Luxemburgin suurherttuaperhe

Luxemburgin kuninkaallisista ei juuri pidetä meteliä, varsinkaan täällä Suomessa. Viime viikolla suurherttuaperheessä oli kuitenkin kaksi syntymäpäiväsankaria, joten päätin tehdä lyhyen esittelyn maan kuninkaallisesta perheestä.
Vajaan 600 000 asukkaan Luxemburg on nykyisin maailman ainoa suurherttuakunta. Suurherttua on vanha historiallinen arvonimi, joka oli käytössä Euroopassa erityisesti nykyisten Saksan ja Italian alueiden valtioissa. Suurherttua oli perinteisesti kuninkaan alapuolella, mutta herttuan yläpuolella. Luxemburgissa suurherttua on valtionpää, siinä missä muualla kuninkaat ja kuningattaret, mutta suurherttua on arvonimeltään Hänen kuninkaallinen korkeutensa – ei siis Hänen majesteettinsa, kuten kuninkaat ja kuningattaret. Alankomaiden kuningas hallitsi Luxemburgia 1800-luvulla, mutta vuosisadan lopussa eroavaisuudet perimyslaissa johtivat Luxemburgin irtaantumiseen täysin omaksi suurherttuakunnakseen.
Embed from Getty Images
Eturivi vasemmalta oikealle: perintösuurherttuatar Stéphanie, perintösuurherttua Guillaume, suurherttuatar Maria Teresa ja suurherttua Henri.
Luxemburgin kuninkaallisen perheen ydin koostuu suurherttua Henristä ja hänen puolisostaan suurherttuatar Maria Teresasta, heidän lapsistaan ja lapsenlapsistaan sekä suurherttua Jeanista eli Henrin isästä. Lisäksi kuninkaalliseen sukuun kuuluvat suurherttuan sisarukset, tädit ja sedät lapsineen. Hallitsijaperheellä on erityiset yhteydet Belgian, Norjan ja Liechtensteinin kunigashuoneisiin. Belgian kuningas Philippe on Henrin serkku, ja Henrin äiti suurherttuatar Josephine-Charlotte oli Norjan kuningas Haraldin serkku. Henrin sisar, prinsessa Margaretha on naimisissa Liechtensteinin ruhtinaan veljen, prinssi Nikolauksen kanssa.

