, koska se ei ole kuninkaallinen titteli. On vaikea kuvitella, että Archiesta tehtäisiin yhtäkkiä prinssi, jos nyt on tarkoituksella valittu olla ilman titteliä.

      Kuten kirjoitin postaukseen, nämä tittelijutut ovat välillä tosi monimutkaisia 😀 Saakohan tästäkään kommentista mitään selvää…

  5. Mulle heräsi kysymys, että kuinka muilla monarkioilla ei ole mitään ongelmaa arvonimien kanssa. Britanniassa titteleitä jätetään pois, koska halutaan olla ”normaaleja”, mutta ei tittelit muissa maissa ole mikään este sille. Voi olla, että Britanniassa monarkian käsitys on niin jäykkä ja vanhanaikainen, että normaaliutta ei osata tavoitella muuten kuin kieltämällä kaikki kuninkaallisuuteen liittyvä, mutta se on väärä suunta. Erityisesti Pohjoismaat ovat hyvä esimerkki siitä, että kuninkaallinen voi olla kuninkaallinen, mutta silti myös ihmisen kokoinen. Briteissä se vaikuttaa olevan joko tai.

    • Britannian kuninkaallinen perhe on paisunut niin suureksi, että paineet ”leikkauksiin” ovat olleet aika kovat jo pidempään. Veikkaisin näppituntumalta, että vain Liechtensteinissa ja Luxemburgissa on näin paljon kuninkaallisia titteleitä omaavia perheenjäseniä. Mutta noissa pienissä maissa onkin ihan omat systeeminsä, eikä niissäkään työskenteleviä kuninkaallisia ole ollenkaan niin paljoa kuin Britanniassa.

      Aikaisemmin perhekoko pysyi ns. paremmin hallinnassa, kun tyttäret avioituivat pois ulkomaisiin kuningasperheisiin tai sitten heidän lapsilleen ei tullut kuninkaallisia titteleitä. Näinhän oli aiemmin myös Ruotsissa, ja Norjassakin prinsessa Märtha Louisen kohdalla toimittiin näin. Ruotsissa on kyllä myös kritisoitu viime vuosina sitä, että prinsessa Madeleinen ulkomailla asuvilla lapsilla on arvonimet, vaikka on selvää ettei edes Madeleinella ole aktiivista kuninkaallista roolia. Mutta on ihan totta, että Pohjoismaiden hoveissa inhimillisyys ja tietynlainen ”tavallisuus” on osattu kääntää eduksi ja hyödyntää kuninkaallisten imagon rakentamisessa.

      Monissa muissa maissa on sattunut niin, ettei suurempia ongelmia tittelien määrästä ole tullut. Espanjan kuninkaalla on kaksi siskoa, joiden lapsilla ei ole kuninkaallisia arvonimiä. Alankomaissa kuningashuone ja kuningasperhe on eroteltu toisistaan, kuten myös Norjassa. Norjassa ja Tanskassa hallitsijoilla on tällä hetkellä vain kaksi lasta.

  6. Et ole ainoa, joka yllättyi nimestä ja tittelittömyydestä. Odotin perinteisempää nimeä, mutta toisaalta kun lapsi ei saanut titteleitä niin nimenkin voi valita vapaammin. En usko, että olisi tullut prinssi Archieta 😀 Archielle en ole ainakaan vielä lämmennyt, mutta Harrison on kyllä aika mainio ottaen huomioon tuon Harry’s son-merkityksen. Olisin kyllä toivonut Philipiä nimirimpsuun.

    Olin myös aika varma, että joku titteli lapselle tulee, kun Harry ja Meghankin sen herttua-tittelin ottivat avioliiton yhteydessä. Olen samaa mieltä, että Wessexien linjaus olisi ollut jotenkin loogisempi, en usko että heidänkään lapsien yksityisyyteen nuo tittelit ovat hirveästi vaikuttaneet. Ehkä tittelittömyyttä enemmän häiritsee juurikin tuo brittihovin epäselvyys näissä titteliasioissa, että osalla on ja osalla ei, eikä oikein johdonmukaisuutta siinä, kenelle annetaan mikäkin.

    • Tuo Wessexien tapa on vaikuttanut minusta tosi hyvältä ratkaisulta juuri siksi, että siinä tavallaan noteeraataan se kuuluminen kuninkaalliseen perheeseen ja hallitsijan lähisukuun, vaikka ei ollakaan kruununperimyksen kärjessä. Tavallinen aatelistitteli on sopiva vaihtoehto kuninkaalliselle tittelille, eikä pistä mitenkään silmään, kun tuttavapiiri on joka tapauksessa täynnä aatelisia. Tuossa jo muutamalle vastasinkin, että nyt tuli taas ihan turhaa aihetta spekulaatioille ja erilaisille ”teorioille”. Täytyy toivoa, että hovilla on joku suunnitelma. Epäjohdonmukaisuus ei kyllä oikein vakuuta.

  7. Huomenta, salonkilaiset! Olen hurjan iloinen, että olette innolla kommentoimassa, on mukavaa, että meitä on näin monta!
    Kehonkielen havainnot,hallelujaa! Jos seisoo näin ja katsoo oikealle, merkitsee se tätä, mutta jos vasemmalle, niin sitä ja hymyilikö leveästi vai hillitymmin ja tarkoittiko tuo jalan asento sitä vai tätä. En usko mihinkään, ihminenhän vaihtaa eleitä ja asentoaan lakkaamatta tarkoittamatta mitään, joten tulkita saa kuka vaan mitä vaan, muttei ainakaan minuun vaikuta yhtään mitään.

Jätä kommentti