Kuninkaallista pukuloistoa Tukholmassa, osa 2

Jatkamme Tukholman viime viikonlopun asuloiston läpikäymistä! Edellisessä postauksessa tarkastelimme kuningasperheen ja kuninkaallisten vieraiden asuja juhlallisuuksien ensimmäisinä päivinä. Tästä postauksesta löytyy sitten itse pääpäivän eli perjantain (tiaroja luvassa!) sekä juhlallisuudet päättäneen lauantain lookit.

Pohjoismaiden valtionpäät ja kruununperijät puolisoineen perjantain juhlaillallisella. Kuva: Ingemar Lindevall / Kungl. Hovstaterna
Lue loppuun

Kuninkaallista pukuloistoa Tukholmassa, osa 1

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan valtakauden 50-vuotisjuhlallisuudet huipentuivat viime viikolla Tukholman monipäiväiseen juhlaviikonloppuun, joka tarjoili runsaasti kuninkaallista pukuloistoa. Ohjelmaa seurattiin niin tiiviisti suomalaisessa mediassa, että se on tuskin mennyt keneltäkään ohi, joten keskityn tässä postauksessa suosiolla asupuoleen.

Tapahtumia ja vieraita oli sen verran paljon, että jaan koosteen kahteen osaan. Käymme nyt läpi alkuviikon annin Drottningholmin illalliseen asti, ja seuraavassa osassa jatkamme sitten pääpäivän eli perjantain sekä juhlallisuudet päättäneen lauantain asuilla.

Tukholmassa nähtiin runsaasti kuninkaallista pukuloistoa kuningas Kaarle Kustaan monipäiväisissä juhlissa.
Viikonlopun isäntäpari Drottningholmissa torstai-iltana. Kuva: Clément Morin / Kungl- Hovstaterna
Lue loppuun

Kuningas Kaarle Kustaan juhlaviikonlopun ohjelma

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan valtakauden 50-vuotisjuhlat ovat alkaneet virallisesti tänään keskiviikkona, mutta meille yleisölle mielenkiintoisin osa sijoittuu torstaille, perjantaille ja lauantaille. Tässä postauksessa on kooste juhlaohjelmasta ja vieraslistasta sekä linkkejä SVT:n livelähetyksiin ja muutamiin kiinnostaviin artikkeleihin ja dokumentteihin.

Kuningas Kaarle XVI Kustaan virallinen juhlapotretti. Kuva: Thron Ullberg / Kungl. Hovstaterna
Lue loppuun

Kuningatar Josefinan jalokiviperintö Ruotsin kuningasperheessä

Edellisessä postauksessa puhuimme Ruotsin kuningatar Josefinan (1807-1876) mielenkiintoisesta elämästä. Nyt käymme läpi Josefinan kuninkaallisia jalokiviä ja niiden alkuperää – ensimmäisenä vuorossa on Ruotsin upea tiarakokoelma!

Ymmärtääksemme kuningatar Josefinan massiivista jalokiviperintöä meidän täytyy palata hänen lapsuudenperheeseensä eli Leuchtenbergeihin.

Kuningatar Josefinan jalokiviperintö kattaa mm. Ruotsin kuuluisat kameekorut.
Ruotsin kuuluisa kameetiara lukeutuu kuningatar Josefinan jalokiviperintöön. Kuva: Pelle T Nilsson /SPA
Lue loppuun

Kuningatar Josefina – Bernadotten suvun alkutaipaleen avainhahmo

Ruotsin kuningatar Josefina (1807-1876) oli Bernadotten suvun alkutaipaleen avainhahmoja, ja suositun esiäidin perintö näkyy kuningashuoneessa edelleen monin tavoin. Erityisesti jalokivien ystäville Josefina lienee tuttu nimi, sillä Ruotsin ja Norjan kuningasperheiden merkittävimmät tiarat ovat juurikin hänen perujaan.

Tämän kaksiosaisen postaussarjan aloitusosassa tutustumme nyt Josefinan elämään. Seuraavassa osassa käymme läpi hänen jalokiviperintöään.

Kuningatar Josefina vuonna 1856 Sofia Adlersparren maalaamana. Kuva: Wikimedia Commons
Lue loppuun