Tanskan prinsessa Isabella: 15 faktaa

Tanskan prinsessa Isabella konfirmoidaan tänään 30.4.2022, ja juhlan kunniaksi olen koostanut hiukan faktoja tästä nuoresta tyyli-ikonista! Prinsessahan juhli hiljattain myös 15-vuotispäiväänsä, joten valitsin mukaan tietysti 15 faktaa. 🙂

Prinsessa on kruununprinssi Frederikin ja kruununprinsessa Maryn toinen lapsi ja vanhempi tytär. Perheeseen kuuluvat myös isoveli prinssi Christian (s. 2005) sekä pikkusisarukset prinssi Vincent ja prinsessa Josephine (s. 2011).

Kuva: Hasse Nielsen

1. Prinsessa Isabella Henrietta Ingrid Margrethe syntyi 21.4.2007 Kööpenhaminan yliopistollisessa Rigshospitalet-sairaalassa.

2. Hänellä on sama syntymäpäivä kuin Britannian kuningatar Elisabetilla. Ikäeroa näillä kahdella on tasan 81 vuotta.

3. Ennen Isabellaa Tanskan kuninkaalliseen perheeseen ei ollut syntynyt tyttölasta noin 60 vuoteen. Tanskan prinsessaksi syntyneen Kreikan kuningatar Anne-Marien (s. 1946) jälkeen kuningatar Margareetan molemmat lapset sekä kolme ensimmäistä lastenlasta olivat kaikki poikia.

4. Prinsessan etunimet tulevat monilta sukulaisilta: Isabella tulee 1500-luvulla eläneeltä Tanskan kuningatarpuolisolta, Henrietta oli kruununprinsessa Maryn edesmenneen äidin nimi, Ingrid tulee prinsessan isomummolta ja Margrethe tietysti kuningatar Margareetalta.

5. Isabella-nimi ei ole klassisuudestaan huolimatta suosittu kutsumanimi kuninkaallisissa piireissä, ainakaan nykyisin. Pohjoismaissa sitä ei ole juuri nähty aikaisemmin, mutta esimerkiksi Espanjan, Portugalin, Ranskan ja Britannian keskiaikaisesta historiasta löytyy useita kuninkaallisia isabelloja.

6. Huhtikuussa 2007 Euroopan kuninkaallisiin perheisiin syntyi myös kaksi muuta prinsessaa: Alankomaissa prinsessa Ariane (s. 10.4.) ja Espanjassa infanta Sofía (s. 29.4.). Kaikki kolme ovat perheensä nuorempia lapsia, joten heillä on samantyylinen asema.

Kuva: Hasse Nielsen

7. Isabella kastettiin 1.7.2007 Fredensborgin linnankirkossa, jossa hänet tänään konfirmoidaan. Prinsessa on sisaruksistaan ainoa Fredensborgissa kastettu.

8. Hänen kummejaan ovat Kreikan prinsessa Alexia (isän serkku) ja Belgian kuningatar Mathilde sekä vanhempien ystäväpiiristä Nadine Johnston, Christian Buchwald, Peter Heering ja Marie Louise Skeel.

9. Isabellan koko titteli on hänen kuninkaallinen korkeutensa Tanskan prinsessa Isabella, Monpezatin kreivitär. Kuningatar Margareetan myönsi vuonna 2008 kaikille jälkeläisilleen Monpezatin kreivin/kreivittären arvonimen kunnianosoituksena (nyt jo edesmenneen) puolisonsa prinssi Henrikin suvulle.

10. Prinsessa Isabella teki ensimmäisen virallisen edustustehtävänsä 8-vuotiaana. Työtehtävänä oli kastaa itsensä mukaan nimetty M/F Prinsesse Isabella -lautta.

11. Alkuvuodesta 2020 Isabella sisaruksineen muutti väliaikaisesti kolmeksi kuukaudeksi Sveitsiin saadakseen siellä kansainvälisen koulun tuomaa kokemusta. Sisarusnelikko ja heidän mukanaan muuttanut kruununprinsessa Mary joutuivat kuitenkin keskeyttämään “vaihto-opinnot” etuajassa, kun koronavirus levisi Eurooppaan.

Kuva: Hasse Nielsen

12. Prinsessa on käynyt peruskoulua tähän asti julkisessa Tranegårdsskolenin koulussa sisarustensa tavoin, mutta ensi syksynä aloittaessaan yhdeksännen luokan Isabella vaihtaa yksityiseen Herlufsholmin kouluun, jossa prinssi Christian käy nyt lukiota. Myös sisarusten serkku prinssi Nikolai kävi Herlufsholmin koulua. 1500-luvulla perustettu opinahjo on tunnettu korkeatasoisuudestaan.

13. Isabellalla on nuoresta iästään huolimatta jo ainakin kaksi kuninkaallista perintökorua. Kuningatar Margareeta sai omalta isoäidiltään kuningatar Alexandrinelta kastelahjaksi timanteista ja hellmistä koostuvan rintaneulan, jonka hän vuorostaan antoi kastelahjaksi Isabellalle vuonna 2007. Lisäksi Isabella on saanut isoäidiltään kultaisen timanteilla ja safiireilla koristellun riipuksen, joka on Fabergén käsialaa 1900-luvun alusta.

14. Prinsessa Isabella ei ole kruununperijä, joten häntä odottaa isoveljeään vapaampi elämä. Isabella ja nuoremmat sisarukset Vincent ja Josephine eivät tule aikuisina saamaan valtiollista ylläpitoa, joten he saavat luoda omaa uraa ja elättää itse itsensä.

15. Vuonna 2017 prinsessa sai 10-vuotissyntymäpäivänsä yhteydessä oman kuninkaallisen monogramminsa. Isabellan monogrammi koostuu kahdesta epäsymmetrisesti sommitellusta i-kirjaimesta sekä kuninkaallisen perheen monogrammeilla tyypilliseen tapaan kuningas Kristian V:n kruunusta.

Prinsessa Isabellan monogrammi. Kuva: Kongehuset.dk

Tänään prinsessa Isabella siis konfirmoidaan, ja juhlallisuuksista tulee myöhemmin oma postauksensa! Hauskaa vappua kaikille! 🙂

4 kommenttia artikkeliin ”Tanskan prinsessa Isabella: 15 faktaa

  1. Onpa kaunis tyttö tai nuori nainen ! Molempien näköä, äitinsä ja isänsä ja nimikin on moderni ja “dailig”.
    Ihanaa, kun hän ja nuoremmat sisaruksensa saavat toimia omien mieltymystensä ja kykyjensä mukaan. Tosin ei Tanskan hovissa kai mikään niin jäykkää ja pakollista olekaan.
    Varmasti Isabellalla ja läheisillään on mukava konfirmaatiopäivä!

  2. Onpa kiva että saamme tutustua tähän raikkaaseen ja viehättävään prinsessaan. Eurooppa onkin varsinainen prinsessojen Eurooppa,:Tanskassa, Alankomaissa, Belgiassa ja Espanjassa kasvamassa oikea parvi toinen toistaan ihanampia neitoja.
    Hienoa että nämäkin neidot tulevat huomioiduksi.

    Muuten: maanantaina 2.5. Klo 19.55 tulee ylen Teema/Fem-kanavalta Mary 50 vuotta – voin olla vain oma itseni.

    • Musta on kiva koittaa tilaisuuden tullen huomioida muitakin kuin vain niitä vanhimpia sisaruksia, toki väistämättä jäävät vähemmälle huomiolle yleensä. 😊

      Kiitos tv-vinkistä, laitan jakoon Facebookissa huomenna!

Jätä kommentti