Paljon onnea, Tanskan kuningatar Margareeta!

Tanskan kuningatar Margareeta II täyttää tänään 80 vuotta, suuret onnittelut! Koronavirus peruutti monipäiväisiksi kaavaillut syntymäpäiväjuhlat, joihin minäkin olin muuten suunnitellut matkustavani täältä Göteborgista, joten kuninkaallisbongailu ja tiarajuhlat jäävät valitettavasti väliin tällä kertaa. Täytyyhän tällainen merkkipäivä silti huomioida blogissa! 🙂

Margareeta_80v_logo (2)

Virallinen syntymäpäivälogo potretilla. Kuva: Per Morten Abrahamsen & Wonderful Copenhagen

Prinsessa Margrethe Alexandrine Þórhildur Ingrid syntyi 16. huhtikuuta 1940 vain viikko sen jälkeen, kun Natsi-Saksa oli miehittänyt Tanskan. Pieni prinsessa oli silloisen kruununprinssi Frederikin ja kruununprinsessa Ingridin esikoinen. Tuohon aikaan naiset eivät voineet periä kruunua, joten Margareetasta ei alun perin odotettu hallitsijaa. Hänen isästään tuli kuningas Frederik IX vuonna 1947, ja koska kuningasparilla oli kolme tytärtä, kruunun odotettiin siirtyvän Margareetan sedälle prinssi Knudille. Perimyslakia kuitenkin muutettiin, ja viisi vuotta myöhemmin vuonna 1953 teini-ikäisestä Margareetasta tuli kruununperijä (alla kuva kuningasperheestä samalta vuodelta).

Embed from Getty Images

Tanskan monarkia on Euroopan vanhimpia, ja Margareeta kuuluu maanosamme kuninkaallisimpiin kuninkaallisiin. Kuningatar on kasvanut sodanjälkeiseen Eurooppaan, mutta hänessä on vielä vanhan ajan glamouria – sellaista selittämätöntä majesteetillisuutta! 😀 Isänsä kuoleman myötä vuonna 1972 kuningattareksi noussut Margareeta on onnistunut samalla olemaan myös hyvinkin moderni ja inspiroiva hahmo. Monet tuntevat Margareetan lahjakkaana taiteilijana, joka ei ole luopunut taiteellisesta kunnianhimosta edes hallitsijan roolin myötä.

80-vuotispäivän kunniaksi Tanskan hovi on jakanut 80 faktaa kuningattaresta. Koko listaa en alkanut tähän kääntämään, mutta kokosin tähän parhaita paloja. Kiinnostaisi muuten tietää, että miten paljon tässä on tuttua tietoa teille ja mitä tulee uutena? Tanskan kuninkaalliset eivät näy Suomen mediassa ollenkaan niin paljon kuin ruotsalaiset, mutta kuitenkin Margareeta ja kruununprinsessa Mary tuntuvat aina kiinnostavan kovasti teitä lukijoita.

