Reissasin kesällä Etelä-Saksassa, ja matkan myötä mieleeni jäi Baijerin tarunomainen kuningas Ludvig II, joka osoittautui niin kiehtovaksi hahmoksi, että innostuin lukemaan koko hänen elämäkertansa.

Olen valmistellut tätä postaussarjaa koko syksyn, ja nyt viimein pääsen viemään myös teidät lukijat blogin kautta matkalle kuningas Ludvigin elämään keskelle 1800-luvun Keski-Eurooppaa.

Kuka oli kuningas Ludvig II?

Baijerin kuningas Ludvig II (1845-1886) jäi historiaan omalaatuisena hallitsijana, joka koki traagisen lopun. Kuningas oli hallinnut noin 20 vuotta, kun hänet julistettiin mielisairaaksi ja syrjäytettiin vallasta kesäkuussa 1886. Muutama päivä myöhemmin Ludvig kuoli epäselvissä olosuhteissa vain 40-vuotiaana.

Vaikka kyse on suhteellisen tuoreesta historiasta, ja Ludvigin elämä on hyvin dokumentoitu, kaikkeen ei silti ole saatu vastauksia.

Oliko kuningas mielisairas, kuten väitettiin, vai ainoastaan omalaatuinen ja väärinymmärretty? Entä oliko hänen kuolemansa murha, itsemurha vai vahinko? 

Ludvig on edelleen hyvin näkyvä hahmo Baijerissa, sillä hänen tunnetuin linnansa Neuschwanstein on koko Saksan suosituimpia matkailunähtävyyksiä.

Näin ollen “joutsenkuninkaan” tai “satukuninkaan” poikkeuksellinen tarina ei ole unohtunut, vaan sukupolvi toisensa jälkeen on löytänyt Ludvigin pariin.

Tarina on jaettu kolmeen postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään Ludvigin lapsuutta ja valtaannousua. Seuraavaksi jatkamme Ludvigin valtakauden tapahtumilla ja tämän linnaprojekteilla. Viimeisessä osassa käsitellään Ludvigin henkilökohtaista alamäkeä, joka johti lopulta vallankaappaukseen ja kuninkaan kuolemaan.

Postausten pääasiallisena lähteenä on käytetty kirjailija-historioitsija Christopher McInstoshin kirjoittamaa elämäkertaa The Swan King – Ludwig II of Bavaria.

Ludvig syntyy

Ludwig Otto Friedrich Wilhelm syntyi 25.8.1845 Wittelsbachin sukuun Baijerin silloisen kruununprinssi Maksimilianin ja Preussin prinsessa Marien esikoiseksi. Vallassa oli tuolloin vauvan isoisä kuningas Ludvig I.

Baijeri oli vuoteen 1806 asti ollut Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan vaaliruhtinaskunta, mutta Napoleonin sotien myllerryksessä se oli kohotettu itsenäiseksi kuningaskunnaksi. Wittelsbachit olivat hallinneet alueella jo 1100-luvulta lähtien eri titteleillä.

Pieni prinssi syntyi isoisänsä syntymäpäivänä ja Pyhän Ludvigin päivänä, joten isoisä pyysi, että poika nimettäisiin Ludvigiksi. Vanhempien kaavailema nimi Otto sai tyytyä toisen nimen asemaan. Perhe täydentyi kolme vuotta myöhemmin toisella pojalla, josta tuli sitten prinssi Otto.

Euroopan vallankumousvuotena 1848 isoisä-Ludvig luopui kruunusta poikansa Maksimilianin hyväksi, mikä puolestaan teki 2-vuotiaasta pikku-Ludvigista kruununprinssin.

Ludvig kruununprinssinä

Ludvig ei ollut lapsuudessaan läheinen vanhempiensa kanssa. Totinen, hurskas ja jäykän periaatteellinen kuningas Maksimilian ei ollut parhaimmillaan isän roolissa.

Ludvigin äiti kuningatar Marie oli miehensä vastakohta: protestanttinen, ulkoilmaelämästä nauttiva ja herttainen nainen. Kumpikaan vanhempi ei kuitenkaan onnistunut luomaan todellista yhteyttä esikoiseensa.

Kruununprinssissä näkyi jo varhain kiinnostus myytteihin ja legendoihin sekä kauneuteen. Wittelsbachit olivat tunnettuja taiteen, kulttuurin ja arkkitehtuurin ystäviä, ja tämä intohimo periytyi myös Ludvigille.

