Voi Kate, minkä teit…

Olen jo pitkään ollut jokseenkin epämotivoitunut raportoimaan brittihovin käänteistä. Alkuvuodesta tuli ähky, ja brittikuninkaallisista käytävä julkinen keskustelu on jo pidempään ollut jonkinlaista virtuaalisotaa somessa, kuten tiedämme. Viime vuosina turhautumiseni kuninkaalliseen perheeseen on vain levinnyt laajemmalle muutaman todella huonosti hoidetun pr-tapauksen myötä. Eilen sain taas muistutuksen siitä, mikä herttuatar Catherinen ja prinssi Williamin toiminnassa on jo pidempään nakertanut. Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin, ja voi olla, että tämän jälkeen en enää jaksa. 😀

Embed from Getty Images

Myönnän otsikon olevan hiukan harhaanjohtava, sillä kyse on Tatler-lehden uuden numeron kansikuvajutusta, jossa herttuaparin ”nimetön ystävä” kuvailee mm. herttuattaren olevan uupunut ”valtavasta työmäärästään” Sussexien jätettyä kuninkaallisen roolin. Kate siis ei mitä ilmeisemmin ole itse antanut kyseisiä lausuntoja, mutta artikkelin ylistävä sävy yhdessä Sussexeja mollaavan agendan kanssa on saanut monien karvat nousemaan pystyyn. Juttu nosti jälleen kerran esiin asiat, joista herttuaparia on jo pidempään kritisoitu, ja artikkelin kehno ajoitus oli kuin bensaa liekkeihin.

En edelleenkään ole henkilökohtaisesti Cambridgeja vastaan, eikä heihin ja lähinnä heidän työhönsä kohdistuva kritiikki vaikuta siihen, mitä mieltä olen Sussexeista. Molemmissa pareissa on asioita, joista pidän ja joita arvostan. Molemmat parit ovat myös tehneet asioita, joista en ole samaa mieltä.

Royal Centralin Charlie Proctor kommentoi Tatlerin artikkelia eilen tuoreeltaan, ja Proctorin kirjoitus tiivisti hyvin sen epäuskoisuuden tunteen, joka lukiessa iski. Artikkelista nousi otsikoihin erityisesti väitteet herttuattaren uupumuksesta. Yleinen ajankohta huomioiden tuntui ikävä kyllä suorastaan naurettavalta lukea, miten herttuatar kuulemma työskentelee huipputoimitusjohtajan lailla (mutta ilman samoja etuja…), ja on rasittunut valtavasta työmäärästa, jonka Sussexien lähtö on hänelle sysännyt.

Yhdessä kohtaa todetaan (ilmeisesti ihailevasti), että Harryn ja Meghanin lähdön myötä Kate teki 11 kuninkaallista työtehtävää kuukaudessa, joista kolme 24 h sisällä. Oletteko tosissanne? Jos työtehtävät olisi tehty tahdissa työtehtävä/päivä, niin herttuattarella olisi silti ollut työpäiviä puolet vähemmän kuin tavallisella palkansaajalla. Tämä 11 työtehtävän ”uroteko” osui alkuvuoteen, jolloin hovista kuului useita huonoja uutisia; Sussexien lisäksi prinssi Andrew’n skandaali, pari avioeroa sekä kuningattaren lapsenlapsen Peter Phillipsin kuninkaallinen maitomainos Kiinan markkinoille.

Kuninkaallisten työmäärää arvioidessa puhutaan aina yleisölle näkymättömästä taustatyöstä. Toimistopäivät, tilaisuuksiin valmistautuminen, palaverit ja pidempiaikaiset projektit jne. vievät luonnollisesti aikaa. Koronaviruksen myötä kuninkaalliset kalenterit ovat kuitekin lähes tyhjentyneet työtehtävistä, eikä Katen aikataulu ennen virustakaan ollut kovin tiukka.

Cambridget ovat viettäneet aikaa maaseutukodissaan Anmer Hallissa, ja viime kuukausien harvat julkiset esiintymiset ovat koostuneet lähinnä videopuheluista, videoiduista taputushetkistä perheen kanssa (brittien tapa osoittaa tukea terveydenhuollolle) sekä joistakin tervehdyspuheluista kansalaisille. Perhe on tehnyt myös jonkin verran vapaaehtoistyötä mm. ruokajakelun parissa kotinsa lähiseuduilla.

