Nobel-julat 2019: Kuninkaanlinnan illallinen

Nobel-palkitut pääsevät aina pääpäivää seuraavana iltana kuninkaanlinnaaan vastaanotolle ja illalliselle, jota isännöi tietysti kuningas Kaarle Kustaa. Meillehän se tarkoittaa toista iltaa tiara- ja pukuloistoa!

Aika moni oli yhtä mieltä kanssani siitä, että pääpäivän parhaat lookit nähtiin prinsessa Sofialla ja prinsessa Madeleinella. Aika tasaisesti tuli ylistäviä kommentteja molemmista. Kuningatar Silvia ei herättänyt eilen suuria tunteita, mutta kruununprinsessa Victorian mustavalkoinen päiväpeittopuku tuomittiin aika yksimielisesti, tosin Victoriakin sai muutaman kannatuskommentin. Mielenkiinnolla kuitenkin odotin, mitä kakkospäivänä nähtäisiin. Tiistaina ei myöskään nähty mitään oikeasti yllättävää tiararintamalla, mutta prinsessa Sofian monipuoliseen häätiaraan oli vaihdettu asuun sointuvat turkoosit nyt ensimmäistä kertaa. Prinsessan tiara-asiat herättivät sen verran paljon keskustelua kommenteissa, että puhutaan siitä enemmän postauksen lopussa hänen asunsa yhteydessä.

Kuningatar Silvia oli pukeutunut kirkkaansiniseen Georg et Arendin iltapukuun, joka oli eilisiltaisen puvun tapaan uusintakierroksella. Tyylikäs ja kapealinjainen puku oli muuten hyvin simppeli, mutta toista olkapäätä koristi rusetti. Svensk Damtidning tietää myös kertoa, että helman alta pilkistävät samansävyiset korkokengät ovat Manolo Blahnikin.

Silvia rikkoi jälleen tiarakaavaansa, joten ehkä nyt täytyy jo lopettaa kaavasta puhuminen. Tänä iltana päässä oli kaunis Connaught-tiara. Kaulassa oli timanttikoru riipuksella, ja kunnianauhaa piti paikallaan timanttirintaneula. Minusta Connaught oli hyvä valinta, mukavaa nähdä se käytössä. Tiedän, että monet eivät lämpene sille, mutta minä pidän sen sirosta silmukkatyylistä. Jos Sofia vielä joskus lainaa perhetiaroja, niin haluaisin ehdottomasti nähdä tämän tiaran hänellä!

Suuret hihat olivat selvästi tämän vuoden trendi, sillä Victorian ja Sofian eilisten lookien lisäksi kruununprinsessa päätti jatkaa vielä tänään puhvihihalinjalla. Täytyy myöntää, että tänä vuonna olen pettynyt Victoriaan. Korkealle kaulaan asti ylettyvä punainen puku tuntuu nielaisevan koko naisen! Tässä on taas jotenkin ihan liikaa kaikkea; hihat, korkea kaula-aukko ja kaulan pitkät rusettinauhat… Ei ei ei, sanon minä. Kamala. Eilinen oli tämän rinnalla menestystarina! 😀 Puku tulee kruununprinsessan luottosuunnittelija Pär Engshedeniltä. Twitterissä tätä päiviteltiin jo kruununprinsessan huonommaiksi iltapuvuksi kautta aikojen.

Prinsessa Lilianilta peritty laakeriseppeletiara on aina kaunis, mutta toisinto viime vuodesta (ja näimme tiaran myös lokakuussa Japanin kruunajaisissa). En oikein myöskään lämpene kenkien ja iltalaukun pinkille sävylle, se riitelee mielestäni puvun punaisen kanssa. Noh, ensi vuonna sitten uutta yritystä vaan kehiin.

Puvun värimaailma, puhvihiha ja yleinen kummallisuus tuovat muuten mieleen Ruotsin Akatemian entisen sihteerin Sara Daniuksen viimevuotisen Nobel-puvun. Muistatteko sen pinkin-oranssin viitan (kuva alla)? Danius valitettavasti kuoli lokakuussa rintasyövän uuvuttamana. Voisiko Victorian puku olla jotenkin kunnianosoitus hänelle? Ehkä vähän kaukaahaettua, mutta tuli mieleen.

