Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä 100 vuotta – ketkä istuivat Euroopan valtaistuimilla?

Tänään marraskuun 11. päivänä tulee 100 vuotta täyteen siitä, kun Ranskassa vuonna 1918 solmittu aselepo astui voimaan, ja neljä vuotta kestänyt ensimmäinen maailmansota tuli viimein loppuunsa. Kansainvälinen suursota muutti maailmanjärjestystä pysyvästi ja mylläsi Euroopan kartan täysin uusiksi. Sota vaikutti raskaasti Euroopan monarkioihin, joten halusin huomioida merkkipäivää jotenkin. Blogin teemaan sopivasti kurkistamme tänään Euroopan kuninkaallisiin piireihin sadan vuoden taakse. Keitä sodan keskeisten osapuolien valtaistuimilla olikaan?
Euroopan kartta näytti hyvin erilaiselta 1900-luvun alussa nykyaikaan verrattuna. 1800-luvun jälkipuoli ja 1900-luvun alku olivat näin jälkiperspektiivistä kuninkaallisuuden kulta-aikaa. Silloin Eurooppaa hallitsivat keisarit, kuninkaat, ruhtinaat ja suurherttuat. Parlamentarismi oli jo monin paikoin edennyt, ja nationalismi koetteli erityisesti suuria ja monikansallisia imperiumeja, mutta kuninkaallisuutta ei vielä kyseenalaistettu samalla tavalla kuin nykyään. Ennen massamediaa ja maailmansotia monarkiat olivat mantereen vallitseva normi, ja tasavallat poikkeuksia. Monissa maissa koettiin pitkiä valtakausia (Itävalta-Unkari, Britannia, Saksa, Alankomaat, Liechtenstein), ja samalla imperialismi ja siirtomaavalloitukset pönkittivät Euroopan vallanpitäjien asemaa. Samaan aikaan alkava globalisaatio, teollistuminen ja yhteiskunnallinen kehittyminen saivat valtiot kilpailemaan toisiaan vastaan.
Embed from Getty Images
Itävalta-Unkarin kruununperillinen, arkkiherttua Frans Ferdinand

Kreikan kuningasperheen tarina

Pääsiäisen aikaan tuli kuluneeksi 155 vuotta siitä, kun Tanskan prinssi Vilhelm valittiin Kreikan kuninkaaksi vuonna 1863. Olen jo pidemmän aikaan ajatellut, että olisi aiheellista avata Kreikan kuningasperheen taustaa, kun he kuitenkin eri yhteyksissä vilahtelevat, vaikka eivät olekaan enää hallitsevia kuninkaallisia. Perheellä on hyvin tiiviit sukusiteet moniin Euroopan kuningasperheisiin, joten he ovat varsin tuttuja näkyjä kuninkaallisissa tapahtumissa.
Tämä postaus käsittelee Kreikan modernin kuningaskunnan historiaa 1800-luvun puolivälistä nykyaikaan. Tanskalaislähtöinen dynastia hallitsi maata vain reilun sadan vuoden ajan, mutta millaiset sata vuotta se olikaan! Harvan kuningashuoneen lähihistoria on yhtä dramaattinen.
Kreikan historia käsittää useita erilaisia vaiheita ja maantieteellisiä alueita. Maasta kuitenkin tuli lyhytaikaisen tasavallan jälkeen moderni kuningaskunta vuonna 1832, ja sitä hallitsemaan valittiin prinssi Otto baijerilaisesta Wittelsbachin suvusta. Monarkia ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle helposti, sillä kuningas Otto hallitsi yksinvaltiaana, kunnes hänet pakotettiin taipumaan uuteen perustuslakiin. Taantumuksellinen kuningas ei oikein sopeutunut Kreikkaan, eikä esimerkiksi luopunut katolisesta uskonnostaan. Avioliittokaan ei tuottanut perillisiä, minkä lisäksi yhteydet politiikkaan nakersivat suosiota. Lopulta Otto ja kuningatar Amalia joutuivat maanpakoon vuonna 1862, ja maalle piti löytää uusi kuningas. Etsinnöissä käännettiin ensin katse Iso-Britanniaan ja kuningatar Victorian toiseksi vanhimpaan poikaan, mutta 1830-luvulla tehdyn kansainvälisen sopimuksen mukaan kukaan suurvaltojen hallitsevista suvuista ei saanut vastaanottaa Kreikan kruunua. Etsintöjä siis jatkettiin, ja muutamien saksalaisten ehdokkaiden jälkeen katseet kääntyivät Tanskan prinssi Vilhelmiin, josta tuli kuningas Yrjö I (engl. George).
Embed from Getty Images
Kuningas Yrjö
Vilhelm oli syntyjään Tanskan kuningas Kristian IX:n ja kuningatar Louisen toinen poika, ja hän oli vasta 17-vuotias ottaessaan Kreikan hallitsijan tehtävän vastaan 30. maaliskuuta 1863. Kuninkaana hän oli pidetty; demokraattisempi ja vältteli edeltäjänsä Oton virheitä. Kuningas Yrjö mm. opetteli puhumaan kreikkaa, ja näyttäytyi kansalaisille huomattavasti edeltäjäänsä enemmän. Yrjön aikana Kreikka myös laajensi alueitaan. Ulkopolitiikassa kuninkaan sisarukset olivat epäilemättä avuksi, sillä hänen vanhemmasta veljestään tuli tietysti aikanaan Tanskan kuningas, kun taas siskot Alexandra ja Dagmar avioituivat Ison-Britannian ja Venäjän kruununperillisten kanssa.
Kuningas Yrjön mukana Kreikan hallitsijasuku vaihtui Glücksburgin sukuun, jonka eri haarat hallitsevat tänä päivänä edelleen Tanskaa ja Norjaa. Koska Yrjö ja hänen jälkeläisensä olivat Tanskan kuningas Kristian IX:n mieslinjaisia jälkeläisiä, on Kreikan kuninkaallisilla tänä päivänäkin vielä Kreikan ja Tanskan prinssin/prinsessan arvonimet. Jos eurooppalaisten hallitsijasukujen nimet ja historia kiinnostavat, kannattaa lukea aiempi postaukseni aiheesta.

