Harryn ja Meghanin vetäytyminen on brittiläisen yhteiskunnan häpeäpilkku

Pöly ei ole vielä lähellekään laskeutunut, mutta yritän nyt silti koota jonkinlaisen kokonaiskuvan Sussexin herttuaparin ratkaisusta vetäytyä kuninkaallisesta roolistaan. Teksti on pitkä ja ehkä vähän rönsyilevä, sillä asiat eivät ole mustavalkoisia, mutta yritän tuoda tässä parhaani mukaan esiin eri näkökulmia ja reaktioita Harryn ja Meghanin ratkaisuun. Yritin helpottaa lukemista jakamalla tekstiä alaotsikoilla.

Osa tätä lukevista henkilöistä suhtautuu herttuapariin hyvin kriittisesti, toiset taas ovat pahoillaan heidän puolestaan ja osa on jotain siltä väliltä. Pyydän kaikkia kuitenkin lukemaan tekstin avoimin mielin. Tilanne koskee minusta myös meitä suomalaisia, sillä myös täällä Pohjolassa jyllää raadollisen someajan kulttuuri, jossa päättäjiin, johtajiin, virkamiehiin, toimittajiin ja käytännössä keneen tahansa rohkeasti suunsa avaavaan saatetaan hetkessä kohdistaa kohtuuttomat mittasuhteet saava häirintäkampanja.

Suomalaiset lehdet ovat kopioineet brittien jutut Meghanista ihan surutta. Tällaista kulttuuria ei minusta pidä kenenkään tukea, oli puoluekanta sitten mikä hyvänsä. Kiitos kaikille tähän mennessä kommentoneille siitä, että keskustelu on pysynyt asiallisella linjalla.

Embed from Getty Images

Päätös vetäytyä kuninkaallisesta roolista ei ole ollut herttuaparille helppo, ja kaikkialta tulevien eri näkemysten ristitulessa meidän täällä yleisössä on vaikea pitää pää kylmänä ja olla tekemättä liian rajuja johtopäätöksiä. Kenelläkään ulkopuolisella ei kuitenkaan ole hallussaan kaikkia osia tähän palapeliin, ja kuninkaallistoimittajien ”lähteistä” huolimatta on mahdotonta sanoa, mitä kulissien takana on oikeasti tapahtunut.

Minun nähdäkseni asian ytimessä on kuitenkin se, että Harry ja Meghan eivät koe voivansa viettää onnellista, turvallista ja järjissään pitävää elämää kokopäiväisinä työkuninkaallisina Britanniassa. Äitinsä 12-vuotiaana menettänyt prinssi Harry ei aio uhrata vaimoaan ja poikaansa julkisuudelle. Pariskunta yrittää selvästi löytää tien, jolla perheen olisi mahdollista elää edes jotenkin normaalia elämää ja samalla kantaa vastuu roolistaan ja käyttää asemaansa hyvään.

En ole Sussexien kanssa samaa mieltä kaikesta, mutta Meghanin kohtaama häirintä, kiusaaminen, vihapuhe, rasismi ja naisviha ovat ylittäneet kaikki mahdolliset mittapuut ja rajat. Edes prinsessa Dianan aikoina ei ollut samanlaista somekulttuuria kuin nyt. Moni ihmettelee, että eikö Meghan tiennyt mihin on ryhtymässä ottaessaan prinssin puolisoksi. Kuninkaalliseen rooliin kuuluu tottakai myös kritiikki ja julkisuus yleisesti, mikä ei aina ole miellyttävää, mutta Sussexien kohdalla tilanne on mennyt aivan käsittämättömiin mittakaavoihin.

Alla on muutama esimerkki jäävuoren huipusta. Herttuattaren löylytys alkoi loppuvuodesta 2016, kun hänen ja Harryn suhde tuli julki, ja viimeistään kihlauksen jälkeen siitä tuli lähes päivittäistä.

  • Meghanin oma perhe on myynyt hänet medialle lukemattomia kertoja. Se on törkeä temppu keneltä tahansa sukulaiselta missä tahansa tilanteessa.
  • Lehdistö on käyttänyt surutta Meghanin isää toistuvana lyömäaseena.
  • Meghanin väitetään edelleen pitkin internettiä mm. valehdelleen raskautensa ja esitelleen synnytyksen jälkeen nukkea/jonkun muun lasta.
  • Harrya on mainostettu netin äärioikeistoverkoissa rotupetturina vaimonsa etnisen taustan takia.
  • Jokaista Meghanin pienintäkin valintaa ja tekoa on rummutettu jatkuvasti kapinallisina ja vaativina. Esimerkiksi oman synnytyssairaalansa valitseminen oli väärin, puhumattakaan siitä, että juuri synnyttänyt nainen ei halua astua kameroiden eteen suoraan sairaalasta, vaan mielummin pari päivää myöhemmin.
  • Herttuattaren ”etikettirikkomuksia” on kauhisteltu miljoonia kertoja, ja todellisuudessa joka kerta on todettu, että mitkään säännöt eivät kiellä kuninkaallisilta esim. housujen käyttämistä, kynsilakkaa, erilaisia kampauksia, auton oven sulkemista perässään tai oman kansionsa kantamista.
  • Harryn kehonkieltä analysoidaan usein siihen sävyyn, että prinssi vaikuttaa katuvan avioliittoaan ja näyttää onnettomalta – tietysti Meghanin takia.
  • Näennäisesti positiivisiinkin juttuihin sisältyy aina negatiivinen alavire. Muistan aina erään otsikkotekstin, jossa Meghanin mainostettiin saapuneen paikalle autolla kuljettajan kuljettamana. Onneksi Twitterissä korjattiin toimittajaa, että niin muuten tekevät KAIKKI muutkin kuninkaalliset turvallisuussyistä.
  • Paras juttu oli varmaan se, jossa erään brittilehden tavallinen artikkeli käsitteli avokadonviljelyä. Meghanin tiedetään pitävän avokadosta, joten jutun johdantoon oli tietysti epäsuorasti rinnastettu Meghan syylliseksi kuivuuteen ja rikoksiin, joita viljelyn yhteydessä esiintyy.

Meneekö tällainen päivittäinen haukkuminen ja kiusaaminen todella siihen kategoriaan, että ”vähän nyt pitäisi kestää kun on leikkiin ryhtynyt”?

Mitä Sussexien päätös tarkoittaa käytännössä?

Herttuaparin uusi nettisivu tarjoaa suhteellisen selkeitä vastauksia akuuteimpiin kysymyksiin, mutta tilanteet voivat vielä muuttua kuningatar Elisabetin ja prinssi Charlesin päätösten myötä. Lisäksi monen asian toimivuuden huomaa varmaan vasta ajan myötä tämän siirtymävaiheen edetessä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että herttuapari pitää tittelinsä sekä kotinsa Frogmore Cottagen Windsorissa.

