10 esimerkkiä siitä, miten Meghanista tehtiin ”herttuatar hankala” ja muita faktoja Sussexien tilanteesta

Timanttisalonki pyrkii olemaan viihdyttävä hyvänmielen blogi, joka tarjoaa sekä kuninkaallista hömppää että asiallisen analyyttista uutisointia aiheesta. Varon tietoisesti ottamasta kantaa esim. politiikkaan, sillä blogi ei kerro minusta, vaikka tekstit perustuvatkin minun mielipiteisiini ja siten arvoihini. Pyrin kirjoituksissani kuitenkin tasapuolisuuteen; asioilla on eri näkökulmia, enkä kirjoita kenestäkään lähtökohtaisesti vain negatiivisessa valossa.

Vastustan herttuatar Meghaniin kohdistuvaa kiusaamista, joka on vahvasti rasismin ja naisvihan värittämää. Moni tuntuu kuitenkin kieltäytyvän uskomasta, että Meghania koskeva uutisointi on ollut alusta asti määrätietoisesti leimaavaa, alentavaa ja pahantahtoista. Näin on kuitenkin ollut, ja se on fakta.

Tässä postauksessa esitän konkreettisilla esimerkeillä, miten Meghanista ja Catherinesta kirjoitettujen juttujen sävy eroaa olennaisesti toisistaan, vaikka herttuattarien toiminta olisi samanlaista. Käsittelen tekstissä myös muita varmoja faktoja tilanteesta, esimerkiksi Sussexien ja Cambridgejen työtehtävien määrää sekä hovin lausuntoja.

Vapaalla medialla on tärkeä tehtävä jokaisessa yhteiskunnassa. ”Vallan vahtikoiran” tulee pitää silmät tarkkana ja raportoida erityisesti valtakoneiston toiminnasta kansalaisille. Asiallinen kritiikki on aina perusteltua, mutta Meghanin kohtelu ei mene asiallisen kritiikin piikkiin. Se ei mene myöskään julkisen roolin tuoman normaalin huomion tai läpinäkyvyyden piikkiin. Kirjoitin aiemmin, että Meghan ei saanut koskaan edes kunnon mahdollisuutta, koska lehdistö tuntui päättäneen heti, että tämä nainen on epäsopiva ja uhka koko Britannialle.

wp-1579002291739.jpg
1. Kummankaan naisen meikki ei ole huomiota herättävän vahva, mutta Katen luomiväri näyttää jopa vähän tummemmalta. Kumpikin nainen on täysin asiallinen, mutta otsikon mukaan Meghanilla on Hollywood-meikki, kun taas Kate on sivistyneen näköinen. Kaksi eri näköistä ja eri sävyistä naista harvemmin meikkaa täysin samalla tavalla. Vertailu on yksinkertaisesti typerä ja naisiin liitetyt kuvaukset leimaavia.
wp-1579001563378.jpg
2. Meghanin venekauluksista ja yksiolkaimisista asuista on tullut useampia kohuja. Kate häikäisee yksiolkaimisessa asussa, Meghan aiheuttaa shokin ja on vulgaari. Tästä kyseisestä asusta nostettiin tikunnokkaan myös tumma kynsilakka etikettivirheenä, mikä ei todellisuudessa pidä paikkaansa. Muotigaalassa valinta oli täysin ok, ja myös Katella on joskus nähty värillistä kynsilakkaa varpaissa.
wp-1579001563363.jpg
3. Tässä Meghan osallistuu hyvän ystävänsä häihin, ja musta väri hänen yllään oli poikkeus etiketistä ja ”shokeeraavaa”, kun taas malli Karlie Klossin otsikoitiin näyttäneen ”tyrmäävältä” mustassa mekossaan samassa tilaisuudessa. Musta väri ei ole kielletty kuninkaallisilta, vaikka esim. kuningatar suosii värillisiä vaatteita, jotta ihmisten on helpompi nähdä hänet. Myös Kate on käyttänyt mustapohjaisia iltapukuja. Jos Meghan olisi laittanut ylleen jotain värikästä, häntä olisi varmasti syytetty huomion varastamisesta.
wp-1579001563370.jpg
4. Sekä Katen että Meghanin hääkukat sisälsivät kieloa, joka on suosittu valinta kevätmorsiamille. Katen kimppu noudattaa sääntöjä, Meghanin kirjoitetaan vaarantaneen prinsessa Charlotten hengen (ja sitä mielikuvaa alleviivataan valitsemalla kuva, jossa Charlotte aivasti). Jos lapsi syö oman kukkaseppeleensä, niin varmasti tulee ongelmia, mutta tämä otsikko on vain pahansuopainen. Jo kirjoitushetkellä oli selvää, että Charlotte oli hengissä ja hyvinvoiva.
wp-1579001563367.jpg
5. Pahoittelut kuvan laadusta! Kun Kate oli raskaana kolmannen lapsensa kanssa, niin vauvavatsan koskettaminen oli suloista ja omistautuneen äidin merkki. Kun Meghan teki raskaana ollessaan samoin, niin kysyttiin miksi hän hakee huomiota. Huolimatta siitä, että vatsan koskettamisen tiedetään rauhoittavan vauvaa. Mistä me tiedämme, jos Archie on potkinut paljon? Joka tapauksessa raskaana olevan naisen mollaaminen on ala-arvoista.
wp-1579001563343.jpg
6. Avokado oli hyväksytty ratkaisu Katen raskauspahoinvointiin muutama vuosi sitten, mutta Meghanin kohdalla se yhdistettiin ihmisoikeusrikkomuksiin, kuivuuteen ja murhiin. Alkuperäinen artikkeli käsitteli avokadonviljelyä eikä kuninkaallisia, mutta Meghan vedettiin otsikkoon, johdantoon ja kuvitukseen tarkoituksella mukaan kuin vastuuhenkilöksi viljelyn ongelmista.
wp-1579001563336.jpg
7. Sekä Kate että Meghan pyysivät hajustusta upeisiin mutta ikänsä takia tunkkaisiin hääkirkkoihinsa. Katen kohdalla sitä pidettiin ihan neutraalina asiana, Meghan leimattiin diktaattorimorsiameksi.
wp-1579001563292.jpg
8. Cambridgejen espanjalainen lastenhoitaja oli hyväksyttävää, ja otsikossa vielä mainittiin tämän pitkä kokemus. Meghanin ja Harryn amerikkalaisen lastenhoitajan katsotaan tietysti rikkovan kuninkaallisia perinteitä. Meghania koskevassa uutisoinnissa tyypillisesti myös esitetään kaikki päätökset nimenomaan hänen yksin tekeminään.
wp-1579001563340.jpg
9. Kun Cambridget viettivät muutama vuosi sitten joulun Middletonien kanssa, uutisointi oli ihan neutraalia. Sussexien halu viettää joulu Meghanin läheisten kanssa uutisoitiin ihan erilaiseen sävyyn suorastaan hävyttömänä toimintana. Lisäksi kun prinssi Philip oli sairaalassa muutaman päivän, niin juuri Sussexien poissaoloa pidettiin pöyristyttävänä, vaikka edes kuningatar ei perunut suunnitelmiaan tai käynyt katsomassa puolisoaan. Muutenkin minusta on vähän epäreilua vetää joka välissä esiin se kortti, että Elisabet ja Philip ovat niin vanhoja. He ovat olleet vanhoja jo pitkään – pitääkö ihmisten todella tanssia isovanhempien pillin mukaan näiden viimeiset 10-15 vuotta joka juhlapyhä, kun se voi aina jäädä viimeiseksi? En edes usko kuningattaren tai Philipin mitenkään loukkaantuneen Sussexien joulunvietosta.
wp-1579006933560.jpg
10. Kun Meghan oli raskaana, hänen syytettiin esittelevän vatsaansa jatkuvasti. Kate oli lehdissä suunnilleen äitiyden jumalatar, jonka upea vauvamaha huumasi yleisön… Miten raskaana olevan naisen tulisi piilotella sitä mahaa?? 😀
wp-1579001563374.jpg
+1. Archie leimattiin kapinalliseksi jo ennen syntymäänsä, samalla tavalla kuin pienemmässä mittakaavassa Ruotsissa Madeleinen lapset on jo leimattu villeiksi luksuselämän kasvateiksi. Nyt mahdollinen hovista erillään kasvaminen uhkaa tehdä Archiesta pilalle lellityn. Voi luoja, siis ihan oikeasti.
wp-1579001563356.jpg
+2. Tämän mukaan Meghan on manipuloiva ja myrkyllinen nainen, joka on ottanut vallan Harrysta hyödyntämällä tämän äidin kuoleman jättämää aukkoa. Ihmiset unohtavat, että Harry jos kuka on halunnut eroon julkisuudesta koko elämänsä ajan. Ihmiset unohtavat myös, että Meghanilla meni hyvin ennen Harrya: hänellä oli työ, rahaa, mainetta, mielenkiintoisia hyväntekeväisyysprojekteja, mahdollisuus tehdä mitä haluaa ja julkisuutta sen verran kuin hän itse halusi. Meghan jätti kaiken ja muutti toiseen maahan Harryn vuoksi, mutta lehtien mukaan se ei tietenkään voi olla merkki aidosta rakkaudesta.

