Ruotsin kuninkaallisen perheen nuorimmainen, maaliskuun 9. päivä syntynyt prinsessa Adrienne Josephine Alice kastettiin tänään iltapäivällä Drottningholmin linnankirkossa. Tänäänhän on myös pikkuprinsessan vanhempien, prinsessa Madeleinen ja Chris O’Neillin, viides hääpäivä, minkä lisäksi myös parin esikoinen prinsessa Leonore kastettiin tänä päivänä vuonna 2014. Onnea Maddelle ja Chrisille!
Kuningasperheeseen on syntynyt seitsemän lasta kuudessa vuodessa, joten Bernadottejen kastejuhlaperinteet alkavat olla varsin tuttuja, kuten myös juhlapaikka. Prinsessa Madeleinen ja prinssi Carl Philipin lapset on kastettu pienemmässä ja tunnelmaltaan intiimimmässä Drottningholmissa, joka on kuningasparin koti ja samalla Madeleinen, Carl Philipin ja kruununprinsessa Victorian lapsuudenkoti. Kastemekko on vuodelta 1906, ja siinä on kastettu kuninkaallisen perheen lapset nyt jo siis yli 100 vuoden ajan. Kastemalja on arvioiden mukaan 1600-luvulta, ja kastevesi tulee öölantilaisesta lähteestä. Ennen kuningasperhe käytti Jordanin vettä, mutta kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia aloittivat uuden perinteen öölantilaisesta kastevedestä, jota heidän lapsensa ovat jatkaneet omien lastensa kanssa.
Tilaisuus alkoi klo 13 Suomen aikaa ja kuningasperhe sekä kummit saapuivat kirkkoon tavalliseen tapaan viimeisinä juuri ennen aloitusta. Vieraina oli prinsessa Madeleinen ja Chrisin perheet, ystäviä, hoviväkeä ja Ruotsin virallisia edustajia, yhteensä reilut 150 henkeä. Kasteen toimittivat aiemmista kastejuhlista tutut arkkipiispa Antje Jackelén, ylihovisaarnaaja piispa Johan Dahlman sekä kuninkaallisen hoviseurakunnan saarnaaja Michael Bjerkhagen. Jumalanpalveluksen jälkeen kuningaspari isännöi vastaanottoa linnassa ja tarjosi vieraille lounaan. SVT:n lähetys on katsottavissa jälkikäteen kuukauden ajan.
Vieraslistan voi katsoa kokonaisuudessaan hovin sivuilta. Kuninkaallisesta perheestä paikalla olivat lähes kaikki, eli prinsessa Madeleinen, Chrisin, prinsessa Leonoren ja prinssi Nicolaksen lisäksi kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel, prinssi Oscar, prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia, prinssi Alexander sekä prinssi Gabriel. Ruotsin kuninkaallisten perhejuhlat ovat yleensä hauskaa seurattavaa, sillä serkkukatras on aina vauhdissa ja tuo omalta osaltaan luonnollisuutta tilaisuuteen ja hupia katsojille. Vieraslistaan oli laitettu myös prinsessa Estelle, joka ei sitten kirkossa harmiksemme ollutkaan. Hovi kertoi tilaisuuden jälkeen prinsessan sairastuneen ja jääneen siksi pois juhlasta.
Kuninkaan sisarista paikalla olivat pitkästä aikaa kaikki, eli prinsessa Margaretha, prinsessa Birgitta, prinsessa Désirée sekä prinsessa Christina puolisonsa Tord Magnusonin kanssa. Prinsessa Madeleinen isänpuolen serkuista paikalla olivat vapaaherratar Christina Louise De Geer ja tämän puoliso Hans De Geer, Helene Silfverschiöld ja puoliso Fredrik Dieterle sekä Gustaf Magnuson vaimonsa Vicky Magnusonin kanssa. Ainut ulkomainen kuninkaallinen vieras oli prinsessa Madeleinen kummisetä Saksi-Coburg-Gothan prinssi Andreas. Kuningatar Silvian puolelta paikalla olivat Silvian veljenpoika Thomas de Toledo Sommerlath, Silvian veli Walter L. Sommerlath ja vaimo Ingrid Sommerlath sekä kuningasparin lapsille läheiseksi tiedetty Silvian veljenpoika Patrick Sommerlath, tämän lapset Leopold ja kaksoset Chloé ja Anaïs sekä Patrickin tuleva ex-vaimo Maline Sommerlath.
Chrisin perheestä paikalla olivat hänen äitinsä Eva O’Neill, sisar Tatjana d’Abo miehensä Henry d’Abon ja vanhimman tyttären Anouskan kanssa, sisar kreivitär Natascha Abensberg und Traun, tämän vanhin tytär kreivitär Milana ja Chrisin isänpuoleisista sisaruksista Annalisa ja Karen O’Neill. Kolmas O’Neill-sisko Stefanie puuttui.