Sussexit kertoivat myös jakavansa viettävänsä aikansa UK:n ja Pohjois-Amerikan välillä, mutta kuitenkin tukevansa jatkossakin kuningatarta ja jatkavansa velvollisuuksiaan monarkkia, Kansainyhteisöä ja omia hyväntekeväisyystahojaan kohtaan. Tiedote muotoili asiat aika leveästi, joten tulkinnan varaa on. Kuulostaa siltä, että he olisivat jatkossa ainakin jossain määrin mukana kuninkaallisen perheen työssä, jos kuningatar niin haluaa.

Muutoksia tulee myös mediasuhteisiin ja talouteen. Harry ja Meghan vetäytyivät ilmoituksensa myötä Britannian Royal Rota -systeemistä. Järjestely kehitettiin aikoinaan varmistamaan brittimedioiden etuoikeus kuninkaallisia koskevaan materiaaliin ja tapahtumiin. Edustustilaisuuksiin otetaan usein mm. turvallisuussyistä vain pieni joukko mediaa, mutta Rota-porukka jakaa materiaalit yhteisymmärryksessä riippumatta siitä, mikä media oli paikalla.

Rota-systeemin takia hovin kuuluu esim. uusia kuvia julkaistessaan antaa ne ennakkoon tai samanaikaisesti myös lehdistön käyttöön. Harry ja Meghan jatkavat yhteistyötä eri medioiden kanssa, mutta parin kohtaaman häirinnän vuoksi he ovat ainakin tällä erää vetäytyneet Rota-systeemistä. Oli muuten huvittavaa lukea eilen Twitterissä toimittajien närkästymistä. 😀 Tässä olen täysin Sussexien puolelle.

Taloudellinen itsenäisyys?

Herttuaparin tavoittelema taloudellinen itsenäisyys on varmaan se mutkikkain asia. Tällä hetkellä heidän kustannuksistaan 5 prosenttia maksetaan kuningatar Elisabetin saamasta Sovereign Grant -summasta, jolla kuningatar kattaa mm. kuninkaallisen perheen virallisia edustusmenoja, työntekijäkulut ja residenssien ylläpidon. Loppu 95 prosenttia maksetaan prinssi Charlesin hallinnoiman Cornwallin herttuakunnan tuloista. Cornwall on kruununperijän perinteinen tulonlähde, ja ne rahat eivät ole veronmaksajien puntia, mutta eivät täysin yksityistäkään rahaa kun herttuakunta on sidoksissa kruununperijän asemaan.

Sussexit pyrkivät luopumaan tuosta kuningattarelta/veronmaksajilta tulevasta 5 % osuudesta, ja he haluavat jatkossa myös ansaita rahaa itse. Nykyinen järjestely ei salli heidän käyvän töissä ja tai saavan kaupallista hyötyä mistään aktiviteeteistaan. Rahaa heillä on myös omasta takaa, mutta niillä summilla ei makseta työntekijöitä ja ympärivuorokautisia turvallisuuskuluja.

Monia huolestuttaa syystäkin, että mitä tämä taloudellinen itsenäisyys tulee oikeasti tarkoittamaan. Kuninkaalliset ja kaupallisuus ovat huono yhdistelmä hyvästä syystä. Jos Sussexeilla on jatkossa edes pienikin rooli, niin kaupallisuudessa ollaan heti vaarallisilla vesillä. Myöskään tilanne, jossa 95 % rahoista tulee isän kuninkaalliseen asemaan liittyvistä tuloista, ei kuulosta minusta ihan siltä mitä taloudellisella itsenäisyydellä tarkoitetaan. Sitä paitsi muutaman vuoden päästä Cornwall lienee prinssi Williamin hallinnassa.

Embed from Getty Images

Mikä Sussexien kanssa meni pieleen?

Minusta Harry tai Meghan ei kumpikaan ole syyllinen siihen, että lehdistö kävi niin hanakasti heidän kimppuunsa. Herttuaparilla on omat ongelmansa ja sudenkuoppansa, mutta yritys muokata elinikäistä kuninkaallista elämää itselleen sopivaksi ei ole synti. Myös monet muut kuninkaalliset ovat tehneet sitä Britanniassa ja Euroopassa.

Prinssi Harryn, prinssi Andrew’n ja prinsessa Margaretin tapauksista voi nähdä, että varaperillisen rooli ei ole helppo. Hallitsijalla ja kruununperijällä on selvät roolit. Varaperillinen taas on juuri sen verran keskeinen, että se rajoittaa elämää ja saattaa estää esimerkiksi oman uran hankkimisen, mutta mitään omaa tehtävää tai virallista agendaa ei kuitenkaan sitten ole. Varaperijän merkitys vähenee ajan myötä, kun seuraava sukupolvi kasvaa, mutta rajoitteet pysyvät samoina.

Lapsena kuninkaalliset sisarukset ovat helposti samaa tiimiä, varsinkin jos heitä on vain kaksi, mutta aikuistuessa tästä roolien luonnollisesti eriytymisestä väännetään julkisuudessa paljon turhaa draamaa.

Embed from Getty Images

Sussexit yrittivät mukauttaa omaa rooliaan, ja aiemmin puhuttiin heidän keskittyvän enemmän Kansainyhteisöön. Minusta he olisivat tarjonneet Williamin ja Katen rinnalle toisenlaisen modernimman vaihtoehdon. Ei paremman, vaan ainoastaan erilaisen esikuvan. Molemmille pareille olisi varmasti tilausta, sillä yleisö on monimuotoisempaa kuin koskaan ja vaikutusareena Kansainyhteisön myötä aidosti kansainvälinen. Harmi, että brittiläisessä yhteiskunnassa ilmeisesti on tilaa vain yhdelle nuorelle (ja perinteiselle) herttuaparille kerrallaan.

Yleisesti Meghan on hoitanut minusta työtehtävänsä aina hyvin, vaikka hän ei istukaan ihanteellisesti jäykkään monarkiaan, jossa puolison paikka on edelleen näyttää nätiltä ja olla sanomatta mitään kiinnostavaa. Kiertueet kuitenkin sujuivat, hän piti puheita, oli todella kiinnostunut työtehtävistään ja sai aikaan asioita.

Jotkut asiat yksityiselämän puolella olisi toki voinut hoitaa paremmin, kuten ylelliset vauvakutsut ja yksityislentelyt. Myös synnytyssairaalan ja kummien salaaminen olivat asioita, joissa olisi minusta päässyt paljon helpommalla kun olisi vain antanut tiedot julkisuuteen.

On myös huomionarvoista, että yksityisyydenkaipuustaan huolimatta pari on jakanut aika auliisti tietoa ja kuvia esimerkiksi häistään ja Archiesta. Kyse ei ole siis siitä, etteivätkö Harry ja Meghan ymmärtäisi aseman tuomaa yleisökiinnostusta. He ovat vastanneet siihen kiinnostukseen minusta hyvin reilusti. Archien syntyessä saatiin pelkkien kuvien sijaan kunnollinen livetapaaminen ja kommentti sekä tuoreelta äidiltä että isältä, mutta se ei ilmeisesti kelvannut. Huomio kiinnitettiin vain siihen, että Sussexit tekivät asiat eri tavalla kuin Cambridget.

