Italian kuningaskunta ei ole esiintynyt Timanttisalongissa juuri ollenkaan, mutta Napolin prinssi Vittorio Emanuelen (1937-2024) kuolema helmikuussa antoi kimmokkeen aiheeseen.

Prinssi oli Italian kuningaskunnan viimeinen kruununprinssi ja Savoijin kuningashuoneen perillinen. Viimeisen noin 50 vuoden aikana hänen ja poikansa edesottamukset ovat antaneet heille kyseenalaisen maineen, ja sukua repii nyt seuraavassa sukupolvessa jatkuva kiista kuningashuoneen päämiehen asemasta.

Tässä postauksessa käymme läpi tiivistetyn version Italian kuningaskunnan historiasta. Seuraavassa osassa tutustumme prinssi Vittorio Emanuelen perheeseen ja perimyskiistaan Aostan herttuaperheen kanssa.

Embed from Getty Images

Italian niemimaa ennen yhdistymistä

Napoleonin sotien jälkeen 1840-luvulle tultaessa nyky-Italian koostui useista eri valtioista. Alueella oli vaikuttanut vuosituhansien aikana keisarikuntia, tasavaltoja ja kaikkea siltä väliltä. Yhtenäistä Italiaa ei ollut vielä olemassa.

Luoteessa oli Savoijin suvun hallitsema Sardinian kuningaskunta, johon kuului myös Sardinian saari. Kuningaskuntaa kutsutaan toisinaan Piemonte-Sardiniaksi, sillä mantereen puoleinen Piemonte oli valtakunnan merkittävämpi puolisko.

Habsburgit olivat alueen toinen mahtisuku: pohjoisessa Lombardia-Venetsian kuningaskunta kuului Itävallan keisarikuntaan, ja suvun sivuhaarat hallitsivat Parman ja Modenan herttuakuntia sekä Toscanan suurherttuakuntaa.

Nyky-Italian keskiosissa sijaitsivat myös Bourbon-Parman suvun hallitsema Luccan herttuakunta, San Marinon tasavalta sekä katolisen kirkon Kirkkovaltio.

Niemimaan eteläpuolisko ja Sisilian saari muodostivat Bourbonin suvun hallitseman Molempain Sisiliain kuningaskunnan.

Italian kuningaskunta syntyy vuonna 1861

Italian yhdistyminen oli vuosikymmenten pituinen prosessi, jonka taustalla vaikuttivat mm. kansallisaate ja tyytymättömyys vallanpitäjiin. 1850-luvun lopussa tapahtui kuitenkin paljon ja nopeasti, kun kuningas Viktor Emanuel II:n ja pääministerinä toimineen Cavourin kreivi Camillo Benson johtama Sardinia liittoutui Ranskan kanssa Itävaltaa vastaan vuonna 1859 ja sai sodittua Lombardian itselleen.

Pian Keski-Italian herttuakunnat liittyivät Sardiniaan, jonka puolella ollut vallankumoussankari Giuseppe Garibaldi valloitti nopeasti myös Sisilian kuningaskunnan etelässä. Italian kuningaskunta perustettiin 17. maaliskuuta 1861, hallitsijanaan Viktor Emanuel II.

Seuraavan 10 vuoden aikana itävaltalaiset ajettiin ulos Venetsiasta ja Kirkkovaltion viimeiset osat saatiin liitettyä Italiaan, minkä seurauksena Roomasta tuli pääkaupunki vuonna 1871. Vain Etelä-Tiroli jäi Itävallan haltuun ensimmäisen maailmansodan päättymiseen saakka.

Savoijin kuningashuone yhdistyneen Italian johdossa

Italian kuningaskunta kesti 85 vuotta eli vuoteen 1946, jolloin monarkia lakkautettiin. Sardiniaa hallinnut Savoijin suku pysyi maan johdossa koko tämän ajan. Hallitsijoita ehti olla neljä:

• Viktor Emanuel II (1820-1878), Sardinian kuningas 1849-1861, Italian kuningas 1861-1878. Naimisissa Itävallan arkkiherttuatar Adelaiden (1822-1855) kanssa.
• Umberto I (1844-1900), Italian kuningas 1878-1900. Naimisissa Savoijin prinsessa Margheritan (1851-1926) kanssa.
• Viktor Emanuel III (1869-1947), Italian kuningas 1900-1946. Naimisissa Montenegron prinsessa Elenan (1873-1952) kanssa.
• Umberto II (1904-1983). Italian kuningas 34 päivän ajan vuonna 1946 ennen monarkian lakkauttamista. Naimisissa Belgian prinsessa Marie-Josén (1906-2001) kanssa.

