Japanin prinsessa Makon tuleva avioliitto nostaa esiin keisariperheen tasa-arvokysymykset

Kansainvälisessä mediassa on tänään pyörinyt avioliittouutisia Japanin keisarillisesta perheestä! Keisari Akihiton 25-vuotias pojantytär prinsessa Mako on vakavissa avioliittoaikeissa niin ikään 25-vuotiaan Kei Komuron kanssa. Pari tapasi viisi vuotta sitten yliopistossa, ja nykyisin Komuro työskentelee lakifirmassa sekä suorittaa jatko-opintojaan. Japanin hovi on vahvistanut avioliittosuunnitelmat, mutta virallista kihlausilmoitusta vielä odotellaan. Keisarillisiin häihin liittyy tarkka protokolla, joten valmistelujen odotetaan vievän aikaa. Makon vanhemmat, prinssi Akishino ja prinsessa Kiko ovat antaneet hyväksyntänsä liitolle.
Avioliitto tulee olemaan prinsessalle merkittävä muutos, sillä Mako joutuu luopumaan prinsessan arvonimestään ja asemastaan keisariperheessä tulevan miehensä aatelittomuuden takia. Tämä kuulostaa melkoisen tylyltä menettelyltä meidän korviimme, mutta näin Japanissa toimitaan. Ennen Makoa saman kohtalon on kokenut moni muu keisarillisen suvun nainen, esimerkiksi Makon täti, keisari Akihiton tytär Sayako, entinen prinsessa Nori. Sayakon avioliiton aikoihin vuonna 2005 mediassa puhuttiin, miten prinsessa oli ottanut ajotunteja ja harjoitellut supermarketissa asioimista ja julkisen liikenteen käyttöä ennen häitä. Statuksesta luopuminen tarkoittaa, että hän ei voi esiintyä julkisissa tapahtumissa perheensä kanssa eikä osallistua kuninkaalliseen edustustyöhön. Tietysti voi miettiä, onko tittelistä luopuminen välttämättä paha asia, ja esimerkiksi Sayakon tulkittiin varovaisesti olleen jopa iloinen, kun elämä palatsin suojissa päättyi.
Embed from Getty Images

Prinsessa Mako