Perheiden lisäksi kutsuttuina oli runsaasti parin ystäviä; Madeleinen ja Chrisin lähipiiri sekä esimerkiksi Adriennen synnytykseen osallistuneet lääkärit ja kätilöt. Tuttuja nimiä ystäväpiiristä olivat mm. Katarina ja Robert von Horn, viime viikonloppu avioituneet Louise (o.s. Gottlieb) ja Gustav Thott, Natalie ja Dag Werner, Cedric Notz ja Andrea Brodin sekä Ellen ja Jan Dinkelspiel. Virallista puolta edustivat mm. pääministeri Stefan Löfven ja puhemies Urban Ahlin puolisoineen, puoluejohtajat sekä Pohjoismaiden, Britannian, Yhdysvaltojen ja Botswanan suurlähettiläät (Suomesta suurlähettiläs Liisa Maria Talonpoika). Paikalla oli myös prinsessa Adriennen herttuakunnan Blekingen maaherra Sten Nordin ja runsaasti hovin työntekijöitä, mm. valtakunnanmarsalkka Svante Lindqvist, ylihovimestarinna Kirstine von Blixen-Finecke ja hovirouva kreivitär Anna Hamilton.
Kummivalintoja odotetiin mielenkiinnolla, sillä nyt perheen kolmannen (ja serkusparven seitsemännen) lapsen kohdalla ilmeisimmät nimet lähipiiristä on käytetty. Prinsessa Leonorella ja prinssi Nicolaksella on molemmilla kuusi kummia, joiden joukossa on vanhempien sisarukset, Chrisin äidinpuoleisten siskojen puolisot, Madeleinen serkkuja ja parin lähimpiä ystäviä. Prinsessa Adriennelle odotettiin sisarustensa tapaan kuutta kummia, ja monet toivoivat, että kunniatehtävän saisi tällä kertaa prinssi Daniel, joka on kuitenkin jo ollut kuningasperheen virallinen jäsen kahdeksan vuotta ja Victorian avopuoliso jo vuosia ennen sitä. Danielin puolesta puhui myös se, että Chrisin siskojen miehet ovat parin vanhempien lapsien kummia. Vahvoja ehdokkaita olivat myös Chrisin isänpuoleiset sisarukset Annalisa, Stefanie ja Karen O’Neill ja Chrisin bestmanina toiminut Cedric Notz.
Kummilista oli kuitenkin aika yllättävä ja sisälsi osittain täysin vieraita nimiä. Kummit julkistettiin eilen torstaina ja kunniatehtävän saivat Chrisin puolelta hänen vanhin sisarentyttärensä Anouska d’Abo sekä ystävät Coralie Charriol Paul ja Nader Panahpour. Madeleinen puolelta oli valittu Gustav Thott (Madeleinen ystävän Louise Thottin puoliso, Louise on Leonoren kummi) sekä Charlotte Kreuger Cederlund ja Natalie Werner, molemmat prinsessan hyviä ystäviä. Ei siis ketään perheenjäsentä tai sukulaista Madeleinen puolelta. Prinssi Danielin puuttuminen puhutti myös ruotsalaislehdissä. Tätä on ruodittu blogeissa ja twitterissä, ja täytyy tulla siihen johtopäätökseen, että ehkä välit eivät vaan ole niin läheiset. Aina ajatellaan, että kuninkaalliset ovat automaattisesti yhtä isoa suurta onnellista perhettä, mutta eihän meistä tavallisistakaan monikaan ole välttämättä erityisen läheisiä kälyjensä ja lankojensa kanssa. Madeleinen ja varsinkaan Chrisin ystäväpiiriä ei niin hirveän hyvin tunneta, eli en osaa kommentoida tuliko nyt “oikeat” valinnat (Charlotte ja Anouska olivat kuitenkin monien veikkauksissa), mutta jotenkin ihmeellistä, että Madeleinen perheestä ei pyydetty ketään, vaikka Chrisin puolelta kyllä. Alla kuvassa Adrienne perheensä ja kummiensa kanssa.
Prinsessa Estelle sai viime joulukuussa prinssi Gabrielin ristiäisissä oman kunniatehtävän seremoniassa ja avusti kasteveden kaatamisessa maljaan. Vastaavanlainen osuus oli ujutettu mukaan myös tällä kertaa, kun piispa Dahlman kutsui kaikki lapset mukaan alttarille kaatamaan kastevettä. Kuningasperheen lasten lisäksi myös Patrick Sommerlathin kaksostytöt Chloé ja Anaïs pääsivät mukaan. Muutenkin kirkossa riitti taas vipinää, kuten odotettavissa oli. Lapsista Oscar, Nicolas ja Gabriel pysyivät melko aloillaan, mutta Adriennen isosisko Leonore riehui sitten muidenkin edestä, minkä lisäksi myös Carl Philipin ja Sofian Alexander on selkeästi utelias ja liikkuvainen lapsi. Leonorella oli mukanaan viuhka, josta riitti hupia seremonian ajaksi, minkä lisäksi 4-vuotias prinsessa mm. pyöri pitkin lattioita, käveli ympyrää Madeleinen ympärillä juuri ennen kirkosta poistumista ja lähti kirkosta paljain jaloin. 😀 Sympatiat Madeleinelle, ilme näytti välillä kiristyvän. Silvia muuten kaivoi toimituksen loppupuolella käsilaukustaan lastenkirjan Alexanderille, mummokin oli selkeästi aavistanut, että saattaa tulla tarpeeseen lapsilauman kanssa.