Lue loppuun

Bernadottet 200 vuotta vallassa Ruotsissa – keitä ovat Euroopan muut hallitsijasuvut?

Maanantaina 5. helmikuuta tuli kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun Ruotsin ensimmäinen Bernadotte-sukuinen hallitsija nousi valtaan. Tämän innoittama päätin kirjoittaa lyhyen selonteon Euroopan muista tämänhetkisistä hallitsijasuvuista. Käyn ensin läpi lyhyesti Ruotsin merkkipäivän juhlinnat, sitten puhun yleisesti hallitsijasuvuista ja lopuksi listaan kaikki nykyiset suvut.
Maanantaina kuningaspari, kruununprinssipari, prinsessa Christina ja hänen puolisonsa Tord Magnuson osallistuivat 300 muun vieraan kanssa Bernadottejen merkkipäivän kunniaksi järjestettyyn seminaariin kuninkaanlinnassa. Seminaari rakentui puheenvuoroista, jotka käsittelivät sukua ja sen historiaa eri teemojen, esimerkiksi taiteiden, politiikan ja yhteiskunnan kautta. Vierasjoukko koostui kuningasperheen sukulaisista sekä hallituksen, puolueiden, kuninkaallisten akatemioiden, viranomaisten ja järjestöjen edustajista. Juhlan kunniaksi hovi julkaisi myös kaksi uutta potrettia suvun jatkumosta; toisessa ovat kuningas Kaarle Kustaa, kruununprinsessa Victoria ja prinsessa Estelle, ja toisessa kuningas ja kruununprinsessa. Kuvat on otettu Nobel-juhlien aikaan joulukuussa. Estelle on ihan kuin pieni Tuhkimo!
H.M. Konung Carl XVI Gustaf / HM King Carl XVI Gustaf / H.K.H. Kronprinsessan Victoria / HRH Crown Princess Victoria / H.K.H. Prinsessan Estelle / HRH Princess Estelle

Kuningas ja kruununperijät, kolme sukupolvea. Kuva: Kungahuset.se

Suomen suuriruhtinattaret – viisi keisarinnaa Elisabet Aleksejevnasta Aleksandra Fjodorovnaan

Monarkia on iso osa historiaamme, ja näppituntumalta arvelen, että suomalaiset tietävät ja muistavat suuriruhtinaskunnan ajoista kohtuullisen hyvin. Suomalainen yhteiskunta koki paljon keskeisiä muutoksia ja otti harppauksia kohti nykyistä Suomea. Historiassa aina jotkut jäävät väistämättä vähemmälle huomiolle kuin toiset, ja siksi päätin Suomi 100 vuotta -teeman hengessä (hieman myöhässä tosin) nostaa esiin palan meidän kuninkaallista historiaamme. Esittelen viisi henkilöä suoraan Venäjän imperiumin huipulta – Suomen suuriruhtinattaret eli Venäjän keisarinnat vuosilta 1809-1917.
Vuonna 1809 Suomesta tuli Venäjän imperiumin suuriruhtinaskunta, jollaisena se pysyi reilun vuosisadan aina vuoteen 1917. Ensimmäisen maailmansodan koettelemukset johtivat Venäjällä tunnetusti lopulta monarkian kaatumiseen, keisariperheen murhaan sekä Suomen itsenäistymiseen. Suuriruhtinaskuntaamme ehti kuitenkin hallita viisi keisariparia: Aleksanteri I ja Elisabet Aleksejevna, Nikolai I ja Alexandra Fjodorovna, Aleksanteri II ja Maria Aleksandrovna, Aleksanteri III ja Maria Fjodorovna sekä Nikolai II ja Alexandra Fjodorovna. Kun kirjoitan keisarinnoista, kyseessä on siis empress consort, eli keisarinnapuoliso. Venäjällä on ollut myös useita hallitsevia keisarinnoja (empress regnant), mutta heidän aikanaan Suomi oli vielä osa Ruotsia.
Suuriruhtinaskunnan ajan viidellä keisarinnalla oli paljon yhteistä keskenään. Kaikki tulivat läntisestä Euroopasta ja avioituivat nuorina Venäjän keisarilliseen hoviin. Kulttuuri, hovietiketti ja monarkin asema yhteiskunnassa poikkesivat paljon länsieurooppalaisesta tyylistä. Monien eurooppalaisten hallitsijoiden valtaoikeuksia oli jo kavennettu parlamenttien hyväksi, mutta Venäjällä hallitsija oli itsevaltias. Pienemmistä, vaatimattomimmista ja pääosin saksalaisista hoveista tulevien prinsessojen sopeutuminen elämään suuren imperiumin pääkaupungissa ei aina sujunut ongelmitta. Pietari sijaitsi myös kaukana Keski-Euroopasta. Avioituessaan nuori morsian jätti taakseen perheensä, kotimaansa, uskontonsa ja jopa nimensä. Vastineeksi sai aseman imperiumin huipulla.
Alla on listattuna kuvan kera perustiedot kaikista viidestä: nimi, kotimaa, syntymä- ja kuolinvuodet sekä puoliso ja perhe. Lähteenä on käytetty Suomalaisen kirjallisuuden seuran Kansallisbiografia-verkkojulkaisua. Artikkelit eivät ole vapaasti luettavissa, mutta esimerkiksi yliopistojen kirjastoista pääsee käsiksi niihin maksutta. Kuninkaallisista kirjoittaminen on välillä haastavaa, kun samat nimet ja tittelit pyörivät sukupolvesta toiseen, joten vastaan mielelläni kysymyksiin ja teen lisäselvennyksiä, jos jokin kohta jää epäselväksi.
Embed from Getty Images
Keisarinna Elisabet Aleksejevna