Embed from Getty Images

Herää kysymys, ovatko prinsessat Madeleine ja Sofia jotenkin koordinoineet pukeutumistaan. Jo eilen heidän kuitenkin täysin erilaisilla lookeillaan oli paljon yhteistä; kirkas väri, selkeät linjat, sileä kangas ilman pitsejä ja siniset kivet tiaroissa. Tänään molemmat olivat sitten romanttisen hempeissä kukkatunnelmissa, minkä lisäksi heillä oli sama käsilaukku ja kokotimanttiset tiarat.

Madeleinen harmaan puvun vartalo oli hihaton, mutta pukua peittää läpinäkyvä ohuempi kangas, joka muodosti t-paitahihat ja tiukan kaula-aukon pukuun. Runsas kukkakoristelu oli kiinnitetty tähän ohuempaan päällikankaaseen. Ruotsalaisen Ida Sjöstedtin puvussa oli leveä helma ja pieni laahus. Asusteena oli Bottega Venetan iltalaukku ja helmikorvakorut, ja kutreilla oli prinsessan oma Modern Fringe Tiara. Kaikkineen jotenkin tätimäinen look mun mielestä, ja niin ennalta-arvattava tiaravalinta, etten oikein jaksa innostua. Ei tässä sinänsä mitään suurta vikaa ole, mutta ei kyllä säväytäkään. Madeleinekin lähestyy jo neljääkymppiä, mutta toisaalta eilinen look antoi erinomaisen esimerkin siitä, että Madde ei todellakaan ole mikään täti vielä! 😀

Eilisen avoimien kaula-aukkojen vastapainoksi kaikki prinsessat olivat tänään korostetun sovinnaisia. Prinsessa Sofian kaunis kapealinjainen puku tulee ruotsalaiselta Ida Lantolta. Paljon kotimaisia suunnittelijoita tänä vuonna! Puvussa oli pitkät hihat ja kapea helma, mutta vaaleanharmaa pohjaväri, tiukka kaula-aukko ja kukkakirjailut muistuttavat kieltämättä paljon Madeleinen pukua. Myös Sofialla on oma Bottega Venetansa (kuninkaallisten vakiolaukku), ja päässä oli hyvin ennalta-arvattavasti häätiara. Olisiko tyylien samankaltaisuus ihan puhdas yhteensattuma? Eivät puvut nyt niin identtiset ole, että pitäisi vetää Svensk Damtidningin tapaan kohuotsikoita, mutta hauskaa, että prinsessoilla osui kahtena peräkkäisenä päivänä näin yhtenevät lookit.

Tällä kertaa pidän kyllä Sofian vaaleanpunaisista ruusuista enemmän kuin Madeleinen verhokirjailusta. Illan voittaja on mun mielestä silti tällä kertaa selvästi Silvia. Joskus on ihan paikallaan olla tyylikkään elegantti ilman liikaa yritystä!

Mutta se Sofian tiara! Alkuun nopea kertaus: Sofia ja Carl Philip menivät naimisiin vuonna 2015, ja tuolloin tuore prinsessa sai kuningasparilta häälahjaksi oman tiaran. Tiaran jäykkä muoto ei vakuuttanut hääpäivänä, mutta Sofia sai melko nopesti jo liittonsa alkuaikoina lainaan myös muutamia muita kuningasperheen tiaroja. Häätiara kuitenkin katosi hetkeksi käytöstä, ja Sofialla nähtiin pieni terästiara, ametistitiara sekä molemmat nappitiarat. Kaksi vuotta sitten vuoden 2017 Nobeleissa häätiara teki comebackin uudella rungolla. Nykyisin tiaran alkuperäiset smaragdit voi vaihtaa joko helmiin, eilisiin turkooseihin tai jättää kokonaan pois, kuten tänään. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta muistini ja pikaisen googlailun mukaan viimeisen kahden vuoden aikana Sofialla on nähty ainoastaan häätiara?

Häätiarassa ei ole mitään vikaa, vaan päinvastoin, se on kaunis ja oikein mainio perustiara prinsessalle, jolla on tiaratilaisuuksia kuitenkin aika paljon. Se vain alkaa olla jo niin nähty, ja tämä valitettavasti korostuu aikalailla, kun muu perhe vaihtelee tiaroja reippaasti. Mukava selitys on se, että Sofia yksinkertaisesti pitää häätiarastaan, ja kokee sen olevan tarpeeksi monipuolinen ja riittävä ja luultavasti myös kevyt ja helppo kantaa.

