Eilen torstaina Buckinghamin palatsi julkaisi jättiuutisen: prinssi Andrew menettää kaikki arvonimensä ja muuttaa pois Windsorissa sijaitsevasta Royal Lodgen kartanosta. Palatsin tiedotteen mukaan kuningas Charles on aloittanut virallisen prosessin veljensä arvonimien ja kunnianosoitusten poistamiseksi. Jatkossa entinen prinssi on ihan vain Andrew Mountbatten Windsor.
Hovi ilmoitti vain kaksi viikkoa sitten, että Andrew omasta aloitteestaan perheensä kanssa käymien keskustelujen myötä lakkasi käyttämästä Yorkin herttuan arvonimeä sekä luopui kunnianosoituksistaan, kuten Sukkanauharitarikunnan jäsenyydestä. Tämä yritys pelastaa kasvot ei kuitenkaan riittänyt.
Vuosia kestänyt kujanjuoksu Epstein-skandaalissa vaikuttaa lähestyvän loppuaan aika nöyryyttävällä tavalla.

Prinssi Andrew’n tittelit
Kuningatar Elisabet II:n poikana Andrew sai syntyessään arvonimen hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi Andrew. Brittiläiseen tapaan kuningatar teki Andrew’sta vuonna 1986 Yorkin herttuan, Invernessin jaarlin ja paroni Killyleaghin tämän avioituessa Sarah Fergusonin kanssa.
Britanniassa aatelistitteli eli päärinarvo on prinssiä korkeampi, minkä vuoksi monet brittikuninkaalliset tunnetaan virallisesti herttuoina ja herttuattarina. Esimerkiksi prinssi William ja prinsessa Catherine olivat ennen vallanvaihtoa titteleiltään Cambridgen herttua ja herttuatar. Samaan tapaan Andrew on ollut virallisesti hänen kuninkaallinen korkeutensa Yorkin herttua.
Käytännössä kuitenkin median ja kansan suussa syntyperäiset kuninkaalliset tunnetaan useimmiten prinsseinä ja prinsessoina. Lehtijutuissa usein käytetään virallista titteliä jutun alussa tai osassa tekstiä, mutta otsikot, netin hakutulokset, sosiaalinen media, kahvipöytäkeskustelut jne. puhuvat yleisesti prinssi Andrew’sta.
Ystävyyttä Epsteinin kanssa on kritisoitu noin 15 vuoden ajan
Andrew’n ystävyyttä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomitun miljonääri Jeffrey Epsteinin kanssa on kritisoitu noin 15 vuoden ajan. Epsteinin ja tämän kumppanin/läheisen ystävän Ghislaine Maxwellin pyörittämästä laajamittaisesta alaikäisten tyttöjen prostituutiosta ei ole epäilystä. Epstein sai tuomion jo vuonna 2008. Hän kuoli vuonna 2019 kesken uuden tutkinnan. Maxwell (myös Andrew’n hyvä ystävä) puolestaan sai muutama vuosi sitten 20 vuoden vankeustuomion.
Embed from Getty Images
Kuuluisa kuva Virginia Giuffresta ja prinssi Andrew’sta Giuffren tuoreessa muistelmateoksessa
Aiemmin tänä vuonna itsemurhan tehnyt Virginia Giuffre oli varmaankin tunnetuin Epsteinin uhreista. Andrew-kohun keskiössä on ollut Giuffren syytös, jonka mukaan hänet pakotettiin harrastamaan seksiä prinssin kanssa 17-vuotiaana vuonna 2001. Andrew on kiistänyt syytökset täysin ja sanonut suorassa tv-lähetyksessä, ettei muista tavanneensa koko naista. Julkisuudessa tunnetaan kuva Giuffresta Maxwellin ja prinssin kanssa.
Vuonna 2021 Giuffre nosti Andrew’ta vastaan siviilikanteen, joka sovittiin tuomioistuimen ulkopuolella seuraavana vuonna. Prinssi teki Giuffren hyväntekeväisyysjärjestölle merkittävän lahjoituksen, jonka suuruudeksi on arvioitu 3-12 miljoonaa puntaa.