Listaa voisi jatkaa ihan loputtomiin. Kun Sussexit julkistivat Meghanin toimineen vierailevana päätoimittajana Britannian Voguelle, niin projekti leimattiin hollywood-julkkiksen puuhaksi. Yhdessäkin artikkelissa kirjoitettiin sanatarkasti ”Royals don’t guest edit magazines, celebrities guest edit magazines.” Paitsi että myös Kate ja prinssi Charles ovat tehneet vastaavat projektit lähivuosina. Katen tietysti ihasteltiin vain tekevän uuden aluevaltauksen.

Asiallinen uutisointi olisi sellaista, jossa ei valehdella tai jätetä oleellisia tietoja tarkoituksella pois. Uutisten tehtävä on kertoa asioista. Sitten on erikseen myös mielipidekirjoitukset, blogit, kolumnit jne. Tämä uutisointi ei ole lähelläkään neutraalia, vaan niihin aiempien esimerkkien mukaisesti järjestelmällisesti haetaan negatiivinen käänne, joka saa Meghanin näyttämään aina vääränlaiselta ja pahikselta. Meghan-uutisissa tyypillisesti esimerkiksi

  • valehdellaan suoraan: huhupuheet ja nimettömät lähteet esitetään totuutena, ja esimerkiksi nämä etikettimokat ovat useimmiten aivan perättömiä.
  • jätetään oleellisia tietoja pois: esimerkkinä heidän kotinsa remontti. Uutisissa harvoin mainittiin, että kruunulla on joka tapauksessa velvollisuus ylläpitää tiettyjä historiallisia rakennuksia, joiden kustannukset lasketaan Elisabetin saamaan veronmaksajilta tulevaan määrärahaan. Frogmore Cottage oli jo remonttilistalla. Uutisoinnissa ei myöskään juuri mainittu, että myös Kensingtonin palatsiin tehtiin iso remontti ennen Cambridgen perheen muuttoa.
  • arvostellaan Meghania kovalla kädellä asioista, joita myös muut kuninkaalliset tekevät tai ovat tehneet: Eikä tietenkään mainita, että myös Kate on tehnyt saman.
  • liitetään häneen yksinomaan negatiivissävytteisiä merkityksiä: otsikoissa korostuu mm. väärin tekeminen, perinteistä poikkeaminen, kohut ja skandaalit, muiden ihmisten suututtaminen, vaateliaisuus sekä julkkismaisuus ja Hollywood.
  • leimataan Meghan yksinvaltiaaksi: Harry on näiden juttujen perusteella aivan mielipiteetön tossukka, jonka Meghan on salaperäisesti lumonnut ja myrkyttänyt perhettään vastaan.
wp-1579011162294.jpg
”Rasismi ei ole pelkästään neekeriksi nimittelyä”. Tämä monen pitäisi ymmärtää.

Valitettavasti hukkasin Twitterissä näkemäni erinomaisen kommentin, joten en osaa sanoa kuka tämän takana on. Kommentti kuului suomeksi käännettynä osapuilleen näin: ”Jos valkoinen miespuolinen toimittaja sanoo, ettei Briteissä ole rasismia koska hän ei ole henkilökohtaisesti havainnut/kokenut sellaista, on se sama asia kuin sanoisi maailman nälkäongelman olevan myytti siksi, että itse söi kunnollisen aamiaisen tänään.”

Meghanin ja Katen työmäärät

Siirrytään eteenpäin muihin faktoihin. Mun piti kirjoittaa perinteinen analyysi brittihovin työmääristä, mutta se jäi muiden asioiden jalkoihin. Ehdin kuitenkin jo päivittää taulukkooni Tim O’Donovanin The Timesille vuosittain lähettämät laskelmat. Meghania ja Harrya syytetään myös siitä, että kuninkaallinen työ ei maistu heille ja he haluavat roolin edut ilman panostusta. Puhtaasti lukuja katsomalla asiasta saa kuitenkin erilaisen kuvan.

Molempien herttuaparien häät olivat keväällä, joten kummankin herttuattaren ensimmäinen vuosi kuninkaallisena oli suunnilleen yhtä pitkä. Katelle annettiin tietoisesti rauhassa aikaa totutella rooliin ja edustustehtäviin, koska hovi halusi välttää Dianan kanssa tehdyt virheet. Vuonna 2011 Kate teki 34 työtehtävää. Vuonna 2018 ensimmäisen vuotensa aikana Meghan teki 96 työtehtävää, ollen samalla loppuvuoden raskaana. Ei ollut puhettakaan, että hän olisi pyytänyt tai halunnut mitään kevyttä alkua.

Kate sai ensimmäisen lapsensa vuonna 2013, ja vuoden työsaldo oli tuolloin 44 työtehtävää. Prinssi George syntyi heinäkuun jälkipuolella, joten äitiysloman sijoittuminen kalenteriin huomioiden Katen toinen lapsi prinsessa Charlotte on ehkä parempi verrokki. Charlotte syntyi toukokuussa 2015, ja sinä vuonna Kate teki 62 työtehtävää.

Meghan sai ensimmäisen lapsensa Archien viime toukokuussa, ja vuoden 2019 saldo oli äitiyslomasta huolimatta 83 työtehtävää. Nämä luvut eivät tietenkään ole sellaisinaan täydellinen mittari, kuten olen kirjoittanut aiemmin, mutta ne ovat yksi konkreettinen ja faktapohjainen mittari.

Minusta on epäreilua väittää, etteikö Meghan haluaisi ja suostuisi tekemään kuninkaallista työtä, kun hänen lukunsa perheenlisäys huomioiden ovat todellisuudessa paljon paremmat kuin Katen vastaavat.

Embed from Getty Images

Hovin sisäinen kilpailu

Sitten vielä hiukan kokonaiskuvaa siitä, mitä hovin tilanteesta nyt tiedetään. Brittihovin suuri ongelma on minun nähdäkseni perheen ydinjäsenten erillisissä toimistoissa ja niiden välisessä kilpailussa ja kommunikaatiossa. Buckinghamin palatsi, Clarence House, Kensingtonin palatsi ja Sussexien tiimi on aikamoinen sekamelska, ja hovissa tuntuu olevan kummallinen kilpailutilanne – joko kuninkaallisten tai heidän tiimiensä kesken. Hovi vuotaa kuin seula, ja se yhteinen päämäärä vaikuttaa unohtuvan.

Lehdistö on saanut ennakkoon vihiä monista Sussexien asioista, ja joku sitä jutunjuurta on laverrellut. On vaikuttanut pitkään siltä, että joku Williamin ja Katen lähipiiristä juoruilee. On puhetta herttuattarien välirikosta, Cambridgejen kateellisuudesta, sitten veljesten välirikosta ja Sussexien hankaluudesta jne. Luonnollisesti tarinat on yleensä käännetty siihen, että jos William ja Kate ovatkin kateellisia, niin se on siksi että ilkeä Meghan haluaa valokeilan kokonaan itselleen. Hieman neutraalimmat toimittajat ovat kuulleet myös juttuja erityisesti Williamin egosta, joka ei kestä pikkuveljen ja tämän kansainvälisesti kiinnostavan vaimon suosiota ja vielä hyviä työtuloksia.

Kommunikaation puute näyttäytyy ulkopuoliselle todella outona. Alithea kommentoi aiemmin täällä fiksusti, että minkä tahansa firman tulisi hoitaa likapyykkinsä sisäisesti. Työntekijät tai pomot eivät voi lähteä puimaan julkisesti omia tai toisten osastojen välisiä asioita. Keskitason pomot eivät voi myöskään sooloilla ilman ylempiensä suostumusta. Sussexien viime viikon ilmoituksesta tuli ennennäkemätön kohu osittain siksi, että heidän julistettiin yllättäneen kuningattaren ihan täysin, mikä puolestaan raivostutti britit.