Uutiskatsaus – pieniä paloja viime viikoilta

Kuninkaallisten kanssa on todella haastavaa pysyä kärryillä ihan kaikesta, seurattavia kun on useampi hovi, minkä lisäksi koko aikaansa ei voi viettää somea selaillen. Tästä johtuen kaikki tieto, joka netissä liikkuu, ei päädy blogiin asti postauksiksi. Timanttisalonki ei ole luonteeltaan uutisblogi, eli tarkoitus ei ole missään vaiheessa ollutkaan kirjoittaa tänne päivittäin kuninkaallisten jokaisesta hengenvedosta ja aktiviteetista, mutta halusin nyt koostaa tällaisen hieman sekalaisemman postauksen yksittäisistä jutuista, jotka ovat jääneet mieleen viime viikoilta. Koko kevät tulee menemään aika pitkälti varmasti näiden suurien tapahtumien kanssa, mutta välillä on kiva kiinnittää huomiota pienempiin yksityiskohtiin.
Aloitetaan tuoreimmasta ja surullisimmasta uutisesta eli Tanskan prinssi Henrikistä. Blogin facebook-sivuilla kirjoitinkin eilen, että hovi tiedotti 83-vuotiaan prinssin terveydentilan huonontuneen vakavasti. Henrik joutui sairaalahoitoon tammikuun lopulla Egyptissä, mistä hänet kuljetettiin Tanskaan hoidettavaksi. Prinssin keuhkoista löydettiin hyvälaatuinen kasvain, mutta hän jäi hoitoon keuhkoinfektion takia, ja on nyt ollut kaksi viikkoa sairaalassa. Perjantaina tuli sitten tieto, että tilanne on huononunut ja että kruununprinssi Frederik lentäisi välittömästi talviolympialaisista takaisin kotiin. Perjantain aikana kuningasperhe kävi prinssin luona eri kokoonpanoilla, ja lauantaina koko kuninkaallinen perhe kokoontui yhdessä sairaalaan: kuningatar Margareeta, kruununprinssipari ja  prinssi Joachim ja prinsessa Marie sekä lapset. Lehtitietojen mukaan myös Henrikin sisar on tullut/tulossa Kööpenhaminaan.
Uutinen tuntuu todella surulliselta, ja jaan monen muun kanssa sellaisen epäuskon tunteen, että tästäkö nyt alkaa väistämätön hautajaiskausi. Kuninkaallisia menehtyy eri syihin eri ikäisinä siinä missä muitakin ihmisiä, mutta nyt elämme sellaista aikakautta, että lähivuosina tullaan näkemään melko varmasti useammat hautajaiset. Kuningatar Elisabet ja prinssi Philip, prinssi Henrik ja kuningatar Margareeta, kuningas Juan Carlos ja kuningatar Sofia, prinsessa Beatrix, kuningas Albert ja kuningatar Paola, kuningas Harald ja kuningatar Sonja ja suurherttua Henri ovat kaikki jo iäkkäitä. Kuninkaallisilla on korkea elintaso ja parhaat terveyspalvelut käytössä, joten monet elävätkin pitkään hyväkuntoisina, ja joskus tuntuu vaikealta ymmärtää, miten vanhoja he oikeasti jo alkavat olla. Itsellänikin on vähän vääristynyt kuva iästä, ja helposti ajattelee, että eihän 80-vuotias nyt niin vanha vielä ole. Kyllä se on, varsinkin kun katsoo ihan tavallisia ihmisiä, kuten omia sukulaisia. Oikeastihan on todella ihme, miten 80-vuotiaat kruunupäät jaksavat edelleen pitkiä illallisia, matkustamista, palavereja ja vieraiden vastaanottamista jatkuvalla syötöllä.  Joka tapauksessa, voimia Tanskan kuninkaalliselle perheelle. Palaan asiaan, kun hovilta tulee uutisia.
Embed from Getty Images
Prinssi Henrik ja kuningatar Margareeta viime huhtikuussa.
Loput uutisaiheet ovat vähän iloisempia. Tällä viikolla kruununprinsessa Victoria räväytti hauskalla mainosvideolla, joka on tehty kruununprinsessaparin Generation Pep -säätiölle. Generation Pep kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan enemmän, ja tämä kyseinen video liittyy säätiön Upp&hoppa, Sverige! -kampanjaan, joka kannustaa pitämään taukoja liiasta istumisesta. Videolla kruununprinsessa Victoria on työskentelemässä pöydän ääressä, kun hovin työntekijä käy muistuttamassa, että on tauon paikka. Bisnesvaatteisiin pukeutunut Victoria nousee ylös, ja lähtee hölkkäämään kuninkaanlinnan portaita ylös useamman kerroksen. En osaa päättää, onko vaikuttavinta se, miten pitkän pätkän hän näytti vaivatta hölkkäävän, vai se, että koko juoksu tapahtui korkokengissä. Pisteet kruununprinsessalle, arkiliikunta on tärkeää!

