Tiarojen säihkettä kuningas Kaarle Kustaan 80-vuotisjuhlissa

Ruotsi ja ulkomaiset arvovieraat kokoontuivat vappuaattona juhlistamaan kuningas Kaarle Kustaan 80-vuotispäivää keväiseen Tukholmaan. Merkkipäivän päättänyt juhlaillallinen kuninkaanlinnassa tarjoili meille aimo annoksen iltapukujen ja tiarojen säihkettä!

Viime vuosina hovien gaalatilaisuuksissa on usein loistanut esiinmarssiaan tekevä nuoriso. Tällä kertaa juhlissa korostui kuitenkin kuninkaallisten piirien vanhempi väki, mikä johtunee osittain juhlakalun iästä ja henkilökohtaisista suhteista eri hoveihin. Voisi jopa sanoa, että jonkinlaiseksi teemaksi muodostui Euroopan grand old lady -sarjan daamien pukuloisto!

Ulkomaisten kuninkaallisten joukko sisälsi sekä nykyisten että entisten hallitsijasukujen edustajia, ja muutamia kiinnostavia tiaroja näimme myös kuningas Kaarle Kustaan sukulaisilla.

Kuninkaallinen ryhmäkuva vuosimallia 2026! Kuva: Linda Brorström / Kungl. Hovstaterna

Ruotsin kuningasperhe isännöi iltaa

Illan isäntäperhe edusti täyden vahvuuden kokoonpanolla, eli kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian vanavedessä seurasivat kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel sekä prinsessa Estelle, prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia, prinsessa Madeleine ja Chris O’Neill sekä prinsessa Christina ja Tord Magnuson.

Kuningas Kaarle Kustaan juhlalook. Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Kuningas Kaarle Kustaa esiintyi monista suurjuhlallisuuksista tuttuun tyyliinsä univormussa, joka oli kuorrutettu kunniamerkeillä. Hän kantoi käädyissä Serafiimiritarikunnan ja Vasan ritarikunnan merkkejä, ja kaulassa riippui Miekkaritarikunnan merkki. Käätyjen alta pilkisti myös rivi mitaleita. Pohjantähden ritarikunnan merkki tuntui puuttuvan, tai ainakaan en erota sitä kuvista – kunniamerkit eivät tosin ole kovinta osaamistani.

Kuningatar Silvia. Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Illan emäntä kuningatar Silvia erottui muun vierasjoukon väriskaalasta luottomerkkinsä Georg et Arendin kirkkaanpunaisessa iltapuvussa. Silvia on mielestäni suosinut samantyylisiä pukuja eri väreissä viime vuosina. Mallista tuli hiukan mieleen kuningattaren hääpuku 50 vuoden takaa.

Puolison 80-vuotispäivä oli sellainen erityistilaisuus, johon Brasilian keisarihuoneeseen linkittyvä Braganza-tiara sopi erinomaisesti! Kokotimanttisen korulookin täydensivät saman korusetin kaula-, rinta- ja korvakorut. Myös ranteissa näkyi timantteja ja kultakoruja.

Kruununprinsessaperhe. Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Isäntäperheestä suosikikseni nousi kruununprinsessa Victoria, joka näytti upealta yksiolkaimisessa tummansinisessä iltapuvussaan! Puvun on suunnitellut Christer Lindarw, jonka pukuja Victorialla on nähty useaan otteeseen viime vuosina. Lindarw on myös drag queen -taiteilija, joka on tullut tunnetuksi kuningatar Silvian imitoijana.

Victorialla oli kaunis Connaught-tiara, joka tunnetaan kuningasperheessä edesmenneen prinsessa Sibyllan tiarana, sekä Leuchtenbergin safiirisetin rintakoru ja korvikset. Rannekoru puolestaan on Victorian isoäidin isoäidin Waldeckin ja Pyrmontin prinsessa Helenen häälahjoja, kun tämä avioitui brittihoviin kuningatar Viktorian pojan Albanyn herttua prinssi Leopoldin kanssa vuonna 1882.

Prinsessa Estelle. Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Prinsessa Estelle on tulevana kuningattarena päässyt jo muutamiin gaalatilaisuuksiin mukaan. Tällä kertaa 14-vuotias prinsessa edusti äitinsä tavoin Lindarwin suunnittelemassa vaaleanliilassa iltapuvussa. Kunniamerkkejä, tiaraa ja suurempia koruja Estelle alkaa kantaa vasta täysi-ikäisenä, mutta nuorelle prinsessalle sopi mainiosti korvakorut, joissa oli timanttien ympäröimät vaaleanpunaiset tai liilat kivet.

