Kruunajaiset ovat monella tapaa erityinen ja ainutlaatuinen tilaisuus, erityisesti vaatetuksen osalta. Tiaroja emme menneiden aikojen tapaan tällä kertaa nähneet, mutta kruunajaisten pukuloistoa oli silti ilo katsella. Aloitamme puvuston läpikäymisen isännistä ja muutamista muista brittivieraista, ja jatkamme seuraavassa osassa ulkomaisilla kuninkaallisilla.
Vuosi sitten Edinburghin herttua prinssi Philip (1921-2021) haudattiin Windsorissa keskellä koronapandemiaa vain 30 vieraan läsnä ollessa. Hautajaisissa näkyi vahvasti prinssin oma kädenjälki, ja tilaisuutta pidettiin erittäin onnistuneena – juuri Philipin näköisenä.
Nyt koronarajoitusten hellitettyä oli aika pitää prinssille muistotilaisuus, johon hautajaisista poisjääneillä sukulaisilla ja ystävillä, muilla läheisillä, ulkomaisilla kuninkaallisilla, virallisen Britannian edustajilla sekä Philipin lukuisilla yhteistyötahoilla oli mahdollisuus tulla kunnioittamaan prinssiä ja tämän vuosikymmenien pituista uraa julkisessa palveluksessa.
Prinssi Philipin muistotilaisuus oli ensimmäinen isompi kuninkaallinen kokoontuminen sitten kevään 2019, jolloin Luxemburgissa surtiin suurherttua Jeanin kuolemaa.
Kuninkaallinen perhe prinssi Philipin muistotilaisuudessa. Kuva: The Royal Family
Viime lauantaina 23. lokakuuta tämän syksyn kuninkaallisten hääparien joukkoon saatiin taas yksi lisäys, kun Kreikan prinssi Philippos ja tämän puoliso Nina Flohr vihittiin kirkollisesti Ateenan katedraalissa. Paljon onnea hääparille! 🧡 Toivottavasti hääjutut jaksavat vielä kiinnostaa tämän postauksen verran!
Prinssi Philippos ja tämän tuore vaimo prinsessa Nina.
Prinsessa Beatrice ja Edoardo Mapelli Mozzi ovat saaneet tyttären! ♥ Parin ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi Chelsean ja Westminsterin sairaalassa Lontoossa lauantaina 18. syyskuuta klo 23:42 paikallista aikaa. Vauva painoi 6 lbs 2 oz eli 2778 grammaa. Hovin kertoo äidin ja vauvan voivan hyvin. Paljon onnea koko perheelle!
Prinsessa Beatrice ja Edoardo Mapelli Mozzi. Kuva: Luc Castel/Getty Images
Arvokkaat, elegantit, liikuttavat, juuri sopivat, persoonalliset. Muun muassa tällaisilla sanoilla Edinburghin herttuan prinssi Philipin eilisiä hautajaisia on kuvailtu. Kuninkaallinen perhe ei ole sama ilman pitkäaikaisista perheenpäätään, mutta ainakin prinssi Philip saatettiin arvokkaasti viimeiselle matkalleen.
Nyt täytyy antaa isot kehut hoville ja kuninkaalliselle perheelle sekä tietysti Philipille itselleen, joka oli hyvin vahvasti mukana hautajaistensa suunnittelussa. Ylipäätänsä koko kulunut viikko on hoidettu hovin puolelta minusta todella onnistuneesti.
Iso kiitos myös eilisille kommentoijille, oli hauskaa saada juttuseuraa kotikatsomoon! Edelliseen postaukseen on muutenkin tullut paljon kommentteja, joista voi lueskella muiden fiiliksiä hautajaisista. Tämä mun kooste tulee nyt hiukan jälkijunassa ja kiireessä tehtynä, sillä valitettavasti olin töissä lauantai-illan ja sunnuntaiaamun.
Hautajaissaattue seuraa, kun Philipin arkkua kannetaan Pyhän Yrjön kappeliin. Kuva: UK Press Pool/Samir HusseinWireImage