Herttuaperheellä on mahdollisuus henkilökunnan apuun kaikissa arkiaskareissa kellon ympäri. Perhe on kakkoskodissaan maaseudun rauhassa, ja kalenteri on tyhjentynyt entisestään. Sussexien lähtö on varmasi ollut stressaava myös heille, mutta heidän työtaakkansa ei kyllä ole mitenkään maagisesti lisääntynyt tänä vuonna. Tuntuu todella huonosti ajoitetulta ja ajattelemattomalta sekä lähipiiriltä että lehdistöltä antaa ja julkaista tällaisia lausuntoja.

Miltähän jutun lukeminen tuntuu sairaanhoitajista, lääkäreistä, logistiikka-alasta, opettajista ja kaikista muista aloista, joissa on paiskittu hiki hatussa pitkää päivää kellon ympäri (monet itsensä virukselle altistaen) pitääkseen yhteiskunnan välttämättömät toiminnat käynnissä? Entä kaikki ne yrittäjät, joille joka päivä on tappiota, jotka nukkumaan mennessä murehtivat perheensä toimeentuloa?

Embed from Getty Images

Artikkelissa myös moitittiin Sussexien itsekkyyttä. Tämä nimeton ystävä sanoi Harryn ja Meghanin ”heittäneen Cambridge-lapset bussin alle”, koska heidän lähtönsä lisää Williamin ja Katen työmäärää niin valtavasti. Väite on minun mielestäni kummallinen. Ensinnäkään, se työmäärä ei tosiaan ole sen enempää tästä kasvanut toistaiseksi. Enkä oikein usko sen erityisesti kasvavankaan Cambridget tuntien. On lukuihin perustuva fakta, että viime vuosina tapahtuneesta pienestä kasvusta huolimatta heidän työpanoksensa on edelleen matala. Katen kohdalla puhutaan jo ihan minimipanoksesta.

Kate ja William ovat saaneet merkittävän vapauden koko 9-vuotisen avioliittonsa alusta asti. He ovat kuningatar Elisabetin ja prinssi Charlesin siunauksella saaneet keskittyä perheeseensä. Tulee sellainen tunne, että eikö mikään riitä heille? Samaan aikaan puhutaan heidän halustaan olla tavallisia, mutta onko heillä aavistustakaan, miltä tavallisen ihmisen elämä näyttää?

Heidän edustustehtäviensä päälle tulee vielä se taustatyö, mutta kun käytössä on se henkilökunta kaikkeen, niin tällä yhtälöllä parilla pitäisi kyllä olla jopa runsaasti aikaa olla lastensa kanssa. Vaikka työtahtia vähän kiristäisikin vielä. Edustustehtävät eivät ole mitään 8h työpäiviä, vaan enemmänkin muutama tunti kerrallaan.

Tatlerin jutun tarkoitus on myös selvästi väheksyä Sussexeja. Eikö Katea voi kehua hänen ansioistaan haukkumatta samalla muita? Artikkelissa väitetään esimerkiksi, että se kuuluisa riita herttuattarien välillä ennen Sussexien häitä olisi koskenut morsiuslasten sukkahousuja. Meghan ei halunnut lapsille sukkahousuja (hellepäivä), mutta Kate yritti puuttua asiaan protokollaan vedoten. En osaa sanoa varmasti, mutta epäilen kertomusta silti, sillä sekä Kate itse että prinsessa Charlotte on nähty julkisuudessa useita kertoja ilman sukkahousuja. Toisekseen, vaikka Kate olisi tarjonnut vain apuaan, niin kyseessä olivat toisen ihmisen häät.

Embed from Getty Images

Tatler mainitsee sopivasti, miten Cambridget viime kesänä lensivät alle 100 puntaa maksaneella Flybe-lennolla Skotlantiin kuningattaren luokse. Pariskunta sai paljon ylistystä tavallisuudestaan, ”nöyryydestään” ja ympäristöystävällisyydestään. Sitä ei tietenkään mainittu, että muutama päivä myöhemmin kävi ilmi, että kyseinen lentokone lennätettiin tyhjä noin 250 km hakemaan Cambridget, koska lentoyhtiö halusi parin lentävän tietyllä logolla varustetulla koneella. Se siitä tavallisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä.

Viimeinen, muttei suinkaan vähäisin asia, on Cambridgen herttuaparin reagointi tähän Tatlerin artikkeliin. Kensingtonin palatsi riensi kiistämään artikkelin väitteet ja julisti ne ”epätosiksi”. Jälleen kerran kävi näin, että heidän esikuntansa ryhtyy toimiin heti, kun jokin asia uhkaa Williamin tai Katen mainetta tai saakin yllättäen negatiivisen vastaanoton. Missä oli lausunnot ja toiminta silloin, kun raskaana olevaa Meghania revittiin joka suuntaan päivittäisellä tasolla?