Embed from Getty Images

Suosittelen seuraamaan Twitterissä edes muutamaa neutraalia toimittajaa, esimerkiksi Harper’s Bazaarin kuninkaallisasiantuntija Omid Scobie raportoi mielestäni asiallisesti. Pian alkoi nimittäin kuulua myös toisenlaisia lähteitä, että Sussexit olivat keskutelleet asioista pitkin syksyä muiden kanssa, eikä ilmoituksen sisältö tullut yllätyksenä kuningattarelle, Charlesille ja Williamille.

Hovista kuitenkin vuodettiin suunnitelma lehdistölle, kuten Sussexit olivat pelänneet. The Sun julkaisi artikkelinsa viime viikolla, minkä takia Sussexit joutuivat julkaisemaan oman tiedotteensa suunniteltua aiemmin ja vielä keskeneräisenä.

Ei edelleenkään kiiteltävä toimintatapa, mutta kertoo paljon myös hovin ilmapiiristä, jos näinkin tärkeiden asioiden ei voi luottaa pysyvän salassa. Keskeneräinen ilmoitus aiheutti Sussexeille paljon enemmän vahinkoa kuin valmis ja yhtä aikaa kuningattaren kanssa julkaistu lausunto olisi tehnyt.

Mitä hovi ja muu perhe olisivat voineet tehdä?

Kuninkaalliset eivät luonnollisesti voi olla kumoamassa jokaista huhua. Kenelläkään ei ole aikaa sellaiseen. Sen sijaan tilanteiden pitkittyessä hovin olisi syytä ottaa kantaa. Harry ja Meghan eivät ole saaneet kuninkaalliselta perheeltä julkista tukea, ja sitä ihmettelen minäkin. Yksinkertainen lehdistötiedote, medialle annettu kommentti ja julkiset yhteisesiintymiset olisivat voineet lujittaa Walesin perheen julkisuuskuvaa.

Embed from Getty Images

Nyt mennään taas kiistattomiin faktoihin: kun Kate oli tuore kuninkaallinen, Harry puolusti kälyään useaan otteeseen medialle. Tänä syksynä, kun Harry myönsi Afrikan-kiertueesta kertovassa dokumentissa epäsuorasti veljesten välillä tapahtuneen asioita, hän kuitenkin painotti heidän olevan aina veljeksiä ja olevansa aina Williamin tukea. Samoihin aikoin Kensingtonin palatsista kuiskutettiin, että kukaan perheestä ei enää puhu Sussexeille, ja että Williamkin on pessyt kätensä veljestään. Kenestä se kertoo enemmän?

Samaisessa dokumentissa Harry kertoi tuntemuksistaan äitinsä kohtaamaa mediamylläkkää kohtaan. Hän sanoi, että aikoo aina suojella perhettään, eikä halua toistaa menneisyyttä oman perheensä kanssa. Lopuksi Harry sanoi vapaasti käännettynä ”Jos muut tietäisivät mitä minä tiedän – oli sitten isä, aviomies tai kuka tahansa – niin luultavasti tekisi samoin kuin minä”.

Pariskunta oli muistaakseni nostanut juuri oikeusjutun muutamista lehtijutuista. Tuon lausahduksen tulkitseminen on vaikeaa, mutta niin Harry sanoi. Minusta se voisi kuulostaa esimerkiksi siltä, että pariin kohdistuu todellisia turvallisuusuhkia.

Päätän kirjoituksen vielä yhteen faktaan. Jossain yksittäisessä lehdessä kirjoitettiin sunnuntai-iltana/maanantaina Sussexien tuntevan Williamin kiusanneen heitä. Maanantaina aamupäivällä Williamin ja ainakin näennäisesti myös Harryn henkilökunnalta tuli pikapikaa lausunto, joka kieltää väitteen ja korostaa molempien veljesten tekemää mielenterveystyötä, minkä vuoksi tällainen kielenkäyttö on loukkaavaa ja vahingollista.

Eli hoveista kyllä reagoidaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Ikävä kyllä siksi vaikuttaa entistä enemmän siltä, että Harrya ja Meghania ei vain haluttu auttaa.

Tämän postauksen tarkoitus on käsitellä Meghanin saamaa julkisuutta ja koko Sussexien ympärillä pyörivää tilannetta faktojen näkökulmasta. Olen jo aiemmissa kirjoituksissani tehnyt selväksi, että myös Harryn ja Meghanin itsensä toimintaan liittyy ongelmia, mutta lopullisia johtopäätöksiä on vaikea tehdä ennen kuin mitään konkreettsia ratkaisuja saadaan. Tämä postaus ei ole myöskään hyökkäys Katea kohtaan. Kate ei ole vastuussa hänestä ja Meghanista kirjoitetuista otsikoista.

Päivitys 10.01.2021

Sussexien vetäytyminen ei ikävä kyllä ole vaimentanut tätä ilmiötä, että Meghanin tekemät asiat käännetään aina negatiivisiksi asioiksi. Esimerkiksi marraskuussa 2020 herttuatar kirjoitti koskettavan kolumnin New York Timesille, jossa hän kertoi kärsineensä kesällä keskenmenon. Kyseisestä raskaudesta ei tiedetty julkisuudessa ennen tätä kolumnia.

Kolumni herätti kyllä empatiaa, ja tämän yllättävän yleisen mutta vaietun kokemuksen esiintuominen keräsi kyllä kiitosta. Ilmoille tulvahti kuitenkin valtava määrä myös raivoa ja vihaa häntä kohtaan, siis käsittämättömän rumia ja pahansuopia kommentteja, joissa kyseenalaistettiin koko tarinan aitous, Meghanin motiivit kertoa kokemuksestaan ja hänen oikeutensa sanoa julkisuudessa yhtään mitään.

Kun prinsessa Annen tytär Zara Tindall (prinssi Harryn serkku) puhui julkisuudessa keskenmenoistaan, reaktio oli aivan toisenlainen. Zaran rohkeutta hehkutettiin, ja perheelle lähetettiin tsemppiä ja rakkautta joka puolelta, kuten Royal Central muistuttaa artikkelissaan. Meghanin kolumni leimattiin julkisuustempuksi ja säälin kerjäämiseksi, hänen valintaansa puhua asiasta kutsuttiin nöyryyttäväksi ja suorastaan kerjäävän yksityisasioidensa kaivelua.

Sekä Zaraa että Meghania pitäisi arvostaa siitä, että he käyttävät vaikutusvaltaansa tällaisen kipeän ja henkilökohtaisen, mutta miljoonia naisia koskettavan asian eteen – huolimatta siitä, että menetys on varmasti tehnyt ja tekee edelleen hyvin kipeää.

Lisäksi Sussexien on säännöllisesti myös vetäytymisensä jälkeen syytetty varastavan huomion milloin keneltäkin kuninkaalliselta. Muiden perheenjäsenten välillä ei kuitenkaan ole koskaan mitään ongelmaa siinä, että asioita nyt vain sattuu tapahtumaan joskus samanaikaisesti.

Esimerkiksi herttuatar Catherinen syntymäpäivänä kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin kerrottiin saaneen koronarokotteen. Kesällä 2020 prinsessa Beatricen häät osuivat samalle päivälle, kun kuningatar löi ritariksi koronakevään sankariksi nousseen 100-vuotiaan sotaveteraanin. Ei ollut ongelma kenellekään.

Julkaistu tammikuussa 2020, päivitetty tammikuussa 2021: korjattu kappalejakoa ja lisätty tekstiä loppuun.

44 kommenttia artikkeliin ”10 esimerkkiä siitä, miten Meghanista tehtiin ”herttuatar hankala” ja muita faktoja Sussexien tilanteesta

  1. Käsittelet aihetta erinomaisesti, neutraalilla ja rakentavalla tavalla. Toivoisin, että myös roskalehtitoimitukset lukisivat tämän ja tämän kriisin myötä päästäisiin neutraalimpaam otsikointiin, mutta niin kauan kun kansa lukee ja uskoo kaikkea paskaa ilman minkääntasoista lähdekritiikkiä, niin heikoilla ollaan.

    • Kiitos Maiju. Heikoilla tosiaan ollaan ainakin toistaiseksi, varsinkin jos Sussexit kuitenkin tulevien työtehtäviensä parissa ovat julkisuudessa.

      Vähän tällainen olo, että taistelee tuulimyllyjä vastaan. Mutta nämä minunkin aihetta käsittelevät postaukset ovat osoittaneet, että heillä on myös paljon tukijoita, vaikka huutokuoron hampaisiin joutumisen takia moni ei varmaan ymmärrettävästi uskalla kommentoida somessa mitään.