Embed from Getty Images

  1. Prinsessa Margareeta syntyi 16.4.1940 tuulisena kevätpäivänä klo 10:10 Amalienborgissa Frederik VIII:n palatsissa. Vauva painoi 3300 grammaa.
  2. Miehityksen vuoksi Tanskassa ei voitu ampua perinteisiä kunnialaukauksia pikkuprinsessan kunniaksi, mutta koko maassa liputettiin ilouutisen johdosta.
  3. Margareetan kummivanhemmat ovat komea lista. Isän puolelta kummeja olivat isoisä kuningas Kristian X, setä perintöprinssi Knud sekä isoisän serkku Tanskan prinssi Axel. Äidinpuoleisista sukulaisista Ruotsista valittiin isoisoisä kuningas Kustaa V, isoisä kruununprinssi Kustaa Aadolf (myöhemmin kuningas Kustaa VI Aadolf), eno perintöprinssi Kustaa Aadolf sekä myös äidinpuoleinen isoisoisä Connaughtin herttua prinssi Arthur Britanniasta.
  4. Kuningattaren kolmas nimi on islanninkielinen, sillä hänen syntyessään Tanska hallitsi vielä Islantia. Muut nimet tulevat hänen isoäideiltään ja äidiltään.
  5. Hänellä on kaksi nuorempaa siskoa: Tanskan ja Sayn-Wittgenstein-Berleburgin prinsessa Benedikte (s. 1944) sekä Kreikan kuningatar Anne-Marie (s.1946).
  6. Margareeta on nimetty äidinäitinsä Ruotsin kruununprinsessa Margareetan mukaan, jolta myös kuningattaren lempinimi Daisy tulee. Isoäiti-Margareeta oli syntyjään brittiläinen prinsessa. Nimi Marguerite eri kirjoitusmuodoissaan tarkoittaa päivänkakkaraa, ja kukan englanninkielinen nimi Daisy on Margaret-nimisten yleinen lempinimi.
  7. Kuningattarella on monenlaisia kiinnostuksen kohteita. 50-luvulla hän oli isoisänsä Ruotsin Kustaa VI Aadolfin kanssa Italiassa arkeologisella kaivausreissulla – se oli isoisän ja tyttärentyttären yhteinen kiinnostuksenkohde. Hovi mainitsee kuningattaren olevan kiinnostunut myös esimerkiksi ornitologiasta!
  8. Kuningatar aloitti balettitunnit nuorena ja tanssi itse yli 40 vuoden ajan joka viikko. Hän on edelleen innokas baletin ystävä, mutta nykyisin enää katsojan roolissa.
  9. Kuningatar opiskeli yliopistossa mm. filosofiaa, valtiotiedettä ja arkeologiaa.
  10. Margareeta avioitui ranskalaisen Henri de Laborde de Monpezatin kanssa kesäkuussa 1967. Henristä tuli liiton myötä Tanskan prinssi Henrik, ja pari oli naimisissa yli 50 vuotta prinssin kuolemaan asti. Henrik nukkui pois helmikuussa 2018 lyhyen sairausjakson jälkeen.
  11. Margareetalla ja Henrikillä on kaksi lasta; kruununprinssi Frederik (s. 1968) ja prinssi Joachim (s. 1969).
  12. Lapsenlapsia kuningatarparilla on kahdeksan; kruununprinssi Frederikin lapset Christian, Isabella, Vincent ja Josephine sekä prinssi Joachimin lapset Nikolai, Felix, Henrik ja Athena.
  13. Margareetalla on erinomaiset välit Euroopan muihin kuningashuoneisiin. Hänen äitinsä oli syntyjään Ruotsin prinsessa, ja molemmat hänen sisarensa avioituivat muiden kuninkaallisten kanssa. Margareeta on mm. Alankomaiden kuningas Willem-Alexanderin, Norjan kruununprinssi Haakonin sekä Ruotsin prinssi Carl Philipin kummi. Kuningatar on Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan serkku ja esimerkiksi kuningatar Elisabetin läheinen ystävä. Hovin mukaan kuningatar käy joka vuosi joulukuussa Lontoossa jouluostoksilla. Mahtavatkohan nämä reissut sisältää teehetkiä Buckinghamissa tai Windsorissa?
  14. Margareeta ja Henrik hankkivat ensimmäisen yhteisen koiransa vuonna 1970. Sen jälkeen heillä on ollut peräti 16 koiraa, joista suurin osa mäyräkoiria. Margareetan nykyisen koiran nimi on Tilia.
  15. Margareeta puhuu viittä kieltä: äidinkielensä tanskan lisäksi englantia, ranskaa, ruotsia ja saksaa. Ranska oli Margareetan ja Henrikin kotikieli, jota myös parin molemmat lapset puhuvat sujuvasti.
  16. Kuningatar Margareeta luki J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -teoksen ensimmäisen kerran 30-vuotiaana. Tarina teki vaikutuksen, sillä myöhemmin Margareetan ensimmäisiä ammattimaisia taidetöitä oli kirjan tanskankieliseen versioon tehty kuvitus. Työ julkaistiin salanimeä Ingahild Grathmer. Hovi kertoo myös, että kuningatar maalasi omien lastensa huoneisiin Tolkienin kuvailemia maisemia Keskimaasta!
  17. Margareeta on ollut useita kertoja osa Kööpenhaminan Tivolin balettiesitysten taiteellista tiimiä. Viimeksi viime vuonna hän suunnitteli lavasteita ja pukuja Lumikuningatar-balettiin.
  18. Hän on myös piirtänyt itse omansa sekä kruununprinssi Frederikin ja prinssi Christianin kuninkaalliset monogrammit.
  19. Kuningatar ja prinssi Henrik myös käänsivät yhdessä ranskalaista kirjallisuutta tanskaksi salanimellä.
  20. Margareeta on värikäs pukeutuja, jonka asut saattavat sisältää ihan mitä tahansa muhkeista puhvi- ja trumpettihihoista turkiskoristeisiin. Hän on kuuluisa myös kultaisista tiaroistaan.
  21. Jouluisin kuningatar käy ensin perheensä kanssa joulukirkossa, minkä jälkeen hän kokoaa henkilökuntansa ja lukee näille jouluevankeliumin. Tämän jälkeen Margareeta jakaa henkilökunnalle joululahjat.
  22. Margareeta on myös Tanskan valtionkirkon pää, ja vuosien aikana hän on tehnyt jonkin verran myös kirkollista taidetta, mm. alttarivaatteita.
  23. Yleensä muut niiavat kuningattarelle, mutta Margareeta niiaa itse kerran vuodessa; tammikuussa uudenvuoden juhlissa, jossa hän ja perheen naiset niiaavat kutsuvieraille ennen pöytään asettumista. Tapa tuli Tanskaan Ruotsista hänen äitinsä kuningatar Ingridin mukana. Ruotsissa kuningasperheen naiset niiaavat valtiopäivien avajaisissa, kun kuningas avaa valtiopäivät.
  24. Pitkään valtakauteen on mahtunut 9 pääministeriä ja 24 hallitusta sekä 58 isännöityä valtiovierailua ja 54 valtiovierailua muihin maihin.
  25. Margareeta on ollut vallassa 48 vuotta ja hän on Tanskan historian toiseksi pisimpään hallinnut monarkki.
_r9a0643_040320_copy_0

