Kuka omistaa kuninkaalliset tiarat?

Kuka omistaa kuninkaalliset tiarat, ja missä tilanteissa tiaroja yleensä hankitaan ja saadaan? Korujen omistussuhteet vaihtelevat paljon yhden ja samankin kokoelman sisällä, ja tässä artikkelissa käyn läpi yleisimmät vaihtoehdot. Puhumme myös tiarojen liikkuvuudesta mm. lahjojen ja perinnön muodossa.

Tiarojen omistajuus

Kuninkaalliset kokoelmat sisältävät korujen lisäksi usein myös esimerkiksi muuta irtaimistoa, taidetta ja kiinteistöjä. En ole ekspertti tässä aihepiirissä, ja jälleen kerran joka maalla on omat käytäntönsä ja lakinsa, joten kirjoitan nyt melko yleisellä tasolla.

Iso osa kuninkaallisesta omaisuudesta on yleensä jossain määrin sidottu hallitsijan rooliin ja valtioon. Monesti kruunulla on hallitsijalta hallitsijalle periytyvää omaisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Britanniassa Buckinghamin palatsi ja Windsorin linna ovat hallitsijan omistamia, niin ne eivät ole tämän yksityisomaisuutta, vaan monarkin asemaan sidottuja. Kuningatar Elisabet ei siis voi myydä Buckinghamia ja Windsoria tai teettää niihin mitä tahansa muutoksia tuosta noin vain.

Hallitsijan rooliin sidottu kruunun omaisuus siirtyy vallanvaihdon yhteydessä eteenpäin sellaisenaan. Kun Elisabetista aika jättää, niin tämä omaisuus siirtyy kokonaisuudessaan prinssi Charlesilla, eikä sitä jaeta myös  prinsessa Annen, prinssi Andrew’n ja prinssi Edwardin kesken. Monissa kuningashuoneissa ainakin osa jalokivistä on tällaista hallitsijalta  (tai hallitsijan puolisolta) seuraavalle siirtyvää omaisuutta. Esimerkiksi sekä Espanjassa että Belgiassa on tällaiset kuningattarelta seuraavalle periytyvät tiarat, jotka ovat samalla kokoelmien merkittävimmät tiarat.

Belgia_tiara

Belgian Nine Provinces Tiara on aina maan senhetkisen kuningattaren käytössä. Kuva: Belgian kuningashuone

Joistain maista löytyy kruununjalokivet, jotka omistaa yleensä valtio. Kruununjalokiviin kuuluu tavallisten tiarojen sijaan lähinnä seremoniallisia symboleita, kuten kruunu, valtikka, valtakunnanomena ja muuta historiallista irtaimistoa. Niitä käytetään yleensä kruunajaisissa (jos sellaisia nykyisin enää järjestetään), mutta myös esimerkiksi parlamentin avajaisissa ja kuninkaallisissa perhejuhlissa.

Tanskan kruununjalokiviin kuuluu poikkeuksellisesti tiara ja muutamia muita koruja, jotka ovat edelleen aktiivisessa käytössä. Kuningatar Margareetalla on hallitsijana yksinoikeus näihin jalokiviin, mutta ne ovat valtion omaisuutta, eikä niitä voi viedä Tanskan ulkopuolelle. Nämä korut ovat näytteillä Kööpenhaminassa Rosenborgin linnassa, josta ne tarvittaessa haetaan kuningattarelle. Tanskan lisäksi ainakin Britanniassa ja Ruotsissa kruununjalokivet ovat pysyvästi näytteillä yleisölle.

20180316_120238

Tanskan kruununjalokiviin kuuluva smaragdisetti on edelleen aktiivisessa käytössä. Kuva: Timanttisalonki

Kruunun omaisuuden voi sanoma olevan samalla koko valtion ja kansan henkistä perintöä. Edellä mainituilla omistajajärjestelyillä pyritään pitämään kokoelmat koossa. Sama idea on myös perhesäätiöillä, joita löytyy ainakin Alankomaista ja Ruotsista. Säätiössä olevat korut ovat, kuten arvata saattaa, säätiön omistuksessa. Ne eivät siis ole kenenkään yksityistä omaisuutta, vaikka uskoisin hallitsijan saavan viimeisen sanan vaikkapa tiettyjen tiarojen käytöstä. Säätiö on kätevä ratkaisu, sillä perinnön jakautumisesta ei tarvitse huolehtia samalla lailla, mutta kaikilla perheenjäsenillä on silti käyttöoikeus koruihin.

Kuninkaallisia seuraavat tietävät, että sekä Ruotsin että Alankomaiden kuningasperheissä tiaroja vaihdellaan aika rennosti. Osittain toki siksi, että molemmissa perheissä tiaroja yksinkertaisesti on niin paljon, mutta yleisen käsityksen mukaan säätiöomistuksella on myös paljon vaikutusta. Kynnys jakaa ja vuorotella muiden kanssa on matalampi, kun kenelläkään ei ole ”ylivaltaa” koruista.

