Tein mieheni kanssa viikon mittaisen kesäreissun, jonka epävirallinen teema oli linnakierros Ruotsissa. Instagramissa ilmaistiin kiinnostusta kuulla tarkemmin matkan varrelle osuneista linnoista ja kartanoista, joten tässä tulee nyt kootut vinkit! Ruotsi ei tänä kesänä ole ajankohtainen matkakohde koronan takia, mutta postauksesta on varmasti hyötyä myöhemminkin. Pakko vaan kirjoittaa nyt, kun kaikki on vielä tuoreessa muistissa. 😀

Thorskogin linna
Tämä kuninkaallisharrastus ei rajoitu pelkästään nykypäivän kuninkaallisiin, vaan olen aina ollut kiinnostunut myös historiasta. Tykkään kierrellä vanhoja linnoja ja kartanoita, oppia entisaikojen tavoista ja ihailla vanhan ajan arkkitehtuuria. Pukudraamat uppoavat myös kirjojen ja elokuvien muodossa, esimerkiksi Kaari Utrion epookkiromaanit suomalaisen aateliston elämästä ovat kotimaisen kirjallisuuden parasta antia, jos minulta kysytään.
En varmasti ole yksin kiinnostukseni kanssa, joten ihan hyväkin jakaa vinkkejä. Linnakierros syntyi mun ikiaikaisesta toiveesta tehdä road trip Keski-Euroopassa saksalaisia linnoja kierrellen. Tämä matka oli nyt tällainen lyhyempi versio, mutta kyllä Ruotsissakin riittäisi nähtävää pidemmällekin reissulle.
Thorskogs slott, Lilla Edet, Länsi-Götanmaan lääni
Me asumme Göteborgissa, ja reissun ensimmäinen pysäkki oli vajaan tunnin automatkan päässä sijaitseva Thorskogin linna. Linna on rakennettu vuonna 1892, ja se on toiminut hotelli- ja konferenssikeskuksena 1980-luvulta asti. Hurmaava Thorskog sijaitsee kauniin maalaisidyllin keskellä lähellä Götajokea.

Thorskogin linnan yleisiä tiloja
Itse päärakennus on pienehkö linnaksi, mutta myös piharakennukset ovat majoituskäytössä, ja niistä löytyy erilaisia sviittejä. Sisustus on autenttista tyyliä, ja koko paikka tuntui siltä kuin olisi astunut satukirjaan. Juhlapaikkana toimivalle miljöölle se on tärkeää, ja myös tavallinen vieras arvostaa esimerkiksi pihamaille kuin huomaamatta järjestettyjä erinomaisia valokuvauspaikkoja.
Thorskogissa on käynyt vuosien aikana kansainvälisiä arvovieraita, ja Ruotsissa se on saanut mainetta myös muutamien tv-sarjojen ja elokuvien kuvauspaikkana. Kokemus oli kyllä upea, ja suosittelen tätä lämpimästi pariskunnille!
Läckö slott, Lidköping, Länsi-Götanmaan lääni
Läckön valkoinen barokkilinna seisoo ylväästi Vänernin jättijärven rannassa. Linna on perinteisempi matkailunähtävyys ja kerrassaan mielenkiintoinen sekoitus keskiaikaa ja Ruotsin suurvaltahistoriaa. Vanhimmat osat on rakennettu jo 1200-luvulla, ja alun perin Läckö toimi piispanlinnana. Sisäpiha ja alemmat kerrokset toivatkin mieleen samoihin aikoihin rakennetun Turun linnan.

Läckön linna
Uskopuhdistuksen myötä Läckö siirrettiin valtiolle 1500-luvulla, ja sen todellinen loiston aika koitti seuraavalla vuosisadalla valtakunnan ytimeen nousseen De la Gardien suvun hallinnassa. De la Gardiet laajensivat linnaa huomattavasti, ja uudistusten myötä Läckö sai siihen aikaan vallinneen barokkityylin mukaisen ulkoasun, josta se nykyisin tunnetaan.
Linna on yksinkertainen, kun vertaa myöhempien vuosisatojen palatseihin, mutta omana aikanaan se oli ylellisyyden tyyssija. Läckö on tunnettu runsaista koristeluistaan, ja uudemmat huoneet ylemmissä kerroksissa olivat kyllä todella vaikuttavia.