Prinsessa Leonore, prinssi Nicolas, prinssi Oscar, prinssi Alexander ja Chloé ja Anaïs Sommerlath apuna kasteveden kaatamisessa. Kuva: Screenshot SCT:n lähetksestä
- Prinsessa Leonore pyöri äitinsä ympäri. Kuva: Screenshot SVT:n lähetyksestä

Kuningatar Silvia oli varautunut lastenkirjalla. Kuva: Screenshot SVT:n lähetyksestä
Itse juhlakalu oli melko rauhallinen lähes koko toimituksen ajan. Adrienne oli hereilläkin välillä, ja pontevasti venytteli pieniä käsivarsiaan arkkipiispan kastaessa hänet. Jossain vaiheessa taisi tulla vähän itku, mutta muuten prinsessa oli rauhallinen ja tyytyväisen oloinen. Isoisä Kaarle Kustaa kiinnitti Adriennelle tavan mukaan Serafiimiritarikunnan kunniamerkin seremonian loppupuolella.

Michael Bjerkhagen avusti kasteessa, huomatkaa kirkon kauniit koristeet! Kuva: Screenshot SVT:n lähetyksestä
Kirkko oli koristeltu kesäisesti ja prinsessateemaisesti vihreän ja vaaleanpunaisen sävyin. Kukkakoristeet olivat tosi kauniit, mutta vaaleanpunainen teema jatkui ehkä vähän liikaakin kummien asuissa, sillä kaikki neljä naispuolista kummia olivat vaaleanpunaisissa asuissa. Odotamme mielenkiinnolla virallisia valokuvia kastejuhlasta!
Prinsessa Madeleinen asu oli todella kaunis, pidin myös kesäisestä kukkapannasta. Korvissaan ja ranteessaan prinsessalla näytti olevan ensimmäistä kertaa kameetiaraan kuuluvat korvakorut ja käsikoru. Prinsessa Leonore oli valkoisessa mekossa.
Toinen onnistuja oli prinsessa Sofia kukkakuvioisessa mekossaan. Myös prinsessan meikki, kampaus ja hatuke olivat minusta oikein onnistuneet. Korkokengät näyttivät olevan Sofian sydänpohjalla varustetut hääkengät! Prinssi Alexanderilla oli ihan taatusti joku Carl Philipin vanha asu, mahdollisesti myös Gabrielilla. Yhdeksän kuukautta vanha Gabriel oli koko kirkon ajan isänsä sylissä ja maisteli tyytyväisenä ohjelmavihkosen kulmaa.
Kruununprinsessa Victorian asulle en tällä kertaa lämmennyt. Victoria on parhaimmillaan aivan loistava pukeutuja, mutta ei kuitenkaan ihan jokakertainen takuuvarma onnistuja. Tämä mekko jakoi mielipiteitä. Kuosi oli ihmeellinen, ja päähine ei minusta istunut kokonaisuuteen ollenkaan. Kuningatar Silvia puolestaan oli hyvin silviamaisesti pukeutunut, varman tyylikäs mutta aika yllätyksetön.
Embed from Getty Images
Muista vieraista pistin merkille esimerkiksi sen, että kuninkaan sisarista prinsessa Birgitalla ei ollut rinnassaan perhekunniamerkkiä muiden kuninkaallisten tapaan. Prinsessa Christinan hattu jostain syystä jäi positiivisella tavalla mieleeni, harmi että Gettyllä on tosi vähän kuvia vieraista. Chrisin äiti Eva O’Neill oli myös tyylikkäästi pukeutunut. Kastejuhlan aikana kävi muuten selväksi, että Anouska ja Milana ovat selvästi hyvin tuttuja Leonorelle ja Nicolakselle. Nicolas oli jossain vaiheessa kirkossa Milanan sylissä, ja kirkon ulkopuolella Leonore juoksi valokuvaamisen aikana Anouskan taakse piiloon. Molemmat tytöthän ovat jo aikuisia, mutta heidän asuinpaikastaan ei ole varmaa tietoa. Saattaa hyvin olla, että molemmat asuvat Lontoossa ja ovat säännöllisiä vieraita Madeleinella ja Chrisillä, sen verran tuttavallisesti ja luontevasti Leonore ja Nicolas heihin suhtautuivat.
Olipa siis oikein prinsessaristiäiset! Mieleen jäi parhaiten rauhallinen päivänsankari, Leonoren seikkailut, Madeleinen ja Sofian asut sekä kauniisti koristeltu kirkko. Ruotsin hovissa ei varmaan kovin monia kastejuhlia lähivuosina enää nähdä, mutta näitä tulee kyllä ikävä! Serkkukatraan hauskanpitoa on ilo katsella. 😀