Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä 100 vuotta – ketkä istuivat Euroopan valtaistuimilla?

Tänään marraskuun 11. päivänä tulee 100 vuotta täyteen siitä, kun Ranskassa vuonna 1918 solmittu aselepo astui voimaan, ja neljä vuotta kestänyt ensimmäinen maailmansota tuli viimein loppuunsa. Kansainvälinen suursota muutti maailmanjärjestystä pysyvästi ja mylläsi Euroopan kartan täysin uusiksi. Sota vaikutti raskaasti Euroopan monarkioihin, joten halusin huomioida merkkipäivää jotenkin. Blogin teemaan sopivasti kurkistamme tänään Euroopan kuninkaallisiin piireihin sadan vuoden taakse. Keitä sodan keskeisten osapuolien valtaistuimilla olikaan?
Euroopan kartta näytti hyvin erilaiselta 1900-luvun alussa nykyaikaan verrattuna. 1800-luvun jälkipuoli ja 1900-luvun alku olivat näin jälkiperspektiivistä kuninkaallisuuden kulta-aikaa. Silloin Eurooppaa hallitsivat keisarit, kuninkaat, ruhtinaat ja suurherttuat. Parlamentarismi oli jo monin paikoin edennyt, ja nationalismi koetteli erityisesti suuria ja monikansallisia imperiumeja, mutta kuninkaallisuutta ei vielä kyseenalaistettu samalla tavalla kuin nykyään. Ennen massamediaa ja maailmansotia monarkiat olivat mantereen vallitseva normi, ja tasavallat poikkeuksia. Monissa maissa koettiin pitkiä valtakausia (Itävalta-Unkari, Britannia, Saksa, Alankomaat, Liechtenstein), ja samalla imperialismi ja siirtomaavalloitukset pönkittivät Euroopan vallanpitäjien asemaa. Samaan aikaan alkava globalisaatio, teollistuminen ja yhteiskunnallinen kehittyminen saivat valtiot kilpailemaan toisiaan vastaan.
Embed from Getty Images
Itävalta-Unkarin kruununperillinen, arkkiherttua Frans Ferdinand

Liechtensteinin ruhtinaskunta on kuninkaallisen vallan viimeisiä linnakkeita Euroopassa

Kävi hiljattain lomailemassa Keski-Euroopassa, ja vierailin samalla Euroopan mahdollisesti mystisimmässä monarkiassa, eli Liechtensteinissa. Alppien kätköissä sijaitseva pieni ruhtinaskunta poikkeaa aika lailla eurooppalaisista vastineistaan, ja ruhtinasperhe on vieraampi tuttavuus kansainvälisissäkin kuninkaallisharrastajien piireissä. En muista koskaan lukeneeni suomalaisista lehdistä nimenomaan Liechtensteinin kuninkaallisia käsitteleviä artikkeleita. On siis aikakin jo paneutua ruhtinaskuntaan ja sitä hallitsevaan perheeseen hieman tarkemmin.
Sveitsin ja Itävallan välissä sijaitseva Liechtenstein on pinta-alaltaan 160 km², eli moninkertaisesti Euroopan toista ruhtinaskuntaa Monacoa (joka on vain 2 km² kokoinen) isompi. Liechtenstein on maailman kuudenneksi pienin valtio, ja sen pinta-ala on esimerkiksi hieman isompi kuin Suomen Kaarinan maapinta-ala. Asukkaita Liechtensteinissa on noin 38 000. Pääkaupunki Vaduz sijaitsee maan keskiosassa. Maassa puhutaan saksaa, käytetään valuuttana Sveitsin frangia ja tehdään läheistä yhteistyötä naapurimaiden ja muun Euroopan kanssa, kuulumatta kuitenkaan EU:hun. Liechtenstein on pitänyt kiinni Sveitsin tapaan puolueettomuudestaan, ja oman arvioni mukaan maa ei yksinkertaisesti tarvitse EU:ta. Liechtenstein pärjää aivan mainiosti omilla säännöillään. Se on vauras, korkean elintason valtio, joka kuuluu maailman kärkikastiin monilla kansainvälisillä hyvinvointimittareilla. Finanssialan keskuksena tunnettu maa on pyrkinyt eroon veroparatiisin maineesta, mutta sen liberaali talouspolitiikka kyllä tunnetaan kansainvälisessä rahamaailmassa.
blogi2

