Kuninkaallista pukuloistoa Tukholmassa, osa 2

Jatkamme Tukholman viime viikonlopun asuloiston läpikäymistä! Edellisessä postauksessa tarkastelimme kuningasperheen ja kuninkaallisten vieraiden asuja juhlallisuuksien ensimmäisinä päivinä. Tästä postauksesta löytyy sitten itse pääpäivän eli perjantain (tiaroja luvassa!) sekä juhlallisuudet päättäneen lauantain lookit.

Pohjoismaiden valtionpäät ja kruununperijät puolisoineen perjantain juhlaillallisella. Kuva: Ingemar Lindevall / Kungl. Hovstaterna
Lue loppuun

Kuninkaallista pukuloistoa Tukholmassa, osa 1

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan valtakauden 50-vuotisjuhlallisuudet huipentuivat viime viikolla Tukholman monipäiväiseen juhlaviikonloppuun, joka tarjoili runsaasti kuninkaallista pukuloistoa. Ohjelmaa seurattiin niin tiiviisti suomalaisessa mediassa, että se on tuskin mennyt keneltäkään ohi, joten keskityn tässä postauksessa suosiolla asupuoleen.

Tapahtumia ja vieraita oli sen verran paljon, että jaan koosteen kahteen osaan. Käymme nyt läpi alkuviikon annin Drottningholmin illalliseen asti, ja seuraavassa osassa jatkamme sitten pääpäivän eli perjantain sekä juhlallisuudet päättäneen lauantain asuilla.

Tukholmassa nähtiin runsaasti kuninkaallista pukuloistoa kuningas Kaarle Kustaan monipäiväisissä juhlissa.
Viikonlopun isäntäpari Drottningholmissa torstai-iltana. Kuva: Clément Morin / Kungl- Hovstaterna
Lue loppuun

Prinsessa Madeleinen ristiäisasut

Postaussarja Ruotsin kuningasperheen naisten ristiäisasuista päättyy prinsessa Madeleineen! Aiemmissa osissa olemme käsitelleet jo kuningatar Silvian, kruununprinsessa Victorian sekä prinsessa Sofian.

Prinsessa Madeleine on perheensä tyyliniekka. Kuvailisin Madeleinea trenditietoisemmaksi kuin äitinsä, ja jonkin verran siskoaan ja kälyään tyylivarmemmaksi pukeutujaksi. Prinsessan päällä nähdään usein kansainvälisten huippumerkkien luomuksia, ja hänen asunsa epäonnistuvat harvoin. Tässä päätösosassa muistelemme, millaisia tyylinäytteitä Madeleine on meille tarjoillut viimeisen noin 10 vuoden aikana kuningasperheen lukuisissa kastejuhlissa.

Prinsessa Madeleine kuopuksensa kastejuhlassa vuonna 2018. Kuva: Michael Campanella/Getty Images
Lue loppuun

Prinssi Julianin kastejuhla

Ruotsin prinssi Julianin kastejuhla pidettiin lauantaina 14.8. Drottningholmissa. Paikalla oli koko kuningasperhe lapsineen, eli vipinää riitti kahdeksanhenkisen serkkukatraan kanssa! 😀

Tilaisuus tuntui nyt jotenkin erityisen merkittävältä, vaikka sitä ei suorana voinutkaan tällä kertaa katsoa. Koronaviruksen vuoksi mitään tällaisia kokoontumisia tai isompia juhlia ei ole ollut, ja samalla tämä oli myös ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun näimme koko Ruotsin kuningasperheen edustamassa yhdessä!

Prinssi Julian kastettiin Drottningholmin linnankirkossa. Kuva: Jonas Ekströmer/TT
Lue loppuun

Prinsessa Madeleinen suosio pohjalukemissa

Prinsessa Madeleinen suosio tai pikemminkin sen puute oli Ruotsissa viime viikon kuninkaallinen puheenaihe. Svensk Damtidningin teettämä vuosittainen kyselytutkimus paljasti nimittäin, että ruotsalaisten luottamus prinsessa Madeleineen on olematon, pyöreät 0 %. Tulos vahvistaa iltapäivälehti Aftonbladetin huhtikuussa teettämän kyselyn tulosta, jossa Madeleineen luotti vain 1 % vastaajista.

Tulokset ovat kiinnostavaa luettavaa, mutta tilanne ei ehkä kuitenkaan ole ihan niin dramaattinen kuin monissa lehdissä otsikoitiin. On silti syytä miettiä, mitä tällainen luku tarkoittaa monarkialle ja Madeleinelle itselleen.

Prinsessa viettää tänään muuten 39-vuotispäiväänsä, joten paljon onnea Madeleinelle! (Ja pahoittelut hänelle vähän ikävästä postausaiheesta syntymäpäivänä! 😀 )

Hovi julkaisi uuden kuvan syntymäpäivän kunniaksi! Kuva: Kungahuset.se
Lue loppuun