Silti samassa tiarassa pysyminen tuntuu jotenkin kummalliselta. Kun tiaratilaisuuksia on niin usein, luulisi prinsessan joskus haluavan vähän vaihtelua. Sofian tyyli on muutenkin kokeileva ja hän ottaa paljon riskejä, joten pitäisin vähän yllättävänä sitä, että hän pysyisi pelkästään häätiarassa ihan omasta tahdostaan. Eikö hän nykyisin halua käyttää muita vai eikö hänelle lainata muita? Se on se oleellinen kysymys.

Alku näytti hyvältä, kun nopealla aikavälillä nähtiin useampi muu tiara, vaikkakaan ei niitä kokoelman parhaita. Sitten yhtäkkiä tiaravaihtelu loppui kuin seinään. Ehkä tiaroja oli pakko lainata siksi aikaa, kun häätiara oli muokattavana. Mutta oli häätiara sitten millainen tahansa, niin miksi Sofia ei käytä sen rinnalla enää mitään muuta? Myönnetään, että pari vuotta on lyhyt ajanjakso, mutta siihen mahtuu paljon tiaratilaisuuksia. Ja ero muuhun perheeseen on se, mikä tässä tuntuu kummalliselta. Jos tiaroja ei olisi paljoa ja kaikilla muillakin olisi vain yksi tai kaksi vakitiaraansa, niin eihän asiassa olisi mitään kummallista. Ruotsin kuningasperheellä jos kellä niitä tiaroja kuitenkin on hallussaan vaikka kuinka ja paljon. Osa on yksityisomaisuutta, mutta moni on perhesäätiön hallussa, minkä on ajateltu pienentävän kynnystä jakaa tiaroja perheenjäsenten kesken.

Kuningasperheessä on muutama tiara, jotka ovat käytännössä absoluuttisesti varattuja kuningatar Silvialle, mutta muuten Silvia, Victoria, Madeleine ja kuninkaan sisaret (aiempina vuosikymmeninä myös prinsessa Lilian) kierrättävät tiaroja iloisesti keskenään. Prinsessa Birgitta on nähty 10 vuoden sisällä sekä Nine Prongissa että Baden Fringessä, jota myös Silvia käyttää edelleen kuningattaren asemastaan huolimatta. Victoria ja prinsessa Christina käyttävät molemmat nappitiaroja säännöllisesti.

Eikä tiaran yksityinen omistaminenkaan ole ollut aina este lainaamiselle – eilen Maddella nähty akvamariinitiara on yleisen tiedon mukaan edelleen prinsessa Margarethan omaisuutta, mutta hän on silti lainannut sitä useasti Madeleinelle ja Victorialle. Oikeastaan ainoat tiarat, jotka ovat hiljattain olleet vain omistajiensa käytössä ovat Lilianin laakeriseppeletiara (nykyään Victorian), Madeleinen häätiara ja Sofian häätiara.

Kaikista kuninkaallisista perheistä juuri Ruotsin kohdalla olisi vaikeinta uskoa, että kyse olisi jostain henkilökohtaisesta Sofiaa vastaan. Kommenteissa esiintyi ajatus, voiko perhesäätiöllä olla jotain sääntöjä, virallisia tai kirjoittamattomia. En oikein usko, että tiaramahdollisuuksia rajattaisiin kategorisesti kaikilta sukuun naiduilta naisilta. Mitä tapahtuisi sitten, kun Oscar menee naimisiin tai kun Estelle saakin vain poikia? Olisihan sellainen sääntö ihan älytön ja syrjivä joka tapauksessa. Vaikea uskoa myöskään, että kyse olisi jostain henkilökohtaisesta. Sofia on tehnyt työnsä kuninkaallisena hyvin ja ilman skandaaleja. Hän on kuninkaan ainoan pojan vaimo, ja hänen lapsensa ovat Bernadotten suvun mieslinjan perillisiä. Ei tunnu uskottavalta, että Ruotsissa sorsittaisiin näin näkyvästi yhtä perheenjäsentä.

Onkohan hovi tajunnut, että ihmiset ovat kyllä laittaneet tämän tiara-asian merkille? Ei kuningasperhe tietenkään perusta toimintaansa pienen yleisöjoukon spekulaatioihin, mutta kun taustalla kuitenkin on tarinaa siitä, miten Sofian hyväksyminen perheeseen ei ollut ongelmatonta, niin miksi hovissa haluttaisiin vahvistaa sitä mielikuvaa tällaisella pienellä, mutta merkittävällä yksityiskohdalla. Olisihan se nyt aikamoinen mielenilmaus perheeltä, jos kävisi ilmi, että Sofialta on tarkoituksellisesti evätty sukutiarojen käyttö.

