Viimeinen postaus prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin häistä! Näin isoissa juhlissa on paljon kaikenlaista kiinnostavaa, joka ei välttämättä nouse esiin isoihin otsikoihin, joten halusin koota yhteen postaukseen vielä vähän tietoa häiden musiikista, koristeista, ruuista ja juhlavastaanotoista.
Kirjoitinkin jo aiemmin, että Karen Gibsonin johtaman The Kingdom Choirin esitys Stand By Me oli mielestäni yksi seremonian kauneimpia hetkiä. Kuninkaallisissa häissä ei perinteisesti ole juuri pop-kappaleita kuultu, joten kappalevalinta oli pieni yllätys, mutta erinomainen sellainen. Stand By Me on kuitenkin klassikko 60-luvulta, joten eihän se siinä mielessä ollut mitenkään shokeeraava tai edes moderni valinta. Kappale on äärimmäisen kaunis, ja samalla se oli myös hieno nyökkäys morsiamen afroamerikkalaiselle taustalle. Monille tuli mieleen hääparista, heidän lähtöasetelmastaan ja myös häiden toteutuksesta mieleen Ruotsin prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia, joiden häissähän kuultiin esimerkiksi Coldplayn Fix You sekä Rihannan Umbrella-kappaleen ruotsinkielinen versio Paraply.
Seremonian muutkin musiikkivalinnat olivat hyvin hääparin näköisiä. Kirkossa kuultiin esimerkiksi Guide Me, O Thou Great Redeemer -hymni, joka oli prinsessa Dianan suosikkeja ja laulettiin myös hänen hautajaisissaan. Hääseremoniassa esiintyi myös 19-vuotias sellisti Sheku Kanneh-Mason, joka voitti BBC:n Young Musician of the Year -palkinnon vuonna 2016. Häiden lounasvastaanotolla vierasjoukolle esiintyi prinsessa Dianan hyvä ystävä Elton John, joka tunnetusti esiintyi myös prinsessan hautajaisissa.
Pyhän Yrjön kappeli oli kauniin keväisesti koristeltu häitä varten. Kappelin ja Buckinhamin palatsin floristeista koostuvaa tiimiä johti Philippa Craddock, jonka hääpari valitsi henkilökohtaisesti tehtävään. Monet koristuksissa käytetyistä kasveista olivat paikallisia ja kuninkaallisten tilusten puutarhoista. Philippa Craddock kertoi, että he pyrkivät mahdollisuuksien mukaan käyttämään sesongin kasveja, jotka kukkivat luonnostaan toukokuussa. Koristuksissa näkyi pyökkiä, koivua, valkopyökkiä, puutarharuusuja, pioneja ja sormustinkukkaa.
Meghan on tullut tunnetuksi hyvän ruuan ystävänä jo kauan ennen kihlaustaan, joten odotin mielenkiinnolla, millainen menu juhlissa on. Ruuassa korostui kukkien ja hääkakun tapaan sesonkiajattelu. Lounas toteutettiin buffet-tyyppisesti, ja tarjolla oli lajitelma pikkusuolaista ja makeaa sekä hyvin modernina tuulahduksena trendikkäitä kulhoruokia! Ruokatermejä on vähän vaikea kääntää, kun ei tunne alan sanastoa suomeksikaan kovin hyvin, mutta englanninkielisen menun näkee täältä, jos joku jäi mietityttämään. Tarjolla oli:
- Kylmäsavuloheen käärittyä skotlantilaista rapua sitruunaranskankermalla
- Cumbrialaiseen kinkkuun käärittyä grillattua englantilaista parsaa
- Hernepannacottaa viiriäisen munilla ja sitruunaverbenalla
- Tomaatti-basilikatartar balsamicohelmillä
- Vapaasti kasvanutta kanaa maustetulla jogurtilla ja paahdetuilla aprikooseilla
- Lammaskrokettia paistetuilla kasviksilla ja sipulihillolla
- Lämpimiä parsatankoja mozzarellalla ja tomaatilla