Kuningatar Margareeta ja monarkian tulevaisuus: kruununprinssi Frederik ja prinssi Christian.

Kuningatar Margareetalla on ollut hiukan huono tuuri suurten merkkipäivien kanssa. Edes hänen syntymäänsä ei voitu juhlia ihan normaalein menoin, kun miehitys oli alkanut vain päiviä aikaisemmin! 😀 Kymmenen vuotta sitten kaikki vieraat eivät päässeet Margareetan 70-vuotisjuhliin Islannista levinneen ja lentoliikenteen sotkeneen tuhkapilven takia. Vuonna 1997 hänen valtakautensa 25-vuotisjuhlaa puolestaan varjosti hänen setänsä, Ruotsin prinssi Bertilin, kuolema. Ja nyt nämä juhlat peruuntuivat koronaviruksen takia. Toivomme kovasti, että Margareeta pääsee viettämään valtakautensa 50-vuotisjuhlia kahden vuoden päästä ja juhlii silloin sitten tämänkin edestä!

_r9a0288_250220_copy_3

Margareeta kuvattuna Fredensborgin linnassa.

Tässä on vielä linkki hovin julkaisemaan kuvagalleriaan, josta löytyy virallisia muotokuvia kuningattaresta aina hänen valtaannousustaan tähän päivään asti. Upeita kuvia ja iltapukuja! Huomatkaa myös nämä postauksen kuvituksena toimivat uudet upeat muotokuvat, joita hovi on avokätisesti julkaissut pitkin viikkoa. Kaikki uudet kuvat ovat Per Morten Abrahamsenin käsialaa.

_r9a0564_020320_copy_0

_r9a0716_020320_copy_1

_r9a0242_250220_copy_1

Tämä kuva on otettu Margareetan työhuoneessa Fredensborgissa. Sama huone oli aiemmin kuningatar Ingridin työhuone.

Margareeta_80v (3)

Mäyräkoira Tiliakin on päässyt potrettiin!

11 kommenttia artikkeliin ”Paljon onnea, Tanskan kuningatar Margareeta!