Prinsessa Sofia. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & SVT livelähetys

Myös prinsessa Sofia pääsi minun kirjoissani illan tyylikkäimpien joukkoon! Lilli Jahilon viininpunaisen iltapuvun juju oli hennon vaaleanpunaiseksi liukuvärjääntyvä helma. Sofialla nähtiin joitain vuosia sitten Nobel-yhteydessä samanlainen puku oranssina. Se ei jäänyt mieleeni erityisenä suosikkina, mutta tämä viininpunainen versio miellytti silmääni enemmän.

Sofia esitteli häätiarastaan jälleen uuden version! Tällä kertaa tiaraan oli vaihdettu ametisteja, jotka sointuivat kauniisti puvun värimaailmaan ja toimivat erinomaisesti suvun ametistisetin korvisten ja rinta- ja rannekorun kanssa. Kokonaisuus oli tosi kaunis ja sen kruunasivat tyylikäs kampaus ja meikki. Tätä lisää, Sofia!

Prinsessa Madeleine. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & SVT livelähetys

Prinsessa Madeleine sen sijaan oli minusta pieni pettymys. Jenny Packhamin kristalleilla ja paljeteilla koristeltu hopeinen puku tuntui toistolta – juurihan Nobeleissa Maddella nähtiin hopeinen kimallepuku. Madeleinen häätiara sopii kauniisti hänelle, mutta en oikein jaksa innostua siitä. Oli kuitenkin mukavaa nähdä kuningasperheen upean topaasisetin korvikset ja rintakoru! Ranteessa kimalteli timanttikoru, joka tulee niin ikään sukukokoelmasta, ja kunnianauhaa piteli selkäpuolella vielä toinen timanttinen rintakoru.

Kokonaisuus oli sinänsä perustyylikäs, ja pidin varsinkin kampauksesta ja korvakoruista, mutta puku ei säväyttänyt tällä kertaa.

Prinsessa Christina. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & SVT livelähetys

Prinsessa Christina edusti valkoisen, mustan ja harmaan sävyillä kuvioidussa iltapuvussa sekä suvun isommassa nappitiarassa. Christina yhdisti tiaraan timanttikaulakorun, timanttisen rintankorun sekä joko helmi- tai timanttikorvakorut (kuvista erottuu huonosti). Hänellä oli myös kultainen medaljonki, joka on veljeltään Kaarle Kustaalta saatu kunniamerkki.

Ruotsin kuningasperheen naiset alaikäistä Estelleä lukuun ottamatta kantoivat Serafiimiritarikunnan kunniamerkkiä sekä kuninkaan perhekunniamerkkiä.

Norjan ja Tanskan hovit

Lähimmistä naapurimaista paikalla olivat Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja sekä kruununprinssi Haakon ja Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary, kuningatar Margareeta sekä prinsessa Benedikte.

Kuningatar Sonja. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & SVT livelähetys

Norjan kuningatar Sonja yhdisti limenvihreään luottoiltapukuunsa suvun smaragdisetin, joka kulkeutui aikoinaan Norjaan Ruotsin kuningasperheeltä. Sonja kantoi Serafiimiritarikunnan kunniamerkkiä sekä kuningas Haraldin perhekunniamerkkiä.

Kuningatar Mary. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & Kongehuset

Tanskan kuningatar Mary edusti vaaleanliilassa, kukkakuvioidussa Birgit Hallsteinin iltapuvussa sekä uudessa tiarassa! Timanttinen rannekoru oli Ruotsin kuningatar Oskar I:n häälahja miniälleen eli tulevalle kuningatar Lovisalle (Louise) vuonna 1850. Lovisan korut peri hänen tyttärensä Tanskan kuningatar Louise. Kuningatar Margareeta on käyttänyt rannekorua toisinaan choker-kaulakoruna, mutta nyt Mary on teettänyt sille tiararungon!

Lähikuvaa Maryn koruista. Kuvat: Timanttisalonki

Mary täydensi kokotimanttisen korulookinsa Tanskan kuningasperheen säätiöityihin koruihin kuuluvilla korvakoruilla ja rintakorulla (yllä olevan kuvan oikea alareuna). Rintakoru on alkujaan Ruotsin kuningatar Josefinan kokoelmista. Mary kantoi Serafiimiritarikunnan kunniamerkkiä ja kuningas Frederikin perhekunniamerkkiä.

Kuningatar Margareeta. Kuvat: Kongehuset, Linda Brorström / Kungl. Hovstaterna & Timanttisalonki

Kuningatar Margareeta yhdisti violettiin iltapukuunsa timantteja ja helmiä. Myös Margareetan koruista välittyi Ruotsin ja Tanskan historialliset kytkökset. Kokotimanttinen Baden Palmette -tiara kuului alkujaan perheiden yhteiselle esiäidille Badenin suurherttuatar Luiselle. Tiara kulkeutui Pohjolaan Luisen tyttären Ruotsin kuningatar Viktorian kautta, ja Viktoria puolestaan jätti sen pojantyttärelleen Tanskan kuningatar Ingridille.

