Joulupuheita Euroopan hoveista

Bongasin hovien some-kanavilta vielä sen verran jouluterveisiä, että päätin koostaa niitä vielä omaan postaukseensa!
Britanniassa kuningatar Elisabet pitää joulupäivänä perinteisen joulupuheensa. Tänä vuonna kuningatar puhui kodin ja perheen merkityksestä, huomioi aviomiestään tämän eläkkeelle jäämisen ja 70-vuotishääpäivän johdosta sekä muisteli Britanniaa vuoden mittaan koetelleita terrori-iskuja, onnettomuuksia ja niiden uhrien perheitä. Kuningattaren pöydällä oli muuten hänen ja Philipin hääkuva, yksi marraskuussa hääpäivän yhteydessä julkaistu kuva sekä prinssi Georgen ja prinsessa Charlotten kuvat.
Brittikuninkaalliset osallistuvat joulupäivänä joulukirkkoon, ja yleisön iloksi sekä herttuatar Catherine että Meghan Markle olivat mukana ja tervehtivät kirkon jälkeen paikalle saapuneita kansalaisia. Mukana olivat myös kuningatar ja prinssi Philip ja muita kuningasperheen jäseniä, kuten prinssi Charles ja herttuatar Camilla, prinsessa Anne, prinssi Andrew ja tämän tyttäret sekä prinssi Edward lapsineen.
Embed from Getty Images
Embed from Getty Images
Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa piti myös joulupuheensa. Kuningas muisteli vuoden suuria tapahtumia (myös Suomen itsenäisyyden juhlavuotta ja korosti yhteisöllisyyttä niin kansalaisten kesken kuin naapurimaiden ja koko maailman kanssa. Pöydällä oli kuva kuningatar Silviasta sekä kesäinen perhepotretti Öölannista viime kesältä.
Belgian ja Alankomaiden kuningasperheet toivottivat hyvää joulua perhekuvien välityksellä. Belgian kuvassa (ylempi) eturivissä prinsessa Eléonore, Brabantin herttuatar prinsessa Elisabeth, kuningas Philippe, kuningatar Mathilde ja prinssi Gabriel sekä takana prinssi Emmanuel. Alankomaiden kuvassa on edessä vasemmalta oikealle prinsessa Ariane, prinsessa Alexia, kuningatar Maxima ja kuningas Willem-Alexander. Takana kärryissä kruununprinsessa Catharina-Amalia.
belgian monarchy

Kuva: Belgian Monarchy

jeroen_vanderMeyde

Kuva: Jeroen van der Meyer

Joulupuheet ovat pitäneet ainakin Belgian, Alankomaiden ja Espanjan kuninkaat sekä Luxemburgin suurherttua. Puheet ovat kunkin maan omilla kielillä, käykää kurkkaamassa jos jokin noista sujuu! Uutenavuotena kuulemme sitten hallitsijan puheet ainakin Norjasta ja Tanskasta.

Joulutunnelmia hoveista

Joulu tulee myös kuninkaallisille, joilla on monia perinteitä liittyen jouluvalmisteluihin ja itse pyhäpäiviin. Monelta hallitsijalta tulee esimerkiksi joulupuhe. Joulukuun aikana hovit myös lähettävät usein jouluterveisiä iloisten perhekuvien muodossa.
Norjassa kuningaspari ja kruununprinssiperhe kokoontuivat piparkakuille ja glögille kuninkaanlinnan puistoon joulutunnelmiin koristellun huvimajan luona. Kruununprinsessa Mette-Maritin vanhin lapsi Marius ei ollut mukana kuvissa. Tammikuussa 20 vuotta täyttävä Marius aloittaa lehtitietojen mukaan opinnot Kaliforniassa vuodenvaihteen jälkeen.
norjan_kuninkaalliset_joulu

Kuva: Lise Åserud / NTB scanpix

Kong Harald, prinsesse Ingrid Alexandra og dronning Sonja drikker gl¯gg av kopper prinsesse Astrid har malt og spiser pepperkaker utenfor lysthuset p Slottet i forbindelse med julefotografering tirsdag ettermiddag.