Läckön suuri paraatihuone eli Kungssalen, josta opastettu kierros alkaa
Läckö on täydellinen päiväretkikohde ja sopii erinomaisesti lapsiperheille. Itse linnassa on kivasti nähtävää, minkä lisäksi alueelta löytyy kahvila ja linnapuoti, uimaranta ja esimerkiksi kajakkivuokrausta. Tiluksilla oleva Naturum tarjoaa majoitus- ja konferenssipalveluja sekä luontoaihesta ohjelmaa koko perheelle. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!
Majoituksen löytää helposti myös Lidköpingistä. Me yövyimme Skarassa, vajaan tunnin ajomatkan päässä, sillä vierailimme parin päivän aikana myös muualla alueella. Skarassa sijaitsee myös Sommarlandin vesipuisto, jonka yhteydessä on leirintäalue.
Taxinge slott, Nykvarn, Tukholman lääni
Skaran jälkeen matka jatkui kohti Tukholmaa. Taxingen linna (enemmän kartano, mutta ruotsiksi siitä puhutaan linnana) sijaitsee noin tunnin päässä Tukholmasta Mälaren-järven rannassa. Tilalla on pitkä historia, mutta nykyinen empiretyyliä edustava päärakennus valmistui vuonna 1813.

Taxingen linna
Linna ei varsinaisesti ole auki vierailijoille, eikä tarjolla ole opastettuja kierroksia. Taxinge kuitenkin houkuttelee kävijöitä kauempaakin, sillä linna on tunnettu ihanasta kahvilastaan, jossa pääsee nauttimaan Pohjois-Euroopan suurimmasta jälkiruokabuffetista! 😀 Tarjolla on 65 eri lajia syötävää: suolaisten voileipien lisäksi kymmenittäin kakkuja, leivoksia, pullia, keksejä, pieniä makupaloja, kuivakakkuja ynnä muuta ihanaa – kaikki upeassa linnamiljöössä tarjoiltuna.
Buffetissa maksetaan sen mukaan mitä syödään, mikä oli hyvä systeemi tällaisen valikoiman edessä ja säästää varmasti paljon ruokahävikkiä. Meidänkin teki mieli laittaa lautaselle vähän kaikenlaista, mutta pidettiin järki kädessä, ja maistettiin miehen kanssa yhteensä “vain” kuutta eri lajia. Kuusi erilaista herkkua ja alkoholittomat kylmät juomat (kahvi ja tee kuuluvat hintaan) maksoivat yhteensä noin 30 euroa, mikä oli mielestäni kohtuullinen hinta sellaisesta satsista.

Buffetin alkupää vasta…
Taxingesta löytyy myös linnaputiikki, kaunis puutarha ja muistaakseni uimarantakin. Siellä oli sellaista maalaiskylän tunnelmaa, ja lähistöllä oli oma pieni kirkkokin. Todella herkullinen retkikohde niin perheille kuin aikuisille seurueille! Linna tarjoaa myös konferenssi- ja juhlapalveluita.

Taxingen kakkubuffetista voi nauttia ulkosalla kauniissa maisemissa
Stjärnholms slott, Oxelösund, Södermanlandin lääni
Tukholman eteläpuolella sijaitseva Södermanland (arkisesti Sörmland) on linnabongarin paratiisi, mutta meillä oli valitettavasti aikaa käydä vain yhdessä paikassa. Viimeiseksi majapaikaksi valikoitui Itämeren rannalla pienessä Oxelösundin kunnassa sijaitseva Stjärnholmin linna. Linnasta on reilun tunnin matka Tukholmaan.
Kartanomainen linna on rakennettu 1700-luvun alkupuoliskolla, ja nykyisin se toimii hotellina sekä konferenssi- ja leirikeskuksena. Kokemus ei ollut yhtä ylellinen kuin Thorskogissa, mutta Stjärnholm oli hinta-laatusuhteeltaan mielestäni todella hyvä. Majapaikka tarjosi veloituksetta esimerkiksi saunomismahdollisuuden sekä pyöriä ja kajakkeja lainaan. Lisäksi pihalta löytyi grillikatos ja ulkopelikenttiä. Linnan ravintolakin oli minusta tasokas.