Margareeta yhdisti tiaraan viisirivisen helminauhan, helmikorvakorut sekä helmirintakorun. Ex-hallitsijan puvun yläosa notkui kunniamerkkejä: hän kantoi Ruotsin Serafiimiritarikunnan kunniamerkkiä, Tanskan Elefanttiritarikunnan tähteä, Tanskan Dannebrogin ritarikunnan merkkiä rinnassa sekä poikansa perhekunniamerkkiä. Margareeta on käyttänyt koko elämänsä ajan isänsä perhekunniamerkkiä, koska naispuoliset hallitsijat eivät kanna omaa kuvaansa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Margareeta on suvun aiemmista tavoista poiketen saanut poikansa uuden perhekunniamerkin.

Prinsessa Benedikte. Kuvat: Kongehuset & SVT livelähetys

Tanskan prinsessa Benedikte paritti sinivihreän iltapukunsa kanssa edesmenneen puolisonsa Sayn-Wittgenstein-Berleburgin prinssi Richardin sukutiaran. Lookin täydensivät riippuvat helmikorvakorut, timanttinen kaulakoru sekä suuri kukkarintakoru, joka on irrotettava osa Benedikten 18-vuotislahjaksi saamaa kukkatiaraa. Prinsessa kantoi Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan kunniamerkkiä, Tanskan Dannebrogin rintamerkkiä sekä isänsä perhekunniamerkkiä.

Muut ulkomaiset hovit

Pohjoismaiden ulkopuolisia nykyisiä hallitsijaperheitä edustivat Belgian kuningas Philippe ja kuningatar Mathilde, Luxemburgin suurherttua Guillaume ja suurherttuatar Stéphanie sekä suurherttua Henri, Alankomaiden prinsessa Beatrix, Espanjan kuningatar Sofía, Liechtensteinin perintöruhtinatar Sophie ja hänen poikansa prinssi Wenzel sekä Thaimaan kuningas Maha Vajiralongkorn ja kuningatar Suthida.

Kuningatar Mathilde. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & Kongehuset

Belgian kuningatar Mathilde hehkui oranssissa Armani Privén iltapuvussa ja timanteissa. Odotin ennakkoon Mathilden valitsevan tähän tilaisuuteen komean Nine Provinces -tiaran, joka olisi kytkeytynyt Belgian ruotsalaissyntyiseen kuningatar Astridiin. Kokoelman suurin tiara jäi kuitenkin kotiin tällä kertaa, ja Mathildella nähtiin laakeriseppeletiara, jonka hän sai häälahjaksi belgialaisaatelistolta. Lookin viimeistelivät timanttikaulakoru ja korvikset, jotka ovat modernia tekoa. Mathilde kantoi Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan kunniamerkkiä.

Suurherttuatar Stéphanie. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & SVT livelähetys

Luxemburgin suurherttuatar Stéphanie edusti vaaleansinisessä Natanin iltapuvussa, joka sointui suurherttuaperheen akvamariinikoruihin. Stéphaniella oli setin pieni pantamainen tiara, korvakorut sekä rannerengas. Hänellä ei ole vielä ruotsalaista kunniamerkkiä, joten hän kantoi kotimaista Nassaun suvun Kultaisen leijonan ritarikunnan merkkiä.

Prinsessa Beatrix. Kuvat: Linda Brorström / Kungl. Hovstaterna & SVT livelähetys

Alankomaiden ex-hallitsija prinsessa Beatrix edusti kullanhohtoisessa kaksiosaisessa iltalookissa, johon hän yhdisti timanttipantatiaran, simppelin timanttikaulakorun ja korvakorut. Beatrix kantoi Serafiimiritarikunnan kunniamerkkiä käädyssä.

Embed from Getty Images

Espanjan kuningatar Sofía oli tyylikäs Alejandro de Miguelin vaaleansinisessä iltapuvussa, jossa oli hopeisia kimalleraitoja lantiolla ja hihoissa. Puvun kanssa näimme timanteista ja helmistä koostuvan simpukkatiaran, joka on vuodelta 1867. Se on kulkenut kuningasperheessä koko historiansa ajan, ja Sofían hallussa se on ollut vuodesta 1962, jolloin hän sai sen häälahjaksi puolisonsa kuningas Juan Carlosin isoäidiltä kuningatar Viktoria Eugenialta.

Sofía yhdisti simpukkatiaraan keltaisia jalokiviä sisältävät korvakorut ja kaulakorun. Kuningatar kantoi Serafiimiritarikunnan kunniamerkkiä sekä espanjalaisen Kultaisen taljan rintamerkkiä.

