Kuninkaalliset kokoontuivat hyvästelemään Luxemburgin suurherttua Jeanin

Tiistaina 23. huhtikuuta kuolleen Luxemburgin entisen suurherttuan Jeanin hautajaiset pidettiin tänään lauantaina Luxemburgin Notre Dame -katedraalissa. Tilaisuus alkoi Suomen aikaa puoliltapäivin, ja paikalla oli odotetusti laaja edustus Euroopan kuninkaallisista suvuista. Kuluneen viikon aikana suurherttuan ruumis oli esillä kuninkaallisessa palatsissa, jossa kansalaiset saattoivat käydä osoittamassa kunnioitustaan arvostetulle hallitsijalle, joka oli myös toisen maailmansodan sotasankari ja mukana vapauttamassa maataan natsimiehityksestä. Luxemburgin hovi pitää kuuden viikon suruajan.

Kuninkaalliset vieraat alkoivat siirtyä kirkkoon jo hiukan yhdentoista jälkeen. Suurherttuan arkku lähti kahdeltatoista kohti katedraalia, ja kulkueessa oli mukana tietysti lähisuku, eli suurherttuan kaikki viisi lasta ja parikymmentä lastenlasta puolisoineen sekä lapsenlapsenlapsista vanhimmat. Etunenässä kulkivat nykyinen suurherttua Henri ja suurherttuatar Maria Teresa, Henrin sisarukset sekä perintösuurherttuapari Guillaume ja Stéphanie. Luxemburgin valtio oli luonnollisesti edustettuna, ja paikalla olivat mm. maan pääministeri Xavier Bettel sekä muuta korkean tason johtoa niin hallinnosta, armeijasta kuin poliisivoimistakin.

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Päivitys: Luxemburgin suurherttua Jean on kuollut 98-vuotiaana

PÄIVITYS 23.4. KLO 10:00

Luxemburgin hovi tiedotti varhain tiistaiaamuna suurherttua Jeanin kuolleen. 98-vuotias entinen hallitsija kuoli tiistaina 23. huhtikuuta klo 00:25 rauhallisesti perheen ympäröimänä. Kaipaamaan jäävät viisi lasta, 22 lastenlasta ja 15 lastenlastenlasta. Osanottoni koko suurherttuaperheelle ja luxemburgilaisille.

Luxarazzi-blogin mukaan suurherttualle järjestetään valtiolliset hautajaiset lauantaina 4. toukokuuta Luxemburgin Notre Dame -katedraalissa. Maan pääministeri Xavier Bettel kuvaili lyhyessä puheessaan entistä suurherttuaa “kansakunnan symboliksi” ja sankariksi”. Suurherttua Jean taisteli toisessa maailmansodassa ja oli mukana vapauttamassa Luxemburgia natsimiehityksestä, minkä lisäksi Jeania pidetään yhtenä sodanjälkeisen Luxemburgin merkkihahmoina. Koska kyseessä on entinen valtionpää, voimme odottaa hautajaisiin laajaa edustusta muista eurooppalaisista monarkioista.


Ikäviä uutisia Luxemburgin hovista. Maan entinen hallitsija suurherttua Jean, 98, on ollut sairaalahoidossa reilun viikon keuhkoinfektion vuoksi, ja pääsiäisviikonlopun aikana hovi tiedotti suurherttuan voinnin heikentyneen merkittävästi. Hovin mukaan koko suurherttuaperhe on kokoontunut sairasvuoteen äärelle.

Suurherttua Jean vietiin sairaalaan huhtikuun puolivälissä keuhkosairauden takia. Hovi ehti jo tiedottaa suurherttuan olevan toipumassa, vaikkakin jäävän vielä tarkkailuun sairaalaan, mutta pääsiäislauantaina voinnin tiedotettiin heikentyneen merkittävästi. Tätä kirjoittaessa viimeisin tieto hovilta on saatu sunnuntaina. Ennuste on luonnollisesti huono 98-vuotiaan suurherttuan tapauksessa, joten valmistaudumme kuulemaan suru-uutisia lähipäivinä.

suurherttuajean_vic_fischbach

Kuva: Vic Fischbach/Luxemburgin hovi, vuosi tuntematon.

Suurherttua Jean nousi valtaan äitinsä, suurherttuatar Charlotten, luovuttua vallasta vuonna 1964. Vuosituhannen vaihteessa vuonna 2000 Jean seurasi äitinsä mallia ja luopui vallasta vanhimman poikansa, nykyisen suurherttua Henrin hyväksi.

Jean oli naimisissa syntyjään belgialaisen prinsessa Joséphine-Charlotten (1927-2005) kanssa. Suurherttuapari oli naimisissa yli 50 vuotta aina suurherttuattaren kuolemaan asti. Heillä on viisi lasta 22 lastenlasta.

Vuonna 1921 syntynyt suurherttua on maailman vanhin ja pisimpään elänyt nykyinen tai entinen hallitsija. Jean on osa tätä hiljalleen pienentynyttä sukupolvea, jonka mukana katoaa paljon historiaa ja oikeastaan kokonainen maailma ja aikakausi. Suurherttua  Jean palveli toisessa maailmansodassa ja osallistui mm. Normandian maihinnousuun.  Hän on siltä ajalta, jolloin kuninkaalliset vielä avioituivat lähinnä toisten kuninkaallisten kanssa.

Alla kuvassa suurherttuan 90-vuotisjuhlan kunniaksi otettu kuva vuodelta 2011, jossa Jean poseeraa poikansa eli suurherttua Henrin sekä pojanpoikansa perintösuurherttua Guillaumen kanssa.

Embed from Getty Images