Tänään vappuaattona tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun Alankomaissa tapahtui vallanvaihdos ja Oranjen prinssi Willem-Alexanderista tuli kuningas. Kuningatar Beatrix hallitsi maata 33 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle 75-vuotiaana tehden tilaa pojalleen. Alankomaissa vallanvaihto tällä tavoin on jo perinne; myös Beatrixin äiti, kuningatar Juliana ja isoäiti, kuningatar Wilhelmina luopuivat aikoinaan kruunusta ja “jäivät eläkkeelle”. Todellisuudessahan nykyisin prinsessa Beatrixina tunnettu ex-kuningatar edustaa edelleen säännöllisesti, mutta Alankomaiden tapaa on pidetty monissa maissa oikein toimivana. Ikääntynyt hallitsija saa hyvällä omatunnolla hidastaa tahtia vanhetessaan, ja kruununperijän ei tarvitse odotella eläkeikään asti sitä varsinaista työtä, johon on valmistautunut koko elämänsä.
Hovi julkaisi viime viikolla merkkipäivän kunniaksi upeita kuvia kuningasperheestä eli kuningas Willem-Alexanderista, kuningatar Máximasta ja heidän kolmesta tyttärestään eli “A-tiimistä”. Oranjen prinsessa Catharina-Amalia, prinsessa Alexia ja prinsessa Ariane ovat kasvaneet huimasti niistä samanlaisiin keltaisiin mekkoihin puetuista pikkutytöistä, jotka näimme kruunajaisissa viisi vuotta sitten! Kauniit kuvat on ottanut Erwin Olaf aiemmin keväällä Amsterdamin kuninkaanlinnassa. Perheessä oli muuten juhlan aihetta jo viikonloppuna, sillä kuningas täytti 51 vuotta perjantaina 27. huhtikuuta. Koningsdag eli kuninkaan päivä vietetään Alankomaissa iloisissa karnevaalitunnelmissa. Se on yleinen vapaapäivä, jota juhlitaan ympäri maata. Kuningasperhe viettää sen joka vuosi eri kaupungissa, ja tänä vuonna perhe juhli Groningenissa.