  1. Kuningatar Margareeta on todellinen kuningatar, ylväs ja upearyhtinen ja kantaa itsensä ja läheisensäkin siinä vierellä tyylillä ja sydämellisyydellä. Hänestä jotenkin loistaa sellainen charmi ja karisma, jota jollakin luonnostaan on, jollakin ei mitenkään. Hän olisi varmasti yhtä upea hiukset hapsottaen, ilman huulipunaansa ja vaikka kylpytakki päällä.
    Olen aina ihaillut hänen ulkoista habitustaan, vaatteet, kampaukset, korumäärä, tiarat, joskus melkein mauttomia ja jollain muulla naisella kamalia, mutta Margareeta loistaa missä tahansa lookissa.
    Tuskin hän tätä käy lukemassa, mutta toivotan onnea ja terveyttä!

    Liked by 1 henkilö

  2. Ihana postaus ja upeita kuvia. Mä luin noita faktoja, eikä oikeastaan mikään ollu uutta mulle. Mä oon niin suuri Margareeta-fani, että luen kaiken mahdollisen hänestä. Hän on kyllä todellinen kuninkaallinen; polveutuu kuningatar Victoriasta ja kuuluu myös Bernadotteihin. Toi 80-vuotis logo on täysosuma! N. vuosi sitten tuli neliosainen sarja Tasnkan linnoista, Margareeta oli upea ja sivistynyt kertoja. Vieläkin katselen niitä digiboxilta joskus.

    Tykkää

    • Mä en oo nähny tota sarjaa linnoista, täytyypä katsoa jos se löytyisi jostain! 😊 Mulle tuli paljon uusia tietoja Margareetasta tätä postausta tehdessä, mutta noi hovin jakamat faktat oli monet toki tosi yksityiskohtaista tietoa. Ja tietty ikä vaikuttaa varmasti. Perusasiat olen tietysti lukenut, mutta mun kasvaessa huomio on ollut jo selvästi Maryssa.

      Karismaattinen hahmo kyllä tämä kuningatar, ei voi muuta sanoa. Mikä elämä hänellä onkaan takana!

      Liked by 1 henkilö

    • Margareeta on oikea lady! Ollapa itsekin noin tyylikäs (ja toisaalta, osaisipa itse näyttää noin mahtavalta vähemmän tyylikkäissäkin asuissa). En ollut tajunnut, että hän on noin kulttuurisesti monilahjainen, alttarivaatteista kielen kääntämiseen.

      Näin Facebookissa jakamasi videon muiden kuninkaallisten syntymäpäivätervehdyksistä Margareetalle. Olipa ihana video, kyynel tuli silmään! Vähän kyllä samalla pisti silmään erään brittikuningashuoneen poissaolo, mutta eipä se heidän tyyliinsä varmaan sopisikaan 🙄

      Liked by 1 henkilö

      • Oli kyllä harmi, ettei brittihovista kukaan osallistunut onnitteluvideon. Jotenkin video ei ollut heidän tyylinen, mutta muista kuninkaallisista tuli tosi sympaattinen kuva! Brittihovin ei tarvitse tehdä muuta kuin olla osallistumatta, ja jo vahvistuu kuva, että he eivät ole enää ollenkaan niin läheisiä mantereen kuninkaallisten kanssa.

        Margareetan taiteellisuus on kyllä monipuolista, ei voi kuin arvostaa!

        Tykkää

  3. Paljon onnea ja pitkää ikää Margareetalle! On kyllä rautainen leidi ja niin monessa ollut mukana. Toivotaan, että myöhemmin syksyllä voisi järjestää sitten oikein isot ja prameat synttärijuhlat, kyllä tässä kunnon tiaraloistoa kaivattaisiin!

    Tykkää

    • Tällä hetkellä valitettavasti kukaan ei tunnu uskovan, että juhlia siirrettäisiin syksyyn, joten laitan omat toiveeni siihen valtakauden 50v juhlaan. Mutta jotain tiaroja tässä nyt kipeästi kaivattaisiin! 😄 Tosin jos kesäkuu jatkuu vielä tällä menolla, niin sitten monet hovit jäävätkin siitä jo kesälomalle. Tiaroja nähdään ehkä syksyllä joskus 😕

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s