  2. Hyvä postaus! Tässä casessa tulee hyvin esiin ns. white priviledge, joka koskee varmasti laajemminkin etnisiin vähemistöihin kuuluvien henkilöiden käsittelyä mediassa. Niin paljon toivoisi, että tästä olisi päästy 2020-luvulla jo eroon, mutta selvästikään ei 🙁 Toki tässä on varmasti taustalla muitakin tekijöitä kuin rasismi. Selkeästi tätä vastakkainasettelua kruununperillisen ja pikkusisarusten välillä pyritään mediassa tietoisesti luomaan. Esimerkiksi Ruotsissa Victorian perhe on se täydellisen idyllinen ja puolestaan Madeleine oli nuorempana se ”villi bileprinsessa” ja sittemmin on kritisoitu niin hänen aviomiestään kuin lapsiaankin (mutta ei toki läheskään samassa mittakaavassa kuin Meghania). Madeleinen kohdalla kritiikki tuntuu kyllä laantuneen ulkomaille muuton ja lasten kuningashuoneesta lähtemisen jälkeen, ei voi kuin toivoa että Meghankin jätettäisiin rauhaan.

    • Surullista ajatella, miten monille etnisen vähemmistön jäsenille Meghanin tulo kuningasperheeseen on oikeasti ollut iso juttu, ja miten nyt sitten vähemmistön edustaja, aikaansaava, vahva, koulutettu ja uran tehnyt puoliksi musta nainen on niin sanotusti palautettu oikealle paikalleen. Tiedostaapa sen tai ei, niin esimerkeillä on valtava vaikutus. En edes teeskentele valkoisena suomalaisena tietäväni, mitä rasismi ja syrjintä oikeasti ovat.

      Madeleinelle auttaa varmasti se, että heitä ei näy julkisissa tilaisuuksissa myöskään Jenkeissä. Pelottaa, että Meghanin vainoaminen ei lopu jos he kuitenkin tekevät töitä ja ovat siten väkisinkin esillä. Mutta heidän päätöksensä irrottautua siitä brittien Royal Rota -systeemistä on varmasti hyvä, alkuun ainakin on ihan perusteltua kontrolloida itse, kenelle antaa pääsyn omiin tilaisuuksiinsa.

  3. ”Samoihin aikoin Kensingtonin palatsista kuiskutettiin, että kukaan perheestä ei enää puhu Sussexeille, ja että Williamkin on pessyt kätensä veljestään. Kenestä se kertoo enemmän?”

    Mutta niinhän tämäkin, ja puheet Williamin isosta egosta ja kiusaamisesta, ovat pelkkää nimettömien lähteiden huhua. Miksi ne pitäisivät sen enempää paikkaansa kun kaikki Meghanista liikkuvat huhut?

    • Ilmaisin itseäni ehkä vähän huonosti, kirjoitin tämän aika kiireessä. Tarkoitus oli tuoda esiin sitä, että toisenlaisiakin käsityksiä on. Williamiin kohdistuvia juttuja ei myöskään pidä ottaa täytenä totuutena. Toimittajilla on hyvin usein totuudensiemeniä esimerkiksi näistä välirikoista raportoidessa, mutta todellisuus lienee jossain eri näkemysten näkemysten välimaastossa, vaikka viime vuosien päätarina on ollut vierittää syy kaikesta yksipuolisesti Meghanin niskoille.

      Ajattelen tilannetta niin, että Harry ilmaisi kuitenkin julkisesti tukensa veljelleen, vaikka myönsikin heidän olevan hyvin erilaisissa tilanteissa nyt. Samaan aikaan, ennen tai jälkeen tämän William ei tehnyt mitään vastaavaa julkista elettä Harryn ja Meghanin suuntaan, vaikka dokumentista näki selvästi, että pariskunnalla on ollut todella vaikeaa. Tätä tiettyä lausahdusta tai mitään muutakaan ei myöskään kumottu Kensingtonista, mikä puhuu vähintään yhtä paljon. Kuten eilen näimme, niin kyllä niitä huhuja osataan oikoa haluttaessa hyvinkin nopeasti.

  4. Mun mielestä huomaa myös lehdistön asenteen jo nimissä, häiden jälkeen Kate Middletonista tuli lehtiartikkeleissa Cambridgen herttuatar Catherine, Meghan on jatkuvasti vain Meghan Markle eikä koskaan Sussexin herttuatar. Oikeastaan Sussex-nimitystä käytetään vain monikossa koskien molempia ”The Sussexes”. Ja silloinkin yleensä he ovat tehneet mukamas jotain negatiivista.

    Huomasin myös tuon, että Williamille vahingollinen huhu torpattiin heti julkilausumalla, yhtään ilkeyttä Meghanille ei ole kielletty, koska ”kuninkaallinen perhe ei kommentoi lehdistöhuhuja.”

    Mä en oikein koskaan pystynyt näkemään villiä ja hulluttelevaa Harrya yhdessä Chelsean tai Cressidan kanssa ja harvoin minusta näkee kuninkaallisten parissa muutenkaan noin julkisesti rakastunutta paria kuin Harry ja Meghan. Lähes jokaisessa kuvassa katsovat toisiaan hymyillen.

    Ovathan he toki tehneet tyhmyyksiäkin, mutta aivan kaikki tekevät virheitä. Toisaalta muiden tekemisiä ei katsota valtavalla negatiivisella suurennuslasilla etsien jotain mihin tarttua.

    Toki lehdistö tarvitsee pahiksia ja Andrew ja Sarah ovat liian vanhoja myydäkseen, samoin kuin Camilla.

    • Juuri tota tarkoitin, se tuli vähän huonosti ehkä ulos kiireessä, mutta Williamilla olisi ollut tuhannen taalan paikka tehdä jotain sen dokumentin tultua julki. Loistava paikka esiintyä sovittelevasti ja rauhaa rakentavasti, edes julkisuuteen. Mutta ei niin ei. 😀

      Kate on kyllä usein edelleen Kate Middleton, se johtuu hakukoneoptimoinnista. Kun vuosia kirjoiteltu ensin kuninkaallisesta tyttöystävästä, niin lukijat tuntevat sillä nimellä. Täytyypä kiinnittää huomiota, onko Meghan selvästi useammin edelleen Meghan Markle.

      Nimenomaan, vanhat pahikset eivät enää myy niin hyvin. Kyseenalaistan yhtä lailla kaikkien muidenkin kuninkaallisten puolisoiden saaman järkyttävän huomion. Ei sen pitäisi olla normaalia varsinkaan kun kuninkaalliset ovat julkisuudessa asemansa takia.

    • Tämä ei kyllä pidä paikkaansa, esim. Daily Mail käyttää Catherinesta jatkuvasti nimeä Kate Middleton.

      • Joo, niiden hakukoneosumien takia molemmat ovat jatkuvasti edelleen tyttönimellään otsikoissa. Tavallaan ymmärrän, tavallaan en. Käytän toisaalta itsekin väärää ilmaisua kun kirjoitan ”herttuatar Catherine”. Blogia aloittaessa päätin kuitenkin käyttää tuota mallia, kun se on niin vakiintunut suomenkielisiin medioihin. Jos kirjoittaisin vaan Cambridgen herttuatar tai vaikka Walesin prinssi niin kuin kuuluu, niin monelta menisi ohi 😀

  5. Kiitos vielä tästä kokoavasta postauksesta! Hyvä saada yhteen paikkaan näitä otsikoita, joilla on helppo osoittaa Meghaniin kohdistunut rasismi.

  6. Kyllähän tämä lehtikirjoittelu Meghanista ja Harrysta on sen luontaista että joku harkintakyvytön voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa todellisen uhkan. Kun perheessä on vielä pikkulapsi niin altistuminen millekkään ulkopuoliselle uhalle ei ole todellakaan suotavaa. Hyvä että kokevat olonsa Kanadassa turvallisemmaksi.
    Lehdistö tuntuu nyt odottavan että H& M menettävät arvonimensä, mutta onneksi se asia on aikoinaan säädetty niin että tarvitaan parlamentin päätös, kaunainen lehdistö ei sitä voi päättää.
    Palaan vielä siihen Charloten mekon sovitukseen missä Katea muka itketettiin. Onko kukaan sovittanut mekkoa kolmevuotiaalle, neitohan tekee juuri niin kuin aikuiset sanovat – vai tekeekö? Tilanne on voinut koetella äidin hermoja varsin kovasti kun lapsi on vastustelut sovitusta.
    Hyvää yötä kaikille, mitähän alkava päivä taas tuokaan tullessaan tähän soppaan.