Embed from Getty Images

Tiesikö muu perhe ja hovi tästä tiedotteesta ennakkoon?

Buckinghamin palatsin lyhyt vastaus todella näyttää siltä, että hovi on ainakin jossain määrin yllätetty. Yleensä kun muutoksia tapahtuu, tiedotteissa aina korostetaan miten kaikki on käynyt kuningattaren siunauksella, mutta nyt näin ei tehty Sussexien omassa tai BP:n tiedotteessa. Toisaalta on vaikea uskoa, että Harry ei olisi antanut minkäänlaista varoitusta heidän aikeistaan. Onko mahdollista, että Harryn ja Meghanin kyky selvitä myrskyssä on joutunut niin koetukselle, ettei pari nähnyt muuta vaihtoehtoa?

Joulun alla hovissa korostettiin voimakkaasti kuningatar Elisabetia ja hänen suoria perillisiään. Kuningattaren joulupuheen aikana pöydällä oli kuvat Elisabetin isästä, prinssi Philipistä, Charlesista ja Camillasta sekä Cambridgeista. Joulukirkkoon otettiin mukaan ensimmäistä kertaa myös prinssi George ja prinsessa Charlotte. Uuden vuoden jälkeen hovi vielä julkaisi potretin kuningattaresta Charlesin, Williamin ja Georgen kanssa.

Joidenkin mielestä nämä asiat kielivät siitä, että Sussexien suunnitelma oli tiedossa, mutta ehkä se tuli julkisuuteen nopeammin kuin palatsissa ajateltiin. Toimintatapa ei näin ulkopuolisen silmissä ollut kehumisen arvoinen, mutta toisaalta emme tiedä mitä perheen sisällä on oikeasti tapahtunut.

Olen nimittäin samaa mieltä siitä, että Elisabet, Charles ja William eivät ole tehneet mitään tukeakseen vakavan häirinnän kanssa kamppailevia Sussexeja. Prinssi Andrew’n Epstein-skandaaliin (joka on kuitenkin oikeasti vakava asia, johon liittyy alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä) on käytetty paljon enemmän paukkuja, vaikka Andrew’n toiminta olisi pitänyt kyseenalaistaa jo vuosia sitten. Harry tuki aikoineen Katea julkisesti tämän ollessa uusi kuninkaallinen.

On kummallista, että kukaan perheestä ei ole voinut vaikka julkaista lausuntoa, jossa yksiselitteisesti tuomittaisiin lehdistön toiminta. Sussexien ongelmien lisäksi prinssi Andrew ja prinssi Philipin vuodentakainen autokolari ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, että hovista näyttää usein puuttuvan normaali empatiakyky ja ymmärrys yhteiskunnan muutoksesta.

Embed from Getty Images

Onko päätöksen takana Meghan vai Harry?

Monien mielestä Sussexien vetäytyminen on tietysti Meghanin vika. Varmaan yhtä moni on toisaalta sitä mieltä, että tässä näkyy nimenomaan Harryn Spencer-puoli. Yllätystiedotetta on jo verrattu prinsessa Dianan 90-luvun tyyliin. Mun mielestä on aika loukkaavaa Harrya kohtaan ajatella, että hän on tyhjäpäinen mies, jota vaimo vetää kuin pässiä narussa. 😀

Vakavasti sanoen Harryn omista kommenteista voi päätellä, että hän kamppailee edelleen kovasti Dianan kuoleman ja vanhempiensa median kautta käymien avioriitojen kanssa. Harryn toiminta ei välttämättä ota huomioon kaikkia mahdollisia seurauksia, mutta se lähtee siitä, että hän kokee aivan oikein velvollisuudekseen suojella perhettään.

Mitä jatkossa tapahtuu?

Jaa-a, erittäin vaikea sanoa. Jos muutos astuu voimaan heti, näemme Sussexeja jatkossa varmaan hiukan vähemmän. Tätä tapausta käsitellään kuitenkin vielä monen palstametrin edestä, kunhan muutokset alkavat näkyä. Tämä tarkoittaa sitä, että hovilla on varmasti jatkossa suuremmat paineet Williamin ja Katen suuntaan.

Toivon Harrylle ja Meghanille kaikkea hyvää ennen kaikkea kohtuullista rauhaa sitten myrskyn laannuttua. Toivon todella, että herttuapari onnistuu löytämään sopivan tasapainon, vaikka tehtävä näyttää edellisten esimerkkien pohjalta monen mielestä toivottomalta.

Olen samalla myös huolissani tämän ratkaisun kestävyydestä. Näyttävän ja dramaattisen ”eron” myötä ei sitten oikein sovi jäädä jotenkin puolittain kuninkaalliseksi. Pesäeron täytyy olla selvä, sillä verorahojen käyttöön ja kuninkaallisten etujen hyödyntämiseen tartutaan jatkossa hanakasti.

Mielenkiintoista nähdä mitä päätöksiä Buckinghamin palatsista tulee. Harryn ja Meghanin kohdalla ratkaisee minusta heidän tulevien liiketoimiensa tai työpaikkojensa luonne. On eri asia mennä rivityöläiseksi täysin ulkopuoliseen firmaan (kuten prinsessat Beatrice ja Eugenie), kuin alkaa tienata kaupallistamalla oma kuninkaallisena saatu julkisuusarvo.

Embed from Getty Images

Erityisesti Williamin ja Katen rooli tässä kaikessa mietityttää mua todella kovasti. He ovat sanoneet aiemmin itse olevansa kilpailuhenkisiä. Meghanin ja Harryn aktivoiduttua oli hiukan puhetta siitä, että silloin tällöin työmääristään kritisoitujen Cambridgejen täytyy alkaa aktivoitua, kun hoviin tuli toinen nuori, karismaattinen ja kansainvälisesti suosittu pari. Kuninkaallistoimittajat raportoivat aiemmin syksyllä, että jopa William ja Charles ovat pesseet kätensä Harrysta. Jos niissä jutuissa oli perää, niin ehkä perheen keskinäisissä väleissä on oikeasti tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vaikea sanoa.

Kaikkien kannattaa myös muistaa, että mitä tahansa nyt Harrylle ja Meghanille käykään, niin sama odottaa hyvin todennäköisesti myös Williamin ja Katen lapsia. Tällä heir and spare -sisarusasettelulla on pitkät perinteet. Ihan varmasti 25 vuoden päästä Georgen vaimo on puhdas pulmunen, kun taas Louis’n vaimo ja Charlotte ovat kapinallisia. Tästä löytyy esimerkkejä brittien lisäksi myös muista hoveista.