Perintöruhtinatar Sophie. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & SVT livelähetys

Liechtensteinin perintöruhtinatar Sophie edusti tummansinisessä iltapuvussa. Ruhtinasperheen hapsutiaraa ihailimme viime kesänä Sophien tyttären prinsessa Marie Carolinen häiden yhteydessä. Sophien korvakoruissa oli siniset jalokivet, mahdollisesti safiirit. Hän kantoi ruhtinaskunnan Ansioritarikunnan kunniamerkkiä.

Yleensä Sophie saapuu kuninkaallisiin kekkereihin puolisonsa perintöruhtinas Aloisin kanssa, mutta nyt seurana oli heidän poikansa ja maan kruununperijä prinssi Joseph Wenzel. Prinssi täyttää tässä kuussa 31 vuotta, mutta häntä nähdään julkisuudessa harvoin. Olisiko tämä jopa ensimmäinen kerta, kun hän on mukana muiden hallitsijaperheiden suurpippaloissa? Harmi vain, että muuta nuorisoa ei kauheasti ollut nyt paikalla.

Kuningatar Suthida. Kuvat: Linda Brorström / Kungl. Hovstaterna & Thai Royal Office

Euroopan ulkopuolisista monarkioista paikalla oli tällä kertaa vain Thaimaan kuningas Maha Vajiralongkorn ja kuningatar Suthida. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näimme kuningattaren julkisuudessa tiarassa! Kimalteleva hopeanhohtoinen iltapuku sai seuraukseen kuningasperheen hapsutiaran, joka on peräisin 1920-luvulta. Edesmenneellä kuningatar Sirikitillä tiara nähtiin usealla eri tavalla aseteltuna sekä myös kaulakoruna.

Suthidalla oli myös timanttikorvakorut, näyttävä rintakoru sekä rannekoruja. Hän kantoi Thaimaan Chakri-dynastian kunniamerkkiä. Kuningatar saapui illalliselle presidenttimme Alexander Stubbin käsipuolessa, ja tv-lähetyksen perusteella he näyttivät tulleen oikein hyvin juttuun.

Ex-kuninkaalliset

Ruotsin kuningasperheellä on suku- ja ystävyyssiteitä myös moniin entisiin hallitsijasukuihin, joiden edustajat ovat tuttuja kasvoja kuningasperheen juhlatilaisuuksissa.

Vierasjoukkoon lukeutuivat Romanian kruunun hoitaja Margareta ja prinssi Radu, Baijerin herttua Franz (joka on Liechtensteinin Sophien setä) ja hänen kumppaninsa tohtori Thomas Greinwald, Baijerin prinssi Leopold ja prinsessa Ursula, Saksi-Coburg-Gothan prinssi Hubertus ja prinsessa Kelly, Serbian kruununprinssi Alexander ja kruununprinsessa Katherine sekä Serbian perintöprinssi Philip ja prinsessa Danica.

Romanian Margareta. Kuvat: SVT livelähetys

Romanian kruunun hoitaja Margareta edusti keväisen keltaisessa iltapuvussa. Margaretalla nähdään yleensä tämä kreikkalaista avainkuviota kuvaava timanttitiara, joka kuului alkujaan Venäjän suuriruhtinatar Victoria Fjodorovnalle (syntyjään brittiläinen prinsessa Victoria Melita). Korvakorut, kaulakoru ja ranskanliljarintakoru täydensivät kokotimanttisen korulookin. Kunniamerkki on romanialaisen Carol I:n ritarikunnan.

Prinsessa Ursula. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & SVT livelähetys

Baijerin prinsessa Ursulalla oli tummansininen iltapuku, kierrekuvioinen timanttitiara, timanttikorvakorut ja -rannekoru sekä helmikaulanauha. Tiaran alkuperä ei löydy julkista tietoa, mutta se muistuttaa ulkonäöltään kovasti edesmenneen Walesin prinsessa Dianan tunnetuksi tekemää Spencer-tiaraa. Ehkäpä saman tekijän tai samalta aikakaudelta?

Prinsessa Kelly. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & SVT livelähetys

Saksi-Coburg-Gothan prinssi Hubertus kantaa nykyisin suvun päämiehen titteliä, sillä hänen isänsä prinssi Andreas, joka oli kuningas Kaarle Kustaan serkku ja hyvä ystävä, kuoli viime vuonna. Hubertuksen vaimo prinsessa Kelly edusti sinisessä iltapuvussa ja turkoosikoruissa. Korusetti kuului aikoinaan Hubertuksen isoisän äidille herttuatar Viktoria Adelheidille. Se katosi välissä pitkäksi aikaa julkisuudesta, mutta viimeisen noin 15 vuoden aikana se on nähty Kellyllä useita kertoja. Prinsessa kantoi Saksilais-ernstiläisen suvun ritarikunnan kunniamerkkiä.