    • Toi mekkoesimerkki on kyllä hyvä. Käytännössä on voinut tapahtua mitä tahansa, juuri kolmannen lapsen saanut Kate on voinut itkeä monesta syystä.

      Turvallisuusuhka ei ole ollenkaan poissuljettu juttu. Jopa innokkaat fanit tuntuvat varmasti ahdistavilta, jos tunkevat ikkunasta sisään (toivottavasti näin ei ole käynyt).

      • Tästä turvallisuusjutusta tulee myös ikävä kierre. Jos/kun Meghan ja Harry pienen lapsensa kanssa tuntevat olonsa turvattomiksi ja uhatuiksi esim. matkustaessaan lentokoneella, niin tämä ajaa heidät käyttämään yksityislentoja. Sitten tulee taas lööppi kuinka kaksinaismoralisteja he ovat ilmastoasiassa. Ja taas ihmiset suuttuvat ja laittavat ilkeitä viestejä. Ja Meghan tuntee olonsa entistä turvattomammaksi ja ensi kerralla on taas otettava yksityislento.

        Silloin kun Meghan oli viimeisillään raskaana, muistan kuinka lähes jokaisen lehden sivulla oli tarjota linkki ”tästä liveseurantaan Frogmore cottagen pihalle”. Mietin silloin millainen fiilis mahtoi ensi kertaa vanhemmiksi tulevilla olla kun satapäinen paparazziarmeija vaanii pihalla ja lehtijutut olivat aiemminkin olleet aika ilkeitä. Tämä varmaan ajoi Harryn ja Meghanin vielä vahvemmin suojeluasemiin. Ja tästä taas uusi kierre.

        • Ehdottomasti. Ne yksityislennot eivät olleet fiksu veto ilmastopuheiden jälkeen, vaikka kuinka olisi ystävien maksama. Mutta samaan aikaan jotkut pohtivat sitä, että ehkä se on oikeasti näin tunnetulle ja samalla viha-rakastetulle perheelle ainut vaihtoehto matkustaa rauhassa ja turvallisesti.

  7. Tämä on niin kummallinen soppa, että sitä ja sen rääppeitä hämmennellään vielä kauan, uskoisin, ja kun varsinaista kerrottavaa, edes keksittyä, ei ole, laimennetaan vielä sopan loputkin ja yritetään saada myytävää annostaaikaiseksi.
    Myydähän lehtien täytyy ja toimittajien , etenkin josovat freelancereita saada juttujaan kaupaksi. Suomalaisia haukutaan siitä, että olemme vahingoniloisia ja nautimme, kun naapurille käy huonosti. Kyllä on täysin universaalia, eihän mikään hyvä uutinen myy, aina pitää olla joku negaatio taustalla.
    Nuo 10 esimerkkiäsi ovat iljettäviä, inhottavia, loukkaavia ja kamalia ! Vaikka ne olisi kerrottu kahdesta taviksesta, silti! Ihmetteleekö nyt vielä joku, että miksi ihmeessä kivat Harry ja Meghan haluavat pois tai ainakin pitää taukoa entisestä elämästä?
    Alkaa koko aihe kyllästyttää, en enää jaksanut lukea eilisiltaisia tai tämän aamun uutisia. Ja uutisina on ollut erään rallikuskin ex-tyttöystävän luxusmerkkilaukkukokoelman täydentäminen ja Saara Sieppi suihkussa Balilla.
    Mutta kiitos, Timanttisalonki, taas tästä ja kohti uusia kauheuksia!

    Eivät sinänsä kuulu kategoriaan kuninkaalliset nuo mainitsemani vaatimattomat kotimaan julkkujen tekemiset. Viittaan vaan ns. uutisiin.

    • Mua on alkanut enemmän ja enemmän ärsyttää tabloidien uutisten taso. Ei kiinnosta lukea mitä kukakin on postannut instagramiin 😃 Samaan kategoriaan menee mun mielestä myös livelävetykset siitä miten Helsingissä sataa lunta tai paistaa aurinko… 😃 Laajempi muutos lehdistön ja yhteiskunnan tavoissa, kaikki tapahtuu niin nopeasti ja klikkejä on saatava.

  8. Tuosta rasismista. Olen itse ihan valkoinen, mutta asuessani ulkomailla asuin sellaisessa maassa ja paikkakunnalla, jossa maahanmuuttajia (valkoisia ja mustia, kaikkia siltä väliltä) halveksuttiin suuresti ja erityisesti sillä paikkakunnalla jossa asuin, joutui välillä pelkäämään esim. julkisessa liikenteessä sitä ettei kukaan varmasti pääse huomaamaan, etten olekaan syntyperäinen asukki. Muistan myös aina ne hetket, kun joku maan kansalaisista, oli se kuka tahansa, puolusti minua ja teki selväksi, ettei minun tarvitse sietää rasismia missään muodossa. Rasismi ei todellakaan ole pelkästä ihonväristä johtuvaa, ja se voi olla niin moninaista ettei sitä aluksi osaa edes laskea rasismiksi.Harva ihminen joka ei ole koskaan kokenut rasismia fyysisesti ja/tai psyykkisesti, on vaikea tietää, mitä rasimia kohdannut henkilö oikeasti käy läpi.

    Tulee vaan mieleen, että miksi Briteissä muut hovit (Buckingham, Clarence, Kensington ja muut) eivät ole edes viitsineet esittää ymmärtävänsä tilannetta ja antaa edes jonkinlaista tukea Meghanille ja Harrylle? Jos William todella peräänkuuluttaa psyykkisen hyvinvoinnin tärkeyttä niin paljon kuin väittää, niin mikä olisi parempi tapa oikeasti osoittaa huolehtivansa mielenterveydellisistä asioista ihan yleisesti kuin se, että ottaa asiaan julkisesti kantaa? Harrysta puhutaan tossukkana ja miehenä joka ei saa mitään aikaiseksi, mutta kyllä mun tekis mieli osoittaa sormella ennemminkin Williamin suuntaan…

    Saatoin sanoa ja saatan vastaisuudessakin sanoa asian vähän rumasti, mutta ärsyttää Meghanin ja Harryn puolesta niin paljon. Muistan ulkomailta myös sen tunteen, että kun tarpeeksi pitkään haukuttiin ja lyömällä lyötiin lyötyä, niin tuli vain sellainen olo että teki mieli haistattaa kaikille p*skat ja lähteä vetämään. Kaikki syytökset Harryä ja Meghania kohtaan huomioon ottaen voisin kuvitella, että heillä on vähän samanlainen olo. Niin kauan kun heitä kiusataan somessa ja kansallisessa ja kansainvälisessä mediassa, peukutan Harrylle ja Meghanille, että tehkööt niin miten hyvältä tuntuu ja parhaaksi näkevät. Eivät hekään puhtoisia pulmusia ole, mutta luulenpa että jos edes yrittäisivätkään olle, sataa lokaa niskaan joka tapauksessa…

    • Ihan tottajoo, että rasismia ja syrjintää tapahtuu varmasti monen eri syyn/ominaisuuden perusteella. Ikävää kuulla, että jouduit kokea sellaista entisessä asuinmaassasi. Saako kysyä missä päin maailmaa asuit? Mähän asun nykyään Ruotsissa. Täällä onneksi asenteet on yleisesti sallivampia, ja muutto ja työpaikan löytäminen oli meille oikeasti todella helppoa, kun puhutaan miehen kanssa molemmat sujuvaa ruotsia ja sukunimikin on ruotsinkielinen.

      Edelleen se täydellinen totuus Sussexien tilanteesta on mysteeri, mutta kyllä on monella pistänyt silmään tässä nimenomaan juuri tuo, että William on profiloitunut viime vuosina kovasti mielenterveyden puolestapuhujaksi. Sussexien tukeminen olisi ollut oiva tilaisuus näyttää oma esimerkkia sanoista tekoihin.

      • Ihan Euroopassa asuin! Onneksi aika kultaa muistot ja osaa ajatella niitäkin aikoja siltä kantilta, että tietääpähän itse mistä puhutaan ja miltä se tuntuu. Missä päin Ruotsia asut? Oon kuullu että Ruotsin eteläosissa ei suomalaisista välttämättä tykätä, mutta en yhtään tiedä onko se vain muutaman henkilön kokemus vai onko kyseessä useammankin ihmisen puheet.