Stjärnholmin linna ja terassi “takapihalta” kuvattuna
Varasin majoituksen ulkopuolisen varauskanavan kautta, ja missasin siksi täysin, että linnan toimintaa pyörittää seurakunta. Esillä oli jonkin verran uskonnollista materiaalia esimerkiksi seinillä, mutta muuten hotelli vaikutti ihan “tavalliselta”. Palvelu oli hyvää ja ympäristö elämyksellinen. Meneillään näytti olevan joku kesäleiri, mutta nuorisosta ei ollut mitään häiriötä. Stjärnholm sopii hyvin tukikohdaksi, jos reissuun haluaa yhdistää vierailun Kolmårdenin eläinpuistossa.
Oxelösund tarjoaa muutenkin paljon luontoelämyksiä ja erilaisia vaellusreittejä. Me kävimme patikoimassa Femören saarella, ja uimapaikoistakaan ei ole pulaa. Jogersön isolta rannalta löytyy niin hiekkarantaa kuin kallioita, hyppytorni, rantalentiskenttä, kajakkivuokrausta ja ravintola. Ranta oli kuitenkin tosi ruuhkaisa, ja kävimmekin itse myöhemmin linnaa lähempänä sijaitsevalla Vivestan rannalla. Vivesta oli pienempi, mutta sen hiekkaranta oli meistä miellyttävämpi ja meno rauhallisempaa.

Stjärnholmin salonki
Bonusvinkkejä ja huomioitavaa:
- Ruotsista löytyy todella monipuolisesti niin linnoja, linnoituksia, kartanoita kuin hienompia pappiloita. Kuntien ja läänien matkailusivuilla on pääsääntöisesti hyvin infoa eri paikoista.
- Tukholman kuninkaanlinnan ja Drottningholmin linnan lisäksi kannattaa muistaa myös muut virallisiin kuninkaallisiin linnoihin kuuluvat kohteet.
- Ulriksdal on vain 6 km päässä Tukholman keskustasta.
- Gripsholmin ja Tullgarnin linnoihin on molempiin alle tunnin matka Tukholmasta.
- Sörmlannin alueella Tukholman naapurissa on noin 400 linnaa ja kartanoa, joten Suomesta tulevan ei tarvitse edes lähteä kovin kauas Tukholmasta. Lisäksi erityisesti Mälaren-järven ympäristöä voi suositella linnakierrokselle.
- Osa linnoista on nähtävyyksiä vapaasti tai pientä pääsymaksua vastaan auki yleisölle, osa taas toimii hotellina tai konferenssikeskuksena tai on yksityiskäytössä.
- Monet linnat ovat auki vain kesäsesongin.
- Ruotsin maantieteestä puhuttaessa on hyvä pitää mielessä, että maa jaetaan virallisesti lääneihin (län), mutta arkisesti monessa yhteydessä puhutaan edelleen maakunnista (landskap). Esimerkiksi Länsi-Götanmaan lääni käsittää paljon laajemman alueen kuin samanniminen maakunta.

Thorskogin salonkia
Tällainen listaus tästä tuli! Kävimme miehen kanssa lyhyesti myös Gripsholmin linnalla, mutta kuninkaalliset linnat olivat toistaiseksi kiinni koronan takia, joten emme päässeet sisälle asti. Samasta syystä myös Tullgarnin linna jäi väliin. Tästä tuli kyllä silti hyvä kattaus viikolle, sillä käyntikohteet olivat eri aikakausilta ja edustivat erilaisia tyylisuuntia. Seuraava tavoite on keretä käymään kesän aikana vielä Göteborgin lähellä sijaitsevassa Tjolöholmin linnassa päiväretkellä!
Täytyy laittaakin muistiin nämä tulevia Ruotsin matkoja varten. Mä tykkään linnoista varsin paljon. Jostakin syystä itseäni ei kiinnosta nähdä niitä sisältä (varsinkaan ilman opastusta), vaan koen sisäpuolen hieman tylsänä, mutta erittäin näyttäviä ne usein ovat, niin tässäkin julkaisussa olevat linnat!
Linnat ovat kyllä mielenkiintoisia! Enemmän saa irti oppaan kanssa, mutta esimerkiksi Taxingessa meitä ei haitannut ollenkaan, ettei sisätiloja päässyt kunnolla katsomaan. Kahvilaelämys kauniissa miljöössä riitti vallan hyvin.
Linnat ovat hyvä esimerkki siitä, ettei tämänkään kiinnostuksen takia tarvitse lähteä heti Keski-Eurooppaan asti.
Myös Göteborgin lähistöllä sijaitseva Tjolöholmin linna on kuulemma tosi upea. Yritän ehtiä sinne vielä tämän kesän aikana! 😀