Voi olla, että me ylianalysoidaan täysin. 😀 Ehkä jossain kohtaa Sofia kyllästyy häätiaraan ja ottaa vaikka nappitiarat käyttöönsä. Ehkä koko asiassa ei ole mitään ongelmaa. Mahdotonta sanoa, mutta tosi asia on se, että juuri Ruotsissa tämä saman tiaran käyttö pistää silmään, kun ympärillä kaikilla muilla on niin laajat mahdollisuudet vaihteluun.

Tulipa pitkä teksti, pahoittelut siitä! Mitä mieltä olette illan puvuista ja tästä tiarajupakasta? 🙂

13 kommenttia artikkeliin ”Nobel-julat 2019: Kuninkaanlinnan illallinen

  1. Kyllä illan paras oli ehdottomasti Silvia. Yksinkertaisen tyylikästä eleganssia ja minäkin tykkäsin tiaravalinnasta. Madeleine ja Sofia taas kummasti tekstiilikaksoset Nobeleissa, tällä kertaa en oikein syty kummankaan tyyleille. Ehkä paremmin sopis jonnekin kesäjuhliin? Sofian tiarasta en sano muuta kuin, että olen pettynyt mutta en yllättynyt 😀

    Illan karsein puku oli ehdottomasti Victorialla, tää oli kyllä vielä rumempi kuin eilinen. Nyt joku kiskokaa Vickan 2020-luvulle ja polttakaa roviolla kaikki olkatoppaukset, pussybow-paidat ja röyhelöiset kukkamekot hänen vaatevarastostaan! Niitä on nähty jo ihan tarpeeksi. Ehkä stylistin vaihto olis paikallaan, koska Vickanin tyyli ylipäätään on mennyt mun mielestä alaspäin viime aikoina.

    Onneksi Cambridgen herttuatar tarjoili eilen niin upean iltapukulookin, että Nobel-pettymykset häipyi mielestä 😀

    Tykkää

    • Victorialle sopii mun mielestä hyvin sellainen klassinen, aika simppeli tyyli. Toki kuoseja voi käyttää jossain määrin, ja saa asuissa olla jotain jujuja, mutta juuri nuo mainitsemasi kukkamekot, röyhelöt, olkatoppaukset ja tämän puvun kaltaiset hirvitykset ei vaan sovi! 😀 Jossain vaiheessa pistin merkille tyylin kehittyneen positiivisesti, mutta nyt tuntuu että takapakkia on menty viime aikoina.

      Katen eilinen look oli kyllä upea, tiaravalinta vaan tylsä. Näkisin mielelläni häätiaran tai Lotus Flowerin uudestaan!

      Tykkää

  2. Voi hyvät hyssykät tuota Victorian pukua. Toivon kovasti, että puvun pitämisen syynä oli joku vedonlyönti. Tuohan on vielä eilistä mekkoa karseampi, ja se on jo paljon sanottu! Minä olen tähän asti mieltänyt Victorian minimalistiseksi/selkeälinjaiseksi pukeutujaksi, kaikista röyhelömekoista huolimatta. Joo, naurakaa vaan 😀 Mielikuva johtuu varmasti pitkälti Victorian iki-ihanasta hääpuvusta. Mutta nyt taitaa olla aika heittää se mielikuva romukoppaan ja toivoa, että Victoria hankkisi ammattitaitoisen stylistin. Ainoa hyvä juttu tuossa asussa on ihana tiara.

    Sofian puku on todella kaunis, ja tykkään noista hihoista. Sofia olkoon siis näiden Nobelien pukukuningatar minun mielestäni. Olen samaa mieltä siitä, että olisi kiva nähdä Connaught Sofialla.

    Tykkää

    • Victoria on onnistuessaan sitten todella upea, mutta hänellä ei tunnu olevan sellaista keskilinjaa. Joko onnistuu hyvin, tai sitten on jotain tällaista. Kun taas vaikkapa Madeleinen lookissa ei ole mitään vikaan, mutta ei oikein mitään wau-efektiäkään kuten pääpäivänä. Keskilinja on ihan ok, eihän kukaan voi aina ollakaan täysin napakymppi. Ja meidän kaikkien näkemyksethän ovat ihan subjektiivisia. Mutta Victoria tuntuu menevän ihan ääripäästä toiseen asuvalinnoillaan.