Todella harmillinen tapaus, koska herttuatar Catherinesta olisi voinut kirjoittaa positiivisen artikkelin ilman toisen naisen lyttäämistä. Tatlerin juttu oli paitsi huonosti ajoitettu, myös sisällöltään aivan uskomaton – huonolla tavalla. Olipa jutun väitteet sitten parin ystävien, perheen tai hovin antamia, niin lopputulos on täysin päinvastainen kuin aikomus.

Artikkeli alleviivaa entisestään sitä, miten etuoikeutettua parin elämä on ja miten vähäinen heidän panoksensa on asemaan nähden. En kiellä, etteikö kevät olisi varmasti ollut kuluttava myös Katelle, ja kuninkaallinen elämä yleisesti varmasti on luksuksesta huolimatta omalla tavallaan stressaavaa. On kuitenkin mahdotonta suhtautua sympaattisesti Katen oletettuun uupumukseen ja ylistää häntä brittihovin kantavaksi voimavaraksi, kun häntä kehutaan 11 työtehtävän kuukausitahdista.

11 kommenttia artikkeliin ”Voi Kate, minkä teit…

  1. Mä juuri näin tästä Twitteristä ja mietin että mistähän saisin luettua hyvän analyysin, postauksesi tuli kuin tilauksesta. 😀 on kyllä vaikea käsittää, että tässä korona-ajassa joku on voinut kuvitella että on hyvä artikkeli tähän kohtaan. Kuten itsekin mainitsit, ensilinjan hoitohenkilökunta on tehnyt pitkää päivää viruksen tartunnan uhalla ja William ja Kate ovat (ainakin ulkoisesti) lähinnä viettäneet aikaa perheen kanssa ja skypettäneet. Hyvää pohdintaa taas kerran, kiitos!

    • Joo, siis aivan käsittämättömän tahditon artikkeli. Suorastaan koomista, että sitä 11 työtehtävän määrää on selvästi pidetty hyvänä suorituksena, kun se on kerran erikseen mainittu. 😄

  2. En ole alkuperäistä artikkelia lukenut mutta mietin että yhtä lailla kuin Meghan on joutunut fake newsien uhriksi, niin miksi ei Katekin voisi, kun kyseessä ei ole suora haastattelu.
    Ja esimerkiksi se häiden alla syntynyt riita, jos sellainen syntyi se on yhtä hyvin voinut syntyä siitä että Kate on yrittänyt päsmäröidä toisen naisen häissä kuin että hän on vain yrittänyt vanhempana neuvoa protokollan kanssa mutta neuvoja ei ole arvostettu ja se on tuotu ilmi. Tuskin saamme ikinä tietää.

    Haluan vielä täsmentää että en ole Cambridge-sugar mutta opin siitä Meghan-postauksesta että asiat eivät sina ole sitä miltä näyttävät 🙂 Mielestäni Kate ja William saisivat matkia Charlesia ja Annea työtahdissa, sinne on vielä maaaatkaaaaaa.

    • Toi on kyllä hyvä pointti, että myös Katea koskevissa artikkeleissa kannattaa pitää mielessä, että kaikki ei tosiaankaan ole aina sitä miltä näyttää. 🙂 Katen kohdalla tietysti on niin, että hänen lähipiiristään ei koskaan tunnu löytyvän poikkipuolisia sanoja, mutta Meghanista kertovat ”lähteet” suorastaan jonottavat kertomaan ikäviä kokemuksiaan. 😄 Sen takiahan moni on epäillyt, että joko Kate ja William tai joku heidän tiimistään/lähipiiristään on vuotanut niitä Sussex-juttuja. Toivon kovasti, ettei se pidä paikkaansa.

      Tää juttu on vielä monimutkaistunut, kun Kensingtonin palatsi meni kiistämään artikkelin väitteitä. Tatlerista kuitenkin kommentoitiin tänään, että hoviin oltiin oltu aiemmin yhteydessä artikkelin tiimoilta.

      Tulivatpa nämä lausunnot sitten keneltä tahansa, niin tosi huono tilannetaju kyllä.