Ilta-aurinko Vaduzin yllä. Kuva: Timanttisalonki

Prinsessahäitä seurataan ristiriitaisin ajatuksin – isot häät ja julkisuus voivat olla karhunpalvelus muille pikkukuninkaallisille

Huomenna on prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin suuri päivä, ja blogissa on aiemmin pohdittu morsiamen hääpukua ja juhlan vieraslistaa, käyty läpi kuninkaallisen perheen hääkirkkoja, esitelty Yorkin perheen taustoja ja eilen vielä hääseurue. Hääsivulta löytyy kaikki tieto häistä ja linkit kaikkiin aihetta, myös kihlausta, käsitteleviin postauksiin. Nyt viime hetkillä puhutaan vielä häiden ennakkotunnelmasta ja juhlien ympärillä pyörineestä keskustelusta. Sivusin aihetta jo hääpuvun yhteydessä, mutta siinä on niin paljon pureksittavaa, että oma postaus on paikallaan. Huomenna häitä katsoessa kannattaa seurata tapahtumia hieman sillä silmällä ennakkokeskustelujen näkökulmasta – sekä kritisoijat että puolestapuhujat ovat esittäneet hyviä pointteja.
Embed from Getty Images

Prinssi Williamin vierailu Israelissa nosti jälleen esiin kysymyksen kuninkaallisten poliittisuudesta

Ovatko kuninkaalliset poliittisia? Kysymys on jälleen käynyt monen huulilla viime aikoina, sillä Britannian prinssi William on parhaillaan historiallisella vierailulla Israelissa ja Palestiinalaisalueilla, ja vasta viime viikolla kansainvälinen media ruoti Espanjan kuningas Felipen tapaamista Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ajankohtaisuutensa lisäksi, joten minäkin halusin tunkea oman lusikkani soppaan. Postauksesta tuli aika pitkä, mutta aihe on niin kiinnostava!
Perinteinen vastaus ensimmäisen lauseen kysymykseen on, että kuninkaalliset eivät ole poliittisia. Eurooppalaisten monarkkien valta on nykyisin seremoniallista, ja todellinen päätösvalta on pääministereillä ja parlamenteilla. Ja niin sen pitääkin olla. Modernien monarkioiden ytimessä on kuninkaallisen perheen neutraalius ja rooli valtion pr:n ydinhenkilöinä sekä julkisuuden käyttäminen yleishyödyllisten asioiden ajamiseen.  Kuninkaallisilla ei ole vapautta ottaa kantaa asioihin, ja heidän vahvuutensa on olla päivänpolitiikan yläpuolella ja toimia koko kansaa yhdistävänä tekijänä. Olisi kuitenkin hölmöä kiistää, ettei kuninkaallisilla olisi mitään poliittista merkitystä. Hallitsija on valtionpää, ja kuninkaalliset toimivat aktiivisesti diplomatian parissa, ja ovat myös mediakiinnostavuudeltaan ylivoimaisia moniin poliitikkoihin verrattuna.
Itse sanoisin, että politiikkaa ja kuninkaallisia ei voi täysin erotella toisistaan. Vaikka he ovat itse puolueettomia, he edustavat kuitenkin aina maataan, ja toimivat sen mukaan, miten maan valtaapitävät, yleensä siis hallitus, on linjannut. Kuningasperheillä on usein myös jonkinlainen arvojohtajan rooli, ja heidän tekemisillään on yhteiskunnallista vaikutusta. Arvojohtajuudesta puhumme enemmän postauksen loppupuolella, mutta voimme miettiä esimerkiksi perinteisiä perhearvoja. Normaalisti henkilökohtaiset valinnat vaikkapa avioliitosta eivät ole kuninkaallisille samalla tavalla täysin yksityisiä. Yksikään kuninkaallinen perhe ei taida olla enää täysin ”tahraton” ja skandaaleilta välttynyt, mutta kuninkaallisilta yhä odotetaan esimerkillisyyttä, ja heidän valintansa ja toimintansa heijastelevat tietyssä määrin myös yhteiskunnan asenteiden muutoksia. Tarkastellaan hieman lähemmin, millaisia tapauksia lähihistoriassa on viime vuosikymmeninä ja ihan viime aikoinakin nähty politiikan ja arvojohtajuuden saralla.
Embed from Getty Images