      Tykkää

  3. Aiks, kuulunko niihin harvojen mutta tällaiset majesteettisen muhevat prinsessapuvut sopivat (varsinkin se viimevuotinen sininen) tähän tilaisuuteen todella hyvin! Toiset prinsessat olivat myös todella näyttäviä ja upeita! Hauska kontrasti tulee näihin illallisen hempeän romanttisiin tyyleihin joista Sofian kukkainen oli kiva. Siinä on varmaan joku juttu että palkintojen jakotilaisuuteen valitaan / on valittu oikein näyttäviä pukuja ja illalliselle sitten toisenlaista. Victoria on tietysti asia erikseen kun pöydässä istuessa olisi aika hyvä jotenkin erottautua joukosta, joten nuo puolukan pyöreät puhvihihat ovat ainakin hyvä kikka siihen ja Silvian rusetti.
    Silvialle tämä toisen päiväinen tyyli sopi mun mielestä paremmin koska rusetti toi jotenkin ryhdikkyyttä olemukseen ja juu, tuo Connaught tiara on hyvin kaunis ja siro.

    Tykkää

    • Musta olisi niin kiva nähdä vaikka se Victorian viimevuotinen punainen puku kakkospäivältä itse palkintojenjaossa. Musta se oli tosi upea ja tyylikäs, ei aina tarvita niitä prinsessahelmoja siellä lavalla.

      Prinsessapuvut on kivoja, ja sopivat kyllä Nobeleihin mutta liika on liikaa. Ja nämä puolukkahihat on saaneet aika yksimielisen tyrmäyksen 😄

      Tykkää

  4. Juu tämä Victorian kakkosillan asu saa tosiaan sen mustan näyttämään hillityltä.. Yleisesti ottaen tykkään Victorian yksinkertaisesta ja elegantista tyylistä, mutta välillä hän näyttä suosivan näitä liian muhkeita prinsessaluomuksia, jotka eivät vaan sovi oikestaan kenellekään. Twitteristä luin jostain, että tämä Victorian punainen asu ja pussy bow rusetti olisi nimenomaan kunninosoitus menehtyneelle Sara Daniukselle. Tiedä sitten onko totta vai vaan spekulaatioa, mutta jos on niin hieno juttu Vickanilta, mutta kyllä tulee mieleen monta hieman kauniimpaa ja elegantimpaa asuvaihtoehtoa Daniuksen muiston kunnioittamiselle. Laakeriseppeletiarasta tykkään, mutta kaipaisin Victoralta vähän ilmavempaa kampausta sen seuraksi.

    Sofia ja Madeleine ovat jälleen kerran taas tekstiilikaksoset, joka vaan ihmetyttää mua kerta toisensa jälkeen. Jotenkin en vaan pysty kuvittelemaan, että naiset (tai heidän henkilökuntansa, stylistinsa, kuka vaan) eivät keskustelisi keskenään asuista ja tyyleistä näinkin isoihin kemuihin. Jotenkin symppistä että heidän tyylinsä ovat noinkin samanlaiset mutta jotakin rajaa. Eikö olisi mukavempaa molemmille, että asut olisivat sen verran erilaisia että molemmat naiset saisivat ansaitun paikkansa parrasvaloissa, eikä otsikoita samanlaisista mekoista?

    Mielestäni Silvia vei voiton tästä nelikosta, yksinkertainen ja elegantti kunniaan!

    Tykkää

    • Näin itsekin sen Svensk Damtidningin jutun tuosta mekosta. Olen ihan samaa mieltä, että kiva idea, mutta olisi muitakin tapoja kunnioittaa muistoa…

      Ei pidä usko kaikki huhuja, mutta jos niissä puheissa on mitään perää niin ehkä Sofia ja Madde eivät puhu ennakkoon keskenään. Tai sitten eivät vaan välitä. Mitenhän paljon perheenjäsenet koordinoivat näitä muissa hoveissa, vai haluavatko kaikki pitää pukunsa yllätyksenä? 😃 Tai jos molemmat prinsessat aloittavat työn suunnittelijan kanssa, ja samankaltaisuus tulee ilmi lopulta niin myöhään, että isoja muutoksia on enää mahdotonta alkaa tehdä?

