Prinssi Julianin kastejuhla

Ruotsin prinssi Julianin kastejuhla pidettiin lauantaina 14.8. Drottningholmissa. Paikalla oli koko kuningasperhe lapsineen, eli vipinää riitti kahdeksanhenkisen serkkukatraan kanssa! 😀

Tilaisuus tuntui nyt jotenkin erityisen merkittävältä, vaikka sitä ei suorana voinutkaan tällä kertaa katsoa. Koronaviruksen vuoksi mitään tällaisia kokoontumisia tai isompia juhlia ei ole ollut, ja samalla tämä oli myös ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun näimme koko Ruotsin kuningasperheen edustamassa yhdessä!

Prinssi Julian kastettiin Drottningholmin linnankirkossa. Kuva: Jonas Ekströmer/TT
Lue loppuun

Prinsessa Madeleinen ja prinssi Carl Philipin lapset eivät jatkossa kuulu Ruotsin kuningashuoneeseen

Kuninkaallispiirien tämän hetken kuumin puheenaihe tuli eilen Ruotsista, kun hovi julkisti uuden linjavedon kuninkaallisen perheen jäsenten rooleista ja arvonimistä. Jatkossa Ruotsin kuningashuone ja kuninkaallinen perhe erotellaan entistä selvemmin toisistaan. Muutos koskee prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian sekä prinsessa Madeleinen ja Chris O’Neillin lapsia ja lasten julkista asemaa. Ilmoitus toi jonkinlaisen ratkaisun kuningasperhettä nyt useamman vuoden vaivanneeseen dilemmaan, mutta joitain asioita jäi edelleen avoimiksi. Aloitetaan nyt kuitenkin alusta ennen kuin hypätään johtopäätöksiin.

Mistä on siis kyse?

Kuningas Kaarle Kustaa on päättänyt (luettavissa täällä), että prinssi Carl Philipin ja prinsessa Madeleinen lapset eivät enää kuulu Ruotsin kuningashuoneeseen. Muutos koskee prinssi Alexanderia, prinssi Gabrielia, prinsessa Leonorea, prinssi Nicolasta sekä prinsessa Adriennea. Lapset ovat edelleen osa kuninkaallista perhettä, mutta muutoksen myötä heidän arvonimistään poistuu puhuttelutyyli “hänen kuninkaallinen korkeutensa”. Lapset saavat pitää prinssin/prinsessan arvonimensä sekä herttuakuntansa, ja he ovat edelleen mukana kruununperimysjärjestyksessä. Heidän ei tulevaisuudessa odoteta ottavan kuninkaallisia velvollisuuksia hoitaakseen.

Kruununprinsessa Victorian lasten asema pysyy ennallaan, eli prinsessa Estellellä ja prinssi Oscarilla on jatkossakin HKK-etuliite tittelissään. Linjaus ei vaikuta myöskään prinssi Carl Philipiin, prinsessa Sofiaan ja prinsessa Madeleineen.

Sollidens slott, juli 2017Kungafamiljen skickar en hälsning från Sollidens slott på Öland.

Kuningasperhe kesällä 2017 – prinssi Gabriel ja prinsessa Adrienne puuttuvat. Kuva: Jonas Ekströmer/Kungahuset.se

Lue loppuun

Ruotsin prinsessa Leonore tänään 5 vuotta!

Ruotsin prinsessa Madeleinen ja Chris O’Neillin esikoinen prinsessa Leonore täyttää tänään keskiviikkona viisi vuotta. Paljon onnea pikkuprinsessalle! Juhlan kunniaksi Madeleine julkaisi instagramissaan suloisen synttärikuvan tyttärestään.

Perinteisestihän Ruotsin hovi on alkukeväästä hemmotellut meitä ihanilla synttärikuvilla, kun syntymäpäiviään viettävät lähekkäin prinsessa Leonore, prinsessa Estelle, prinssi Oscar sekä nyt myös maaliskuussa vuoden täyttävä prinsessa Adrienne. Yleensä kaikista lapsista on julkaistu viralliset syntymäpäiväkuvat, jotka ovat myös ladattavissa hovin nettisivuilla. Esimerkiksi Leonoresta ja pikkuveljestä prinssi Nicolaksesta on julkaistu aiemmin toisinaan kaksikin kuvaa kerralla merkkipäivän kunniaksi. Tänä vuonna kuitenkin Leonoren kuva on selvästi astetta epävirallisempi, sillä Madeleine on ottanut kuvan itse luultavasti perheen kotona, ja vaikka hovi on jakanut kuvan sometileillään, niin se ei ole virallisten lehdistökuvien joukossa ladattavana. Kyseessä on pieni, mutta symbolinen muutos (tai sitten vain ylianalysoin asiaa…)

Prinsessa Madeleine perheineen asuu nykyisin Floridassa, eikä Madde ole osallistunut kuninkaallisen työhön aktiivisesti vuosiin. Hänet on viime vuosina totuttu näkemään Ruotsissa muutaman kerran vuodessa lähinnä merkittävimmissä tilaisuuksissa, kuten Nobeleissa. Florida-uutinenhan aiheutti viime kesänä paljon reaktioita, ja kuten monet varmasti muistavat, osan mielestä Madeleinen pitäisi luopua omistaan ja lastensa titteleistä. Kirjoitin muuttouutisen aikoihin, että perhe ei oikein itsekään taida tietää, miten yhdistää kuninkaallisuus ja yksityisen perhe-elämän kaipuu. Odotan, että jossain vaiheessa lasten kasvaessa Madeleinen ja hovin täytyy tehdä jotain selkeitä linjavetoja, sillä trapetsitaiteilua ei voi jatkaa ikuisesti. Tätä taustaa vastaan vaikuttaisi ihan luonnolliselta kehitykseltä, että Madeleinen ja Chrisin lapsista julkaistaisiin jatkossa astetta epävirallisempaa materiaalia. Perheellä ei ole juuri osaa eikä arpaa hovin arkipäivässä, ja koko elämänsä ulkomailla asuneet lapset ovat väistämättä vieraampia kansalle kuin kuninkaalliset serkkunsa. Siksi olisi ihan perusteltua, että Madden perheen potretteihin ei jatkossa käytetä hovin resursseja, vaikka ne olisivatkin kokonaisbudjetin kannalta täysin merkityksetön kulu. En usko, että kuvia lakataan julkaisemasta kokonaan, ainakaan nyt lasten ollessa vielä pieniä, mutta on ymmärrettävää, että toisella mantereella yksityisesti asuvat eivät saa ihan samanlaista kohtelua tai “huomiota” kuin aktiivisemmin Ruotsissa esillä olevat perheenjäsenet.