Kuninkaalliset tittelit, osa III: muut kuninkaalliset

On aika kolmannelle ja samalla viimeiselle arvonimipostaukselle! Ensimmäinen osa käsitteli hallitsijoita, toisessa paneuduttiin kruununperillisten omiin erikoistitteleihin ja tänään jatketaan muiden ”rivikuninkaallisten” kanssa. Ei sitten muuta kuin asiaan, sitä riittääkin. Tästä tuli nimittäin varmasti koko blogin kaikkien aikojen pisin postaus, joten suosittelen lukemaan ajan kanssa. Aina saa myös kysyä, jos jokin jää epäselväksi tai kaipaat lisätietoa jostain.
Lähdetään liikkeelle Ruotsista, se on aina suomalaisille tutuin. Rivikuninkaalliset, eli kaikki muut paitsi hallitsija(pari) ja kruununperijä, ovat yksinkertaisesti Ruotsin prinssejä/prinsessoja HKKpuhuttelulla. Tällä hetkellä puhutteluun ja arvonimeen ovat oikeutettuja kuninkaan lapset ja kaikki lapsenlapset. Arvonimet periytyvät myös naisilta, eli prinsessa Madeleinenkin lapsilla on kuninkaalliset tittelit. Aiemmin näin ei ollut, ja kuninkaan neljästä sisaresta kolme tunnetusti menetti arvonimensä avioituessaan ei-kuninkaallisen kanssa. ”Hagaprinsessat” Margaretha, Désirée ja Christina käyttävät isoisänsä heille myöntämiä kohteliaisuustitteleitä, ja esimerkiksi Christina on prinsessa Christina, rouva Magnuson. Christina, Margaretha ja Désirée eivät kuitenkaan ole enää Ruotsin prinsessoja eivätkä oikeutettuja HKK-tyyliin. Poikkeuksen tekee Birgitta, joka avioitui saksalaisen prinssin kanssa ja sai siten pitää syntymäarvonimensä.
Ruotsissa kuninkaallisille jaetaan myös omat herttuakunnat. Niiden valinnassa vaikuttavat perillisen ja maakunnan painoarvo, historia ja henkilökohtaiset syyt. Kuningas päättää herttuakunnat, mutta oletettavasti saa jonkinlaista konsultointia asiasta. Kruununprinsessa Victorian herttuakunta on Länsi-Götanmaa, jossa sijaitsee maan toiseksi suurin kaupunki Göteborg. Prinssi Gabriel sai Taalainmaan, josta hänen äitinsä prinsessa Sofia on kotoisin. Suvun tuorein tulokas prinsessa Adrienne on kruununperimyksessä viimeisenä, ja sai pienen Blekingen maakunnan.
Embed from Getty Images
Ruotsin prinssi Carl Philip, Värmlannin herttua perheineen. Prinsessa Sofia on avioliittonsa myötä Ruotsin prinsessa ja Värmlannin herttuatar. Pojista prinssi Alexander on Södermanlandin herttua ja prinssi Gabriel Taalainmaan herttua.