Prinsessa Alexandran kirkkohäät: erikoinen hääpuku oli Elie Saabin käsialaa!

Luxemburgin prinsessa Alexandran ja Nicolas Bagoryn häähumu jatkui lauantaina 29. huhtikuuta kirkollisella seremonialla ja isommalla hääjuhlalla Etelä-Ranskassa. Morsian oli jälleen säteilevä kuin aurinko, mutta Elie Saabin suunnittelema erikoinen hääpuku jakanee aika paljon mielipiteitä!

Siviilivihkiminenhän oli viikkoa aiemmin Luxemburgissa. Kirkollinen vihkiminen ja hääjuhla olivat virallisesti yksityisiä, eikä hovi esimerkiksi tiedottanut päivän kulusta juuri mitään päivämäärän ja paikkakunnan lisäksi. Odotettavissa oli kuitenkin jonkin verran kuvia tilaisuudesta, ja paikalta saatiin myös medioiden välityksellä hiukan livekuvaa. Yleisöäkin näytti olleen paikalla aika runsaasti.

Tässä postauksessa on taas valtava määrä kuvia! Postauksen kuvagalleriat saa klikattua isommiksi, ja Getty-galleriat puolestaan ovat selattavia.

Lue loppuun

Prinsessa Alexandra ja Nicolas Bagory vihittiin Luxemburgin kaupungintalolla

Prinsessa Alexandran ja Nicolas Bagoryn häiden ensimmäinen osio on taputeltu! Prinsessapari vihittiin eilen lauantaina siviilimenoin Luxemburgin kaupungintalolla. Marraskuussa kihlautuneella parilla on edessään vielä katolisen kaavan mukainen kirkollinen vihkiminen Etelä-Ranskassa ensi lauantaina 29. huhtikuuta. Lisätietoa häistä löytyy blogin hääsivulta (vielä ehtii käydä laittamassa arvauksen ensi viikon häätiarasta!)

Huom! Postauksen kuvagallerioiden kuvat saa klikattua auki isommiksi! Getty-galleriat puolestaan ovat selattavia.

Luxemburgin prinsessa Alexandra ja tämän sulhanen Nicolas Bagory saapumassa Luxemburgin kaupungintalolle vihkiseremoniaansa.
Prinsessa Alexandra ja Nicolas Bagory ovat nyt naimisissa!
Lue loppuun

Guillaume ja Stéphanie saivat toisen pojan – tässä on prinssi François!

Luxemburgin perintösuurherttua Guillaume ja perintösuurherttuatar Stéphanie saivat maanantaina 27. maaliskuuta toisen lapsensa! Poikavauva, prinssi François Henri Luis Marie Guillaume, syntyi aamupäivällä klo 10:04 paikallista aikaa.

Hovin mukaan vauva oli 53 cm pitkä ja painoi 3575 g. Perintösuurherttuatar synnytti Grand Duchess Charlotte Maternity Hospital -sairaalassa, jossa myös parin esikoinen prinssi Charles syntyi kolme vuotta sitten toukokuussa 2020.

Hovin mukaan sekä äiti että lapsi voivat hyvin, ja perheen kerrottiin odottavan innolla pääsevänsä esittelemään uuden perheenjäsenensä kansalle. Ylpeä isä antoi seuraavana päivänä lyhyen haastattelun, jossa hän kuvaili perheen tunnelmia, ja eilen keskiviikkona pari julkaisi ensimmäiset kuvat pienokaisesta.

Luxemburgin prinssi François on perintösuurherttuan toinen poika.
Prinssi François. Kuva: StudioByC / Céline Maia
Lue loppuun

Kuninkaallinen häätyyli siviilivihkimisessä

Luxemburgin prinsessa Alexandran häitä odotellessa on aika tutustua kuninkaalliseen siviilivihkimisen perinteeseen. Miksi joissain Euroopan monarkioissa on tapana pitää erillinen siviilivihkiminen? Millaista on kuninkaallinen häätyyli siviilivihkimisessä?

Luxemburgin perintösuurherttua Stéphanien kuninkaallinen häätyyli siviilivihkimisessä nojasi perinteisesti valkoiseen asuun.
Luxemburgin perintösuurherttuaparin siviilivihkiminen lokakuussa 2012. Kuva: Cour grand-ducale/Guy Wolff
Lue loppuun

Häätiara Luxemburgin prinsessa Alexandralle?

Viime viikolla arvailimme nimeä Luxemburgin kuninkaalliselle vauvalle, ja nyt on tullut toisen arvausleikin aika: häätiara huhtikuussa avioituvalle prinsessa Alexandralle! Prinsessahan on suurherttua Henrin ja suurherttuatar Maria Teresan ainoa tytär.

Suurherttuaperheellä on vaikuttava tiarakokoelma, josta löytyy jos jonkinlaista kimallusta. Arvailua vaikeuttaa se, että Alexandra on melko tuntematon kuninkaallinen, mutta jotain voimme kuitenkin spekuloida sukuperinteiden perusteella.

Me täällä Timanttisalongissa arvostamme tietysti prinsessahäitä, joten olen avannut Alexandralle oman hääsivun, joka löytyy päävalikon häät-otsikon alta. Sivulle on koottu tietoa häistä ja hääparista, ja päivitän sitä lisää kevään aikana, kun hovi julkaisee lisätietoja.

Olisiko Luxemburgin suurherttuaperheen art deco -tyylinen smaragditiara sopiva häätiara prinsessa Alexandralle?
Prinsessa Alexandra pääsi hiljattain kokeilemaan perheen smaragditiaraa ensimmäistä kertaa. Kuva: Maison du Grand-Duc
Lue loppuun