En halua kuitenkaan tehdä liian pikaisia johtopäätöksiä tästä valokuva-asiasta, ja voin hyvin olla aivan väärässäkin. Leonoresta joka tapauksessa julkaistiin kuva, jonka hovikin jakoi omissa kanavissaan, mutta tyyli vain oli tällä kertaa selvästi astetta epävirallisempi. Moni ei välttämättä edes kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Kuitenkin odotan mielenkiinnolla, miten jatkossa toimitaan Madeleinen muiden lasten, ja mahdollisesti myös prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian lasten kanssa – tuleeko epävirallisemmasta linjasta tapa, vai oliko kyseessä poikkeus? Monessa muussakin hovissa on tai on hiljattain ollut selkeä murroskausi kuninkaallisen perheen fokuksessa, ja Madeleine on jo vuosia selvästi hivuttautunut pois kuninkaallisesta valokeilasta.

Prinsessa Madeleine ja Chris O'Neill lapsineen.

Prinsessa Madeleine perheineen. Kuva: Anna-Lena Ahlström/Kungahuset.se

Päivitys 12.3.2019. Madeleinen nuoremman tyttären prinsessa Adriennen syntymäpäivän kanssa toimittiin samalla tavalla. Madeleine julkaisi instagramissaan kotikutoisen onnittelukuvan, jonka hovi jakoi myös omille tileilleen, mutta kuvaa ei löydy hovin nettisivujen lehdistö-osastolta. Astetta epävirallisempi linja vaikuttaa siis tulleen jäädäkseen.

Prinsessa Madeleine on umpikujassa kuninkaallisuuden kanssa – mitä prinsessaperheen pitäisi tehdä?

Ruotsin hovi ilmoitti muutama viikko sitten prinsessa Madeleinen perheineen muuttavan syksyllä Yhdysvaltoihin Floridaan. Kirjoitin uutisesta blogiin heti tuoreeltaan, mutta koin tarpeelliseksi ottaa asian uudelleen käsittelyyn, sillä uutinen on herättänyt monenlaisia reaktioita, ja keskustelu on kiinnostavasti liikkunut myös kuninkaallisen perheen jäsenten vapauksien ja velvollisuuksien ympärillä. Prinsessaperheestä on kovaa vauhtia tulossa ennakkotapaus, joka toimii jatkossa rajanvetona siinä, mitä Ruotsin kuningasperheen jäsen voi ja ei voi tehdä.

Prinsessa Madeleine on ollut koko 2010-luvun ajan yhtä suurta kysymysmerkkiä kansalle, mutta viime vuosina monille on tullut sellainen tunne, että prinsessa ei oikein itsekään tiedä, miten aikoo perheensä elämän järjestää. Toisessa päässä köyttä on Ruotsi ja kuninkaallisuus, toisessa päässä yksityisempi perhe-elämä ulkomailla.

Madeleine on lähtökohtaisesti edelleen se “luksusprinsessa”, joten hänen joka askeleensa arvioidaan ja tuomitaan huomattavasti kriittisemmin kuin sisarustensa. Prinsessaperhe on ajautunut tilanteeseen, jossa mikään, mitä he tekevät, ei oikein ole kansan mieleen. Miten tässä pitäisi sitten menetellä asuinpaikan, lasten ja titteleiden kanssa?

Kuva: Erika Gerdemark/Kungahuset.se
Kuva: Erika Gerdemark/Kungahuset.se
Lue loppuun

Prinsessa Madeleine perheineen muuttaa Yhdysvaltoihin Floridaan

Ruotsin hovi on ilmoittanut tänään, että prinsessa Madeleine ja hänen puolisonsa Chris O’Neill sekä lapset prinsessa Leonore, prinssi Nicolas ja prinsessa Adrienne muuttavat takaisin Yhdysvaltoihin tänä syksynä. Hovin tiedotteen mukaan ajankohta on nyt mahdollinen, kun lapset ovat vielä alle kouluikäisiä. Tiedotteen yhteydessä perheestä julkaistiin kaunis kesäkuva, joka on samalla ensimmäinen virallinen potretti keväällä viisihenkiseksi kasvaneesta perheestä kokonaisuudessaan!

H.K.H. Prinsessan Madeleine / HRH Princess Madeleine / Herr Christopher O’Neill / Mr. Christopher O’Neill / H.K.H. Prinsessan Leonore / HRH Princess Leonore / H.K.H. Prins Nicolas / HRH Prince Nicolas / H.K.H. Prinsessan Adrienne / HRH Princess Adrien

Takana Chris sylissään maaliskuussa syntynyt prinsessa Adrienne, edessä prinsessa Leonore, prinssi Nicolas ja prinsessa Madeleine. Kuva: Anna-Lena Ahlström/Kungahuset.se