Prinsessa Beatricen hääpäivä viimein julki – keväthäät St Jamesin palatsissa

Brittihovi on julkistanut viimeinkin lisätietoja Yorkin prinsessa Beatricen ja tämän kihlatun Edoardo Mapelli Mozzin häistä! Pari sanoo toisilleen tahdon perjantaina toukokuun 29. päivä, ja vihkiminen tapahtuu St Jamesin palatsin kuninkaallisessa kappelissa Lontoossa. Seremonian jälkeen kuningatar Elisabet emännöi yksityistä juhlavastaanottoa Buckinghamin palatsin puutarhassa.

FB_IMG_1569494562201.jpg

Prinsessa Beatrice ja Edoardo Mapelli Mozzi. Kuva: prinsessa Eugenie

Beatricen ja Edoardon kihlauksesta ilmoitettiin jo syyskuussa, mutta parin epäonneksi iloiset uutiset jäivät prinssi Andrew’n Epstein-skandaalin jalkoihin, minkä vuoksi kaikki Yorkin herttuaperheeseen liittyvä on ollut jo pitkään tulenarkaa. Prinssi Harryn ja prinsessa Eugenien häistä saatiin lisätietoja päivien ja viikkojen sisällä, mutta Beatricen häiden paikka ja päivämäärä kerrottiin vasta nyt, yli neljän kuukauden jälkeen.

Mitä muuta tiedämme häistä? Julkisuudessa ollaan siinä käsityksessä, että perinteistä poiketen häitä ei tulla televisioimaan, sillä sekä BBC että kaupallinen ITV-kanava ovat kieltäytyneet projektista. Kuninkaallisista tehtävistään toistaiseksi vetäytyneen Andrew’n ”tukeminen” edes sitten tyttären häät televisioimalla on nyt riski, jota kanavat eivät tahdo ottaa. Näyttää myös vahvasti siltä, että vaunuajelua ei ole luvassa. Kuvia ja joitain muita tietoja hovi varmasti julkaisee samaan tapaan kuin Lady Gabriella Windsorin häistä viime keväänä.

Henkilökohtaisesti mua harmittaa todella paljon Beatricen ja Edoardon puolesta. Kumpikaan ei ole syyllinen Andrew’n tekemisiin, ja Yorkin prinsessojen julkisuuskuva on kärsinyt muutenkin heidän vanhempiensa maineesta. Erityisen ikävältä tämä tuntuu siksi, että prinsessa Eugenie sai vain vajaat puolitoista vuotta sitten ”täydet” kuninkaalliset häät. Beatricen kihlaus ja häät ovat ihan täysin isän skandaalin varjostamat.

Voi olla, että yksityisyys olisi ollut muutenkin korkealla parin toivelistassa, mutta ikävää, että häät on nyt suorastaan pakko viettää matalalla profiililla. Twitterissä jotkut arvailivat aiemmin, että pari menisi naimisiin suosiolla ulkomailla. Jonkinlaisen kakkosjuhlan he voivat varmasti pitää esimerkiksi Italiassa (en yhtään yllättyisi), mutta en uskonut missään vaiheessa vihkimisen tapahtuvan ulkomailla, koska silloin kuningatar Elisabet ja prinssi Philip eivät voisi osallistua.

Embed from Getty Images

St Jamesin palatsi sijaitsee Lontoossa noin puolen kilometrin päässä Buckinghamin palatsista. Pääosin 1530-luvulla rakennettu palatsi toimi aiemmin hallitsijan virallisena residenssinä ja hovin hallinnollisena keskuksena. Kuningatar Viktorian valtakaudesta lähtien hallitsijat ovat asuneet Buckinghamin palatsissa, mutta St James on edelleen virallisesti hovin keskus. Palatsi on toiminut vuosien saatossa monien kuninkaallisten Lontoon-asuntona.

Palatsiin kuuluva kuninkaallinen kappeli ei ole kovin suuri, sillä tilaa on vain noin sadalle vieraalle. Häät tulevat siis olemaan kuninkaallisessa mittakaavassa hyvin pienet ja yksityiset. Sekä palatsi ja kappeli ovat edelleen aktiivisia toimia työpalatseja, joissa järjestetään sekä virallisia tapaamisia että kuninkaallisen perheen yksityisiä tilaisuuksia. Prinsessa Beatrice itse asiassa kastettiin kappelissa joulukuussa 1988, mutta viime vuosilta muistuu varmasti paremmin mieleen prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen poikien ristiäiset.

Avaan lähiaikoina Beatricelle oman hääsivun tänne blogiin. Prinsessa on kuitenkin viimeinen kuninkaallinen morsian Britanniassa pitkiin aikoihin, joten tokihan me otamme Timanttisalongissa vähäisestäkin häähumusta kaiken irti!