Serbian kruununprinssipari. Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Serbian kruununprinsessa Katherine edusti vaaleansinisessä iltapuvussa. Tiaraa hänellä ei ollut, eikä ex-hallitsijaperheellä ehkä ole enää hallussaan yhtään perintötiaroja. Katherine kantoi serbialaista Pyhän Savan ritarikunnan kunniamerkkiä.

Prinsessa Danica. Kuvat: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna & SVT livelähetys

Katherinen miniällä prinsessa Danicalla, joka on kruununprinssi Alexanderin pojan prinssi Philipin vaimo, nähtiin moderni serbialaisen Bojčic & Co:n suunnittelema tiara. Tiara näyttää minusta modernilta tulkinnalta laakeriseppelekuviosta. Se on tehty hopeasta, mutta en löytänyt vahvistettua tietoa, onko siinä pieniä helmiä vai jotain jalokiviä. Danicalla oli myös smaragdikorvakorut sekä sama kunniamerkki kuin kruununprinsessa Katherinella.

Kuningas Kaarle Kustaan sukulaiset

Kuningas Kaarle Kustaan neljästä sisaresta on prinsessa Christinan lisäksi elossa vielä 91-vuotias prinsessa Margaretha, joka asuu Englannissa. Hän on ollut jo pitkään hyvin harvinainen näky Ruotsissa. Keskimmäisistä siskoista prinsessa Birgitta kuoli joulukuussa 2024 ja prinsessa Désirée tämän vuoden tammikuussa. Kuninkaanlinnan illallisella nähtiin kuitenkin joitain kuninkaan sisarenpoikia ja -tyttäriä sekä muutamia muita Bernadotte-sukulaisia.

Hélène Silfverschiöld. Kuva: SVT livelähetys

Prinsessa Désiréen tytär Hélène Silfverschiöld kantoi äidilleen kuulunutta pienehköä timanttitiaraa. Désirée sai tiaran ilmeisesti häälahjaksi isoisänsä Kustaa Vi Aadolfin toiselta vaimolta kuningatar Louiselta, jonka puolestaan arvellaan saaneen tiaran alkujaan niin ikään häälahjaksi avioituessaan tulevan kuninkaan kanssa vuonna 1923.

Hohenzollernin prinsessa Désirée. Kuva: SVT livelähetys

Myös prinsessa Birgitan tytär Hohenzollernin prinsessa Désirée valitsi illalliselle edesmenneen äitinsä koruja. Birgitan pieni helmitiara on ruotsalaisen C.F. Carlmanin valmistama ja se oli häälahja prinsessan isoisältä Kustaa VI Aadolfilta. Monirivisen helminauhan näyttävä safiirielementti puolestaan on prinsessa Sibyllan peruja.

Madeleine Kogevinas. Kuva: SVT livelähetys

Kuningasperheen sukulainen Madeleine Kogevinas on syntyjään Bernadotte-kreivitär. Hän on isänsä prinssi Carl Bernadotten kautta Norjan kuningas Haraldin, Belgian ex-kuningas Albertin sekä Luxemburgin edesmenneen suurherttuatar Joséphine-Charlotten serkku. Madeleine edusti vaaleansinisessä iltapuvussa sekä helmikoruissa. Helmiä ja timantteja sisältävä Von Rosen -tiara on ilmeisesti hänen äitinsä kreivitär Elsa von Rosenin suvusta.

Kreivitär Jill Bernadotte. Kuva: SVT livelähetys

Kreivitär Jill Bernadotte af Wisborg oli pukeutunut harmaaseen iltapukuun. Timanttitiara, joka ei erotu kovin hyvin kreivittären hiusten takaa, on hänen puolisonsa kreivi Bertil Bernadotte af Wisborgin amerikkalaisen äidinäidin peruja. Kreivitär Jillin korvissa näkyi helmikorvakorut. Rintapielessä oli mitaleita, joiden arvelen olevan muistomitaleita Ruotsin kuningasperheen aiemmilta isoilta juhlavuosilta.

Bonuksena loppuun vielä tietenkin tyylikäs presidenttiparimme Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb! Presidentti sai tosiaan vieruskavereikseen Thaimaan ja Norjan kuningattaret. Suzannen bongasin saapumassa illalliselle Islannin presidentin puolison Björn Skúlasonin kanssa, mutta meni ohi, että kuka istui hänen toisella puolellaan.

Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Suzannella oli nudenvärinen iltapuku ja kultaisia koruja. Musta kunnianauha on Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan uudempi versio, joka on itse asiassa paluu ritarikunnan historiaan. Vuosina 1975-2022 nauha oli sininen keltaisilla reunoilla, mutta sitten se muutettiin takaisin alkuperäiseen mustaan. Sinikeltaista mallia näkyi useilla kuninkaallisilla vierailla. Lisäksi Suzanne kantoi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan tähteä.

Presidenttinä Stubb on kotimaisten ritarikuntiemme suurmestari, ja hän kantoi käädyssä Valkoisen ruusun ritarikunnan merkkiä. Hän kantoi myös Ruotsin Serafiimiritarikunnan merkkiä ja tähteä.

Yleisesti voin vielä loppuun todeta, että brittihovin edustajien puuttuminen juhlista ei yllätä yhtään – Windsorit eivät ainakaan nykyään ole kauhean innokkaita seurustelemaan Euroopan kuninkaallisten kanssa. Minusta se on lyhytnäköistä ja snobimaista toimintaa heiltä, mutta ei mennä siihen enempää nyt. 😀

Sen sijaan Monacon, Kreikan, Japanin ja Jordanian kuninkaallisten puuttuminen ihmetytti. Yleensä nämä maat ovat Ruotsin kanssa ahkerasti puolin ja toisin juhlavieraina. Näiden kohdalla on tosin helpompi uskoa, että kyse on ollut esteestä.

Sitten tärkein kysymys: kuka oli illan kuningatar? Itselleni jäi ehkä parhaiten mieleen kruununprinsessa Victoria ja prinsessa Sofia, mutta myös Espanjan kuningatar Sofía, Baijerin prinsessa Ursula, Romanian Margareta ja Luxemburgin suurherttuatar Stéphanie ja Belgian kuningatar Mathilde olivat mielestäni hyvin tyylikkäitä!

Asu- ja korutiedot: The Court Jeweller, UFO No More, The Royal Watcher & Trond Norén Isaksen

10 kommenttia artikkeliin ”Tiarojen säihkettä kuningas Kaarle Kustaan 80-vuotisjuhlissa

  1. Tyylikkäitä pukuja, mutta en löytänyt ketään selvästi erottuvaa joukosta. Oli myös hienoa nähdä vanhempaa väkeä paikalla eli ovat vielä sen verran hyväkuntoisia, että jaksavat tulla paikan päälle.
    Jaan pettymyksesi Madeleinen suhteen, ei mitään vikaa, mutta… Ja mielestäni upeat korut eivät pääse oikeuksiinsa, jos pukukin kimaltaa jo valmiiksi.
    Pitääköhän Mary pienemmistä tiaroista, sen verran monta ”uutta” on viime aikoina ilmaantunut? Hienoa, että hän teetättää runkoja tai mitä ikinä ne tarvitsevatkaan! 🙂
    Näkikö joku muu paremmin, mutta minusta rouva Innes-Stubbin toisella puolella oli prinssi Daniel? En kuitenkaan löytänyt kuvia, kun yritin uudestaan etsiä.
    Minun ensimmäinen ajatus oli brittien puuttumisesta, että muiden kuningashuoneiden pitäisi vastata samalla mitalla ja olla menemättä heidän juhliinsa, mutta eihän niin voi kai tehdä. Minä en ilmeisesti ole vieläkään tottunut heidän tapaansa olla osallistumatta ja olin tyrmistynyt, että ei voi olla totta. Charles ja Camilla taisivat olla Yhdysvalloissa, mutta olisihan sieltä nyt voineet jotkut muut osallistua…

    • Maryn tiarakokeiluihin voi olla monta syytä. Varmaan oma maku, käytännöllisyys ja kiinnostus historiaan. Mä tykkään tästä, että keksitään vanhanaikaisille koruille uutta käyttöä. Hienoa nähdä korujen elävän ja niiden historian jatkuvan! Olen miettinyt myös, että valmistautuukohan perhe vähän myös siihen, kun tyttäret ja myöhemmin miniät tarvitsevat tiaroja. Kruununjalokivien ja säätiön korut ovat perinteisesti olleet aina istuvan kuningattaren käytössä. Kun Mary nyt on tätä kautta saanut pari uutta pienempää tiaraa, niin hänen häätiaransa ja ehkä jopa se huutokaupasta ostettu edvardiaaninen tiara ovat joustavammin jälkikasvulle lainattavissa. Mutta tämä omaa spekulaatiotani.