        Huomasin muuten instagramissa, että Meghanin isä todistaa tytärtään vastaan oikeudessa. Vaikka Meghan olisikin jättänyt osan perheestään kuin nalli kalliolle, niin vielä vähemmän ihmettelen sitä tosiasiaa, että Meghan ei ole paljon perheeseensä yhteyksissä. Vaikka välit olisikin kuinka huonot, niin luulisi isän rakastavan lastaan kuitenkin sen verran ettei tuommoisiin ryhdy. Vaikka, mistäpä näitä tietää kun ei henkilöitä tunne.

        • Mä asun Göteborgissa. 😊 Mulla ei oo tähän mennessä ollut kenenkään kanssa ongelmia, vaikka aksentista kuulee kyllä mistä tulen ja puhutaan esim. kaupungilla keskenämme miehen kanssa suomea. Ainakin mun sukupolvelle se ”juoppo suomalainen” alkaa olla enemmän vaan vanhentunut stereotypia. Muutenkin Suomi tuntuu täällä aika kaukaiselta, paikallisista kavereista ei ole kukaan edes käynyt koskaan. 😄

          Tästä oikeudenkäynnistä tulee kyllä mielenkiintoinen, jos siihen asti mennään. Isä ja tytär vastakkain, ja lisäksi vaikuttaa siltä että lehdet aikoo pelata pokkana niin likaista peliä kuin mahdollista. Siite kirjeen julkaisemisesta ei pitäisi olla epäselvää, mutta yksityisyyden loukkaaminen ja GDPR on vaikeampia aiheita. Varsinkin GDPR on niin uusi juttu Euroopassa vielä, että näin korkean profiilin tapausta ei ole ollut. 😬

          • GDPR on uusi eurooppalainen tietosuojalaki. 🙂 Se tuli voimaan muistaakseni vasta toissa vuonna, ja vaikuttaa esim. siihen miten yritysten tulee käsitellä asiakkaiden (tässä tapauksessa julkisuuden henkilön) tietoja. Se on vielä niin uusi, etten mä ainakaan muista vielä kuulleeni mistään isoista oikeustapauksista. Näitä lakeja rikkovia yrityksiä uhkaa ihan valtavat sakot, siis puhutaan varmaan kymmenistä miljoonista näiden isojen brittilehtien kohdalla.

  9. Oletpa taas nähnyt kovasti vaivaa tähän blogiin. Kiitos! On hyvin valaiseva ja perusteellinen. Mitään erikoista lisättävää minulla ei ole! Tuosta Englannin lehdistöstä ei ole hyvää sanottavaa, likasankojournalismi elää, voi hyvin ja ennen kaikkea MYY!

    Minua huvittaa eniten tässä jutussa se, että jotkut luulevat Sussexien nyt joutuvan ihan ”sossun luukulle” luopuessaan tai paremminkin takavasemmalle astuessaan! Kyllä niillä on varaa pitää nykyinen elintaso! Ei kai niillä ollut aikomustakaan alkaa elää veronmaksajien rahalla! Eri asia on turvallisuus, siitä on pidettävä huolta!

    Meganin ja Katen vertailu on naurettavaa! Megan on vertailijoiden mielestä aina huonompi, teki tai sanoi mitä tahansa! Tuo arvosteleminen on mennyt liian pitkälle

    Ruotsin Madden Chris teki oikean liikkeen, kun ei halunnut mitään kuninkaallista titteliä! Hän saa vapaasti tehdä bisnestä ja muutenkin haluaa asua mahdollisimman kaukana Kalle-kunkun maasta! Ruotsin hovihan pienenee ja sama tilanne on kai tulossa myös Briteissä. H+M otti vähän jo etumatkaa. Se heille suotakoon!

    • Joo eivät todellakaan joudu sossunluukulle 😀 Luulisi Harryn omaisuuden olevan koskematon, kun hänen kustannuksensa aikuisiällä ovat menneet työn puolesta isänsä ja kuningattaren lompakosta. Nykyiseen elintasoon on varmasti sinänsä varaa, mutta ne isot kysymykset koskevat luultavasti turvallisuutta, vähintään muutamaa työntekijää ja virallista roolia Kanadassa. Lueskelin tänään muutamia artikkeleita, ja vaikuttaa siltä että se kuninkaallisen perheen pysyvä(hkö) oleskelu yhtäkkiä siellä ei välttämättä tule olemaan helppoa, kun se ”puolikuninkaallinen” rooli pitäisi luoda jotenkin tyhjästä. Kanadassa on oma vakiintunut mallinsa sille, mitä pääministeri ja mitä kenraali-kuvernööri jne. hoitavat. Ja jos he taas asuisivat täysin yksityisinä henkilöinä, niin miksi sitten Kanadan pitäisi maksaa heidän turvallisuudestaan. Mutkikasta, mutta ei voi kuin odottaa!

      Madden perheen päätös tuntuu entistä oikeammalta, varsinkin jos lasten kasvettua Madeleinen työrooli Childhoodissa tulee jotenkin vähän näkyvämmäksi. Äidin perustaman säätiön työn jatkaminen on kunniakas vakituinen työ ulkomailla asuvalle prinsessalle.

  10. Muutaman esimerkin kohdalla olen kyllä eri mieltä, että asiat olisivat Kate hyvä, Meghan paha. Esim. avokadojen kohdalla, niiden käyttöä paheksutaan nykyään ihan samalla tavalla kuin yksityislentomatkoja ilmastonmuutoksen johdosta, muutama vuosi sitten ei niin tehty. Ja ehkä tuo joulunviettokin, muistaakseni sitä C & W:nkin ensimmäistä joulunviettoa muualla arvosteltiin, ja tosiasia on kuitenkin että varsinkin Philip ei voi enää pitkään elää. Jokaisessa perheessä olisi soraääniä tuosta tullut. Mutta muut esimerkit, selkeää lehdistön ajojahtia ja mustamaalausta, tehdään väkisin asetelmaa hyvä vastaan paha.

    Mutta olisiko Harryn oikeasti pitänyt odottaa hiukan? Kaikki on mennyt todella nopeasti ja tuntuu että osittain asia on kaatunut yliyrittämisen puolelle. Hieman pidempi kihlausaika, ehkä hiukan rauhallisempi työtahti. Ja ehkä vähän nopeasti sitten he myös ”lopettivat”, sellaista normaalia työarkea ei ehtinyt vielä tulla.

    Kuitenkin omasta mielestäni Meghan otettiin hyvin vastaan perheeseen, oli jo kihlausaikana joulunvietossa ja nopeasti yhteisiä esiintymisiä kuningattaren kanssa jne. Missä kohtaa oikein mentiin väärille raiteille? Ja luotettiinko liikaa siihen, että Meghan on tottunut olemaan julkisuudessa, kyllä hän tietää ja kestää? Katen kohdalla otettiin liiankin varovaisesti, niin nyt mentiin ihan toiseen suuntaan. Ja miksi julkisuudessa ei sitten tuettu Meghania kuten Katea?

    • Se Kate-avokadoartikkeli oli syyskuulta 2017 ja Meghanista kirjoitettu tammikuussa 2019, eli ei nyt niin kovin pitkä aika välissä. Mutta oikeassa olet kyllä, että kritiikin voi siinä kohdistaa enemmänkin siihen, että miksi Meghan piti ylipäänsä vetää mukaan tuollaiseen artikkeliin, joka ei millään tavalla oikeasti liity häneen. Ei muistakaan kirjoiteta noin.

      Nyt tulin uteliaaksi tuosta joulusta, koska mulla oli sellainen mielikuva että päätöstä ymmärrettiin silloin ekalla kerralla hyvin, kun Kate oli raskaana ekaa kertaa ja lapsen myötä odotettaisiin sitten jatkossa osallistuvan enemmän useammin kuninkaalliseen jouluun. Piti oikein googlata. Tässä on yksi artikkeli minkä löysin. Perinteen rikkominen kyllä mainitaan, mutta ei mitään mainintaa mistään pettyneestä kuningattaresta. Asiallisesti kerrotaan, että kuningatar ja Philip hyväksyvät päätöksen. https://www.dailymail.co.uk/news/article-2252043/Kate-Middleton-Prince-William-spend-Christmas-Middleton-family.html

      Monet miettivät Sussexien suhteen nopeaa etenemistä, on se mullakin pyörinyt mielessä välillä. Käsittääkseni Briteissä ja Jenkeissä kihlaus ja sen jälkeen häät tapahtuvat usein melko nopeaa tahtia? Siis että ei reilun vuoden seurustelu ole mikään ennen kuulumattoman lyhyt. Lisäksi eri mantereilla asuvien on usein tehtävä päätöksiä yhdessäolosta melko nopeasti, kun välimatka on niin iso.

