Satumaisen kaunis prinsessamorsian yllätystiarassa ja muun hääseurueen asut

Windsorissa on siirrytty prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin juhlavastaanotolle, ja blogissa on aika aloittaa häiden jälkipuinti. Alkuun on sanottava, että negatiivissävytteisestä ennakkopöhinästä huolimatta häät olivat mielestäni oikein onnistuneet. Todelliset prinsessahäät, hyvällä tavalla. Lähipäivät menevätkin päivän purkamisen parissa. Aloitetaan nyt tärkeimmästä eli morsiamen häälookista, ja jatketaan viikonlopun aikana vierailla, koostepostauksella hääpäivästä yleisesti ja ehkä jonkinlaisella koosteella yksityiskohdista, kuten musiikista, koristeista ja ruokatarjoiluista. Isommat kuninkaalliset häät on lähivuosien osalta nyt oikeastaan harmiksemme juhlittu, joten otetaan kaikki ilo irti vielä näistä kemuista!
Odotin hääpukua jännityksellä, koska toivoin kovasti Eugenien (ja kaasona toimineen Beatricen) onnistuvan puvun kanssa. Yorkin sisarusten asuille naureskelu alkaa olla jo vanha vitsi. Morsiamen astuessa ulos autosta huokaisin helpotuksesta – Eugenie oli säteilevän kaunis ja puku erittäin tyylikäs. Häätiara yllätti lähes kaikki harrastajat, samoin hunnuttomuus oli hitusen yllättävä, mutta moderni valinta.
Embed from Getty Images
Eugenie kertoi ennakkoon valinneensa brittiläisen suunnittelijan puvun. Jopa hieman keskiaikaista tunnelmaa henkinyt puku on Peter Pilotton ja Christopher De Vosin perustaman Peter Pilotto -merkin käsialaa. Aivan tuntemattomia nimiä minulle, enkä muista törmänneeni niihin twitterin ennakkoveikkailussakaan. Eugenie on tustunut heihin aiemmin emännöidessään naistaiteilijoiden tukemiseen liittynyttä tapahtumaa, ja hänellä on nähty aiemminkin merkin vaatteita. Hovi kertoo suunnittelijoiden tutkineen arkistoja kuninkaallisen perheen naisten aiemmista hääpuvuista, ja prinsessan Eugenien olleen mukana suunnitteluprosessissa.
Hääpuku toi vähän mieleen Disneyn klassikkoelokuva Prinsessa Ruususen. V-mallinen yläosa paljastaa dekolteealueen, mutta peittää olkapäät. Hihat olivat täyspitkät, mikä yllättäen sopi pukuun mainiosti. Miehusta kääntyy hartioiden ympäri alaselkään, paljastaen Eugenien yläselän. Hunnuttomuus ja paljas yläselkä saavat minulta ja monilta muilta kiitosta, sillä hovin mukaan Eugenie halusi itse, että hänen skolioosileikkauksesta saamansa arpi näkyisi. Prinsessa leikattiin 12-vuotiaana, ja vaikka vanha arpi ei mitenkään pompannut silmille, niin tässä on mainio malli ja rohkaisu arvistaan epävarmoille lapsille ja nuorille. Hatunnosto Eugenielle, suurin osa varmasti mielellään peittäisi hääpäivänään kaikki “kauneusvirheet”. Puvun tyköistuva vyötärö levenee kunnon helmaksi, ja tiimalasivartaloiselle Eugenielle malli on todella imarteleva. Helma ei ole valtava, mutta volyymia on sopivasti. Prinsessatyyliin kuuluu tietysti laahus.
Embed from Getty Images
Embed from Getty Images
Hovin mukaan puku on luotu korsetin ja alushameen päälle kerros kerrokselta. Erikoisuutena oli puvun päällyskankaan kuviointi, joka ei kuvissa valitettavasti näy kovin hyvin. Kuninkaallisiin hääpukuihin tyypillisesti piilotetaan vaikka mitä symboliikkaa, ja niin tälläkin kertaa. Skotlannin ohdake symboloi parin kiintymystä kuningattaren Balmoral-linnaan, ja Irlannin apila viittaa morsiamen äidin sukuun Fergusoneihin. Yorkin prinsessalta löytyy myös totta kai Yorkin ruusu, mikä yhdessä muratin kanssa symboloi pariskunnan kotia, Ivy Cottagea. Murattia löytyi myös hääkimpusta, ja se on tuttu perinnekasvi sekä Britannian että Ruotsin kuninkaallisista häistä. En tunne tekstiilisanastoa, mutta tiedotteen mukaan puvun kuviointi on kudottu kankaaseen, jonka materiaalina on silkki, puuvilla ja viskoosisekoite. Syyshäissä täytyy varautua viileämpään säähän, ja paksulta vaikuttava kangas oli luultavasti valittu hieman säätä silmälläpitäen. Kokonaisuudessaan aivan ihastuttava puku, hyvin eugeniemainen. Perinteisyyttä modernilla otteella, vartaloa imarteleva malli ja prinsessalle tyypillinen vähän erikoisempi leikkaus yläosassa. Kengät olivat Charlotte Olympian satiiniset peep toe -korkkarit.