Samoin myös monet Ludvigin “kummallisuuksista” näkyivät jo lapsuudessa. Näitä kummallisuuksia on vaikea määritellä, sillä tutkijat ja historioitsijat eivät ole edelleenkään yksimielisiä siitä, mikä Ludvigin mahdollinen diagnoosi olisi voinut olla.

Ludvig oli monien lähteiden mukaan antelias ja sydämellinen poika, ja esimerkiksi läheinen veljensä prinssi Oton kanssa, vaikka toisinaan Ludvigin tietoisuus omasta asemastaan kruununprinssinä aiheutti riitoja veljesten välille. 

Lisäksi Ludvig koki jo lapsena vastenmielisyyttä fyysistä rumuutta kohtaan. Kuningas Maksimilian yritys “parantaa” poika ympäröimällä tämä rumilla palvelijoilla vain pahensi Ludvigin fobiaa. Kuningas joutui luovuttamaan, ja sen jälkeen Ludvigin palveluskuntaan kuului aina vain kasvoiltaan tätä miellyttäneitä ihmisiä.

Ludvig sai kattavan koulutuksen, eikä hänen voi sanoa olleen tyhmä tai oppimaton. Hänen koulutuksensa oli kuitenkin luonteeltaan tiukka ja vahvisti Ludvigin heikkouksia. Esimerkiksi tämän asemaa kuninkaallisena korostettiin, mikä lisäsi kruununprinssin turhamaisuutta.

Toiselta opettajaltaan Ludvig puolestaan imi ajatuksia vanhanaikaisesta maailmasta, jossa kuningas hallitsisi jumalallisella oikeudella yksinvaltiaana.

McInstosh kommentoikin kirjassaan, että oikeanlaisen ohjauksen avulla Ludvigista olisi voinut tulla aivan erilainen mies. Sen sijaan opettajien ja isän määräämä muotti vain murskasi Ludvigin potentiaalin.

Samalla tulevalta kuninkaalta puuttui läheiset uskotut ja luotetut, jotka olisivat tarjonneet tukea ja ohjanneet tätä oikeaan suuntaan. Tuloksena haaveilija uppoutui syvemmälle ja syvemmälle omaan sisäiseen maailmaansa.

Ludvig II nousee valtaan

Ludvigista tuli kuningas maaliskuussa 1864 vain 18-vuotiaana, kun kuningas Maksimilian kuoli lyhyen sairauden jälkeen 52 vuoden iässä. Ludvigin kerrotaan valahtaneen kalpeaksi, kun häntä ensimmäisen kerran puhuteltiin majesteetiksi isänsä ruumiin äärellä.

Nuori kuningas ei ollut perinteisellä tavalla komea, mutta tämän karismaattinen ja majesteetillinen olemus hurmasi valtakunnan.

Valtakausi alkoi hyvin, vaikka Ludvig oli valmisteltu kuninkaan tehtävään huonosti. Uusi hallitsija otti tehtävänsä vakavasti, jatkoi isänsä politiikkaa ja järjesti säännöllisiä tapaamisia ministereidensä kanssa oppiakseen maansa hallinnosta.

Kuningas Ludvig ei ollut kiinnostunut juoruista ja juonitteluista, eikä täten myöskään viihtynyt pääkaupungissa Münchenissä hovielämän ja politiikan keskellä. Hän vietti aikaa mieluummin maaseutupalatseissaan.

Ludvigin oma idealistinen haavemaailma ei kuitenkaan koskaan hävinnyt mihinkään. Kuningas joutui aika ajoin pettymään todelliseen elämään ja muihin ihmisiin, kun nämä eivät täyttäneet hänen suuria odotuksiaan. Tämä sai Ludvigin sulkemaan todellisuuden mielestään ja uppoamaan omaan maailmaansa.

McIntosh arvelee, että ripaus huumorintajua olisi ehkä pitänyt nuoren kuninkaan paremmin maanpinnalla. Ludvig kuitenkin ilmaisi hyvin harvoin, jos koskaan, huumorintajua.

Richard Wagner saapuu Müncheniin

Kuningas Ludvig päätti ensitöikseen kutsua Müncheniin säveltäjä Richard Wagnerin, jonka töihin hän oli tuntenut suurta vetoa jo nuoresta asti.

Kaksikon välillä oli yli 30 vuoden ikäero, mutta Wagnerista Ludvig löysi hengenheimolaisen. Wagnerin teosten mytologinen maailma puhutteli Ludvigia uskomattoman vahvasti, ja kuninkaan ja säveltäjän välille syntyi loppuelämän kestänyt ystävyyssuhde.