On totta, että Andrew’ta ei ole tuomittu mistään, mutta faktat ja kokonaiskuva tilanteesta eivät ole millään muotoa hänen puolellaan. Vuosien aikana on käynyt kerta toisensa jälkeen selväksi, että ystävyys Epsteinin kanssa oli paljon tiiviimpää kuin Andrew on julkisesti väittänyt. Yhteydenpito myös jatkui Epsteinin ensimmäisen tuomion jälkeen, jolloin Andrew on vakuuttanut Epsteinille ystävyyttään ja julkisesti valehdellut tästä myöhemmin. Myös Andrew’n ex-vaimo herttuatar Sarah on ollut osallisena sopassa ja lainannut rahaa Epsteinilta.
Embed from Getty Images
Prinssi Andrew ja Jeffrey Epstein vuonna 2000 juhlissa Donald Trumpin Mar-A-Lagon kartanolla. Vasemmalla kuvassa Melania Trump
Kaikki tapahtunut huomioiden on selvää, että Andrew on ollut vähintään tietoinen Epsteinin ja Maxwellin toiminnasta ja silti jatkanut ystävyyttä.
Nähdäkseni kyse ei kuitenkaan ole enää pitkään aikaan ollut pelkästään siitä, mitä Andrew’n ja Virginia Giuffren välillä tapahtui, vaan kyse on laajemmin hallitsijan ja kansan luottamuksen pettämisestä. Valheiden verkon purkautuessa Andrew menetti tämän luottamuksen ja hän on ollut kuningashuoneelle jo pitkään valtava mainehaitta.
Andrew’n kujanjuoksu
Prinssi Andrew’n alamäki kiihtyi marraskuussa 2019. Surullisenkuuluisan Newsnight-haastattelun oli tarkoitus puhdistaa hänen nimeään, mutta vaikutus oli täysin päinvastainen. Pian sen jälkeen hovi ilmoitti prinssin luopuvan edustustehtävistään ja kunniarooleistaan yli 200 hyväntekeväisyysjärjestössä.
Koronavuosina otsikoissa oli rikostutkinnat ja mm. jo mainittu Virginia Giuffren nostama kanne. Alkuvuodesta 2022 hovi tiedotti, että prinssi lakkaa käyttämästä HKK-titteliään julkisissa yhteyksissä. Statusta ei kuitenkaan virallisesti poistettu.
Kuningatar Elisabetin parin viimeisen elinvuoden aikana oli muutamia tapauksia, joissa Andrew näytti saavan ”paraatipaikan” äitinsä rinnalla kameroiden edessä. Tunnetuin esimerkki oli prinssi Philipin muistotilaisuus maaliskuussa 2022. Andrew oli tietysti oikeutettu osallistumaan isänsä muistotilaisuuteen, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen näkyvä rooli kuningattaren rinnalla herätti kritiikkiä.
Embed from Getty Images
Andrew’n ”paraatipaikka” kuningattaren saattajana prinssi Philipin muistotilaisuudessa ihmetytti monia
Andrew’ta on tunnetusti pidetty äitinsä kultapoikana, joka sai tämän erityisasemansa takia liian pitkään suojelua omien valintojensa seurauksilta. Veljensä kuningas Charlesin valtakaudella verkko ympärillä onkin kiristynyt. Prinssin asumisjärjestelyjä, taloustilannetta ja turvatoimia on arvuuteltu jatkuvasti.
Tämän syksyn aikana on tullut taas uusia paljastuksia Andrew’n ja Epsteinin väleistä. Pari viikkoa sitten kuultu ilmoitus tittelimuutoksista voidaan minusta nähdä jonkinlaisena yrityksenä pelastaa omat kasvot. Arvostelin Fb-postauksessa asiaa tuolloin heti tuoreeltaan, sillä homma vaikutti lähinnä silmänkääntötempulta. Saivatpa hyvät otsikot siitä, miten hän luopuu arvonimistään, vaikka todellisuudessa hän vain lakkasi käyttämästä herttuan arvoa. Prinssin tittelin hän piti, eli muutos oli todellisuudessa vain kosmeettinen, kun hän kuitenkin suurelle yleisölle on koko ajan ollut prinssi Andrew.
