Kuninkaalliset kokoontuivat hyvästelemään Luxemburgin suurherttua Jeanin

Tiistaina 23. huhtikuuta kuolleen Luxemburgin entisen suurherttuan Jeanin hautajaiset pidettiin tänään lauantaina Luxemburgin Notre Dame -katedraalissa. Tilaisuus alkoi Suomen aikaa puoliltapäivin, ja paikalla oli odotetusti laaja edustus Euroopan kuninkaallisista suvuista. Kuluneen viikon aikana suurherttuan ruumis oli esillä kuninkaallisessa palatsissa, jossa kansalaiset saattoivat käydä osoittamassa kunnioitustaan arvostetulle hallitsijalle, joka oli myös toisen maailmansodan sotasankari ja mukana vapauttamassa maataan natsimiehityksestä. Luxemburgin hovi pitää kuuden viikon suruajan.

Kuninkaalliset vieraat alkoivat siirtyä kirkkoon jo hiukan yhdentoista jälkeen. Suurherttuan arkku lähti kahdeltatoista kohti katedraalia, ja kulkueessa oli mukana tietysti lähisuku, eli suurherttuan kaikki viisi lasta ja parikymmentä lastenlasta puolisoineen sekä lapsenlapsenlapsista vanhimmat. Etunenässä kulkivat nykyinen suurherttua Henri ja suurherttuatar Maria Teresa, Henrin sisarukset sekä perintösuurherttuapari Guillaume ja Stéphanie. Luxemburgin valtio oli luonnollisesti edustettuna, ja paikalla olivat mm. maan pääministeri Xavier Bettel sekä muuta korkean tason johtoa niin hallinnosta, armeijasta kuin poliisivoimistakin.

Embed from Getty Images

Yksityiskohtana mainittakoon, että suurherttua Jean oli aikoinaan aktiivisesti mukana partioliikkeessä, ja kulkueen varrella olikin partiolaisia osoittamassa kunnioitusta. Myös kansalaisia oli saapunut paikalle runsaasti kylmän sateisesta säästä huolimatta. Luxemburgin yleisradioyhtiö RTL:n livelähetys osoittautui sijaintirajoitetuksi, mutta onneks myös maan hallitus lähetti tilaisuuden suorana omilla sivuillaan.

Kulkueen lähtiessä kirkkoa kohti ammuttiin perinteiset 21 kunnialaukausta. Luxemburgin suurherttuaperhe on katolinen, kuten suurin osa asukkaistakin, joten kirkonmenot olivat katoliset, mikä oli itsellekin ihan mielenkiintoista seurattavaa. Arkku kuljetettiin katedraaliin lavetilla eli laukaisualustalla, ja se oli kääritty valtionpäämiehille perinteiseen tapaan maan lippuun. Kirkko oli koristeltu hyvin maltillisesti; arkun edessä oli vain yksi isompi kukkaseppele, ja muuten koristeena oli kokovalkoisia kukka-asetelmia. Seremonian aikana kuultiin sekä ranskaa, englantia että luxemburgia. Suurherttua Jean palveli aikoinaan Britannian Irish Guardsissa eli irlantilaisjoukoissa (onko tälle joku täsmällisempi nimi?), jonka kenraaliksi hänet ylennettiin myöhemmin 80-luvulla. Irish Guards oli edustettuna hautajaisissa mm. säkkipillimusiikin muodossa. Hautajaistilaisuuden jälkeen suurherttua haudattiin katedraalin alla olevaan kuninkaallisen perheen kryptaan vain lähipiirin läsnäollessa.

luxemburg_hautajaiset1

Kuva: screen shot livelähetyksestä

Vaikka hautajaiset ovatkin ikävä syy kokoontua yhteen, niin kuninkaalliset usein kokoontuvat näin suurella joukolla juuri näissä tilanteissa – muiden hallitsijoiden hautajaisissa. Tuntui ehkä jopa hieman yllättävältä, että kuninkaallisia vieraita tuli näin valtavasti, mutta toisaalta pelkästään Luxemburgin suurherttuaperheessä on monta kymmentä jäsentä, ja suvulla on paljon yhteyksiä avioliittojen ja ihan vain aseman myötä. Hallitsijasuvut ja Manner-Euroopan aatelispiirit tuntevat toisensa hyvin. Twitterin tietäjien mukaan kuninkaallisia vieraita oli yli 100, kun laskee yhteen nykyiset ja entiset hallitsijasuvut. Alle olen poiminut vieraslistasta merkittävimmät nimet. Kaikista ei valitettavasti löydy hyviä kuvia, enkä viitsinyt haravoida koko monituntista lähetystä läpi huonolaatuisia screenshotteja varten. Huomioikaa, että osa kuvista on taas selattavia gallerioita.

