Kuninkaalliset tittelit, osa II: kruununperilliset

Postaussarjan toisessa osassa perehdymme kruununperijöiden arvonimiin Euroopan hoveissa. Kurkkaa ensimmäinen postaus hallitsijoiden titteleistä täältä!
Arvonimissä on paljon vaihtelua, mutta kaikille yhteinen käytäntö on kuitenkin kruununperijän tittelin erottuminen jotenkin muista prinsseistä ja prinsessoista. Tapoja tehdä tämä ero on sitten useita. Tähän alkuun voi vielä kollektiivisesti todeta, että kaikkien kruununperijöiden puhuttelutyyli on hänen kuninkaallinen korkeutensa, Monacoa ja Liechtensteinia lukuun ottamatta. Postaus lähtee liikkeelle yksinkertaisimmista arvonimistä kohti moniosaisempia.
Suomalaisille tutuin kruununperillisen arvonimi on Pohjoismaiden kuningashuoneissa käytössä oleva kruununprinssi/prinsessa. Kaikki suomalaiset tuntevat kruununprinsessa Victorian, ja myös kruununprinssit Haakon ja Frederik Norjasta ja Tanskasta ovat varmasti tuttuja. Lisäksi Ruotsissa kaikille kuninkaallisille jaetaan syntyessä oma herttuakunta, ja Tanskassa kaikilla kuningatar Margareetan jälkeläisillä on Monpezatin kreivin arvonimi, mutta nämä tittelit eivät liity kruununperijän asemaan. Yleisesti pohjoismainen kruununprinssi-nimitys on epäilemättä vaikuttanut siihen, että suomalaisessa lehdistössä usein virheellisesti nimitetään kaikkia kruununperillisiä kruununprinsseiksi, mutta useassa kuningashuoneessa on käytössä ihan oma tittelinsä.
Embed from Getty Images
Pohjoismaiden kruununperijät puolisoineen

Uutiskatsaus – pieniä paloja viime viikoilta

Kuninkaallisten kanssa on todella haastavaa pysyä kärryillä ihan kaikesta, seurattavia kun on useampi hovi, minkä lisäksi koko aikaansa ei voi viettää somea selaillen. Tästä johtuen kaikki tieto, joka netissä liikkuu, ei päädy blogiin asti postauksiksi. Timanttisalonki ei ole luonteeltaan uutisblogi, eli tarkoitus ei ole missään vaiheessa ollutkaan kirjoittaa tänne päivittäin kuninkaallisten jokaisesta hengenvedosta ja aktiviteetista, mutta halusin nyt koostaa tällaisen hieman sekalaisemman postauksen yksittäisistä jutuista, jotka ovat jääneet mieleen viime viikoilta. Koko kevät tulee menemään aika pitkälti varmasti näiden suurien tapahtumien kanssa, mutta välillä on kiva kiinnittää huomiota pienempiin yksityiskohtiin.
Aloitetaan tuoreimmasta ja surullisimmasta uutisesta eli Tanskan prinssi Henrikistä. Blogin facebook-sivuilla kirjoitinkin eilen, että hovi tiedotti 83-vuotiaan prinssin terveydentilan huonontuneen vakavasti. Henrik joutui sairaalahoitoon tammikuun lopulla Egyptissä, mistä hänet kuljetettiin Tanskaan hoidettavaksi. Prinssin keuhkoista löydettiin hyvälaatuinen kasvain, mutta hän jäi hoitoon keuhkoinfektion takia, ja on nyt ollut kaksi viikkoa sairaalassa. Perjantaina tuli sitten tieto, että tilanne on huononunut ja että kruununprinssi Frederik lentäisi välittömästi talviolympialaisista takaisin kotiin. Perjantain aikana kuningasperhe kävi prinssin luona eri kokoonpanoilla, ja lauantaina koko kuninkaallinen perhe kokoontui yhdessä sairaalaan: kuningatar Margareeta, kruununprinssipari ja  prinssi Joachim ja prinsessa Marie sekä lapset. Lehtitietojen mukaan myös Henrikin sisar on tullut/tulossa Kööpenhaminaan.
Uutinen tuntuu todella surulliselta, ja jaan monen muun kanssa sellaisen epäuskon tunteen, että tästäkö nyt alkaa väistämätön hautajaiskausi. Kuninkaallisia menehtyy eri syihin eri ikäisinä siinä missä muitakin ihmisiä, mutta nyt elämme sellaista aikakautta, että lähivuosina tullaan näkemään melko varmasti useammat hautajaiset. Kuningatar Elisabet ja prinssi Philip, prinssi Henrik ja kuningatar Margareeta, kuningas Juan Carlos ja kuningatar Sofia, prinsessa Beatrix, kuningas Albert ja kuningatar Paola, kuningas Harald ja kuningatar Sonja ja suurherttua Henri ovat kaikki jo iäkkäitä. Kuninkaallisilla on korkea elintaso ja parhaat terveyspalvelut käytössä, joten monet elävätkin pitkään hyväkuntoisina, ja joskus tuntuu vaikealta ymmärtää, miten vanhoja he oikeasti jo alkavat olla. Itsellänikin on vähän vääristynyt kuva iästä, ja helposti ajattelee, että eihän 80-vuotias nyt niin vanha vielä ole. Kyllä se on, varsinkin kun katsoo ihan tavallisia ihmisiä, kuten omia sukulaisia. Oikeastihan on todella ihme, miten 80-vuotiaat kruunupäät jaksavat edelleen pitkiä illallisia, matkustamista, palavereja ja vieraiden vastaanottamista jatkuvalla syötöllä.  Joka tapauksessa, voimia Tanskan kuninkaalliselle perheelle. Palaan asiaan, kun hovilta tulee uutisia.
Embed from Getty Images
Prinssi Henrik ja kuningatar Margareeta viime huhtikuussa.
Loput uutisaiheet ovat vähän iloisempia. Tällä viikolla kruununprinsessa Victoria räväytti hauskalla mainosvideolla, joka on tehty kruununprinsessaparin Generation Pep -säätiölle. Generation Pep kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan enemmän, ja tämä kyseinen video liittyy säätiön Upp&hoppa, Sverige! -kampanjaan, joka kannustaa pitämään taukoja liiasta istumisesta. Videolla kruununprinsessa Victoria on työskentelemässä pöydän ääressä, kun hovin työntekijä käy muistuttamassa, että on tauon paikka. Bisnesvaatteisiin pukeutunut Victoria nousee ylös, ja lähtee hölkkäämään kuninkaanlinnan portaita ylös useamman kerroksen. En osaa päättää, onko vaikuttavinta se, miten pitkän pätkän hän näytti vaivatta hölkkäävän, vai se, että koko juoksu tapahtui korkokengissä. Pisteet kruununprinsessalle, arkiliikunta on tärkeää!