Kruununprinsessa Victoria loisti kesäisessä tyylissä 40-vuotisjuhlissaan

Ruotsin kuningasperheen suosituin jäsen on pitkään ollut aivan kiistattomasti kruununprinsessa Victoria, jonka suosio näkyi jälleen iloisten 40-vuotisjuhlien aikana viikonloppuna. Kruununprinsessan syntymäpäivä 14. heinäkuuta on Ruotsissa perinteinen juhla, Victoriadagen, ja tänä vuonna menot olivat hieman tavallista suuremmat pyöreiden vuosien kunniaksi. Tavallisesti yksipäiväinen juhla vietetään aina Öölannin saarella, jossa kuningasperheen kesäpaikka Solliden sijaitsee, mutta nyt juhlaa oli hieman venytetty niin, että tapahtumat alkoivat perjantaina aamupäivällä poikkeuksellisesti Tukholmassa, jossa oli ns. virallinen osuus. Kuningasperhe matkusti illaksi Öölantiin, jossa juhlat jatkuivat illalla ja lauantaina päivällä. Psst, osassa kuvia on taas galleria-toiminto, eli nuolista siirtyy seuraavaan.
Embed from Getty Images
Tukholmassa aloitettiin Te Deum -kiitosjumalanpalveluksella, johon osallistui virallisen Ruotsin edustajia. Kutsuvieraille oli sen jälkeen vastaanotto kuninkaanlinnan Logården-puutarhassa. Vastaanotolla pidettiin puheita ja jaettiin lahjoja päivänsankarille: olin hieman kateellinen, kun luin Victorian saaneen hovilta hopeisen muistikirjan! Myös hallituksen ja parlamentin antama tyylikäs hopea-punakultainen maustesetti sopisi keittiööni varmasti paremmin kuin hyvin. Svensk Damtidning muuten haastatteli Victoriaa pikaisesti, ja kävi ilmi, että Estelle oli antanut äidilleen lahjaksi piirrustuksen. 🙂 Muun muassa päivänsankarin isä kuningas Kaarle Kustaa piti onnittelupuheen vastaanotolla. Kun vieraille tarjottiin lounas, lähti kruununprinsessaperhe hevosvaunuajelulle keskustan poikki. Tukholma-osuus oli siinä, eli ei mitään kovin poikkeuksellista, mutta Victoria tuskin on toivonutkaan prameita juhlia. Tukholmassa nähtiin koko kuningasperhe, kuninkaan sisaret sekä prinssi Danielin vanhemmat Ewa ja Olle Westling ja Anna-sisko.
Päivänsankari oli hehkuvan kesäinen hempeässä perhosmekossaan! Muutenkin kuosit olivat selkeästi perheen naisten suosiossa: rohkeaa kuviointia löytyi myös Madeleinen ja Sofian asuista. Madeleinen vaaleansininen mekko oli ehkä aavistuksen liian tätimäinen omaan makuuni, mutta ihailin hänen päähinettään! Sofia jatkoi omalla rohkealla tyylillään, ja en oikein osaa sanoa, että menikö nappiin vai ei. Tuntuu, että asussa oli liikaa kaikkea, mutta sitten jotenkin yllättävän toimivia elementtejä kuitenkin. Kuningatar Silvia meni  tutulla ja turvallisella linjalla kaikkien muidenkin puolesta, niin taattua Silviaa oli perjantainen turkoosi jakkupuku. On muuten pakko ihailla kuninkaallisten kykyä sävyttää koko perhe tai vaikka koko suku nätisti yhteensointuviksi. Ihanan harmonisia kuvia! Leonore ja Nicolas hauskuuttivat taas juoksentelemalla ympäriinsä, ja he itse asiassa puuttuvat koko perheen yhteiskuvista. Ehkä Madeleine ei halunnut toistaa viime kesän yhteiskuvatilannetta, jossa Leonoren saaminen kuvaa vei paljon aikaa ja vaati monen hengen ponnisteluja, ja päätti päästä tänä vuonna helpommalla. Ruotsin kuningasperheen tapahtumat ovat sympaattisia juuri lasten mukanaolon takia, on mielenkiintoista seurata, millainen serkuslaumasta muodostuu kunhan kaikki vähän kasvavat.
Embed from Getty Images