Eilen tilanne sai kuitenkin dramaattisen käänteen.
Kuningas Charles sai tarpeekseen

”Hänen Majesteettinsa on tänään aloittanut virallisen prosessin prinssi Andrew’n arvonimien, tittelien ja kunnianosoitusten poistamiseksi.
Prinssi Andrew tunnetaan tästä lähtien nimellä Andrew Mountbatten-Windsor. Hänen vuokrasopimuksensa Royal Lodgessa on tähän mennessä tarjonnut hänelle laillisen suojan jatkaa asumistaan. Hänelle on nyt annettu virallinen ilmoitus vuokrasopimuksen peruuttamisesta, ja hän muuttaa toiseen yksityismajoitukseen. Näitä toimia pidetään tarpeellisina siitä huolimatta, että hän edelleen kiistää häntä vastaan esitetyt syytökset.
Heidän Majesteettinsa haluavat tehdä selväksi, että heidän ajatuksensa ja syvimmät myötätuntonsa ovat olleet ja pysyvät kaikkien väärinkäytösten uhrien ja selviytyjien luona.”
Enemmistön silmissä päätös on odotettu ja oikea! Uskon, että kansan verenhimo ei olisi millään tyytynyt parin viikon takaisella ilmoituksella, varsinkaan kun prinssi samalla jatkoi asumista Royal Lodgessa. Ei häntä sillan alle olla ajamassa, mutta olisi kestämätöntä, että hän asuttaisi pilkkahinnalla valtavaa kruunun omistamaa lukaalia.
Kuningas Charles voi säätää perheenjäsenten arvonimistä Letters Patent -asetuksella. Herttuakunnan poistaminen kokonaan vaatii parlamentin toimia, ja parlamentti on sanonut ryhtyvänsä siihen, jos kuningas niin pyytää. Minulle on tällä hetkellä vähän epäselvää, että onko asia todella menossa parlamenttiin vai jääkö tilanne niin, että herttuakuntaa ei vain käytetä. Tässä kohtaa tilanteella ei kuitenkaan ole minusta niin paljon väliä, sillä tämän tiedote poiki todellisen ja selkeän muutoksen, joka myös vastannee paremmin kansan oikeustajua.
Nyt Andrew ei jää hyödyntämään hovin tunnustamia mutta kansan huonosti tuntemia muodollisuuksia titteleiden suhteen, vaan muutos on todellinen. Entinen herttua ja prinssi on jatkossa yksinkertaisesti Andrew Mountbatten Windsor. Kuningatar Elisabet päätti aikanaan, että hänen ja prinssi Philipin mieslinjan jälkeläiset, joilla ei ole kuninkaallisia arvonimiä, tulisivat jatkossa käyttämään tätä sukunimeä. Esimerkiksi prinssi Edwardin tytär on lady Louise Mountbatten Windsor ja prinssi Harryn poika oli elämänsä ensimmäiset vuodet Archie Mountbatten Windsor.
Kuningas Charles on saanut valtakautensa alussa luovia perhesuhteiden kanssa. Moni britti on iloinen, että kuningas sai nyt näytettyä kaapin paikan ainakin toiselle ongelmalleen. Nähtäväksi jää, mitä tämä lupaa Sussexin herttuaparille. Tilanteet eivät ole vertailukelpoisia, mutta tässä on silti minusta tietty viesti. Titteleiden poistaminen on äärimmäinen toimenpide, mutta nyt Charles osoitti sen olevan mahdollista tilanteen vaatiessa.
Miten Andrew’n käy nyt?
Brittimedian mukaan Andrew muuttaa Sandringhamin mailla sijaitsevaan taloon, jossa prinssi Philip vietti aikaa eläkevuosinaan. Sandringham on hallitsijan yksityisomaisuutta.
