Ari Behn saateltiin viimeiselle matkalle – traaginen kuolema on koskettanut norjalaisia

Norjan kuninkaallista perhettä kohtasi jouluna suuri suru, kun kirjailija-taiteilija Ari Behn eli prinsessa Märtha Louisen ex-mies teki itsemurhan vain 47-vuotiaana. Ex-pari meni naimisiin vuonna 2002 ja liitosta syntyi kolme tytärtä; nyt 16-vuotias Maud, 14-vuotias Leah sekä 11-vuotias Emma. Märtha ja Ari ilmoittivat eroavansa vuonna 2016. Heillä oli lasten yhteishuoltajuus, ja he pysyivät hyvissä väleissä loppuun asti. Ari oli läheinen myös muun kuninkaallisen perheen, erityisesti niin ikään taiteesta kiinnostuneen kuningatar Sonjan kanssa.

Ari Behn oli kansainvälisesti ensisijaisesti tunnettu Norjan prinsessan puolisona, mutta hän oli myös monipuolinen taiteilija ja värikäs kulttuuripersoona. Vuonna 1999 julkaistu esikoisteos (englanninkielinen nimi Sad as Hell) oli menestys, ja kirjallisen tuotannon lisäksi Ari muun muassa maalasi. Kuninkaallinen ”vävypoika helvetistä” ei useinkaan istunut perinteisen prinsessapuolison rooliin, mutta toisaalta olihan se vaimokin tässä tapauksessa vähintään yhtä eksentrinen. Ari ei ainakaan jättänyt norjalaisia kylmäksi, ja aiemmin avoimesti mielenterveys- ja päihdeongelmistaan kertoneen kirjailijan itsemurha on koskettanut koko maassa.

Ari Benh_hautajaiset1

Kuva: NRK

Arin viimeisin kirja Inferno julkaistiin vuonna 2018, ja siinä kirjailija kertoo avioeron jälkeisestä alamäestä ja taistelustaan esimerkiksi masennusta vastaan. Ari oli viime vuosina saanut myös paniikkikohtauksia. Avioero oli Märtha Louisen ja Arin mukaan kuitenkin yhteinen päätös, ja he pysyivät hyvissä väleissä loppuun asti. Ari kerkesi tutustua hiukan myös Märtha Louisen uuteen shamaani-miesystävään, ja hän löysi itsekin uuden rakkauden norjalaisesta Ebba Rysst Heilmannista, jonka kanssa hän ehti seurustella muutaman vuoden kuolemaansa asti. Suru-uutisen levittyä maailmalle lukuisat tahot ovat muistelleet Aria oman tiensä kulkijana, joka oli sisäisestä kamppailustaan huolimatta selvästi lämmin persoona, rakastava isä ja hyvä ystävä.

Omaiset olivat alusta asti avoimia Arin kuoleman luonteesta, ja heidän toiveestaan tänään Oslon tuomiokirkossa pidetyt hautajaiset olivat yleisölle avoimet. Norjan yleisradioyhtiö NRK lähetti tilaisuuden livenä, ja kirkkoon oli perheelle ja lähipiirille varattuja paikkoja lukuun ottamatta vapaa pääsy kirkon yleisökapasiteetin rajoissa. Näin mahdollisimman monella oli tilaisuus osallistua hautajaisiin ja kunnioittaa Arin muistoa. Noin 800 ihmistä vetävä kirkko näytti ainakin tv-kuvassa olevan täynnä, minkä lisäksi kirkon ulkopuolella oli ihmisiä seuraamassa vieraiden saapumista ja arkun kantoa seremonian jälkeen.

Ari Behn_hautajaiset 9

Emma, Maud ja Leah laskevat kukkia isänsä haudalle. Prinsessa Märtha Louise Leahin takana. Kuva: NRK

Hautajaisiin osallistuivat luonnollisesti Arin tyttäret, prinsessa Märtha Louise sekä Arin omaiset. Koska kyseessä on pitkäaikainen perheenjäsen ja Märthan lasten isä, odotin myös koko muuta kuningasperhettä kirkkoon. Hovi ilmoittikin aamulla myös kuningasparin, kruununprinssiparin ja prinsessa Astridin osallistuvan, ja kuninkaallisten saapuessa nähtiin myös prinsessa Ingrid Alexandran, prinssi Sverre Magnusin ja Marius Borgin olevan mukana. Hautajaiset olivat tässä tapauksessa selkeästi ennen kaikkea perhetilaisuus.