Toki säätiöidyissäkin tiaroissa on sellaisia, jotka ovat esimerkiksi varattu vain kuningatarten käyttöön. Mutta ero on suuri, jos verrataan Britanniaan, missä kuningatar Elisabet jakaa pohjattomasta kokoelmastaan kaikille perheen naisille pari tiaraa elinikäiseen lainaan. Alankomaissa ja Ruotsissa kuningattaret ja prinsessat, ydinhenkilöt ja kauemmat sukulaiset, käyttävät samoja tiaroja ristiin rastiin.

Monesta suvusta on ajan myötä hävinnyt tiaroja, kun omaisuutta on jaettu perintönä useammalle lapselle, ja osa koruista on sen myötä jättänyt suvun ”päälinjan”. Säätiöinnillä suojataan erityisesti ne kokoelman tärkeimmät tiarat. Säätiö tuo pelivaraa; voisin hyvin kuvitella, että tulevaisuudessa kun prinssi Carl Philipin ja prinsessa Madeleinen lapset puolisoineen tarvitsevat tiaraa silloin tällöin, niin he voivat sellaiset lainata perhesäätiön kokoelmista, samalla tavalla kuin kuningas Kaarle Kustaan sisaret nyt.

Tiara Ruotsi

Monet Ruotsin kuninkaalliset tiarat ovat perhesäätiön hallinnassa. Kuva: SVT

Sitten on vielä yksityiset tiarat. Nämä tiarat eivät historiastaan ja arvostaan huolimatta kuulu mihinkään säädeltyyn ja vahdittuun kokoelmaan, vaan niiden kohtalo on luonnollisesti omistajan käsissä. Tiarojen historiaan tutustuessa huomaa nopeasti, että hyvin monet niistä ovat matkanneet olemassaolonsa aikana pitkin poikin Eurooppaa lahjoina tai perintönä. Tiaroja on hävinnyt kuningashuoneiden päälinjasta kauempiin sukuhaaroihin, mutta tiaroja on myös myyty tai esimerkiksi purettu jonkun uuden korun materiaaliksi.

Lainatiarat ovat erityistapauksia. En tarkoita perheen sisäisiä lainoja, vaan sellaisia ulkopuolisia lainoja, joita Tanskan prinsessat Mary ja Marie ovat hankkineet. Molemmilla on käytössään lainatiarat (Mariella kaksikin), jotka ovat valmistajiensa omaisuutta, mutta prinsessoilla on niiden lainaamiseen yksinoikeus. Lainajärjestely on molempia osapuolia hyödyttävä ratkaisu saada hieman pelivaraa omaan jalokivikokoelmaan.

Yleisesti on vielä sanottava, että tiarojen omistussuhteet vaihtelevat paljon. Joissain maissa suurin osa koruista on yksityisiä, kun taas joissain maissa iso osa on säätiön tai hallitsijan omaisuutta. Tarkkoja tietoja on vaikea saada, sillä hovit eivät useinkaan kommentoi varsinkaan yksityisomaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tiaroille tehdään muutoksia, ja niitä myös katoaa ja putkahtaa esiin vuosikymmeniä myöhemmin, mikä vaikeuttaa lehdistön ja harrastelijoiden ”kirjanpitoa” aiheesta.

Missä yhteyksissä tiaroja annetaan ja hankitaan?

Yksinkertaisesti ilmaistuna tiarat liikkuvat useimmiten lahjoina tai perintöinä, mutta toisinaan kuninkaalliset myös ostavat tai teettävät niitä itse itselleen. Joskus kokoelmasta esimerkiksi ”puuttuu” vaikkapa rubiinitiara, ja jossain vaiheessa joku sen sinne hankkii. Paljon on kiinni myös henkilökohtaisesta mausta ja tärkeysjärjestyksestä; toiset kartuttavat ja uudistavat holvin sisältöä huomattavasti, kun taas toiset hädin tuskin käyttävät tiaroja tai isoja koruja.

Pohjoismaissa on ollut tapana antaa prinsessalle 18-vuotislahjaksi oma tiara, ja kimaltavan paketin ovat aikanaan saaneet mm. Norjan Märtha Louise sekä Ruotsin Victoria ja Madeleine.

Espanjan ex-kuningatar Sofialla ja kuningatar Elisabetilla on useita yksityisomisteisia tiaroja. Molemmat kuningattaret saivat aikoinaan häälahjaksi valtavan määrän timanttisia lahjoja, ja Elisabet on saanut kaikenlaisia lahjoja ympäri maailmaa myös muina merkkipäivinään. Espanjassa kuningatar Letizialla ei itse asiassa montaa omaa tiaraa olekaan, sillä suurin osa perhekokoelmasta on Sofian yksityisesti omistamia.