Ruotsalainen toimittaja-kirjailija Arne Norlin kirjoittaa kirjassaan Europas försvunna kungahus, että Italian kuninkaat olivat ”neljä surullista lukua” ja että mantereemme historiassa vain harvalla kuningashuoneella on ollut kotimaassaan niin alhainen suosio.

Viktor Emanuel II on jäänyt historiaan maan yhdistäjänä, mutta Norlinin mukaan uuden kuningaskunnan syntyä ei voinut laskea hänen ansiokseen – kuningas oli enemmänkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan taitavan pääministerin kanssa. Hän tai poikansa Umberto I eivät kumpikaan olleet älykköjä, ja jälkimmäinen jopa ylpeili lukemattomuudellaan. Umbertoa ei nuoruudessaan valmisteltu hallitsijan tehtäviin.

Umberton valtakaudella Italiassa oli paljon yhteiskunnallisia levottomuuksia, ja vuonna 1900 italialainen anarkisti salamurhasi hänet. Valtaistuimelle nousi hänen poikansa Viktor Emanuel III, joka hallitsi 46 vuotta. Tämä ajanjakso sisälsi molemmat maailmansodat, Benito Mussolinin kauden sekä lyhytaikaiset viritelmät Etiopian keisarina ja Albanian kuninkaana 1930- ja 40-luvuilla.

Vallan luovuttaminen Mussolinin fasistien käsiin kävi yhdessä toisen maailmansodan kanssa kuningashuoneelle lopulta kalliiksi. Vuonna 1946 Viktor Emanuel luopui kruunusta vain viikkoja ennen monarkian kohtalosta järjestettyä kansanäänestystä. Tämä ei kuitenkaan enää riittänyt, ja hänen poikansa Umberto II ehti olla kuningas vain 34 päivän ajan, ennen kuin Italia muuttui tasavallaksi.

Sisäsiittoisuus vaivasi Savoijin kuningashuonetta

Itävallan ja Italian alueella oli tehty paljon avioliittoja muutaman valtasuvun kesken, ja Savoijin kuningashuoneella oli seurauksena ongelmia sisäsiittoisuuden kanssa.

Ensimmäisen kuninkaan Viktor Emanuel II:n äiti oli Toscanan Habsburgeihin kuulunut arkkiherttuatar Maria Teresia (avioliittonsa myötä Sardinian kuningatar), jonka vanhemmat olivat kaksoisserkuksia. Maria Teresian isovanhemmat koostuivat siis kahdesta sisarusparista.

Myös Viktor Emanuelin vaimo Itävallan arkkiherttuatar Adelaide oli läheistä sukua, sillä hän oli sekä miehensä että anoppinsa Maria Teresian serkku. Adelaide ehti olla Sardinian kuningatar, mutta hän kuoli ennen Italian yhdistymistä. Kuningas avioitui myöhemmin morganaattisesti rakastajattarensa kanssa.

Viktor Emanuel ja Adelaide saivat kahdeksan lasta. Yksi lapsista sairasti vakavia geneettisiä sairauksia ja kuoli vain 19-vuotiaana. Lisäksi kolme nuorinta lasta kuoli jo lapsuudessa.

Umberto I:lle oli vaikeaa löytää sopivaa katolista puolisoa. Savoijin suvulla oli tuolloin huonot välit paaviin, ja niemimaan muut valtaistuimensa menettäneet suvut eivät olleet kiinnostuneita naimakaupoista. Puolisoksi saatiin serkku, Savoijin prinsessa Margherita.

Margheritasta tuli suosittu kautta maan, ja Norlin kuvailee hänen olleen Italian kuningasperheen harvoja onnistumisia. Margheritapizza on nimetty hänen mukaansa! Hän ja Umberto ajautuivat avioparina pian erilleen, mutta työskentelivät yhdessä ystävällisissä väleissä kuin kollegoina. Heidän ainoa lapsensa Viktor Emanuel III oli 153 cm pituisena lyhyt jo aikakautensa standardeilla.