Alun perin vaikutti siltä, että Ruotsin kruununprinsessapari osallistuisi, mutta prinsessa Estelle mursi jalkansa joulun jälkeen lomalla, minkä takia Victorian estyi. Ruotsia edusti siis prinssi Daniel. Kirkon käytävällä oli parin lähettämä kukkaseppele, jossa oli Ruotsin lipun värisellä nauhalla varustettu kukkaseppele ja kruununprinsessaparin monogrammi. Prinssi Danielin kanssa kirkkoon saapui Alankomaiden prinsessa Laurentien, joka on Märthan ja Arin keskimmäisen lapsen Leahin kummi. Merkkivieraiden joukossa oli myös pääministeri Erna Solberg sekä muutamia muita merkittäviä poliitikkoja. Myös norjalaiset kulttuuripiirit olivat varmasti edustettuina, vaikka en tunnistanutkaan vieraita.

Ari Behn_hautajaiset 4

Prinsessa Laurentien ja prinssi Daniel saapuvat kirkkoon. Kuva: NRK

Tilaisuus oli hyvin tunteellinen. Arin kuolema on selvästi tullut suurena shokkina, ja kaikki kirkossa puhuneet omaiset ponnistelivat saadakseen puheensa pidettyä. Arin vanhempien ja sisarusten suru ja tuska oli silminnähtävää. Sydäntäsärkevimmän puheen piti kuitenki Arin ja Märthan vanhin tytär Maud. Puheensa aluksi Maud asetti äitinsä kanssa arkun päälle kehyksissä olevan piirroksen, jonka Maud oli piirtänyt isälleen joululahjaksi. Puheessaan Maud kertoi tehneensä kuvaa pitkään ja odottaneensa kovasti isänsä reaktiosta siihen ja joulunviettoa ylipäänsä, kun viime näkemisestä oli jo muutama viikko. Valitettavasti Maud ei koskaan kerennyt antamaan kuvaa isälleen.

Maud Behn puhui myös isänsä masennuksesta ja itsemurhasta, ja muistutti avun hakemisen tärkeydestä – ”Aina on olemassa tie ulos”. Puhe oli todella liikuttava, en tiedä oliko kirkossa tai katsojien joukossa yhtään kuivia silmäpareja. Nuoren tytön suru oli läpitunkevaa, mutta varmasti Maud ja pikkusiskot arvostavat myöhemmin sitä, että käyttivät tilaisuuden muistaa isäänsä julkisesti. Märtha Louise seisoi tyttärensä vierellä koko puheen ajan ja tarttui Maudin käteen, kun tämä meinasi murtua kyyneliin. Puheen jälkeen myös Leah ja Emma tulivat arkun luokse, ja lapset jättivät hiljaiset hyvästit isälleen yhdessä.

Ari Behn_hautajaiset 2

Maud Behn pitää muistopuhettaan, vierellä prinsessa Märtha Louise. Kuva: NRK

Ari Behn_hautajaiset 8

Kuningas Harald, kuningatar Sonja ja kruununprinsessa Mette-Marit kuuntelivat Maudin puhetta liikuttuneina. Kuva: NRK

Kirkossa oli runsaasti kukkaseppeleitä alttarilla ja pitkin pääkäytävää. Seppeleitä oli mm. lapsilta ja Arin perheeltä sekä mm. kruununprinssi Haakonilta ja kruununprinsessa Mette-Maritilta sekä kuningasparilta.

Tuo Maudin piirtämä kuva löytyi myös kirkko-ohjelman vimeiseltä sivulta. Kaunis ja persoonallinen ele. Pistin myös merkille, että kirkossa laulettiin muutama jouluvirsi, esimerkiksi Maa on niin kaunis. Mielenkiintoinen valinta jouluna kuolleen henkilön hautajaisiin.