Monarkia on todella ongelmissa, jos kaikkien muiden paitsi suoran perillisen elämä tehdään tavalla tai toisella niin hankalaksi, että paineessa on mahdoton elää.

wp-1578593947385.jpg

Harryn ja Meghan ovat tehneet virheitä kaikkien muiden kuninkaallisten tavoin, mutta mikään ei silti oikeuta niin epäoikeudenmukaista kohtelua, kuin Sussexit ovat saaneet. On häpeäpilkku brittiläisen yhteiskunnan historiassa, että kuninkaallisen perheen ensimmäistä etnistä vähemmistöä edustavaa jäsentä kiusataan niin raadollisesti, että pari ei näe muuta ratkaisua kuin vetäytyä kuninkaallisesta roolistaan ja vaihtaa mannerta osan ajasta.

Täytyy sanoa, että mun mielestä se on iso askel yhteiskunnassa, että kuninkaallisen perheen jäsenet uskaltavat oikeasti niin sanotusti ottaa ohjat käsiinsä ja pelastaa vielä itsensä kun voivat. Toimittajat ja haukkujat taitavat olla happamia, kun heidän heittopussinsa ei yhtäkkiä enää suostukaan kohteeksi. Olen edelleen ja tulen aina olemaan tätä mieltä, että kenenkään ei tarvitse kestää kaikkea – ei edes kuninkaallisen. Jos brittihovi ja maan media (ja kaikki brittimedian juttuja sokeasti kopioivat, krhm IL ja IS) eivät oikeasti tajua, että tämä ei ole kestävä linja, niin saavatpahan sitten itse katsoa monarkiansa kuihtumista.

Artikkeli julkaistu alun perin tammikuussa 2020. Muokattu maaliskuussa 2021: korjattu kappalejakoa, otsikointia ja kirjoitusvirheitä.

34 kommenttia artikkeliin ”Harryn ja Meghanin vetäytyminen on brittiläisen yhteiskunnan häpeäpilkku

  1. Erinomainen ja kattava postaus! Sosiaalisen median tilanne on raadollinen. Sitä toivoisi, että ammattijournalistit noudattaisivat ammattietiikkaa, mutta koska ”tylsyys ei myy”, niin kaikki on kaupan, myös moraali.

    Monarkiassa edetään mielenkiintoisia aikoja. En malta odottaa, että lisää informaatiota tihkuu.

    • Usein myös niitä valheita ja selvän asenteellisia kirjoituksia tulee sellaisten kokeneiden kuninkaallistoimittajien kynistä, että kyse ei varmasti ole tietämättömyydestä, vaan valinnasta.

      • Ehkä palaan myöhemmin kommentoimaan muuta, mutta tähän liittyen on pakko sanoa, että mitä ihmettä ne jotkut kuninkaallistoimittajat luulivat, että tapahtuisi? Että he voisivat itse osallistua parjaamiseen ja sitten seuraavana päivänä jatkaa kuin ei olisi mitään tapahtunut? Ja jos joku kuninkaallisen perheen ulkopuolella tuntee Harryä yhtään, niin heidänhän pitäisi. Kaikki kommentit vuosien varrella, erityisesti Meghanin mukaan tulon jälkeen, ovat osoittaneet, että Harry (ja William) eivät pidä mediasta ja että Harry haluaa suojella Meghania ja lastaan. Vaikkei kukaan ajatellut tälläistä muutosta varsinkaan näin nopeasti, niin onhan se nyt selvää, ettei tilanne olisi voinut jatkua samalla tavalla kovin pitkään.

        Anteeksi ehkä sekavasta kommentista.

        • Joo, siis tiedossa oli heti sen tiedotteen luettua, että iso kohuhan tästä tulee, mutta toimittajien twiitit on olleet nyt tosi närkästyneitä ja vedetty vertauksia sensuuriin… Eikö prinsessa Dianan elämästä opittu mitään? Eikö toimittsjakunnassa ja mediapomojen keskuudessa oikeasti ymmärretä/välitetä siitä miten vahingollista näin pitkälle menevä kiusaaminen on.

          Monilla normaaleilla julkkiksilla on sentään usein hiljaisempia ja yksityisiä kausia esim. levyjen ja leffojen välissä. Julkkiksen ei ole myöskään pakko näyttäytyä missään jos ei halua. Kuninkaallinen on sidottu asemaansa ja joutuu vastaanottamaan iskuja koko ajan.

  2. Tämä oli hyvä ja kattava kirjoitus, kiitos siitä! Ja on kiva että on joku paikka jossa tätä puida.
    Ymmärrän Sussexien päätöksen oikein hyvin ja ymmärrän miksi he ovat siihen päätyneet, elämä nykyisellään on varmaan sietämätöntä. Mutta samalla minusta tuntuu siltä että he suurilta osin aiheuttivat tämän kaiken itse. Mielestäni aina kun oli aihettakin kritiikkiin mediaan päin, niin oli kuin Harry olisi luennoinut ja pyytänyt heille rauhaa asiaan x, y ja z ja sitten samalla hetkellä Meghan tekee lisää asioita jotka närkästyttävät kansaa ja saavat median siten juhlimaan. Ja tämä toistui kerta toisensa jälkeen. He valittivat saamastaan kohtelusta ja pyysivät ja vaativat muita kuuntelemaan heitä mutta he itse eivät kuunnelleet muita. He tekivät asiat juuri niin kuin halusivat ja sitten itkivät kun kaikki eivätkään ymmärtäneet heidän valintojaan. Luulisi että Harry jo tietäisi miten nämä jutut toimii, että jos aina on tehtävä toisin kuin muut ja kuin itse haluaa, niin muuhun tottuneen kansan ja median suunnilta voi soraääniä kuulua. Enkä nyt tarkoita etteikö asioita saisi uudistaa ja toimia toisin, mielellään saa mutta Sussexien kohdalla tuntu että kyse on ”ottakaa tai jättäkää”-mentaliteetista mutta sitten he itse eivät olleet varautuneet siihen että ihmiset eivätkään ottaneet. Ja että jos se kaikki kohtelu oli niin kamalaa, niin miksi sitten väen vängällä jatkaa samalla linjalla sen sijaan että räikeimpiä juttuja olisi sitten voinut thdä toisin. Esimerkiksi miljoonan dollarin vaatebudjetti olisi voinut olla pienempi, Meghan tuskin olisi kuollut siihen ettei olisi saanut tuhlata.
    Tämä on nyt vähän sekavaa pohdintaa kyllä.

    Myönnän etten todellakaan pidä Meghanista enää. Olin niin innoissani hänestä silloin kun hän oli ”vain” tyttöystävä vielä ja odotukset oli korkealla, todella korkealla. Sieltä ne tippuivat korkealta ja lujaa aika nopeasti kihlausuutisen jälkeen ja häihin mennessä olin jo vaihtanut leiriä. Jopa Will&Kate tuntuivat paremmilta kuninkaallisilta vaikka hekin aika heikosti suoriutuvat.
    Ja mainitsen nyt varmuuden vuoksi vaikka se on päivänselvä asia, että en hyväksy rasismia enkä naisvihaa eikä sellaista tarvitse kenenkään sietää.