Myöhemmin sukuun tuli sentään uusia geenejä. Viktor Emanuel III nai Montenegron prinsessa Elenan, jonka isä oli Montenegron ruhtinas ja myöhemmin kuningas Nikola I. Viktor Emanuel ja Elena saivat tulevan kuninkaan Umberto II:n lisäksi neljä tytärtä.

Umberto II puolestaan nai Belgian kuningas Albert I:n tyttären prinsessa Marie-Josén. Heidän ainoa poikansa oli postauksen alussa mainittu Napolin prinssi Vittorio Emanuele. Perheeseen syntyi myös kolme tytärtä.

Mussolini, toinen maailmansota ja maanpako

1920-luvun alussa kuningas Viktor Emanuel III antoi auliisti vallan fasistiselle Benito Mussolinille, jonka noin 20 vuotta kestäneen pääministeriyden aikana erityisesti maan demokratia ja juutalaiset kärsivät. Norlinin mukaan kuningas oli 1930-luvulle tultaessa hallitsija vain nimellisesti ja tuki teoillaan avoimesti Mussolinin hallintoa.

Kuninkaan ja Mussolinin ja heidän edustamiensa aatteiden suhde ei ollut helppo. Kuninkaan roolista onkin kiistelty: estikö hän pahimmat ylilyönnit vai oliko hän fasistihallinnon mahdollistaja?

Toinen maailmansota Saksan liittolaisena ei mennyt hyvin. Kuningas oli mukana juonessa, kun Mussolini syrjäytettiin kesällä 1943. Kesäkuussa 1944 Viktor Emanuel luovutti vallan poikansa kruununprinssi Umberton käsiin pysyen itse silti muodollisesti kuninkaana.

Sodan jälkeen Italiassa järjestettiin kansanäänestys monarkian kohtalosta. Antimonarkistinen mieliala oli vahva, mutta lopputulos ei ollut professori David D. Robertsin mukaan ennalta selvä. Kysymys jakoi kansaa alueellisesti. Viktor Emanuel luopui kruunusta suositumman poikansa kruununprinssi Umberton hyväksi viikkoja ennen äänestystä.

Vallanvaihto ei kuitenkaan riittänyt kääntämään kurssia, ja kesäkuussa 1946 noin 54 % kansasta äänesti tasavallan puolesta. Umberto II:n valtakausi kesti täten vain kuukauden.

Savoijin kuningashuoneen miehet ajettiin maanpakoon Italiasta. Viktor Emanuel III ja kuningatar Elena lähtivät Egyptiin, missä ex-kuningas kuoli joulukuussa 1947. Elena muutti Ranskaan ja kuoli siellä vuonna 1952.

Umberto II asui Portugalissa, mutta kuningatar Marie-José asettui lasten kanssa Sveitsiin. He olivat aviopari lähinnä paperilla, mutta eivät katolilaisina koskaan eronneet.

Umberto kuoli vuonna 1983, jolloin suvun johtajan roolin otti hänen ainoa poikansa Napolin prinssi Vittorio Emanuele. Kuningatar Marie-José kuoli vasta vuonna 2001.

Entinen kuningasperhe sai vuonna 2002 luvan palata Italiaan 56 vuoden maanpaon jälkeen. Vastineeksi tästä Vittorio Emanuele tunnusti virallisesti tasavallan Italian lailliseksi valtiomuodoksi.

Lähteitä

• Arne Norlin: Europas försvunna kungahus (2021)
• The National WWII Museum: The Fascist King: Victor Emmanuel III of Italy (2021)
• David D. Roberts: The monarchy and the Fascist regime in Italy (2023). Julkaistu History of European Ideas -lehdessä.
• The Guardian: The fall of the house of Savoy (2006)
• Iltasanomat: Italian kuningassuvun sekavat vaiheet (2024)
• Casa Real di Savoia – Aostan suvun ylläpitämä kotisivu
• Emanuelefiliberto. eu – Prinssi Emanuele Filiberton kotisivu