Luxemburg

  • Suurherttua Jeanin lapset puolisoineen
    • Suurherttua Henri ja suurherttuatar Maria Teresa (ensimmäinen kuva alla)
    • Arkkiherttuatar Marie Astrid ja arkkiherttua Christian
    • Prinssi Jean ja kreivitär Diane
    • Prinsessa Margaretha ja prinssi Nikolaus
    • Prinssi Guillaume ja prinsessa Sibilla
  • Kaikki parikymmentä lastenlasta puolisoineen, joista tutuimpina varmasti nykyisen suurherttuaparin lapset
    • Perintösuurherttuatar Guillaume ja perintösuurherttuatar Stéphanie (toinen kuva alla)
    • Prinssi Felix ja prinsessa Claire (kolmas kuva alla)
    • Prinssi Louis ja hänen poikansa prinssi Gabriel ja prinssi Noah
    • Prinsessa Alexandra
    • Prinssi Sebastien

Embed from Getty Images

Belgia

  • Kuningas Philippe ja kuningatar Mathilde (alla kuvassa etualalla prinsessa Elisabethin kanssa)
  • Ex-kuningaspari Albert ja Paola (alla toisessa kuvassa)
  • Brabantin herttuatar prinsessa Elisabeth, jolle tämä oli ensimmäisiä isompia kuninkaallisia tilaisuuksia
  • Prinsessa Astrid ja prinssi Lorenz
  • Prinssi Laurent
  • Prinsessa Léa
  • Luxemburgin suurherttuaperhe on erityisen läheinen Belgian kanssa, sillä suurherttua Jeanin edesmennyt puoliso suurherttuatar Jósephine-Charlotte oli kuningas Albertin sisko, syntyjään Belgian prinsessa. Tämä tekee suurherttua Henristä ja Belgian kuningas Philippestä serkkuja.

Embed from Getty Images

Tanska

  • Kuningatar Margareeta

Norja

  • Kuningas Harald ja kuningatar Sonja
  • Prinsessa Astrid
  • Norjan kuningas Harald ja prinsessa Astrid ovat äitinsä kautta sukua suurherttuaperheelle. Suurherttuatar Jósephine-Charlotte oli heidän serkkunsa.

Ruotsi

  • Kuningas Kaarle Kustaa (kuningatar Silvia oli ilmoitettu, mutta jäi viime hetkellä pois tuntemattomasta syystä)

Embed from Getty Images

Britannia

  • Prinsessa Anne
  • Gloucesterin herttua prinssi Richard ja herttuatar Birgitte

Alankomaat

  • Ex-kuningatar prinsessa Beatrix

Espanja

  • Ex-kuningaspari Juan Carlos ja Sofia

Monaco

  • Ruhtinas Albert

Embed from Getty Images

Liechtenstein

  • Perintöruhtinas Alois ja perintöruhtinatar Sophie
  • Luxemburgin prinsessa Margaretha on naimisissa Liechtensteinin prinssi Nikolauksen kanssa, ja heidän perheensä oli myös paikalla

Kreikka

  • Kuningatar Anne-Marie (kuvassa alempana kruununprinssin kanssa)
  • Kruununprinssi Pavlos

Romania

  • Kruununprinsessa Margareta ja prinssi Radu

Jordania

  • Prinssi Hassan ja prinsessa Sarvath
  • Prinsessa Badiya

Marokko

  • Prinssi Mulay Rašid

Bulgaria

  • Prinsessa Miriam

Muita entisiä hallitsijasukua ja aatelistoa (vain osa mainittu)

  • Pariisin kreivi Jean-Carl d´Orleans
  • Braganzan herttuapari
  • Itävallan arkkiherttua
  • Baijerin herttua
  • Bourbon-Parman herttuapari

Embed from Getty Images

Suurherttuaperhe toivoi etukäteen, että kansalla olisi mahdollisuus osallistua hautajaisiin, ja näin myös järjestettiin. Kirkossa oli arvovieraiden lisäksi ihan tavallista kansaa; paikat jaettiin jo ennakkoon, ja ilmoittautuminen oli täyttynyt minuuteissa. Lisäksi ulos oli järjestetty näyttöjä, josta seurata lähetystä, ja ulkomailtakin se onnistui tosiaan hallituksen sivuilta.