    • Harryn toimintaa on muuten ennenkin verrattu Dianan mediasuhteeseen, ja sitähän on näin jälkikäteen sanottu katastrofaaliseksi leikittelyksi. Johdonmukaisuus olisi auttanut Sussexeja. Tilanne meni toisaalta mun mielestä hyvin nopeasti siihen pisteeseen, että Meghan ei saanut edes kunnon mahdollisuutta, kun kaikki leimattiin vääräksi ja huonoksi jo heti alusta. Todella sääli että kävi näin, koska Meghanin ja Harryn kuninkaallisessa urassa oli tosi paljon potentiaalia.

      Osa virheistä meni uuden roolin opettelun piikkiin, mutta kieltämättä ainakin jotain helpotusta olisi tullut jos olisi tajuttu vaikka aluksi olla vuosi-pari matalalla profiililla ja vähitellen lisätä kierroksia ja omaa ääntä. Harry ja Meghan taitaa olla vähän naiivin idealistisia välillä, mutta maailmaa harvoin muutetaan yhdessä yössä. Mä en pysty silti ajatella, että he olisivat itse syyllisiä kaikkeen, vaan enemmänkin tässä on monen eri tekijän summa. Muistaakseni Sussexit eivät koskaan tehneet mitään isosti todella poikkeavaa, mutta verrokkeina ei ole ollut lähivuosilta kuin Will&Kate, joilla taas on erilainen asema ja vertailu siten ontuu. Mutta tää kiusaamisen on varmaan vaan niin voimakasta, että heidän on mahdotonta enää sivuuttaa sitä vaan tavallisena juoruiluna.

  3. Onpa erinomainen kirjoitus, kiitos.
    Oletko ajatellut lähettää tätä iltapäivälehdille? Tässä olisi painavaa ja opiksi otettavaa luettavaa näille ”onnettomille” kuninkaallisille toimittajille. Piers Morganillekin voisi lähettää😉

    Luulen, että William ja Kate myös ymmärtävät, että heidän ”laiskotteluun” taisi tulla loppu.
    Itse olen sitä mieltä, että loppupeleissä Harry ja Meghan päätös näyttäytyy oikealta.

    • Monelle iltapäivälehdille saisi kyllä jutun lähettää! Oletko nähnyt Brian Cathcartin tviitit? Niissä oli Piers Morganistakin pari sanaa ja minusta aivan syystä.
      En osaa vielä oikein kommentoida muuten koko asiaa, vähän ehkä hämmentyneet fiilikset! Vaikka en mikään vankin Harryn ja Meghanin kannattaja olekaan, niin kaikki sympatiat on silti heidän puolella! Musta on ennemminkin rohkeaa entä raukkamaista ottaa elämä omiin käsiin ja ajatella omaa perhettään, vaikka se kohun alkuun saisikin.
      Ajattelin myös uutisen pian kuultuani että noniin, nyt alkaa Williamilla ja Katella pian puntit tutista jos ei työmäärät kasva…

    • En ollut ajatellut lähettää, en oikein tiedä seuraisiko siitä mitään hyvää. 😄 Vähän tekee mieli kyllä, kun iltikset tätä soppaa ovat Suomessa lietsoneet.

      Twitterissä on liikkunut joitain huhuja, että Carole Middleton olisi se palatsilähde, joka on antanut brittilehdille jutunjuurta Sussexeista jo pidempään. Mitään ei ole tietenkään vahvistettu, mutta onkohan Cambridgen leirissä ymmärretty, että Sussexien lähtö ei ole heillekään ja lapsilleen hyvä asia pitkällä tähtäimellä. Nyt heidän täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni saamastaan ”pyhimysmaineesta”, ei tosiaan ole varaa alkaa laiskotella.

    • Harry teki todella oikean ratkaisun vetäytyessään kuninkaallisista tehtävistä ja otti vastuun Meghamista ja omasta perheestään. Kuninkaalliset piirit Charles ja kuningatar Elisabeth jo sairaana itsekin suojelivat vain Catherinea ja Williama. Harry ja nuoren vaimonsa kanssa yksin tiedotusvälineiden riepoteltavaksi. Hienosti toimittu Harry! Ja monarkian aika on mielestäni ohi kaikkialla!

  4. Lisää ihmettelyä: itsekin varsin hyvin tiedän, että perheen ja suvun välit eivät ole aina mutkattomat ja lämpimät, mutta miten Harryyn ja Meghaniin kohdistunut julkisuus on hoidettu kuninkaallisen perheen puolelta on kanssa todella kummallista. En tiedä saavatko he todella huonoja neuvoja, ovatko kaikki itse aivan pösilöitä vai onko niissä ”William heittää tarkoituksella H&M:n susille saadakseen median unohtamaan oman pettämisen” juoruilla kuinka paljon perää, vai mistä kiikastaa, mutta kun sama rumba jatkui kaksi vuotta, niin miten missään vaiheessa ei BP:stä tullut jotain lausuntoa, että tämä on kohtuutonta tai sitten tehty jotain toimenpiteitä taustalla. Miten he kuvittelivat, että joku jaksaa sitä vuodesta toiseen? Toki jos välit eivät ole hyvät niin voi olla, että asiaa ei halua pakollisissa yhteisissä tilaisuuksissa sanoa, mutta viimeistään Afrikan matkan jälkeisen dokumentin jälkeen olisi pitänyt soida kellot. Ei tämä kaikki todellakaan nosta monarkian suosiota. Erityisesti ihmettelen Charlesin roolia tässä. Tietenkään hän ei voi mennä asiassa kuningattaren ohi, mutta kun on ollut selvää, että monet asiat käytetään Charlesin kautta, niin miksi hän ei ole toiminut tässä ajoissa?

    • Entäs jos Meghan oikeasti on vaikea henkilö ja huonoissa väleissä kaikkien kanssa, ja siksi ei ole saanut tukea palatsista?

      • Eihän sitä koskaan tiedä, mutta tuskin näin on. Ja kun minusta ei ole edes kysymys siitä: jos halutaan ylläpitää positiivista kuvaa monarkiasta, niin sitä ei tehdä hoitamalla tilanne näin. Eihän perheenjäsenten edes tarvitse olla tekemisissä keskenään välttämättä, kun henkilökunta hoitaa asioita pitkälti. Ja epäilen erittäin suuresti, että Meghan olisi kohdellut omaa henkilökuntaa mitenkään törkeästi. Se, että uusi herttuatar haluaa työskennellä ahkerasti ja toimii eri tavalla voi toki olla tullut yllätyksenä, mutta asioita ei repostella julkisuuteen vaan tulisi keskustella ja sopia työnantajan ja työntekijän välillä. Näinhän me muutkin tämmöiset tilanteet hoidetaan.