Kuninkaalliset taaperot

Kuninkaallisia vauvauutisia: Luxemburgin suurherttuaperheen prinssi Félix ja hänen puolisonsa prinsessa Claire ovat saaneet pojan maanantaina 28. marraskuuta. Lapsi on parin toinen ja pikkuveli 2-vuotiaalle prinsessa Amalialle. Kuvia tai nimeä ei ole julkaistu, mutta tiedotteen mukaan sekä äiti että vauva voivat hyvin! Poika on kruununperimyksessä neljäntenä setänsä perintösuurherttua Guillaumen, isänsä Félixin ja sisarensa Amalian jälkeen, mutta sijoitus laskenee tulevaisuudessa, kun perintösuurherttua ja hänen puolisonsa Stéphanie saavat lapsia. Prinssi Félix on suurherttua Henrin ja suurherttuatar Maria Teresan toinen poika.
Embed from Getty Images
Prinssi Félix, prinsessa Claire ja prinsessa Amalia
Lisäksi Britanniassa kuningattaren tyttärentytär Zara Tindall odottaa toista lastaan aviomiehensä Mike Tindallin kanssa! Parin esikoinen Mia Grace Tindall täyttää tammikuussa kolme. Zaralla itsellään ei ole kuninkaallisia titteleitä, eikä niitä ole odotettavissa hänen lapsilleenkaan. Tuleva vauva on prinsessa Annen neljäs lapsenlapsi sekä kuningatar Elizabethin ja prinssi Philipin kuudes lapsenlapsenlapsi.
Embed from Getty Images
Zara Tindall tyttärensä Mian kanssa
Sitten niihin taaperoihin! Tällä vuosikymmenellä on nähty monet kuninkaalliset häät, joita luonnollisesti seuraa jälkikasvun hankkiminen. Näissä piireissä edelleen sormukset useimmiten tulevat ennen lapsia, sillä vanhempien avioliitto takaa lapselle tiettyjä etuja, kuten paikan kruununperimyksessä. Tosin käytännöt vaihtelevat, esimerkiksi Monacossa avioliiton ulkopuoliset lapset ovat ihan tuttu juttu koko ruhtinassuvun parissa. Briteissä taas monarkki on samalla valtionkirkon päämies, joten aviottomia lapsia tuskin katsottaisiin hyvällä. Kuninkaallisilta odotetaan hyvää esimerkkiä ja melko nuhteetonta elämäntyyliä, joten on turvallisinta noudattaa perinteistä kaavaa. Norjan kruununprinsessa Mette-Marit oli aikoinaan todellinen kohuprinsessa, sillä hänellähän oli jo pieni poika Marius, kun hän tapasi kruununprinssi Haakonin. Avioerot ovat nykyään suurimmaksi osaksi ihan sallittuja hoveissa, joten uskoisin, että tulevaisuudessa uusioperheitä alkaa näkyä yhä enemmän kuninkaallisten joukossa.