      • Kävin lukemassa vielä toisaalta kommentteja artikkelista ja vaikutti (paino sanalla vaikutti) siltä että Tatler oli informoinut Kensingtonia tekevänsä artikkelin Katesta, eikä KP tätä seikkaa kieltänytkään vaikka tiedotti että artikkelissa on virheitä. En sitten tiedä oliko Tatler ehkä toivonut Katelta haastattelua ja ei sitä saanut, joten lehti päätyi tähän ”ystävä-tietolähteeseen”. Ovatko Katen ja Williamin ystävät ikinä oikeasti antaneet syväkurkku-haastatteluja?
        Kun miettii millainen positiivisen pr:n koneisto Cambridgejen taustalla on työtään tehnyt viimeisen reilun puolen vuoden aikana, miten pari on keskittynut ns bread&butter tilaisuuksien hoitamiseen, miten on keskitytty pieniin yksityiskohtiin aina suuremmassa määrin kierrätettyihin tai edullisiin asuvalintoihin ja lapsistakin on ajoittain saatu kuvamateriaalia useammin kuin ennen, niin on vaikea uskoa että tällaista Katen omasta leiristä suollettaisiin nyt, keskellä pahinta pandemiaa.
        Tietty vain spekuloin kun ei varmaa tietoa ole mutta olen yhä varmempi että tässä on samankaltaisesta mustamaalauksesta kyse kuin Meghaninkin kohdalla, hienovaraisemmin vain koska onhan kyse tulevasta kuningattaresta ja luulen että se hillitsee suurinta osaa lehdistä painamasta ihan mitä tahansa, se voi kostautua myöhemmin. Ja myöhemmin, etenkin tämänhetkisen maailmantilanteen vallitessa, voi tulla huomattavasti aikaisemmin.

        • Tää on kieltämättä merkillinen tapaus. Toi lehden vastakommentti Kensingtonin kommenttiin tuli juuri vähän sen jälkeen kun olin julkaissut tämän.

          En oikein tiedä, mitä ajatella. Oon ehkä vähän enemmän sillä kannalla, että artikkelin on tarkoitus oli puhtaasti positiivinen, mutta jossain kohtaa ketjua petti arvostelukyky ajoituksen suhteen. Tatler on käsittääkseni yläluokalle suunnattu, ja jotenkin ehkä ymmärrän, että heidän lukijakunnalleen Meghanin mollaaminen ja Katen työmäärän voivottelu ehkä olisi menisi normioloissa läpi.

          Kiinnostaisi todella tietää, millainen lehdistön etiikka näiden nimettömien lähteiden kanssa on. Kukaan ei tietenkään halua paljastaa omia lähteitään, ja varmasti joka hovissa/perheessä/ystäväpiirissä on joku heikko lenkki. Ja ihan varmasti kuninkaallisten tiimit myös antavat toisinaan harkittuja ”sisäpiirikommentteja” tarkoituksella. Nykyisin tosin tuntuu, että nimetön lähde voi olla käytännössä kuka tahansa. Taannoinhan useat ihmiset kertoivat Twitterissä, että heille oli tarjouduttu jopa maksamaan negatiivisen ”asiantuntijalausunnon” antamisesta Meghania koskien. Ihmeellistä tää nykymaailma.

  3. Nyt hovi on nostamassa oikeusjuttua lehteä vastaan. Silllähän se korjaantuu, lehti maksaa sakot ja juttu muistetaan pitempään.

    • Jep, tää on kyllä mielenkiintoinen tapaus taas. Olihan artikkeli omalla tavallaan törkeä, mutta sen pohjimmainen tarkoitus otsikkoa myöten oli kuitenkin kehua Katea. Lisäksi se oli minusta selvästi enemmän juoruilua, ja jotenkin ihmetyttää, että tähänkin tuli näin voimakas reaktio. Meghanista kirjoitettiin päivittäin paljon pahempaa ja hänen odotettiin vain nielevän kaikki.

      • Olen hieman myöhässä kommenttini kanssa mutta eikö oikeusjutulla uhattu lähinnä niiden asioiden takia mitä lehti kirjoitti Katen lähipiiristä, ei niinkään Katesta itsestään. Siis että Cambridget nielivät sapetuksen heihin kohdistuvasta kirjoittelusta mutta koska lehti ns sivalsi mm Katen äitiä ja siskoa, jotka kuitenkin ovat syyttömiä (tai ainakin melkein ovat mutta ovat kuitenkin yksityishenkilöitä), siihen että Kate on siinä asemassa missä on, nin siksi KP lähti uhkailemaan oikeustoimilla? Tai näin itse sen ymmärsin.

Jätä kommentti