Kuningas Haraldin hautajaiset: arvokkaat ja tunteikkaat hyvästit

Elokuun lopussa kuollut Norjan kuningas Harald V laskettiin eilen keskiviikkona 9. syyskuuta haudan lepoon. Saattamassa oli lähipiirin ja virallisen Norjan lisäksi runsaasti ulkomaisia kuninkaallisia sukulaisia ja ystäviä. Kuningas Haraldin hautajaiset myös täyttivät Oslon kadut kansalaisista, jotka olivat saapuneet seuraamaan historiallista päivää, jättämään hyvästit Haraldille ja osoittamaan tukea uudelle kuninkaalle Haakonille.

Tässä tulee nyt perinteinen koostepostaus hautajaispäivästä. Kuvamateriaalia oli valitettavasti heikosti saatavilla monista vieraista, mutta ainakin tutuimmat pääsivät kuviin.

Embed from Getty Images

Lue loppuun →

Muistokirjoitus: kuningas Harald jää historiaan poikkeuksellisen hyvänä tyyppinä

Perjantaina kuollut Norjan kuningas Harald jätti läheistensä ja norjalaisten sydämiin valtavan aukon. Rakastettua hallitsijaa on kuvailtu kuluneina päivinä lukuisissa artikkeleissa ja somepostauksissa muun muassa koko kansan isoisäksi, kansanomaiseksi, lämpimäksi ja huumorintajuiseksi sekä yhteisöllisyyden ja suvaitsevaisuuden rakentajaksi.

Harald vaikuttaa olleen poikkeuksellisen hyvä tyyppi. Sellainen olo minulle tulee luettuani ihmisten ajatuksia hänestä, ja se sopii täysin siihen, millainen kuva minulla hänestä oli jo entuudestaan.

Tässä muistokirjoituksessa käymme läpi kuningas Haraldin elämää ja henkistä perintöä. Tulipa taas pitkä postaus, mutta sen on Harald ansainnut!

Norjan kuningas Harald kuvattuna puku päällä virallisessa potretissa vuonna 2016.
Kuningas Harald vuonna 2016. Kuva: Jørgen Gomnæs / Det kongelige hoff
Lue loppuun →

Norjan hovi ennennäkemättömässä kriisissä – onko Mette-Marit aiheellisen kritiikin vai noitajahdin kohteena?

Viikon kuninkaallinen puheenaihe on tietenkin Norjan hovi ennennäkemättömän syvässä kriisissä, jota olemme puineet jo jonkin verran blogin Facebookissa. Tapahtumat ovat edenneet nopeasti, mutta tässä kohtaa on minusta hyvä hetki tarkastella kokonaiskuvaa laajemman postauksen muodossa.

Kruununprinsessa Mette-Marit kuvattuna vuonna 2024 virallisessa muotokuvassa.
Kuva: Dusan Reljin / Det kongelige hoff
Lue loppuun →

Norjan prinsessa Märtha Louisen hääpuku

Kävimme pari päivää sitten läpi vuoden kohuhäitä, ja nyt katsomme erikseen vielä hääseurueen asuja. Prinsessa Märtha Louisen hääpuku yllätti, ihmetytti, ihastutti, jopa pöyristytti – riippuu keneltä kysytään.

Elokuun lopussa Norjan Geirangerissa avioituneen pariskunnan häälookia oli minusta vaikea arvailla etukäteen. Valittu linja osoittautuikin yllättävän perinteiseksi. Itse pidin tästä hääpuvusta huomattavasti enemmän kuin Märtha Louisen ensimmäisestä vuodelta 2002.

Embed from Getty Images
Prinsessa Märtha Louise ja Durek Verrett hääpäivänään

Lue loppuun →

Prinsessa Märtha Louisen häät: kaupallinen sirkus, josta kuningasperhe maksaa kalliin hinnan

Norjan prinsessa Märtha Louisen ja Durek Verrettin häistä on nyt muutama viikko, ja pöly kohuhäiden ympärillä on hiljalleen laskeutunut. Otsikko kertookin näkemykseni tiivistetyn version: Märtha Louisen häät olivat kaupallinen sirkus, ja kuningasperhe maksaa siitä kallista hintaa vielä pitkään.

Tämä postaus on yleiskatsaus häihin, mutta käyn hääseurueen hääpäivän asut läpi erikseen, jottei tämä veny liian pitkäksi.

Hääpari, heidän lähipiirinsä, hääseurueensa ja kuninkaalliset vieraat. Kuva: Maja Moan
Lue loppuun →