- Vapaasti kasvaneen kanan viillokkia, huhtasieniä ja purjosipulia
- Herne-mintturisottoa herneenversoilla, tryffeliöljyllä ja parmesanilastuilla
- Hitaasti kypsytettyä porsaankylkeä omenakompotilla ja kamaraa (ilmeisesti crackling on suosittu porsaannahasta/kamarasta tehtävä snacks)
- Shampanja-pistaasimacaroneja
- Appelsiininen creme brulee
- Raparperipaistosta
Hääkakusta vastasi Violet Cakes -konditorian Claire Ptak, ja prinssiparin keväinen sitruunalla ja seljankukalla maustettu ja voikreemillä kuorrutettu kakku oli rohkea poikkeus kuninkaallisen perheen perinteisistä alkoholilla säilötyistä hedelmäkakuista. Kakku oli koristeltu aidoilla pioneilla ja ruusuilla. Ennen häitä palatsi twiittasikin valmistusprosessista, ja kertoi kakkuun uponneen 200 sitruunaa, 500 luomumunaa, 20 kg jauhoja, voita ja sokeria kutakin sekä 10 plo seljankukkamehutiivistettä. Kakku oli minusta todella kaunis kuvissa, ja siinä oli vähän naked cake -henkisyyttä, sillä kuorrute oli selkeästi tarkoituksellisen viimeistelemätön, ja yksinkertainen valkoinen ulkoasu pelkillä kukilla oli samaa sarjaa Meghanin pelkistetyn hääpuvun kanssa. Ainut mitä mietin, oli sen koko. Kuva saattaa ehkä vääristää, tai sitten kakkuja on enemmänkin, mutta jotenkin näytti pieneltä ollakseen 600 hengen juhliin?
Juotavina tarjottiin shampanjaa ja viinejä. Alkoholittomista vaihtoehdoista löytyi mm. omena-seljankukkadrinkki, johon käytettiin samaa Sandringhamin mehua kuin hääkakkuun ja niin ikään Sandringhamin omenamehua.
Itse hääjuhlista ei hirveästi tule tietoa julkisuuteen, mutta se tiedettiin jo ennakkoon, että kuningatar emännöi lounasvastaanottoa, johon kaikki kirkossa olleet vieraat kutsuttiin. Vastaanotto pidettiin Windsorin linnan Pyhän Yrjön salissa, joka on linnan valtiosali ja toiminut lukuisten juhlien ja tilaisuuksien näyttämönä. Palatsi kertoi, että ensimmäisessä juhlassa kuultiin puheet prinssi Charlesilta ja prinssi Harrylta, ja bestmanina toiminut prinssi William juonsi tilaisuutta. Alla olevat kuvat eivät ole häistä, mutta niistä näkee vähän osviittaa, millaisesta tilasta on kysymys.
Iltajuhlaa isännöi prinssi Charles ja se pidettiin Windsorin linnan mailla sijaitsevassa Frogmore Housessa. Samassa paikassa juhlittii myös Harryn serkun Peter Phillipsin ja Autumn Kellyn häitä kymmenen vuotta sitten. Vierasjoukko pieneni illaksi kolmasosaan, sillä Frogmoreen oli kutsuttu vain 200 henkeä, parin perhe ja läheisimmät ystävät. Iltajuhlissa kuvaaminen oli tiukasti kielletty, ja hovi ei kertonut juhlista mitään (eikä heidän tarvitsekaan), mutta lehtiin tihkui kuitenkin vähän tietoa. Kuuleman mukaan brittikoomikko ja häissä vieraana ollut James Corden olisi juontanut juhlaa, ja prinssi Williamin bestmanin puheen lisäksi illalla kuultiin modernisti myös morsiamen puhe. Lehdistö raportoi myös näyttelijä Idris Elban toimineen DJ:nä! Ilta päättyi ilotulitukseen. Alla arkistokuva Frogmore Housesta.
Tällä erää tuntuu siltä, että kuninkaalliset häät on nyt käsitelty. Varmasti näistä tulee jonkun verran puhetta jatkossakin, mutta hääpostauksia ei ole suunnitteilla enempää. Palaamme aiheen pariin syksymmällä, kun on prinsessa Eugenien vuoro!