Joulukalenterin 4. luukku

Joulukalenteri_logo

Luukku 4 – Alankomaiden tähtinappitiara

Myös Alankomaiden kuninkaallisilla on laaja tiarakokoelma, ja sen takia jaksankin aina ihmetellä, että miksi juuri tästä nappitiarasta ja erityisesti sen tähtiversiosta tuli kuningatar Maximan häätiara. Tarjolla olisi ollut paljon parempiakin vaihtoehtoja.

Neiti Maxima Zorreguita Cerruti ja Alankomaiden silloinen kruununperijä Oranian prinssi Willem-Alexander sanoivat toisilleen tahdon helmikuussa 2002. Argentiinalainen Maxima on valovoimaisen värikäs persoona ja pukeutuja, ja morsiamen häälookia odotettiin tietysti innolla. Itsehän olin aivan juniori tuohon aikaan, joten törmäsin parin hääkuviin vasta vuosia myöhemmin kuninkaallisharrastuksen myötä. Puku ei kuulu suosikkeihini, mutta eniten puistelen päätäni Maximan käyttämälle tähtinappitiaralle.

Embed from Getty Images

Tähtinappitiara on tunnetumpi helminappitiarana, ja helmiversio onkin päässyt useasti mukaan kuninkaallisen perheen merkkitilaisuuksiin. Prinsessa Margriet käytti sitä häissään vuonna 1967, ja isosisko kuningatar Beatrix (nykyään jälleen prinsessa) päätyi samaan valintaan vuonna 1980 omissa valtannnousujuhlallisuuksissaan. En pidä helmiversiostakaan, mutta Maximaa varten tehty tähtiversio on suorastaan hirveä. Olen pahoillani, mutta näin vain on. 😀

Tiaran rungon historiasta ei ole tarkkaa tietoa. Jotkut sanovat sen olleen 1800-luvulta kuningatar Sophien peruja, toisten mielestä taas kyseessä ei ole sama tiara. Runko on joka tapauksessa hyvin yksinkertainen. Timanttinen tiara on jopa kruunumainen, siis hiukan sellainen, jonka lapsi voisi piirtää. Pohjana on tasainen timanttirivi, jota koristavat timanttiset kaaret. Kaarien välissä on paikka joko tähti- tai helminapille. Maxima on nähty molemmissa versioissa, mutta muut kuninkaalliset ovat pysyneet helmissä. 10-sakaraiset tähdet ovat perheen kokoelmasta ja niitä voi käyttää erikseen rintaneuloina. Sama pätee myös helminappeihin.

Embed from Getty Images

Helmitiarat vielä voin jotenkin ymmärtää, mutta tähdet menee multa aivan yli hilseen. Ensinnäkään en pidä siitä, miten napit törröttävät tikunnokassa. Tähdet tekevät lelumaisen fiiliksen – onneksi niitä ei ole nähty käytössä aikoihin! Tiara on kuitenkin simppeli, maltillisen kokoinen ja ollut jo pitkään koko perheen suosiossa, joten monet odottavat sitä jonain päivänä Maximan ja Willem-Alexanderin vanhimmalle tyttärelle Catharina-Amalialle. Alla vielä kuvia helmiversiosta prinsessa Beatrixin käytössä.

Embed from Getty Images

8 kommenttia artikkeliin ”Joulukalenterin 4. luukku

  1. Välillä on hauskaa olla erimieltä! Minusta Maximan hääpuku on yksi kauneimmista ikinä (oi miten hyvin se onkaan kestänyt aikaa) ja tuo häätiara sopii minusta Maximan persoonan täydellisesti: kuvistakin välittyy, kuinka Maxima sädehti onnea hääpäivänään ja nuo melkein joulukoristemaiset tähdet vain korostivat sitä!
    Rehellisyyden nimissä on todettava, että pelkkänä tiarana ei todellakaan kuuluisi suosikkilistalleni (kuten ei Ruotsin kamee-tiarakaan) mutta kokonaisuuden osana ja juuri Maximalla, pidän kovasti.

    • Saa olla eri mieltä, makuasioitahan nämä ovat! Mä en yleisesti muistele lämmöllä muutenkaan 2000-luvun alun kuninkaallisia morsiamia: Mary, Mette-Marit, Maxima tai Letizia eivät kukaan ole suosikkieni joukossa hääasuja listatessa. Ehkä se johtuu meikäläisen nuoresta iästä. 😄 Mun mielestä Maximan hääpuvun kaulus ja tiara ovat ne asun kipupisteet. Mutta morsian kyllä näytti säteileviltä kuvissa 😊

  2. Järkytyin. Siitä että Beatrix on käyttänyt tätä valtaannousujuhlallisuuksissa. Kaikista heidän lukuisista upeista tiaroistaan hän valitsee TÄMÄN??
    Mielestäni tiara ei ole ruma mutta onhan se huvittava kun sitä oikein katsoo. Mutta Máxima jos joku onnistuu näyttämään hyvältä jopa törröttävien tähtien alla 😀

    • Viimeinen lause on kyllä totta! 😄

      Ja nimenomaan. Aarrekammiossa on Stuart-tiara, Mellerion tekeleitä ja vaikka mitä – ja Beatrix päätyi tähän. En vaan ymmärrä!

  3. Ihan hirveä! 😀 Tuo tähtiversio näyttää juuri sellaiselta, jonka olisin itse pikkutyttönä prinsessavaihetta läpikäydessäni halunnut omaksi tiarakseni. Niistä ajoista on tiaramakuni kyllä parantunut huimasti! Eikä helmiversio tiarasta kyllä ole paljoa parempi. Toivon kovasti, että Catharina-Amalia saa jonkun vähän elegantimman tiaran käyttöönsä.

  4. Onpa hauska joulukalenteri, löysin tämän vasta nyt! Mutta tässäpä kuluukin vapaapäivä mukavasti siivousta vältellessä! 😉
    Minunkaan mielestäni tämä ei ole ole läheskään suosikkini Hollannin upeassa kokoelmassa, mutta oikean kampauksen kanssa toimii ihan ok.

    Sellainen korjaus tekstiin on sanottava, että myös sekä nykyinen prinsessa Beatrix että hänen sisarensa prinsessa Margriet ovat käyttäneet helmiversion lisäksi tähtiversiota. Beatrix diplomaatti-illallisilla vuonna 2015 ja Margriet vuosittaisessa gaalassa New Yorkissa vuonna 2014.

    Suomalaisittain on myös hausa todeta että kuningatar Juliana on kuvattu presidentti Kekkosen käsipuolessa juuri tämän tiaran helmiversiossa. 😀

    • Sopii tämä varmaan mille tahansa kuulle, kun aiheet eivät ole jouluun sidottuja! Eli tervetuloa vaan mukaan 🙂

      Kiitos täydennyksestä, täytyy päivittää postaukseen! Ja mielenkiintoinen tieto, että helmiversiolla on ”suomi-kytkös”, en tiennytkään.

Jätä kommentti