Prinsessa Beatricen ja prinsessa Eugenien asema ei tällä haavaa muutu mitenkään. Andrew’n ex-vaimo ja tyttöjen äiti on kuitenkin jatkossa taas Sarah Ferguson, eli avioliiton myötä saatu Yorkin herttuattaren titteli on mennyttä.
Tämä saaga ei varmasti ole saanut vielä lopullista päätöstään, mutta suunta on oikea. Charlesin täytyy suojella monarkiaa, ja hallitsijan kohtaloksi jää tehdä tylyjäkin ratkaisuja. Andrew on kuitenkin itse soppansa keittänyt omilla valinnoillaan ja kantaa nyt vastuuta niistä.
Prinssitkin saattavat pudota, ja korkealta! Ei käy tippaakaan sääliksi. Jos mokaa tietoisesti, joutuu siitä lopulta tilille. Nyt meni ihan kaikki, meni arvonimet ja prinssintittelit, sotilasarvot lähti kai jo aiemmin.
Tuskin herra entinen prinssi ihan tyhjätasku on, kai se sai isänsä ja äitinsä jälkeen perinnön. Sitä tuskin otetaan pois. Muistuu tapaus kaukaa historiasta, kun entinen kuningas Edvard 8. luopui vallasta. Hän joutui jättämään koko Britannian! Andrew tuskin lähtee, onhan sille joku kämppä tiedossa sieltä maalta.
Jokohan britit kertakaikkiaan kohta kyllästyy koko kuningashuoneeseen ja haluavat tasavaltaa! Tuskin sentään, mutta kolaus tuo on hoville. Veronmaksajat saattaa kohta miettiä, mitä me kustannetaan tuota meininkiä.
Siitä varallisuudesta on vaikea sanoa. Jos sitä olisi merkittävästi, niin eikö Andrew olisi voinut jo kauan sitten hankkia itselleen jonkun sopivan lukaalin, vaikka sitten kotimaan ulkopuolelta jos ei julkisuushaitta rajoittaa arkea merkittävästi. Hän vaikuttaa pitäneen kynsin ja hampain kiinni Royal Lodgesta. Toki hänellä on siinä hyvä vuokrasopimus ja onhan se kuninkaallinen asumus Windsorin puistossa myös statussymboli. Mutta nyt jotenkin vaikuttaa siltä, että Andrew olisi aika lailla Charlesista riippuvainen. Kuningattaren ja Philipin testamentithan salattiin oliko peräti 90 vuodeksi. Täytyykin vähän koittaa kaivella jossain vaiheessa, löytyisikö tästä enemmän tietoa.
Toivon, että tämä muutos nyt rauhoittaa tilannetta. Tulee mieleen miten Espanjan Felipe otti siskoltaan arvonimen pois kymmenisen vuotta sitten.
Ei ole Englannin kuningashuoneella kuningatar Elisabethin kuoleman jälkeen mitään arvostusta.
Charles eli herra tamponi ei saa minulta mitään arvostusta. Taitaapa William olla samasta puusta veistetty. Anoppi häärää taustalla sen kun kerkiää.
Tämä on tietty minun mielipide. Mutta tiedän, että hyvin moni englantilainen on samaa mieltä kanssani.
Williamin itse asiassa kerrotaan vetäneen Andrew’n suhteen tiukkaa linjaa kulisseissa. En ihmettelisi, jos William ensi töikseen kuninkaana puuttuu Harryn perheen arvonimiin.
Charles saa minulta pisteitä ahkeruudesta. Näen hänessä paljon myös hyvää, mutta koko hovi vaikuttaa tosi myrkylliseltä ympäristöltä. Williamista ja Katesta tavallaan pidän, mutta heissä en ole koskaan nähnyt samanlaista roolille omistautuneisuutta ja velvollisuudentuntoa kuin kuitenkin Charlesilla ja Annella on.
Kyllä brittihovia seurailen, mutta olen samaa mieltä, että Elisabetin ja Philipin kuolemat ovat rokottaneet vetovoimaa.