Kuningas Harald, prinsessa Ingrid Alexandra sekä kuningatar Sonja. Kuva: Lise Åserud / NTB scanpix

Ruotsin hovi tapansa mukaan julkaisi jouluterveiset kruununprinsessaperheen kautta. Aiemmin on nähty esimerkiksi piparitalkoot Estellen kanssa. Tänä vuonna yhdellä kasvanut perhe oli retkeilemässä! Victoria ja Daniel kyllä vaikuttavat usein niin sympaattisen tavallisilta. 🙂 Retkeilyterveisten lisäksi Estelle ja Victoria vastaanottivat joulukuusen Ruotsin maatalousyliopiston opiskelijoilta.
victoria_joulutervehdys

Kruununprinsessaperhe retkellä Tyrestan kansallispuistossa. Kuva: Kungahuset.se

http://www.kungahuset.se/royalcourt/media/imagegallery/usingimagesoftheroyalcourtsweden.4.70e7de59130bc8da54e800024470.html

Joulukuusen valitsemista! Kuva: Kungahuset.se

Tanskan kuningashuoneen instagramissa (detdanskekongehus) on julkaistu joulukalenteria, jossa on ollut mielenkiintoisia kuvia vuosien takaa kuningatar Margareetan yksityisarkistoista. Ensimmäisessä kuvassa noin 8kk ikäinen pikku-Margareeta on äitinsä kruununprinsessa Ingridin (myöh. kuningatar Ingrid) sylissä. Ingrid oli alunperin Ruotsin prinsessa ja kuningas Kaarle Kustaan täti. Ruotsin ja Tanskan nykyiset hallitsijat ovat siis serkuksia!
Toinen tähän valitsemani kuva on myös vanhempaa materiaalia ja hyvä osoitus Euroopan kuningashuoneiden sukulaissuhteista. Kuva on Britannian kuningatar Alexandran joulutervehdys isälleen Tanskan kuningas Christian IX:lle vuodelta 1905. Alexandra oli siis alunperin Tanskan prinsessa. Christian IX on sekä kuningatar Elizabethille että kuningatar Margareetalle isoisän isoisä, joten kuningatarkaksikko on siis pikkupikkuserkkuja! 🙂 Näistä sukulaisuussuhteista täytyy tehdä oma postaus myöhemmin, niissä nimittäin riittää perattavaa.
Brittikuninkaalliset viettävät joulua perinteisesti maaseudulla Sandringhamissa. Keskiviikkona kuitenkin kuningattaren ja prinssi Philipin matka peruttiin lyhyellä varoitusajalla ja palatsi ilmoitti myöhemmin syyksi molempia vaivaavan flunssan. Brittilehdistössä arvuutellaan kiivaasti pariskunnan todellista terveydentilaa, että onko kuningatar vakavamminkin sairas. Arvioiden mukaan he kuitenkin ehtivät vielä jouluksi Sandringhamiin. Ja jos eivät pääse, Buckinghamin palatsi on joka tapauksessa joulutunnelmissa, kuten alla olevasta kuvasta näkee! Aiemmin tällä viikolla kuningatar emännöi jouluateriaa, jonne oli kutsuttu sankoin joukoin Windsorin klaania: serkkuja, sisarustenlapsia, lapsenlapsia ja pikkuserkkuja riittää joka lähtöön. Sandringhamiin kokoontuu varsinaisiksi juhlapyhiksi yleensä vain lähisuku.

It's beginning to look a lot like Christmas at Buckingham Palace… 🎄

A post shared by The Royal Family (@theroyalfamily) on

Keskimmäisessä kuvassa näkyy, miten herttuatar Camilla on saanut apua joulukuusenkoristeluun Helen and Douglas Housen sekä Roald Dahlin lastensäätiön lapsilta. Kyseessä on jo kahdeksas vuosi, joten tätä voi kutsua jo perinteeksi. Alimmassa kuvassa on kuningattaren 90-vuotisjuhlavuoden päättymisen kunniaksi julkaistu potretti monarkista ja hänen perillisestään, Walesin prinssi Charlesista. Melkoisen tuima kuningatar!
Monacossa puolestaan ruhtinaspari ja heidän kaksosensa olivat jakamassa joululahjoja lapsille palatsissa. Keskimmäisessä kuvassa ovat myös kaksosten serkut, prinsessa Stépahien lapset Louis Ducruet ja Camille Gottlieb. Vaikea sanoa, millaiset välit sukulaisilla on keskenään Monacon pienissä piireissä, mutta mukavaa, että myös tittelittömiä sukulaisia näkyy tapahtumissa välillä. Pahat kielet ovat sanoneet, että ruhtinaan sisaret Caroline ja Stéphanie eivät alkuun ainakaan yrittäneet helpottaa tulokas-Charlenen elämää Monacossa, mutta mistäpä me tietäisimme totuuden.
Embed from Getty Images
Embed from Getty Images
Embed from Getty Images
Belgian kuningasperhe osallistui eilen keskiviikkona joulukonserttiin. Takana kuningatar Mathilde ja kuningas Philippe, edessä vasemmalta oikealle lapset prinsessa Elisabeth, prinssi Emmanuel, prinsessa Eleonore ja prinssi Gabriel.
Embed from Getty Images