      Charles ja Camilla tosiaan olivat Yhdysvalloissa. Walesin prinssiparin ilmestyminen Tukholmaan olisi ollut ihme, mutta kumma, ettei sitten edes Edwardia ja Sophieta tai vaikka Gloucesterin herttuaparia lähetetty edustamaan. Jossain somessa näin hiukan pisteliään kommentin, että brittikuninkaalliset tuntuvat seurustelevan mieluummin Lähi-idän kuninkaallisten kanssa kuin eurooppalaisten kollegojensa. Pisti kyllä hieman ajattelemaan. Brittihovi on toki edelleen tavallaan omaa kokoluokkaansa, mutta kuvittelisin silti, että Walesien lapset hyötyisivät suuresti siitä, että perhe seurustelisi enemmän muiden kuninkaallisten kanssa.

  2. Hienot juhlat ja niitä saimme katsoa tuntitolkulla.
    Ihailin näitä vanhoja, että jaksavat ja tulevat kaukaakin paikalle.
    ”Vanhat” kuningattaret ovat niin iättömiä, samoin tietysti monet miehet, esim. Norjan Harald.

    Silvian puvut, etenkin punainen iltapuku, olivat upeat, pidin myös Victorian sinisestä iltapuvusta.
    Monilla oli loistavia värejä, juuri niitä, mitä kuvissasikin näytit.
    Stephanien puku olisi voinut olla inan värikkäämpi ja ehkä hitusen tilavampi vyötäröltä.
    Suzanne Innes-Stubbin puvussa oli kerrassaan hieno leikkaus, se oli upea, mutta väri jotenkin söi pukua, se oli pliisu,

    Olen aina ihmetellyt sitä, että kun esim. Norjan kuninkaalliset ovat juuriltaan brittejä, samoin Ruotsin suoraan kuningatar Victoriasta sukua, niin oikeastaan missään tilaisuudessa ei ainuttakaan prinssiä, herttuaa tai muuta ylhäisöä ole. Joko ovat päättäneet, etteivät ikinä osallistu sukujuhliin tai sitten katsovat olevansa niin muiden yläpuolella, ettei heidän sovi näyttäytyä yhdessä.

    Odotan jo 50v. hääpäiväjuhlia, kai niistäkin jotain kuvausta annetaan.

    • Kuningatar Elisabetilla tosiaan oli sellainen linja, että hän osallistui hyvin harvoin ulkomaisten kuninkaallisten juhliin. Voin tavallaan ymmärtää, koska hän on ollut varmasti niin kysytty vieras muutenkin joka paikkaan, että jotain rajoja on vedettävä. Mutta juurikin Charles, Anne, Edinburghit ja aikanaan muistaakseni Margaretkin tai Philip yksin ovat edustaneet Windsoreita. Williamin ja Catherinen vähäinen näkyminen ulkomaisten kuninkaallisten juhlissa on minusta aika ihmeellistä. Voisi sanoa, että perinteisesti lämpimien suhteiden ylläpitäminen kuningasperheiden välillä olisi nimenomaan myös heidän työtään. Ja vaikka kuinka olisi ”tylsä” tapahtuma edessä, niin edustaminen on heidän työtänsä.

  3. Ruotsissa osataan kyllä juhlia tyylillä! Oli myös kiva nähdä Ruotsin lapsikatrasta mukana juhlahumussa ja hienoa että Estelle oli päässyt jo mukaan iltajuhlaankin ja hienosti sujui.

    Silvia oli kyllä upea ja kantoi tuon jättimäisen tiaran tyylillä. Muista ehkä eniten jäi mieleen Victoria ja Belgian Mathilde, sekä Maryn uusi tiara oli onnistunut, puku ei ehkä ihan parasta. Harmi kun Maxima ei ollut paikalla, brittien poissaoloon on jo jotenkin tottunut, ikävä kyllä…

    • Estelle oli kyllä vakuuttava! Hienosti näytti selviävän kansainvälisen vierasjoukon kanssa ja maan pääministerin rouvan vieruskaverina. Näin jonkun pätkän jossa Estelle niiasi muistaakseni Thaimaan kuningasparille.

      Maximaa kaipasin minäkin! Beatrix kuitenki oli ymmärrettävästi luonnollinen valinta ja toki entisenä hallitsijana myös arvokas vieras. Beatrixia ja Espanjan Sophieta ei taideta kovin usein nykyään nähdä tiaratilaisuuksissa. Molemmat lähestyvät 90v rajapyykkiä.

      Maryn uusia tiara oli kiinnostava, mutta puvusta en minäkään välittänyt.

  4. Vau mitä jalokivien loistoa! Omasta mielestäni upeimpia tällä kertaa olivat Suthida, Victoria, kuningatar Sofia ja Silvia. Myös Romanian Margarita näytti ehkä paremmalta kuin ikinä, vaikken hänen tiarastaan kovasti välitä. Maryn uusi tiarainnovaatio sen sijaan on loistava ja sopi hyvin hänen valitsemiensa muiden korujen kanssa! Maryn puku ei minusta kuitenkaan ollut tarpeeksi arvokas, hänellä on yleensä paljon tyylikkäämpiä iltapukuja.

