Alkuvuosi on ollut vaikea myös muissa hoveissa – isot skandaalit Luxemburgissa ja Belgiassa

Tammikuussa kuninkaallisia koskeva uutisointi pyöri niin vahvasti prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin ympärillä, että muiden kuninkaallisten kuulumiset jäivät väistämättä pimentoon. Uusi vuosikymmen on kuitenkin alkanut tahmeasti Britannian lisäksi myös muissa hoveissa. Pahimmat kriisit ovat Belgiassa ja Luxemburgissa, ja säästin nämä pisimmät tarinat postauksen loppuun. Käydään ensin lyhyesti läpi muiden kuningashuoneiden tapahtumat.

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Ari Behn saateltiin viimeiselle matkalle – traaginen kuolema on koskettanut norjalaisia

Norjan kuninkaallista perhettä kohtasi jouluna suuri suru, kun kirjailija-taiteilija Ari Behn eli prinsessa Märtha Louisen ex-mies teki itsemurhan vain 47-vuotiaana. Ex-pari meni naimisiin vuonna 2002 ja liitosta syntyi kolme tytärtä; nyt 16-vuotias Maud, 14-vuotias Leah sekä 11-vuotias Emma. Märtha ja Ari ilmoittivat eroavansa vuonna 2016. Heillä oli lasten yhteishuoltajuus, ja he pysyivät hyvissä väleissä loppuun asti. Ari oli läheinen myös muun kuninkaallisen perheen, erityisesti niin ikään taiteesta kiinnostuneen kuningatar Sonjan kanssa.

Ari Behn oli kansainvälisesti ensisijaisesti tunnettu Norjan prinsessan puolisona, mutta hän oli myös monipuolinen taiteilija ja värikäs kulttuuripersoona. Vuonna 1999 julkaistu esikoisteos (englanninkielinen nimi Sad as Hell) oli menestys, ja kirjallisen tuotannon lisäksi Ari muun muassa maalasi. Kuninkaallinen ”vävypoika helvetistä” ei useinkaan istunut perinteisen prinsessapuolison rooliin, mutta toisaalta olihan se vaimokin tässä tapauksessa vähintään yhtä eksentrinen. Ari ei ainakaan jättänyt norjalaisia kylmäksi, ja aiemmin avoimesti mielenterveys- ja päihdeongelmistaan kertoneen kirjailijan itsemurha on koskettanut koko maassa.

Ari Benh_hautajaiset1

Kuva: NRK

Lue loppuun

Norjan prinsessa Ingrid Alexandra konfirmoitiin juhlallisin menoin Oslossa

Ihanaa syksyä kaikille! Eilen täällä Göteborgissa oli vielä lämmin ja kaunis elokuun ilta, todella kesän viimeinen päivä, sillä tänään herättiin harmaaseen sateisuuteen, jota on luvassa yllin kyllin seuraaviksi päiviksi. Blogi on ollut kesällä taas hiljaisempi, kun hoveissakin on lomailtu ja mitään isompaa ei ole sattunut. Kesäkauden päätöksen (tai syyskauden avauksen) meille kuitenkin tarjosivat eilen norjalaiset, sillä Oslossa juhlittiin prinsessa Ingrid Alexandran konfirmaatiota!

Ingrid Alexandra_konfirmaatio_LisaÅserud_NBT scanpix

Prinsessa Ingrid Alexandra kansallispuvussaan. Kuva: Lise Åserud/NBT scanpix

Lue loppuun

Norjan prinsessa Märtha Louisen uusi parisuhde ja liiketoimet venyttävät kuninkaallisuuden rajoja

Norjan prinsessa Märtha Louise, 47, räjäytti kuukausi sitten aikamoisen uutispommin julkaisemalla henkilökohtaisella instagram-tilillään kuvan uudesta miesystävästään pitkän rakkaudentunnustuksen kera. Tämä postaus tulee nyt hiukan jälkijunassa, mutta aihe on niin mielenkiintoinen, etten halua jättää tätä väliin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö? 😀 Varoitan etukäteen, että tekstistä tuli taas aika pitkä!

Prinsessa Märtha Louise on julkinen rooli on hyvin marginaalinen, mutta hän on yhtä kaikki kuninkaallinen, ja tuoreimmat tempaukset ovat nostaneet tuttuja kysymyksiä kansalaisten huulille: missä menee raja, kun puhutaan kuninkaallisista ja liiketoiminnasta?

Prinsessan uusi miesystävä oli itsessään jo uutinen ihan ilman näitä muita seikkojakin. Märtha Louise seurustelee amerikkalaisen Shaman Durekin, 44, kanssa. Shamaani on oikealta nimeltään Durek Verrett, ja mies on kotoisin Yhdysvaltain länsirannikolta Kaliforniasta. Tällä hetkellä Lontoossa asuvan Shaman Durekin asiakaslistalta löytyy A-luokan Hollywood-julkkiksia, ja hän kiertää ympäri maailmaa mm. puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa. Nettisivuillaan häntä kuvaillaan ”henkiseksi oppaaksi” ja ”lahjakkaaksi parantajaksi”.

Lue loppuun

Kuninkaalliset kokoontuivat hyvästelemään Luxemburgin suurherttua Jeanin

Tiistaina 23. huhtikuuta kuolleen Luxemburgin entisen suurherttuan Jeanin hautajaiset pidettiin tänään lauantaina Luxemburgin Notre Dame -katedraalissa. Tilaisuus alkoi Suomen aikaa puoliltapäivin, ja paikalla oli odotetusti laaja edustus Euroopan kuninkaallisista suvuista. Kuluneen viikon aikana suurherttuan ruumis oli esillä kuninkaallisessa palatsissa, jossa kansalaiset saattoivat käydä osoittamassa kunnioitustaan arvostetulle hallitsijalle, joka oli myös toisen maailmansodan sotasankari ja mukana vapauttamassa maataan natsimiehityksestä. Luxemburgin hovi pitää kuuden viikon suruajan.

Kuninkaalliset vieraat alkoivat siirtyä kirkkoon jo hiukan yhdentoista jälkeen. Suurherttuan arkku lähti kahdeltatoista kohti katedraalia, ja kulkueessa oli mukana tietysti lähisuku, eli suurherttuan kaikki viisi lasta ja parikymmentä lastenlasta puolisoineen sekä lapsenlapsenlapsista vanhimmat. Etunenässä kulkivat nykyinen suurherttua Henri ja suurherttuatar Maria Teresa, Henrin sisarukset sekä perintösuurherttuapari Guillaume ja Stéphanie. Luxemburgin valtio oli luonnollisesti edustettuna, ja paikalla olivat mm. maan pääministeri Xavier Bettel sekä muuta korkean tason johtoa niin hallinnosta, armeijasta kuin poliisivoimistakin.

Embed from Getty Images

Lue loppuun