      Myös mun mielestä alku kuninkaallisen perheen kanssa vaikutti menevän hyvin, vaikka lehdistö ja julkinen raivo oli kimpussa heti alusta asti. Mun on vaikea uskoa, että Meghan ja Harry vain osoittautuivat niin hankaliksi. Monen asian summa, mutta mä alleviivaan kyllä tätä lehdistön ja raivoavan yleisön vastuuta, koska se on varmaan se mikä tekee tuosta roolista henkisesti raskaimman ja luo turvattomuutta uhkausten muodossa.

      • Oliko tosiaan noin, että W & C:n joulunvietosta ei ollut kohua. Muistin ihan toisin, mutta kai se sitten oli siinä kohtaa ok kaikille. Toki nyt viimeiset pari joulua ovat menneet hiukan eritavalla kun Philip on sairastellut, joten edelleen ymmärrän, että tuosta tuli kohua kun H & M lähtivät moneksi viikoksi pois.

        • Kyllä siitä kirjoitettiin, mutta sävy oli ihan toinen. Kate oli raskaana, ja oli ollut vaikea alkuraskaus sen pahoinvoinnin myötä.

          Mä ymmärrän kyllä pointin, mutta Philip ja Elisabet on olleet kumpikin vanhoja jo pitkään. Philip sairastellut useamman kerran viime vuosina. Mutta en silti oikeen ymmärrä sitä ajatusta, joka monilla tätä tosi jyrkästi kritisoivilla on. Pitäisikö ihmisten tehdä miten isovanhemmat toivovat sen jälkeen, kun mummi tai ukki täyttää vaikka 80 vuotta? Koska ainahan voi olla se viimeinen yhteinen juhlapyhä iän puolesta. Windsorien tapauksessa se voisi tarkoittaa hyvin yli 20 vuotta tätä vanhuus-kortin käyttämistä, kun Philip on melkein 100v ja kunigataräiti meni sen ylikin. Elisabet ei itsekään näe Philipiä ilmeisesti edes viikottaisella tasolla, koska Philip on suurimman osan ajasta Sandringhamissa.

          Meghan asuu nykyisin eri mantereella kuin hänen läheisensä entisessä elämässä. Ymmärrän täysin, miksi he halusivat ottaa pienen vauvan kanssa pidemmän vapaan parin vuoden mediaryöpytyksen jälkeen.

  11. Tuli sellainen mieleen Meghanista, että britit ja hovin ihmiset ovat aikojen saatossa tottuneet kiltteihin ja nöyriin morsiamiin, jotka seuraavat hymyillen ja vaatimattomasti miehiään . Sitten sukuun naidaan tällainen itsenäinen, aikuinen nainen, joka ei asetu rappusta alemmas. Onko briteille liikaa moinen?
    Odotetaan uutta ja virkistävää ja sitten kun se tapahtuu, se muuttaakin heidän iäisesti pysyneitä käsityksiään kertaheitolla liikaa ja siitä alkaa mollaus ja rutina.

    • Brittiläisen yhteiskunnan perinteisyys ja vahva luokkajako tuli kyllä tässä esiin vahvasti. Ei koske tietenkään koko kansaa, mutta kyllähän se kertoo maan yleisestä ilmapiiristä, jos tuollainen mediaryöpytys ensimmäiselle etnistä väriä omaavalle kuninkaalliselle on ihan okei ja useamman ison lehden toistuva tarina.

  12. Todella hyvö postaus! Olen itse aika aktiivinen (seuraaja) Twitterissä ja näin näitä Kate-Meghan vertauksia siellä, ja jo silloin mietin että nämä olisi hyvä saada kaikki samalle sivulle ja vaikka suomalaisten iltapäivälehtien toimittajien näkösälle. Mua rassaa ihan sairaasti toi että suomalaisissa lehdissä vaan käännetään kaikki Daily Mailin ja muiden jutut, ei edes viitsitä miettiä, että mikähän olisi asian totuudenmukaisempi laita..

    Mun ajatukset koko asiasta ovat vaihdelleet. Toisaalta olen vähän sitä mieltä, että Sussexien päätös tuntuu aika radikaalilta ja olisin toivonut, että he olisivat laittaaneet vielä hetkeksi jäitä hattuun ja tehneet vain duunia, missä ovat oikeasti hyviä, ja toivottavasti tämä kaikki olisi sirkus olisi vähän laantunut. Toisaalta kun ihan konkreettisesti miettii mitä pari on viimeisen parin vuoden aikana joutunut kokemaan, en tiedä olisinko itse Meghanin kengissä jaksanut näinkään pitkään.

    Mä olen miettinyt tätä kovasti, että miksi kukaan muu kuninkaallisesta perheestä ei ole missään vaiheessa tajunnut tilanteen vakavuutta ja jotenkin julkisesti tukenut Harrya ja etenkin Meghania? Ihan tosi iso miinus heistä jokaiselle, ja jotenkin en jaksa uskoa että kyse olisi siitä että ihmiset perheen keskiössä olisivat jotenkin kylmiä. En usko että Camilla ja Kate tulevina kunigattarina eivät ole tunteneet myötätunta Meghania kohtaan, mutta onko tosiaan niin että toimistot kilpailevat niin keskenään ettei mitään yhteistyötä tehdä? Huono pr on selvästi englannin hovin suurin ongelma, niin tässä asiassa kuin monessa muussakin.

    Toivon tosiaan että jonkinlaisia konkreettisia päätöksiä, esim. Kanadassa majailusta saataisiin nopeasti niin vähän rauhoittuisi tämä spekulointi. Ja ehdottomasti vähän tilanteen rauhoituttua yhteisiä esiintymisiä perheen jäsenille tai jotain parempia julkilausumia väleistä.

    • Tosi ikävää kyllä, että päätös tuli julkisuuteen keskeneräisenä lehdistövuodon takia. Reaktio olisi varmasti ollut paha, mutta kuitenkin ihan toisenlainen, jos olisi ollut esittää samalla ilmoituskerralla konkreettinen suunnitelma. Pidin syksyllä niitä muuttohuhuja vaan juoruina, ja ajattelin jotenkin niin, että kyllä he ensin nyt varmaan vähän vakiinnuttavat työkalenterinsa ja ohjelmansa ensin Briteissä. Mutta ymmärrän hyvin, reilut 3 vuotta on pitkä aika kestää tällaista häiriköintiä.

      Tuo hovin meininki on niin kummallista. Monarkia ei voi hypätä mukaan jokaiseen oikkuun, kun sen vahvuus on juuri siinä perinteisessä jatkuvuudessa, mutta kyllä suoraan häirintään pitää puuttua. Onkohan hovin vanhemmilla määräävillä henkilöillä tajua siitä, miten paljon ja ennen kaikkea nopeasti yhteiskunta on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana digitalisaation myötä?

      • Nyt tätä sun postausta lukiessa mietin uudelleen tota Williamin asemaa tässä. Jos noilla ”hänen egonsa ei kestänyt” -puheilla on mitään perää niin a) ihan typerää ja b) kai Williamkin ymmärtää että ampuu itseään jalkaan tässä asiassa? Harryn ja Meghnin rooli olisi varmasti ollut tulevaisuudessa isompi, varsinkin kun lähestytään Williamin omaa valtakautta. Kuningasperheen vanhemman väestön poistuessa ja nuoremman olevan liian nuori tai ei-työkuninkaallinen, niin Harry ja Meghan olisivat varmasti ollut tarpeellinen pari Williamille ja Katelle jakamaan taakka. Jos ja kun heidän roolinsa pienenee jo tässä vaiheessa, William ja Kate jäävät jossakin vaiheessa aika lailla yksin.

        • Reilu kahdessa vuodessa on nyt menetetty neljä senior-kuninkaallista. Philip jäi eläkkeelle 2017, Andrew’n paluusta ei ole mitään takuita ja nyt Harry ja Meghan. Harrylle ja Meghanille oli todella tarvetta. Toivoisin jotenkin, että joko Beatrice tai Eugenie saisi mahdollisuuden ottaa hiukan näkyvämmän roolin, mutta en jotenkin usko heidän haluavan. Ei ole ollut helppoa olla Yorkin herttuaparin tyttäriä.