Itse seremoniasta ymmärsin ainoastaan englanninkieliset pätkät. Myöskään katoliset hautajaiset eivät ole ennakkoon tuttuja, joten monet tilaisuuden elementeistä tuntuivat hieman vierailta, vaikka hautajaisten kulku varmaan on pääpiirteiltään samanlainen kaikissa kristillisissä kirkoissa. Kirkossa ääneen pääsivät suurherttua Jeanin lapsista vanhin eli arkkiherttuatar Maria-Astrid ja nuorin eli prinssi Guillaume, minkä lisäksi myös osa lapsenlapsista muisti isoisäänsä lyhyellä lausunnolla. Lukijoiden joukossa oli perintösuurherttua Guillaume. Kyyneleitä näkyi hiukan siellä täällä, ja esimerkiksi suurherttua Henri ja suurherttuatar Maria Teresa olivat avoimen liikuttuneita.

Embed from Getty Images

Suurherttua Jean oli kansallissankari, ja tilaisuuden tunnelmasta tuli jotenkin mieleen Suomen entisen presidentti Mauno Koiviston hautajaiset muutama vuosi sitten. Toisen maailmansodan kokenut sukupolvi on pikkuhiljaa katoamassa, ja sen myötä häviää paljon ihmiskunnan yhteistä muistia. Hautajaisissa kuninkaallisen perheen positiivinen vaikutus tulee jotenkin selvästi esille, kun kokoonnutaan yhteen suremaan ja kunnioittamaan entistä hallitsijaa. Suurherttuaa pidetään yhtenä sodanjälkeisen Luxemburgin merkittävimmistä henkilöistä.

Hovi julkaisi tänään suurherttua Henrin kirjoittaman koskettavan kirjeen isästään, ja näihin sanoihin on hyvä lopettaa tämä kooste. Henri kuvaa isänsä olleen aina kiinnostunut kaikesta, mitä maassa tapahtui, ja olleen perillä viime vuosinakin vielä hankalista Brexit-neuvotteluista, vaikka suurherttua Jean luopuikin vallasta jo vuonna 2000. Henri kirjoittaa isänsä välittäneen syvästi läheisistään ja kansastaan, ja kertoo kirjeessä heidän viimeisistä hetkistään sairaalassa ennen suurherttuan kuolemaa. Kirjeen on kääntänyt englanniksi Luxarazzi-blogin asiantuntijat.

A few weeks ago, when Grand Duke Jean was hospitalised, we all accompanied and surrounded him. He was the centre of three generations. Two days before his departure, he thanked those who cared for him, then he said goodbye to us. Those were his last words. Once more, he showed the greatness of his soul and his consideration for others. He died with the feeling of a fulfilled life. 

We, his children and his family, are particularly proud and happy to have had him as a father. 

Merci Papa,

we thank you from the bottom of our hearts for everything you have done for us.

2 kommenttia artikkeliin ”Kuninkaalliset kokoontuivat hyvästelemään Luxemburgin suurherttua Jeanin

  1. Onpas mielenkiintoista nähdä miten nuo hautajaismenot kuninkaallisilla menee. Olisin odottanut jostain syystä enemmän koristeellisuutta, etenkin arkkuun ja kukkiin. Muuten aika hulppeat menot kulkueineen ja juhlalaukaisuneen.

    Tykkää

  2. Arkkuhan on valtionpään tapauksessa usein lippuun kääritty, niin ehkä siihen ei muuta koristeellisuutta tarvitse. Mutta kukkien määrä tulee varmaan ihan omaisten/vainajan oman tahdon mukaan. Valtiollisissa hautajaisissa on toki sitä arvokkuutta muutenkin.

    Kuninkaalliset hautajaiset tulevat valitettavasti varmasti tutuiksi lähivuosina. Maailma on taas kovasti muuttunut siitä, kun viimeksi on haudattu isompien monarkioiden hallitsijoita, joten ihan kyllä mielenkiintoista nähdä, millaisiin ratkaisuihin päädytään 2020-luvulla.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s