Embed from Getty Images
Minä ja hyvin monet muut olimme varmoja, että Eugenie astelee avioon Yorkin timanttitiarassa, jonka herttuatar Sarah sai lahjaksi avioituessaan prinssi Andrew’n kanssa vuonna 1986. Prinsessapa kuitenkin yllätti kaikki, ja olen itse asiassa hyvin innoissani siitä. Muistatteko, että herttuatar Meghanin kutreilla nähtiin toukokuussa kuningatar Marylle kuulunut ja 60 vuotta holvissa piiloteltu timanttitiara? Eugenien kanssa saatiin vähän samanlainen yllätys, paitsi ehkä jopa vielä parempi. Kuningatar Elisabet oli nimittäin lainannut pojantyttärelleen Greville Emerald Kokoshnik Tiaran, jolla on mielenkiintoinen tarina takanaan.
Tiaran on valmistanut Boucheron vuonna 1919, ja se on tyyliltään tuohon aikaan hyvin suosittua venäläistä kokoshnik-mallia. Tiaraa ei kuitenkaan alunperin tehty kuningasperheelle, vaan brittiläiselle seurapiirirouva Margaret Grevillelle. Rouva Greville oli kuningatar Maryn läheinen ystävä, ja kuollessaan vuonna 1942 kaikki hänen jalokivensä siirtyivät rouvan testamentin mukaisesti kuningataräiti Elisabetille. Kuningataräidiltä ne periytyivät vuonna 2002 nykyiselle kuningattarelle. Eugenien häätiara on siis ollut kuninkaallisen perheen hallussa 76 vuotta, ja uskokaa tai älkää, tämä oli ensimmäinen kerta, kun kenenkään kuninkaallisen nähdään käyttävän sitä! 😀 Tiaraan sointuvat kauniit timantti-smaragdikorvakorut ovat häälahja Jackilta tuoreelle vaimolleen.
Embed from Getty ImagesEmbed from Getty Images
Hääkimppu on muista kukkakoristeista vastanneen Rob van Heldenin sisaren, Patrice van Heldenin käsialaa. Lähes kokovalkoisessa kimpussa on kieloja, tuoksuköynnöksiä, hyvin hennon vaaleansinisiä ohdakkeita, ruusuja ja jo mainittua murattia. Eugenien kampauksen teki Sonny-Jo MacFarlane ja meikin Hannah Martin.
Embed from Getty Images
Kaasona toiminut prinsessa Beatrice oli pukeutunut tummansinisiin Ralp & Russon leninkiin ja Sarah Cantin hattuun. Beatricen asu ei ollut minusta ihan tavallinen kaason puku, mutta kyseessä on kuitenkin vanhempi sisko, eikä tehtävänä ollut mitään helman kantamista, joten asu oli minusta oikein sopiva tilanteeseen. Morsiuslasten kaitsijana toiminut 14-vuotias lady Louise Windsor oli Beatricen tavoin tyylikkäänä tummansinisessä. Louisen puku oli Claudie Pierlotin ja hattu Emily Londonin (näkyy alempana samassa morsiuslasten kuvissa).
Morsiamen äidin roolissa loistanut Fergie oli pukeutunut vihreään asuun, jonka oli suunnitellut windsorilainen merkki Emma Louise Design. Mukanaan Sarahilla oli Manolo Blahnikin vintage-laukku, joka hänen omalla äidillään oli Sarahin ja Andrew’n häissä vuonna 1986. Herttuattaren näyttävän hatun suunnittelijaa hovi ei maininnut, enkä äkkiseltään löytänyt sitä twitteristä, mutta hattu on saanut nettikansan parissa jo humoristisen vastaanoton. Minusta se on hieno hattu, mutta täytyy myöntää, että edestäpäin siinä näyttää olevan Harry Potterista tutun huispaus-pelin sieppi. Vaihtoehtoisesti Sarahilla näyttää olevan siivet. 😀
Embed from Getty Images
Suloiset morsiuslapset oli puettu valkoista, vihreää ja tummansinistä yhdisteleviin asuihin, jotka olivat Amai Kids -merkin Amai Arrietan käsialaa. Lasten mekkojen vöissä oleva kuvio löytyy muuten kirkko-ohjelman viimeiseltä sivulta, kuosi on Mark Bradfordin taideteoksesta. Lasten kimpuissa oli morsiuskimppua mukailleen kieloja ja ruusuja. Täytyy jälleen sanoa, että prinsessa Charlotte on aivan mainio pikkukuninkaallinen. 3-vuotias pikkuprinsessa on tunnettu iloisista vilkutuksistaan tilanteessa kuin tilanteessa, ja samalla linjalla mentiin tänäänkin. Osa lapsista muuten meni nurin pari kertaa kirkon portaita noustessa, meinasikohan tuuli viedä mukanaan? Joltain vieraalta ainakin lähti hattu päästä tuulenpuuskassa.
Embed from Getty Images
Miesväki oli pukukoodin mukaisesti tyylikkäänä saketeissa. Pistikö kukaan muu merkille, että Jack ja hänen Tom-veljensä ovat aika samannäköisiä? Kuvista näkee vähän huonosti, mutta itse ainakin olin havaitsevinani samaa näköä, kun seisoivat vierekkäin kirkossa.
Embed from Getty Images

Jätä kommentti