Arin läheisistä väleistä kuningasperheeseen kertoi myös se, että entinen lankomies kruununprinssi Haakon oli yksi arkunkantajista yhdessä mm. Arin isän ja veljen kanssa. Kuninkaallisissa hautajaisissahan on usein joku sotilaskulkue tai saatto, mutta näin ”tavallisen” henkilön kohdalla omaiset kantoivat arkun normaalisti pihalla odottavaan autoon. Siinä kirkon pihalla oli jotenkin erikoisen lämmin ja koskettava hetki, kun kuninkaallinen perhe toimi ihan kuin muutkin ihmiset; koko perhe ihan kuningas Haraldista lähtien läpi Arin omaisia ja toisiaan. Kuningas halasi lohduttavasti tytärtään, ja prinsessa Ingrid Alexandra näytti tukevan serkkujaan. Ingrid tiedetään läheiseksi varsinkin samanikäisen Maudin kanssa.

Ari Behn_hautajaiset 7

Kruununprinssi Haakon oli kantamassa ex-lankonsa arkkua (viimeisenä oikealla puolella). Kuva: NRK

Kaiken kaikkiaan Ari Behnin hautajaiset olivat todella koskettava ja monella tapaa poikkeuksellinen tilaisuus. Hautajaiset olivat julkiset, mutta eivät valtiolliset tai kuninkaalliset. Vainaja oli kuninkaan tyttären ex-mies, mutta kuitenkin edelleen läheinen kuningasperheen kanssa. Minusta televisiointi toimi hyvin ja oli kaunis ajatus, kun yleisökiinnostus oli kuitenkin varmaa. Omaisten kanssa oli luultavasti sovittu, että esimerkiksi lasten, Märthan ja Arin sisarusten kasvoja ei kuvata läheltä Maudin puhetta lukuun ottamatta. Lisäksi seurakuntakin korosti etukäteen, että kirkkoon saapuvan yleisön toivotaan jättävän kuvaamisen pois ja antavan omaisille ja kuninkaallisille rauhaa. Vaikutti toimivan hyvin, hieno esimerkki siitä, että median kanssa voi tehdä kompromisseja ja yhteistyötä. Minusta hautajaisista ei tarvitakaan mitään lööppikuvia isäänsä surevista lapsista.

Jos sinä tai läheisesi kärsitte itsetuhoisista ajatuksista, masennuksesta tai muista mielenterveysongelmista, älä epäröi ottaa yhteyttä tukipalveluihin. Aina löytyy joku, joka välittää ja auttaa. Joulu ja muut suuret juhlapyhät ovat rankkoja yksinäisille ja masentuneille ihmisille – pidetäänhän huoli toisistamme. ❤

Ari Behn_hautajaiset 5

Kuva: NRK

6 kommenttia artikkeliin ”Ari Behn saateltiin viimeiselle matkalle – traaginen kuolema on koskettanut norjalaisia

  1. Todella surulliseksi veti uutinen Arin kuolemasta ja kyllä liikuttaa myös kuvat hautajaisista. En voi edes kuvitella, miten raskasta isän menetys tytöille on. Onneksi Norjan kuningasperheellä on niin lämpimät välit ja kansaltakin tulee tukea ja sympatiaa. Kuningas myös puhui kauniisti Arista uudenvuodenpuheessaan. Maudin puhe oli todella koskettava, varsinkin tuo kohta, jossa hän muistuttaa, että aina on toivoa olemassa. Toivottavasti media antaa Arin perheelle ja läheisille nyt rauhan keskittyä surutyöhön ❤

    Tykkää

    • Jep, todella ikävä uutinen ja muisto tulee varmasti vaikuttamaan tulevaisuudessa jokaiseen jouluun. Kyllä vaan kyyneleet virtasi Maudin puheen aikana.

      Kuningasperhe vaikuttaa onneksi tosi lämpimältä, juuri kuten sanoit. Myös Arin suku on varmasti läheinen tytöille, ja Arin sisarukset lupasivat puheissaan pitää omalta osaltaan huolta veljentytöistä.