          En usko, että Williamia ja Katea hymyilyttää muutaman vuoden päästä. Sussexien lähtö tuo heille lehdistön ja kansan tuen vielä pitkäksi aikaa, mutta nyt ne odotukset vasta korkealla ovatkin. Olipa heidän käytöksellään kuinka iso osuus tahansa Sussexien lähtöön, niin on heilläkin niitä omia ongelmiaan ollut. Vaikea uskoa, että esimerkiksi työinto olisi nyt hetkessä kohonnut pilviin. Voi tosin olla, että muutaman vuoden päästä on yksinkertaisesti pakko.

    • Itsekin on tullut mietittyä, miksei kuninkaallinen perhe ole julkisesti tukenut etenkin Meghania. Joku aiemmin täälä kommentoikin ettei kuninkaalliset voi kaikkiin median kirjoitteluihin puuttua kun sitä saisi olla tekemässä koko ajan. Koska Meghanista on kirjoitettu niin paljon niin luulen ettei hovissa olla osattu päättää mihin niistä puututaan ja päättäneet lopulta vaan antaa olla. Meghanista on varmasti päivittäin jotain kirjoitettu niin ehkei hovissa enää olla jaksettu puuttua koko asiaan ja siksi sielä ei ehkä olla ymmärretty kuinka paljon se on Meghaniin ja Harryyn vaikuttanut. Mutta yhteiset esiintymiset olis ollu hyvä tapa näyttää että Meghania arvostetaan. Aika harvoinhan kuninkaalliset muuten edustaa muiden kuin puolisoiden kanssa isompia tapahtumia lukuunottamatta niin siksi niitä ei ehkä oo järjestetty.

      • Tää on se iso mysteeri. Pään hiekkaan laittaminen ei tällä kertaa toiminut, kun kohu ei mennytkään pois vaan odottelemalla.

        Nyt kun on ollut välipäiviä uusista ilmoituksista, niin johan on taas Thomas Markle äänessä Meghanin tekstiviestien kanssa… Tekisi mieli lopettaa brittihovin muista jäsenistä kirjoittaminen ihan vain protestiksi! 😀

  13. Kiitos koosteesta! Pää on kyllä pyörällä. Ja kai se on pakko uskoa. Vaikka yhä haluaisin uskoa että suurin osa kaikesta kirjoitetusta juontaisi siitä että Meghan on luonteeltaan epämiellyttävä. Onhan lähisuvussa muitakin (ja koska tämä on ajatuksia ja tunteita herättävä keskustelu, haluan painottaa etten tarkoita että ihminen automaattisesti on kuin sukulaisensa mutta toisaalta saman kasvatuksen, vaikutusvallan ja ajatusmaailman piirissä elävät usein myös sisäistävät samoja ajatuksia ja toimintamalleja. Yhä painotan ettei aina mutta sitä myös tapahtuu että myös negatiiviset arvot siirtyvät eteenpäin, ei ainostaan hyvät arvot).
    Ja lähinnä yritän sanoa että en ole kyennyt ja halunnut käsittää että rasismi olisi tämän kaiken taustalla, mutta ehkä se on. En kiellä ettekö rasismia maailmassa ole ja briteissäkin varmasti paljon mutta ajatus siitä että niin _monen_ ”syväkurkun” ja toimittajan ajatusmaailma on rasistinen, se tuntuu jotenkin aivan käsittämättömältä, järjenvastaiselta. Luulin että 2010-luvulla elettäisiin jo eri maailmassa kuin 1950-luvulla mutta taidan vain olla naiivi, rasismi elää ja kukoistaa kaikkialla lapsista vanhuksiin ja duunarista aatelisiin. Surullista.

    • Ymmärrän kyllä lähtökohtasi. Kaikki eivät pidä kaikista, ja on mullakin julkkiksia joista en vaan jostain syystä välitä. Tässä on varmaan käynyt niin, että monet aika pienet asiat ovat lähteneet uusille kierroksille ja muuttuneet voimakkaammiksi tunteiksi kun sitä Meghanin kamaluutta on vaan toitotettu koko ajan joka tuutista. Lehdet ja ajatusmallin jakava yleisö haluavatkin viestin uppoavan suureen yleisöön. Hienoa, jos ajatusmaailmasi on avautunut! 🙂 Kaikkia ei tarvitse fanittaa, mutta mun mielestä on tärkeää että ihmiset näkisivät, ettei asia ole niin mustavalkoinen kuin valtamedian kirjoituksissa väitetään.

      Twitterissä on esim. tullut ilmi muutamia tapauksia, joissa eri alojen edustajille on tarjottu rahapalkkiota sitä vastaan, että he tekevät negatiivisen lausunnon Meghanista. Lisäksi Briteissä on niin tv:ssä kuin lehdissäkin kuluneen yritetty nyt kovasti todistella, miten Britannia ei ole rasistinen, mutta samaan aikaan on ihan suoraan kieltäydyttä hyväksymästä että niin se nyt vaikuttaa vaan olevan ikävä kyllä. Sen sijaan, että olisi katsottu peiliin, on vain kutsuttu mustia asiantuntijoita vaikka tv-studioihin keskustelemaan asiasta ja sitten suoraan vain kyseenalaistettu täysin heidän kokemuksensa ja asialliset yrityksensä selventää asiaa ja rasismin näkymistä kirjoittelussa.

      Tänään ärsyynnyin suuresti IS:n Ulla Appelsinin kirjoituksesta Anna Kontulasta ja Meghanista. Siinä ei mainittu sanallakaan sitä, että Sussexien päätökseen on vaikuttanut aivan selvästi myös törkeä vihakampanja, johon myös IS on osallistunut julkaisemalla suoraan brittilehdistä käännettyjä juttuja. Mun mielestä se ei vaan ole reilua kirjoittaa näennäisen asiallinen teksti, josta jätetään tarkoituksella oleellisia asioita pois.

  14. Paluuviite: Mielipidemaanantia – Megxit – Mungolife | Lily

  15. Olipa kiva löytää myös suomenkielinen vertailu näistä eri sävyyn kirjoitetuista jutuista! Ihan käsittämätöntä ajojahtia! Ja taas mennään…

    https://www.iltalehti.fi/kuninkaalliset/a/2c4114ce-9cd0-493b-8433-96eeec0295a3

    Totta kai lähteenä Daily Mail, jonka lähteenä vain ”source”.
    ”Megan päätti toisin”, eli Harry-raukalla ei ilmeisesti ollut mitään sananvaltaa siihen otetaanko tittelit vastaan vai ei…

    ”Elisabet esitti tarjouksen mahdollistaakseen Meghanin pehmeän laskeutumisen kuninkaalliseen elämään ja antaakseen tälle mahdollisuuden jatkaa näyttelijän uraansa. Meghan kuitenkin kieltäytyi tarjouksesta, ja oli lähteiden mukaan innokas lopettamaan näyttelemisen ja työskentelemään kuninkaallisena.”
    Vaikka periaatteessa Meghan olisi voinut jatkaa näyttelemistä, epäilen että käytännössä se olisi kuitenkin ollut ongelmallista. Varmasti päätös olisi tuolloin nähty kuningasperheen hylkäämisenä, ja Harrya olisi pidetty ressukkana joka joutuu katsomaan kihlattunsa suutelevan muita miehiä valkokankaalla tms. Ja ihan totta, alkuvaiheessahan Meghan oli todella innoissaan päästessään tutustumaan uusiin mahdollisuuksiin ja edustamaan rakkaansa rinnalla. Kyllähän tuo kova työtahtikin kertoo jotakin itse tehtävän mielekkyydestä. Ei pariskunta tuolloin voinut vielä tietää millaiseen p***amyrskyyn joutuisi aivan kaikesta, sama miten päin tekee.

    • Tervetuloa Timanttisalonkiin, täällä sitä juttua riittää kuninkaallisista! 😊

      Joo, tässä on ihan selvää että mikään päätös ei ole lehdistön ja kansan mielestä oikea.

      Näyttelijänuran jatkaminen ei varmasti olisi toiminut ja on jotenkin vaikea uskoa, että siltä oltaisiin edes pidetty todellisena vaihtoehtona. Harryn ja tämän vaimon roolin on koko ajan ollut tarkoitus olla merkittävä, sekä nyt Elisabetin kauden lopussa että Charlesin ja Williamin valtakausilla.

      Harry oli kuitenkin todella suosittu varsinkin siirryttyään armeijasta kuninkaallisiin töihin, joten en usko että kukaan olisi voinut arvata tilanteen menevän näin kamalaksi.

Jätä kommentti