        • Esim. työskentelen isossa puljussa ja joskus sattuu virheitä, jotka välillä näkyvät myös asiakkaille/ulkopuolelle. Ei me ei osastot julkisesti kommentoida, että tää ei mennyt nyt putkeen osastolta x, vaan julkisesti kommentoidaan koko talona asianmukaisesti ja sitten asiaa puidaan talon sisällä. Näin minusta tilanteet tulee hoitaa muuallakin ja kun ei hoideta, niin amatöörimaiselta koko toiminta näyttää ja siltä, että joku haluaa jollakin tavalla tilanteesta hyötyä.

      • Nimenomaan niin kuin Alithea sanoo. Mua kiinnostaa hankalan määrittely, koska työtehtävistään ja perusjulkisuudesta Meghan ei ole valittanut. Hän varmasti olisi toiselta mantereelta tulevana kaivannut hiukan extraohjausta, ja yllätyksiä on tullut mutta oikea tapa ei ole se, että kilpaileva palatsi tai omat työntekijät vuotavat kuin seula.

        Vaikka Meghan olisi jossain määrin hankala, niin se ei silti oikeuta minusta tällaista kiusaamista tässä mittakaavassa. Ja ei kai kuninkaallinen perhe silti hylkäisi Harrya?

        Jos ajattelee taas kylmästi hovin ja monarkian näkökulmasta, niin siinäkin tapauksessa olisi ollut parempi satsata yhtenäiseen julkikuvaan ja tukea Sussexeja julkisesti kuin antaa tilanteen kehittyä tähän pisteeseen.

        • Meghanin kiusaaminen ei missään nimessä ole ollut oikein. Häntä on arvosteltu tosi pahasti tosi naurettavistakin asioita. Mulla on jotenkin jäänyt kesältä poolopelistä mieleen, kuinka Meghania arvosteltiin siitä, miten hän piti Archieta sylissä. Se oli jotenkin niin älytöntä, että se oli melkein huvittavaa. Melkein, jos ei samalla olis ollut todella surullista.

          Meghanin hankaluuden spekulointi kohdistui ainoastaan muiden kuninkaallisren ja Meghanin väleihin ja siihen miks hovi ei ole heitä puolustanut. En väitä että niin on, enhän minä tiedä, niinkun ei kukaan muukaan hovin ulkopuolinen, että mitä kaikkee tässä on takana.

          • Muistan kanssa ne pelistä kirjotetut otsikot, harmitti todella Meghanin puolesta. En pidä nykyajan vihaisesta somekulttuurista ja siitä, että kaikki negatiiviset ajatukset on aina pakko sanoa ääneen ja vielä kissankokoisin kirjaimin. 🙁

  5. Erittäin hyvä postaus ja samoja juttuja olit nostanut esiin, joita itsekin olen tässä pohtinut. Tilanne on nyt päässyt niin pahasti eskaloitumaan (ja keltainen lehdistö vaan paisuttaa lisää päivä päivältä), että kohu tuskin laantuu hetkeen. Kieltämättä tulee Dianan ajat mieleen, hänkin silloin toimi ”kapinallisesti” ja toi kuningashuoneen epäkohtia esiin haastatteluissa, etenkin omaa turhautumistaan roolinsa jäykkyydestä. Ja se median kanssa pelaaminen muistutti jollain tapaa Sussexien tilannetta. Mutta aika iso ero on siinä, että Dianalla oli kansan sympatiat takanaan (ja Charles, Elisabdt ym. näyttäytyi pahoina), kun taas Meghaniin suhtautuminen on avoimen vihamielistä.

    Kaiken kaikkiaan hankala tilanne, josta ei hyödy kukaan. Paineet Williamia & Katea kohtaan kasvaa, kun ei ole toista herttuaparia jakamassa valokeilaa. Nyt pitää kasvattaa työmäärää entisestään, eikä pr-virheisiin ole varaa.

    • Tässä on tosi vaikeaa pitää pää kylmänä, mutta maltti on valttia, sillä tilanne on taas muuttunut 😀 Twitterissä näkyi eilen useita toimittajia, joiden lähteiden mukaan kuningatar ja Charles tiesivät Sussexien aikeista ja tilanteesta oli keskusteltu jo pitkin syksyä. Ilmeisesti joku Buckinghamin palatsista kuitenkin vuosi tarinan lehdille etukäteen, jolloin Harry ja Meghan päättivät julkaista tiedotteen seuraavana päivänä itse. Eli jälleen kerran totuus ei todellakaan välttämättä ole se, mitä tabloidit ensiksi kirkuvat.

      Ikävää jos olisi todella niin, että W&K tai heidän tiiminsä on ollut vuotamassa Sussexien asioita. Tämä tilanne ei palvele pitkällä tähtäimellä heitäkään tai heidän lapsiaan.

  6. On harmi, että tilanne meni näin pitkälle, etteivät Harry ja Meghan nähneet muuta vaihtoehtoa. Jo pienilläkin asioilla heille olisi voitu osoittaa tukea ja kenties hillitä negatiivista kirjoittelua.

    Häissä pidin hienona eleenä, kun Charles saattoi Meghanin alttarille. Se osoitti tukea ja että on tervetullut perheeseen. Harmi, ettei vastaavia juttuja tullut enempää. Sen sijaan kuningatar esim. tuki Andrewta esim. näyttäytymällä hänen kanssaan kohun ollessa päällä.

    En yhtään ihmettele, etteivät enää jaksaneet tätä pyöritystä. Olen monesti miettinyt, miksi lehdistön täytyy oikein muistuttaa kaikesta negatiivisesta. Vaikka uutinen olisi alunalkaen ollut positiivinen, viimeistään jutun lopussa on ollut useampi kappale, missä on kerrattu kaikki mahdollinen huonosta isäsuhteesta lähtien. Ei ainakaan kukaan pääse unohtamaan ja luomaan positiivista mielikuvaa pariskunnasta. Etenkin kun valtaosa ihmisistä muodostaa mielipiteensä heistä pohjaten näihin iltapäivälehtien juttuihin.

    Kiitos vielä blogikirjoituksistasi. On hienoa, että on paikka, jossa pääsee vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa.

    • Mua henkilökohtaisesti hiertää todella paljon tuo, että Andrew sai käytännössä jatkaa samalla mallilla ja sai tukea niin kauan, kunnes julkinen paine kasvoi haastattaelun myötä niin suureksi että yhteistyökumppanit alkoivat vetäytyä. Ei todellakaan voi sanoa, etteikö kuningasperhe olisi voinut tehdä jotain myös Sussexien hyväksi. Andrew sai paljon tukea vuosien varrella, ihan sieltä viime vuosikymmenen alusta asti jolloin Epstein-yhteyttä alettiin kyseenalaistaa.