10 kommenttia artikkeliin ”Prinsessa Beatricen hääpäivä viimein julki – keväthäät St Jamesin palatsissa

  1. Ehdottomasti häistä otetaan kaikki ilo irti, vaikka ne olisivatkin pienemmän mittakaavan juhlat! Minä ainakin odotan jo innolla hääpuku- ja tiaraspekulointia 😀 Buckinghamin palatsin puutarha kuulostaa ihanalta paikalta juhlavastaanotolle.

    • Mä oon sattumoisin just reissussa Seattlen suunnilla häiden aikaan, eli ihan toisessa vuorokausirytmissä, mutta kyllä pari postausta lomallakin kirjoittaa, kun on näin tärkeä asia! 😉 Ja spekuloinnit tulevat tietysti etukäteen.

  2. En tarkastanutkaan eilen, että kappeli on niin pieni. No, toisaalta kappeli-sana kyllä antaakin ymmärtää, että isosta rakennuksesta ei ole kyse. Meidänkään häävieraat ei olisi mahtuneet. 😅

    Vaikka televisiointi ja vaunuajalut käyttävät nyt epätodennäköisiltä, niin toivottavasti ne kuitenkin toteutuu. Eihän Eugenienkaan kohdalla tiedetty pitkään aikaan tuleeko ajelua eikä varsinkaan televisiointia. En itsekään halua yhtään saada positiivista huomioita Andrewlle, mutta nämä on tosiaan viimeiset kuninkaalliset häät 20 vuoteen.

    Katsoin, että vaunuajelulle olisi sopiva pikkupätkä siitä St. Jamesin palatsilta Buckinghamin palatsille. Ei edes joutuisi pistämään koko Lontoota sekaisin.

    Odotan kyllä Beatricen hääpukua. En erityisemmin yleensä pidä hänen vaatteistaan, mutta silloin kun hän onnistuu, näyttää hän upealta. Toivottavasti nähdään jotain hieman yllättävää!

    Ja toivottavasti nähdään joku yllätys-tiara! Itseasiassa koko tämä Andrew-keissi antaa toivoa, että me ei nähdä York-tiaraa, että olisi mahdollisimman vähän linkkejä morsiamen vanhempiin. Toisaalta en tiedä säästeltiinkö sitä Beatricelle. No, jos nähdään York-tiara niin sekin mulle käy, mutta minusta se on liian tavanomainen molemmille sisaruksille.

    • Mä toivon kanssa, että joku kompromissi löytyisi. Ehkä hovi voi itse livelähettää tilaisuuden somekanavillaan? Ja vaunuajelun ei tarvitsisi olla pitkä. Katotaan, mitä kevät tuo tullessaan! Tää on varmaan ainoa kerta, jolloin mua ei haittaisi jos Andy tyttärineen olisi nyt kuningattaren heikko kohta. 😄

      Mulla on sama fiilis Beatricen tyylistä. Yleensä ei ole mun makuun, mutta välillä sitten tosi upeita asuja. Tiara onkin jännä. Sarahin tiara olisi mukava nähdä käytössä näin pitkän ajan jälkeen kuninkaallisessa tilaisuudessa, mutta toisaalta toivon Elisabetin kaivavan kätköistä jotain yhtä yllättävää kuin Eugenielle ja Meghanille!

  3. Ehdottomasti kaikki ilo irti häistä 🙂 Olisi tosiaan kiva jos Beatricekin saisi tiaran jota ei ole ennen nähty tai jota ei ole pitkään aikaan käytetty. Siitä Sarahin tierasta en oikein pidä.

    • Mulle kelpaisi York-tiarakin, kun ei sitä oo mun elinaikana juuri nähty käytössä 😄 Mutta kivempi olisi kyllä nähdä mitä muuta holvista löytyy!

  4. Tietenkään me emme tiedä, mitä Beatrice ja sulhasensa haluavat, mutta olisi kamalan väärin ja epäreilua heitä kohtaan, että sisar sai hienot häät ja vieraat ja vaunuajelut ja isän töpeksinnän takia he eivät mitään näkyvää. Isä pysyköön poissa häistä ja tällekin tyttärelle upeat ja arvokkaat häät, mikäli itse haluaa. Kuningatar tietää, että hän ei seuraavissa lapsenlapsensa häissä todennäköisesti tule enää läsnä olemaan, joten varmaan haluaa näille jotain loistetta.

    • Toivotaan, että joku kompromissi löytyy! Mietin aiemmin, että voisiko hovi esimerkiksi järjestää itse livelähetyksen vihkimisestä somekanaviensa kautta

  5. Toivon totisesti että Elisabeth- mummi pistää nyt pystyyn kunnon kekkerit. Holvissa on harvoin nähtyjä tiaroja mistä valita. Toivottavasti myös prinssi Philip jaksaa olla mukana. Beatrice on minusta ansainnut vaunuajelun kirkosta palatsiin. Nämä ovat monella tapaa viimeiset prinsessahäät pitkään aikaan joten kaikki glamour nyt vaan peliin.

Jätä kommentti