Norjan kuningasparin 80-vuotispäiviä juhlitaan näyttävästi Oslossa

Jo vuoden alussa kuninkaallisia seuraavissa piireissä arveltiin, että Norjan kuningas Haraldin ja kuningatar Sonjan yhteiset 80-vuotissyntymäpäivät ovat vuoden ehdoton kohokohta, sillä muita suuremman profiilin tapahtumia ei ollut näköpiirissä. Näyttävät merkkipäivät Oslossa ovat ehdottomasti vuoden parhaita (ellei peräti ainoita) mahdollisuuksia nähdä iso joukko Euroopan kuninkaallisia yhdessä. Norjalaisissa lehdissä huhuttiin, että juhliin osallistuisi jopa 60 kuninkaallista, mikä kuulosti heti alkuunsa vähän liiankin optimistiselta arviolta. Norjan hovin sivuilla julkaistu vieraslista kattaa kuitenkin kolmisenkymmentä kuninkaallista vierasta sekä tietysti isäntäperheen, joten jos oikein laskin, paikalla nähdään yhteensä 37 kuninkaallista!
Norjasta osallistuu luonnollisesti juhlakalujen lisäksi koko perhe: kruununprinssipari, prinsessa Märtha Louise sekä kuninkaan sisko prinsessa Astrid.
Pohjolan naapurimaista tulee luonnollisesti suuri edustus: Ruotsista  kuningaspari, kruununprinsessapari sekä prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia. Tanskaa edustavat kuningatar Margareeta, kruununprinssipari sekä huomenna keskiviikkona myös prinssi Joachim ja prinsessa Marie. Suomesta ja Islannista molemmista kutsuttuina ovat presidenttiparit. Huomionarvoista on, että kuningatar Margareetan puoliso prinssi Henrik ei eläkepäiviltään osallistu edes tällaisiin edustustilaisuuksiin, jotka ovat kuitenkin enemmän ystävien syntymäpäiväjuhla.

Ruotsin Hagaprinsessat kokoontuivat Birgitan syntymäpäiville

Tukholmassa juhlittiin viime torstaina kuningas Kaarle Kustaan isosiskon prinsessa Birgitan 80-vuotisjuhlia. Yksityiseen juhlaan osallistui kuningasparin lapsista vain prinsessa Madeleine, sillä kruununprinsessa Victoria ja prinssi Carl Philip ovat molemmat ulkomailla perheidensä kanssa. Sen sijaan huomio olikin ansaitusti vanhemmassa sukupolvessa. Vaikka juhla oli yksityinen, hovi julkaisi yhteiskuvan kuninkaasta neljän isosiskonsa kanssa. Prinssi Kustaa Aadolfin ja prinsessa Sibyllan perhe asui aikoinaan Hagan linnassa, joka on nykyisin tunnettu kruununprinsessa Victorian perheen kotina. Vuosikymmeniä aikaisemmin 1940-luvulla linna oli kuitenkin tunnettu ”Hagasessoista” eli näistä neljästä prinsessasiskoksesta. Rouvia näkee julkisuudessa nykyisin melko harvoin, mutta Birgitan syntymäpäivät ovat tuoneet sisarukset tapetille, joten esitelläänpä heidät paremmin.
birgitta_80vjuhla

Vasemmalta oikealle: prinsessa Margaretha, kuningas Kaarle Kustaa, prinsessa Birgitta, prinsessa Désirée ja prinsessa Christina. Kuva: Jonas Borg/Kungahuset.se

Prinsessat ovat siis melko harvinainen näky kuninkaallisissa tapahtumissa. Varmimmin heidät näkee vieraana perhetapahtumissa, kuten häissä ja ristiäisissä. Nuorempina ennen veljensä valtaannousua prinsessat edustivat enemmän. Viime vuosina Christina on tainnut olla ahkerin kuninkaallisten tehtävien kanssa. Monet sanovat, että prinsessoja olisi mukava nähdä useammin, mutta toisaalta he eivät ole hovin ”palkkalistoilla”, joten edustamista ei heiltä odotetakaan.