Ystävyys vaikutti suuresti heihin kumpaankin, ja ilman Ludvigia monet Wagnerin teoksista eivät olisi todennäköisesti koskaan syntyneet. Ludvigin tavatessaan Wagner pakoili velkojiaan ja oli asunut useita vuosia maanpaossa osallistuttuaan nuorempana vallankumoustoimintaan.

Kuninkaan suosio oli kuin taivaanlahja: Ludvig kuittasi Wagnerin velat ja tuki tätä taloudellisesti sekä myös innoitti ja inspiroi Wagneria. Ludvig myös vaikutti suuresti Wagnerin tuotannon esittämiseen suurilla lavoilla.

Toisinaan Ludvigin vaativat odotukset Wagnerin töiden esitysten suhteen ärsyttivät säveltäjää, ja kuningas puolestaan ei arvostanut Wagnerin satunnaista epärehellisyyttä ja yrityksiä sekaantua politiikkaan, mutta ystävyys kesti.

Kaksikko oli säännöllisessä kirjeenvaihdossa, vaikka välillä he eivät nähneet toisiaan kasvotusten vuosikausiin. Wagner kuoli 69-vuotiaana helmikuussa 1883, vain kolme vuotta ennen Ludvigia.

Kuninkaalta odotetaan perillistä

Hallitsijalta odotettiin luonnollisesti avioliittoa ja perillisiä, ja nuorelle kuninkaalle olisi taatusti löytynyt morsianehdokkaita jonoksi asti.

Avioliitto ei kuitenkaan kiinnostanut Ludvigia. Valtaan noustessaan tällä ei ollut kummoista elämänkokemusta, eikä hänellä esimerkiksi koskaan ollut rakastajattaria. Ludvig olisi mielellään jättänyt perimyksen turvaamisen veljensä prinssi Oton harteille.

Pienen painostuksen jälkeen Ludvig kihlautui tammikuussa 1867 serkkunsa Baijerin herttuatar Sophien kanssa. He olivat olleet ystäviä lapsuudestaan asti, ja Sophie jakoi kihlattunsa kiinnostuksen Wagnerin töihin.

Ludvig ei kuitenkaan ollut kihlauksessa sydämellään mukana. Kuningas lykkäsi häitä ensin kertaalleen ja purki lopulta kihlauksen saman vuoden lokakuussa.

Kihlauksen jälkeenkin Sophien perheellä oli Ludvigin elämässä merkittävä rooli. He olivat tietysti sukulaisia, mutta Sophien veli herttua Karl Theodor ja sisko Itävallan keisarinna Elisabet olivat Ludvigin elinikäisiä ystäviä.

Keisarinna Elisabetin kanssa Ludvigilla oli paljon yhteistä: kumpikin päätyi korkeisiin asemiin nuorina ja kokemattomina, ja kumpikin inhosi asemansa tuomia virallisia velvoitteita. Ludvig uppotui omaan satumaailmaansa, ja Elisabet puolestaan pakeni todellisuutta matkustelemalla.

Sophien jälkeen Ludvig pysyi naimattomana ja lapsettomana. Myöhemmin kuninkaan salainen päiväkirja paljasti tämän olleen homoseksuaali. Ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta, oliko Ludvigilla intiimejä suhteita miesten kanssa. Esimerkiksi Wagnerin ja Ludvigin suhdetta McIntosh pitää puhtaan platonisena.

Homoseksuaalisuutta kavahdettiin yhteiskunnassa, ja katoliseksi kasvatetulle Ludvigille oman seksuaalisuuden tukahduttaminen ja siitä koettu syyllisyys oli raskas taakka kantaa, eikä ainakaan helpottanut Ludvigin elämää. Asian paljastuminen olisi voinut altistaa kuninkaan kiristysyrityksille tai julkiselle häpeälle.

Tähän kohtaan päättyy postaussarjan ensimmäinen osa. Toisessa osassa seuraamme, miten kuningas Ludvig II:n valtakausi jatkui ja tutustumme myös tämän suuriin linnaprojekteihin. Viimeisessä osassa käsittelemme Ludvigin traagisen kuoleman.

Ps. Kiinnostaako München kuninkaallisena matkakohteena? Lue täältä Timanttisalongin vinkit kaupunkiin.

Lähteet

Design, J. (1976) King Ludwig II: His life – His end. Verlag Kienberger.

McIntosh, C. (2012) Ludwig II of Bavaria, The swan king. Kindle Edition. London: I.B. Tauris.