Euroopan kuninkaalliset sukupuut: Pohjoismaat

Monet eurooppalaisista kuninkaallisista ovat sukua keskenään, sillä ennen kuninkaallisilla oli tapana avioitua lähinnä toisten kuninkaallisten kanssa. Tästä ehdottomuudesta on luovuttu, ja sen myötä sukulaisuussuhteet ovat muuttuneet kaukaisemmiksi, mutta niitä on silti hauskaa tutkia – kuninkaallisten historia on hyvin mielenkiintoinen aihealue ja kietoutuu usein tiiviisti historian suurtapahtumiin.
Avioliitot olivat entisaikoina usein poliittisia ja naimakauppoja solmittiin melko pienissä piireissä, sillä kuninkaallisen odotettiin avioituvan säädyltään samanarvoisen kanssa. Puolisot haettiin usein liittolaismaan hovista. Serkusten avioliitot olivat arkipäiväisiä, mutta onneksi nykyisin harvinaisia, sillä ne toivat ajan myötä mukanaan erilaisia perinnöllisiä ongelmia. Kuninkaallisten väliset liitot ovat muutenkin yleisesti vähentyneet ajan myötä muutamastakin eri syystä johtuen. Ensinnäkin, todellinen valta on siirtynyt demokratian ja parlamentarismin yleistyessä pois monarkin käsistä, ja suurimmaksi osaksi eurooppalaisilla hallitsijoilla on nykyisin seremoniallinen rooli. Näin ollen poliittisia suhteitakaan ei enää hoideta naittamalla tytär naapurimaan prinssille. Toiseksi, Euroopan kartta muuttui radikaalisti moneen kertaan viime vuosisadalla, ja kun monarkioita on lakkautettu, ovat myös vaihtoehdot luonnollisesti vähentyneet. Venäjää hallinnut Romanov-suku kutistui lähes olemattomiin ensimmäisen maailmansodan melskeessä, kun koko keisariperhe ja monia muita suvun jäseniä teloitettiin. Monet suvut ovat sammuneet.
Kolmas tekijä on aikojen ja tapojen muuttuminen vapaampaan suuntaan. Rakkausavioliitto on ollut viime vuosikymmenien trendi, ja viimeisen 100 vuoden aikana kuningasperheisiin on avioitunut enemmän myös aatelisia, ja viime vuosikymmeninä ihan tavallista kansaa. Kuninkaallisten tavistaustaiset puolisot ovat toki usein korkeasti koulutettuja, kansainvälisiä ja varakkaista perheistä, mutta esimerkiksi Norjan Mette-Marit, Ruotsin Daniel ja Sofia sekä Espanjan Letizia ovat meidän mittapuulla ihan tavallisten perheiden kasvatteja. Pitkälle on tultu ajoista, jolloin kuninkaallisen statuksen ja kruununperimysoikeuden menetti vääränlaisen avioliiton takia.
Embed from Getty Images
Espanjan edellinen kuningatar Sofia on syntyjään Kreikan prinsessa. Hänen miniänsä, nykyinen kuningatar Letizia on taustaltaan keskiluokkainen ja työskenteli uutisankkurina ennen avioliittoaan kuningas Felipen kanssa. Asenteet ovat muuttuneet, ja yhä useampi kuninkaallinen löytää puolisonsa tavallisen kansan joukosta.