Tavistaustaiset kuninkaalliset morsiamet saavat usein häälahjaksi tiaran, joko lainana tai lahjana. Lahjatiarat tulevat monesti perhekokoelman ulkopuolelta. Luulen, että avioerojen yleistyttyä kuningasperheissä on tultu varovaisiksi, ja morsiamelle ei haluta antaa ikivanhaa perintötiaraa eron varalta. Tanskassahan prinssi Joachimin ensimmäinen vaimo kreivitär Alexandra sai häälahjaksi kuningattaren isoäidiltä peräisin olevan tiaran. Lahja mikä lahja, ja tiara on nykyisin Alexandran.

Margareetan uskotaan viisastuneen kokemuksesta, sillä Marylle ostettiin häälahjaksi uusi tiara, ja Marien tiara on laina. Historiallisen kokoelman säilymistä on pakko ajatella, vaikka appivanhemmilla ei olisikaan mitään miniää vastaan.

H.K.H Prinsessan Sofia Foto Anna-Lena Ahlström Kungahuset.se

Prinsessa Sofian häälahjatiara tehtiin lehtitietojen mukaan kuningatar Silvian aiemmin lahjaksi saamasta kaulakorusta. Silvia ei ollut koskaan käyttänyt korua julkisesti, joten tiaraa luultiin ensin kokonaan uudeksi ostokseksi. Kuva: Anna-Lena Ahlström/Kungahuset.se

Lahjatiaroja on annettu häiden ja syntymäpäivien lisäksi myös hääpäivien, lasten syntymien ja valtakauden merkkipylväiden johdosta. Toisinaan myös aatelisto tai kansa on voinut muistaa kuninkaallisia säihkyvillä lahjoilla. Tästä moderni esimerkki on Belgian kuningatar Mathilde, joka sai maan aatelistolta häälahjaksi tiaran mennessään naimisiin kruununprinssi Philippen kanssa vuonna 1999. Britannian prinsessa Anne puolestaan sai 70-luvulla tiaran eräältä laivayhtiöltä, jonka laivan hän kastoi.

Sitten tulevat ne perinnöt. Hallitsijaperheissä moni asia pyörii sen kruununperillisen ympärillä, mutta vanhemmat ovat luonnollisesti halunneet jättää henkilökohtaista omaisuuttaan myös nuoremmille lapsilleen. Kuninkaalliset ovat ihmisiä kuten me muutkin, ja monesta tuntuisi varmasti ikävältä, jos kaikki äidin tai mummon korut menisivät sille vanhemmalle sisarukselle, joka muutenkin perii kruunun ja kaiken siihen liittyvän omaisuuden.

Toisinaan tiarat häviävät suvun päälinjasta pysyvästi, mutta joskus ne myös löytävät tiensä takaisin hallitsijalle. Kauempana kruunusta olevat ja suhteellisen tavallista elämää viettävät sukulaiset eivät yksinkertaisesti tarvitse tiaroja. Voisin kuvitella, että tiarojen kaltaisesta omaisuudesta tulevat perintöverot painavat paljon vaakakupissa, varsinkin jos tiaralle ei oikeasti ole mitään käyttöä.

Embed from Getty Images

Kuningatar Elisabetin siskon prinsessa Margaretin kuoltua hänen lapsensa joutuivat myymään osan äitinsä koruista (mm. yllä olevan ikonisen Poltimore-tiaran) kattaakseen verot. Margaret mitä ilmeisemmin kuitenkin myös palautti jokusen korun siskolleen joko testamentissaan tai ennen kuolemaansa. Norjassa taas kuningas Harald ja hänen kaksi siskoaan jakoivat aikoinaan äitinsä korut keskenään, mutta prinsessa Astrid pitää koruja ”lainana”, ja hän on ilmaissut aikeensa jättää ne testamentissaan takaisin perheen päälinjaan.

Monet entiset hallitsijasuvut ovat joutuneet myymään paljonkin omaisuuttaan, kun maailmansodat ja vallankumoukset ovat vieneet maan, kodin, aseman ja toimeentulon. Britannian kuningatar Mary osti aikoinaan joitakin koruja maanpakoon joutuneilta Romanoveilta. Luxemburgissa suurherttuaperheellä tuskin on rahahuolia, mutta syystä tai toisesta he aikoivat myydä joitakin suurherttuatar Josephine-Charlotten koruja tämän kuoleman jälkeen. Asiasta nousi julkinen metakka, ja myyntiaikeet peruuntuivat – onneksi, sanon minä!

Monissa maissa kokoelmaa on myös muokattu vuosikymmenien saatossa, eli koruja on purettu ja muokattu, toisinaan aika reippaastikin. Kuningatar Elisabetin uudemmat tiarat, jotka kuningatar on itse lisännyt kokoelmaansa, ovat hyviä esimerkkejä. Ruotsissa prinsessa Sofian tiara taas oli lehtitietojen mukaan alun perin kaulakoru, kuten tuolla ylempänä kuvatekstissä luki. Kokoelmat ovat siis pienessä liikkeessä jatkuvasti; joskus tiaroja häviää, joskus kokoelmaa täydennetään uusilla hankinnoilla ja joskus olemassaolevia muokataan monikäyttöisemmiksi tai kokonaan uusiksi koruiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s