      Tykkää

  5. Silvia on upea kuten kuningattaren kuuluukin. Victorian puku on kuin yltiösiveän kotiopettajattaren 200 vuoden takaa. Madeleine ja Sofia, mikä eilen onnistui, nyt meni pieleen. Mietin kumpi oli huonompi, mutta floppeja kumpikin.

    Liked by 1 henkilö

  6. Madeleine oli illan onnistunein prinsessa asun, tiaran ja kampauksen muodostamalla kokonaisuudella. Silvian yksinkertainen, mutta näyttävä asu oli tyylikäs ja Connaught sopii upeasti elegantille kuningattarelle. Ilmeisesti tulemme näkemään jatkossa Silvialla pienemmän tiaran Kuninkaanlinnan illallisilla. Tästä syystä en ihan heti näkisi Connaughtia Sofialla… Jos Sofia käyttäisi välillä muutakin kuin omaa tiaraansa, hän voisi lainata jotain pienemmistä tiaroista, niille kun ei nykyään ole juurikaan käyttöä Victorian ja Madeleinen siirryttyä isompiin tiaroihin ainakin Nobeleissa. Pienemmissä tiaroissa valinta osuu heillä useasti omiin tiaroihin, niin kuin tälläkin kertaa.

    Victorian asu peittosi edellisen illan puvun kammottavuudellaan. Victoria hallitsee arjen tyylikkään työpukeutumisen, mutta iltapuvut ovat välillä liian muhkeita. Ehkä Andiatan pitäisi suunnitella Victorialle elegantti iltapuku, viihtyyhän prinsessa merkin arkivaatteissakin. 😀

    Tiaroista tuli mieleen, että käyttääkö Sofia juurikaan perheen koruja? Hänellä oli nyt ametistikorvakorut ja setin koruja hän on käyttänyt aiemminkin, mutta muuten en muista hänellä muita ainakaan näyttävimpiä olleen. Hänellä on nähty aiemmin varta vasten ostettuja koruja, kuten se Nobeleissa nähty choker-kaulakoru vaikka hovissa olisi ollut samantyylinen, Madeleinen aiemmin käyttämä koru. Madeleinen ja Victorian juhlakäytössä on totuttu näkemään kuninkaallisen perheen arvokoruja, toisin kuin Sofian. Eikö hän kysy niitä lainaan vai eikö halua käyttää niitä?

    Tykkää

    • Nyt heitit vaikean kysymyksen! Ametistikorvikset on joo nähty, lisäksi arvelen rintaneulojen olevan perhekokoelmasta. Arkisemmista koruista en oikein tiedä, yleensä en kiinnitä niihin niin paljon huomiota. Luulisi että Sofialla on ainakin jotkut omat perushelmet/timantit, jotka käyvät juhlaan ja arkeen. Peruskoruja luulisi kaikilla naisilla olevan omia pareja, olisi käytännössäkin varmaan hankalaa muuten vaihdella kun kaikki asuvat eri paikoissa.

      Jos puhutaan perheen isommista kaulakoruista (tai korviksista), niin en muista nähneeni Sofialla ainakaan mitään niistä tunnetuimmista. Isoimmat korut ovatkin varmaan enemmän Silvian ja Victorian käytössä? Madeleine käyttää välillä Connaught-tiaraa ja häätiaraansa kaulakoruina, mutta hän varmasti saisi käyttöönsä mitä tahansa (poislukien ainoastaan Silvialle varatut korut). Täytyy alkaa kiinnittää huomiota Sofian muihin koruihin paremmin! Hovissa olisi kyllä tuhannen taalan paikka osoittaa hyväksyntää lainaamalla jotain sopivan merkittävää lähitulevaisuudessa.

      Tykkää

  7. Tuossa juhlassa se tärkein ei ole puvut vaan ne päähenkilöt eli palkitut. Ruotsin kuninkaalliset ovat kyllä ykkösiä Euroopassa ehdottomasti mitä heidän esiintymiseen ja muuhun tulee. Victoria ja Silvia hoitavat osansa aina hienosti. Sofia ei ole henkilönä mieleinen mitenkään.

    Tykkää

    • Palkitut ovat tilaisuuden päätähtiä, mutta täällä blogissa on tilaa keskustella puvuista ja koruista 🙂

      Kaikkien ei tietenkään tarvitse olla kiinnostuneita kaikista. Minusta Sofia on kuitenkin pärjännyt hienosti kuninkaallisena.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Roosa Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s