      Tykkää

  2. Se, mitä olen tilaisuudesta nähnyt ja lukenut ymmärtämättä sanaakaan norjaa, on hyvin koskettavaa. Kunnioitan suuresti kuningasperhettä, he ovat sydämestään mukana, ovat takuulla auttaneet ja tukeneet eri tilanteissa. Ja miten sydämellisen kauniisti Maud puhui ja Märtha Louise oli mukana tukemassa!
    Oma veljeni kuoli kesällä alkoholismin, masennuksen ja muutaman fyysisen vaivan kombinaatioon, luonnollisesti. En pysty nyt kertomaan, mitä vielä tulee siunaustilanteesta mieleen, tekee kipeää, mutta vaikka kuinka paljon on läheisiä ja rakastavia ja välittäviä ihmisiä ympärillä ei se auta, ellei itsellä ole vahvaa tahtoa selvitä. Minusta oli upeaa Maudilta puhua toivosta ja ettei pitäisi luovuttaa tai jättää pyytämättä apua.
    Pidin tilaisuuden rentoudesta, oli värejä, pirteät kukkaseppeleet, Arin äidillä kullanvärinen vaate, oli koristeita ja kaikkea, ei synkkää ja ankeaa.

    Tykkää

    • Osanotot veljesi kuoleman johdosta. ❤️ Alkoholismi ja masennus vievät aivan liikaa ihmisiä, ja liian aikaisin.

      Norjan kuningasperheellä on taito hoitaa ei-niin-perinteiset perhetilanteet jotenkin tosi luontevasti. Esimerkiksi Mette-Maritin ja Mariuksen kanssa on toimittu ilman sen kummempia ongelmia. Näissä Arin hautajaisissakin on selvästi menty perheenjäsenyys edellä. Päätösvalta on varmaan ollut Arin omaisilla mutta myös Märthalla lasten äidin ominaisuudessa, ja tuntuu että tilaisuudesta saatiin juuri oikeanlainen: kuninkaallinen kytkös, julkinen ammatti ja kuolintapa tuovat väkisin yleisökiinnostusta, mutta tilaisuus oli samalla lämmin ja intiimi perhetilaisuus. Hautajaiset tavalliselle ihmiselle, joka nyt sattui olemaan kuninkaan vävypoika. Erosta on niin vähän aikaa, että ihmisten mielikuva Arista ei varmaan ehtinyt lopullisesti edes irrota kuningashuoneesta.

      Maud sanoi, että roosa oli isän lempiväri, joten kaikilla lapsilla ja Märthalla oli jotain pinkkiä asusteena. Väri näkyi myös kukissa. Kirkossahan oli vielä joulukuusikin, näytti jotenkin lohdulliselta.

      Tykkää

  3. Kaunis tilaisuus oli ja koskettava! En kyllä ymmärrä norjaa, mutta vähäisellä ruotsin taidollani yritin pysyä kärryillä. Maudin puhe arkun äärellä 16-vuotiaana itsemurhan tehneelle isälleen oli kaunis. Ei taatusti ollut helppo paikka kenellekään kirkossa olijalle. Koko perhe teki tosi fiksusti heti alussa, kun rehellisesti ja suoraan ilmoittivat, miten kuolema oli tapahtunut!

    Yksi arkunkantajista oli kruununprinssi Haakon. Sehän on kunniatehtävä. Varmasti Behnin perhe arvostaa sitä, ehkä jopa pyysivät siihen tehtävään. Laulutkin olivat kauniita. Viimeinen virsi Maa on niin kaunis sopi siihen hyvin. Suomessakin sitä käytetään hautajaisissa myös jouluajan ulkopuolella.

    Voimia toivon nyt kaikille läheisille koko kuningasperheeseen. Alkaa kuningaspari jo ikääntyä, Harald on parhaillaankin sairaalahoidossa!

    Tykkää

    • Minusta oli tosi merkittävä ele, että Haakon oli yksi arkunkantajista. Kertoo paljon hyvistä väleistä ja arvostuksesta.

      Eilen oli kyllä aikamoinen päivä kuninkaallisten parissa. Kuningas Harald sairaalassa, Espanjan Juan Carlosin sisko kuollut, Zara Tindall saanut sakot/ajokiellon ja sitten illalla tämä Sussexien uutispommi.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle kamu64 Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s