      Kiitos itsellesi, kun olet mukana keskustelussa! Yksin tätä olisi tylsää analysoida 😀

      • Ainakin yksi, jolla olisi ollut todella paljon annettavaa Meghanille, on Camilla. Myös Camilla kohtasi paljon vastustusta ja suoranaista vihaa kuningashuoneeseen liittyessään (ja varmaan osa vihaa häntä hamaan hautaan), mutta on onnistunut voittamaan suuren yleisön puolelleen. Tosin Camilla ei ole mikään suuri uudistaja, vaan hänen roolinsa on nimenomaan kuningattaren ja tulevan kuninkaan tukeminen rooleissaan. Eikä voi suoraan verrata Meghaniin muutenkaan, esim. Camillan perhe ja ex-mies eivät ole juoruilleet lehdistölle. Camilla on kuitenkin saanut työn saralla paljon aikaan eikä herttuattarena ollessaan ole kohuihin joutunut.

        Itse toivoin paljon jotain yhteisprojektia Meghanille ja Camillalle esim. naisten oikeuksien tiimoilta, saa nähdä jääkö haaveeksi. Ja nähdäänkö enää esim. Harrya ja Williamia kahdestaan edustamassa? Silloin kun nämä huhut välirikosta alkoi, niin joku veljesten yhteinen edustuskeikka olisi ollut hyvä tapa ampua ne alas, nyt tämä ”välttely” ikään kuin lisää vettä myllyyn ja saa epäilemään, että taitaa niissä huhuissa jotain perää olla….

        • Camillasta olisi varmasti ollut tosi paljon tukea, toivon mukaan olisi ollut ainakin yksityisesti. Sinänsä ymmärrän, jos näitä kohukuninkaallisia ei haluta niputtaa liikaa yhteen, koska myös Camillaa pitää tulevan kuninkaan puolisona suojella. Camillan ja Charlesin avioituessa nettimedia ja some oli ihan lapsenkengissä, mikä on iso ero vaikka Camillaa onkin tituleerattu maailman vihatuimmaksi naiseksi. :/ Ei ole ollut helppo tie hänelläkään!

          Nyt kun jälkikäteen ajattelee, niin monilla todella yksinkertaisilla asioilla olisi voitu korjata asioita hovin taholta. Kirjoittelua ei olisi mitenkään saanut kokonaan loppumaan, mutta juuri näillä yhteisillä hyväntuulisilla esiintymisillä olisi pelastettu paljon.

          Monesti kuulee myös sitä, että monarkian kaltaisen instituution ei tarvitse eikä pidä tanssia yleisön ja lehdistön pillien tahtiin joka käänteessä, kun järjestelmä on kuitenkin selvinnyt vuosituhannen verran. Varmasti tästäkin sopasta on monenlaisia tulkintoja vuosikymmenten päästä, mutta kun tilanne on päällä nyt ja tässä, ja kaikki ovat huomanneet miten ollaan menossa suoraa seinään päin, niin miten vaikeaa hovin voi olla toimia? Kun ei tarvitsisi olla edes mitään dramaattista, vaan ainoastaan säännöllistä ja johdonmukaista yhtenäisen ilmeen korostamista.

  7. Kohtuutonta! En keksi parempaa sanaa kuvaamaan tätä keissiä! Mitä hiivatin pahaa H+M on tehneet brittilehdistölle! Heitä lyödään oikealta ja vasemmalta ja takaa ja edestä, säälimättä! Vielä häiden aikaan kaikki näytti olevan niin auvoista. Hetikohta alkoi olla lehdissä juttuja, että Megan olisi itkettänyt Catherinea morsiustyttöjen pukujen takia tai siis sen pikku Charlotten! Mistäköhän sekin !tieto” oli peräisin!

    Brittihovi on vanhastaan jäykkä kuin puuhevonen! Siellä on outoja tapoja, jotka joutaisivat jo romukoppaan. Elisabet päättää, milloin noustaan pöydästä tai mennään nukkumaan etc! Amerikasta tullut on taatusti ymmällään moisista tavoista! Onko ihme, että aluksi kompastelee. Tuollaiseen jäykkään ja muodolliseen ympäristöön on ulkopuolelta tulevan hankala, jos mahdotontakin äkkiä oppia!

    Sussexin pariskunta teki oman ratkaisunsa! Jakavat aikansa Amerikan ja Britannian välillä, Siirtyvät vähän takavasemmalle ja ovat tarvittaessa kuningattaren käytössä! Mielestäni ihan järkipäätös, koska Harry nyt kuitenkin on vasta kuudes perimyslistalla. Williamista tulee kohta Walesin prinssi ja kruununprinssi, väistömätön tosiasia sekin! Hovi pienenee muutenkin.

    Rahasta ei niillä ihan ensin tule uupelo. Tuskin niillä on tarkoitus mitään jättihovia perustaa Amerikkaan. Turvamiehiä muutama ja lapsenvahti ja joku laittamaan sapuskaa, jos eivät itse ala kokkaamaan. Prinssi-Harrysta ei voi tulla ihan tavis-Harrya, mutta annetaan niille nyt rauha järjestää oma elämä ihan itse. En ole kummemmin kenenkään puolella tässä jutussa. Brittihovinkin on syytä vähän harrastaa itsetutkiskelua, olisiko Meganin vastaanotto voinut olla vähän lämpimämpi!

    • Hauska sana tuo uupelo, en ole koskaan kuullut moista!
      Kyllä riitti taas iltapäivälehdille jutunjuurta tänään, tuntuu, että oikein kaivamalla kaivavat jotain, ei väliä mitä, kunhan jotain kohahduttavaa on.
      Lehdistöhän elää siitä, että tapahtuu ja mielellään jotain järisyttävää ja jos kärpänen, niin siitä voi ainakin yrittää paisuttaa härkäsen. Tokihan me, kuten muutkin, mieluummin luemme jänniä juttuja kuin kesyä kertomusta kuinka Sussexit pakkailevat tavaroitaan ja muuttavat ja hovi tulee portille huiskuttamaan jäähyväisi eikä kukaan ole vihainen eikä kaiva maata toisen jalkojen alta.
      Kun tätä uutista heidän elämänmuutoksestaan pureskelen, tuntuu, että viisaasti tekevät poistuessaan Britanniasta, koska siellä kaiken tekevät väärin. He ovat nuoria ihmisiä elämä edessä, tyhmää olisi jämähtää ikiaikaisiin tapoihin ja liki 100-vuotiaiden tahdon mukaan elämiseen.

    • Tämä on tosi surullinen tilanne, koska Harrylle ja Meghanille olisi oikeasti käyttöä, kun kuningatar, Philip, Yorkit ja Elisabetin serkut ovat tulevaisuuden monarkiassa pois laskuista. Mutta Kikka tuossa aiemmassa kommentissaan on ihan oikeassa, että Sussexeilla on vielä perhe-elämä ja kaikki edessä. Kuninkaallisuus ei ole koskaan ollut helppoa, mutta monarkiassa on jotain vikaa jos odotukset ovat, että tällaista kiusaamista pitäisi sietää päivästä toiseen.