    Kaikki Ruotsin hovin naiset näyttivät upeilta, ja suloista että Estellekin pääsi jo juhliin mukaan. Norjan Sonja tykkää käyttää limetinvihreää smaragdiensa kanssa, mutta minusta ne eivät sovi yhtään yhteen. Tuon iltapuvun voisi kyllä jo lahjoittaa museoon.

    Belgian Mathilden olisi tosiaan sopinut hyvin käyttää Ruotsiin viittaavaa tiaraansa (tai vaikka vain sen pantaa, jos koko yhdeksän provinssin jättitimantit tuntuivat liian isoilta näihin juhliin), mutta toisaalta tykkään kovasti tästä lehvätiarasta, joten kelpasi mulle. Oranssi mekko ei värinsä puolesta taas mielestäni sovi Mathilden väritykseen, vaikka muuten tosi nätti onkin.

    Luxemburgin Stephaniellakin olisi holvissaan ruotsalaista perua olevia koruja, ainakin prinsessa Ingeborgin upea helmi-timanttirintakoru, joten olisin toivonut, että tämän vähän vaatimattoman akvamariinisetin sijaan hän olisi ottanut juhliin mukaan sen joko belgialaisen timanttitiaransa tai helmikoristeisen ristikkotiaran kanssa.

    Minuakin ärsyttää brittihovin snobius ihan älyttömästi! Saisivat lähettää edes Edinburghin herttuaparin edustamaan ulkomaille, jos William ja Kate ovat liian kiireisiä lastensa kanssa, että voisivat kuvitellakaan parin päivän irtiottoa tutustuakseen muiden maiden kuninkaallisiin. Ja jännä, ettei Monacosta eikä Japanista tullut ketään. Nyt kun Charlien on kerran yllättänyt tiaraesiintymisellä, haluan niitä lisää! Jordaniasta luin, että he kieltäytyivät kutsusta Lähi-idän sodan takia, ymmärrettävää.

    • Minäkään en oikein välittänyt Maryn puvusta, mutta tiara ja muut korut olivat kiinnostavia!

      Marhilden puku oli musta tosi kaunis ja näkisin sen mielelläni hänellä eri väreissä. Oranssi ei tosiaan ehkä ihan ole hänen paras värinsä.

      Charlene tiarassa olisi ollut upea lisä tähän tilaisuuteen! Mutta ei tällä kertaa näköjään. Pidetään peukut pystyssä, että jotain päivänä vielä näemme ruhtinattaren kuninkaallisissa juhlissa tiarassa.

      Ruotsin Aftonbladetin Jenny Alexandersson kommentoi jossain, että kutsuvieraissa yritetään tavallaan pitää tietty taso. Eli kun on hallitsijan syntymäpäivä, niin kutsutut ovat myös hallitsijoita tai kruununperijöitä eli hoviensa ykkösketjua. Ja nyt ehkä sitten vaan Walesit olivat estyneet ja kuningaspari oli Yhdysvalloissa. En kuitenkaan usko tähän selitykseen ihan täysin, koska brittihovilla on tosiaan ollut tapana lähettää Edinburghit, Anne, joskus aikoinaan Margaret tai yksin Philip edustamaan Windsoreita näihin tilaisuuksiin. Eikö edes vaikka Gloucesterin herttuapari olisi voinut mennä tällä kertaa? Edustuksen puuttuminen kokonaan yhä useammasta juhlasta antaa vain ulospäin sen kuvan, että Windsorit eivät kauheasti arvosta perinteisesti läheistä sukuverkostoa ja kuninkaallisten kollegoiden seuraa… Luin tosin somesta pisteliään kommentin, että brittihovi tuntuu seurustelevan enemmän Lähi-idän kuninkaallisten kanssa nykyään. Pisti kyllä ajattelemaan…

  5. Sofian puku oli mielestäni kaunein, samoin korut ja kampaus.

    Margaretan puku näyttää siltä kuin aluspaita näkyisi, kunniamerkit vetävät puvun kangasta alaspäin.

    Estellen puku olisi voinut olla jotain muuta.

    • Sofia oli kyllä upea! Hänellä on mielestäni aika vaihteleva taso. Onnistuessaan upea, mutta sitten usein vähän kummallisia tai sitten ääritylsiä valintoja. 😃

      Mietin Estellen asusta, että olikohan tietoinen valinta, että asukokonaisuus oli vielä ikään kuin ”lastenosastoa”. Kyseessä kuitenkin vasta 14v tyttö, niin ehkä hyväkin, että ei lähdetty tavoittelemaan liian aikuismaista lookia.

Osallistu keskusteluun