    • Oikeasti Catherine oli mustasukkainen Harryn säihkyvälle nuorelle morsiammelle. Ei kestänyt kilpakumppania. Halusi olla vain itse ”tähti”. Sitä ei kukaan hovissa nähnyt. Oli parempi jättää Megham suden ts. Lehdistön hampaisiin.

  8. Päätin etten lue yhtään mitään iltapäivälehtien kirjoitusta Harrysta ja Meghanista, olkoon kommentoimassa kokki, piispa tai James Bond. Harry ja Meghan tietävät itse mikä on heille parasta eivätkä ole muuttamassa kuuhun tai ottamassa täyttä pesäeroa kuningattareen. H&M täytyy suojella lastaan ettei hän joudu samaan kiusaamisen kierteeseen kuin äitinsä ja se näyttää sujuvan parhaiten Britannian ulkopuolella.
    Kuinka suuren kuningashuoneen UK ja kansainyhteisö tarvitsee Charlesin aikana, tuskin samaa kokoa kuin nyt. Digiaika tuo muutoksia joka tapauksessa vaikka seuraava hallitsija onkin jo vanha mies tehtäviä aloittaessaan. Williamin hallintoon on vielä aikaa, sitten on jo vanhoillisinkin hovi muuttunut.
    Harrylle parempi että elämä menee hyväntekeväisyyden ja omien projektien kanssa kuin Margaretin tapaan juoden ja tupakoiden sekalaisessa seurassa.
    Pahoitteluni, jos loukkaan näillä mielipiteillä jotakin toisin ajattelevaa.

  9. Kiki, et loukkaa. Olen täysin samaa mieltä. Ei kannata heidän takia burn outiin vaipua.
    Britannia on vanhoihin kaavoihin kangistunut, varsinkin kuningashuone. Pieni epäilys, että mahtaakohan asiat muuttua Williamin ja Katen aikanakaan.
    ( Onneksi George on saanut pitkä housut käyttöön – ei tarvi palella 😉 )

    • Voi olla oman verenpaineen kannalta erinomainen päätös jättää iltapäivälehtien jutut lukematta… Just tänään taas oli ”psykologin analyysi” miten Meghan on narsisti ja suunnitellut kunnolla eristävänsä Harryn perheestään 🙄

      Ajattelin postata lähiaikoina tästä brittihovin tilanteesta kokonaisuudessa, ei vain Harryn ja Meghanin kannalta. Muissa Euroopan hoveissa ei tällaisia ongelmia ole ainakaan tässä mittakaavassa, mutta brittihovissa kompuroidaan erityisesti tuon pr:n kanssa aika monen muunkin jäsenen kuin H&M:n kohdalla.

  10. Mä vielä jatkan, kun tutuista ja kavereista kukaan ei ole aiheesta kiinnostunut, enkä siis voi jauhaa asiaa mitenkään.
    Äsken ja eilenkin oli Meghanin ystävien kertomaa totuutta tapahtumista ja hänen luonteestaan jne. Ihmettelenpä vain, keitä tällaiset ystävät ovat ja jotenkin vaikutti, kuin toistuisi sisarpuoli Samanthan sanomiset. Nyt oli joku prinssien ystävä kertonut Williamin pohdintaa veljien välirikosta.
    Mitä tällaiset ystävät ovat, jotka laulavat juttuja julki, nimettöminä?
    Joka lehtijutussa korostetaan sitä, kuinka Sussexit voivat rikastua miljoonilla astuttuaan eroon hovista. Mahtaako heillä pääasiallisena motiivina olla miljoonien ansaitseminen ja koko elämänsä rahoiksi lyöminen ?
    Sen verran, mitä olen muiden hovien tarinoita seuraillut, ei missään ole näin kummallista protokollaa, kuin Britanniassa. Ruotsissa ovat vuosikymmeniä sitten kuninkaan sisaret siirtyneet muihin hommiin, pois hovista ja samoin Alankomaissa ja Tanskassakaan eivät Margareetan sisaret jääneet Amalienborgin tiluksille ja mökkeihin tekemään hovitöitä.

    • Mä suhtaudun aina kriittisesti näihin ystäviin, koska täytyyhän niiden oikeasti läheisten tietää, että kommentit tekevät vain entistä enemmän tuhoa. Ei todellakaan kuulosta kovin mukavilta tai läheisiltä ystäviltä, jos tuosta noin vaan sanoo lehdille tuollaisia asioita.

      Harrylla ja Meghanilla pitäisi kummallakin olla sen verran rahaa, että jos he haluaisivat vain elää luksuselämää rauhassa, niin parempi ratkaisu olisi ollut yrittää luopua edustustöistä ja titteleistä kokonaan ja alkaa täysin yksityiseksi henkilöiksi. Asiallinen kritiikki tätä ilmoitusta kohtaan on ollut huoli siitä, että he eivät voi syödä ja säästää kakkua samanaikaisesti. Tunnustan itsekin, että tässä on olemassa riski, että uusi elämäntyyli ja asema näyttäytyvät ihmisille juuri tällä tavalla. Mutta mun mielestä näyttää siltä, että he etsivät aktiivisesti sellaista ratkaisua, joka sallisi heidän kuitenkin nimenomaan jatkavan työskentelyä ja hyväntekeväisyyttä.

  11. Eipä ole helppoa olla tuossa perheessä, kun ajatusten lukijoita tuntuu olevan joka puolella. Todella tarpeen olisi laittaa koko hovin henkilökunta ilman paluulippua Ulko- Hebrideille.
    Katson tässä samalla Ruotsin kuningasperheen vuotta ja kuinka kuninkaan päätöstä supistaa kuningashuoneen kokoa pidetään pelkästään hyvänä. Sama olisi ollut tarpeen Britanniassa jo Victorian ajalla.
    Tällainen kohu voi antaa siemenen koko kuningashuoneen kaatamiseen, sitäkö Britannian ym. iltapäivälehdistö ajaa.
    Minun ratkaisuni olisi vähemmän kuninkaallisia, Elisabet eläkkeelle, Charles edes hetkeksi kuninkaan virkaan, Andrew sinne Ulko-Hebrideille, kaikille mielenrauha ja tiarat pois holvissa pölyttymästä. Iloisia kuvia tiarojen käytöstä edes pari kertaa kuukaudessa.

    • Mä kannatan täysin sun tiaraideaa! 😉

      Arvostan Elisabetia suuresti, mutta ihan todella odotan jo Charlesin aikaa. Nyt on liian monta tekijää sopassa. Andrew ja kuningattaren serkut saisivat jäädä eläkkeelle. Charles ja Camilla, Will ja Kate, Anne, Wessexit ja Harry ja Meghan jossain määrin riittäisi hyvin ja pitäisi homman kasassa.

Jätä kommentti