Hovien kalenterit ovat palautuneet kohti normaalitilannetta koronarajoitusten poistuttua, mikä tarkoittaa valtiovierailuja, ulkomaankiertueita, edustusillallisia ja kaikkea muuta kiinnostavaa! Nyt onkin nähty taas upeita tyylinäytteitä useista hoveista, joten tässäpä tulee koosteena viime aikojen iltapukulookeja.

Herttuatar Catherine Karibialla
Prinssi William ja herttuatar Catherine tekivät maaliskuussa kiertueen Karibialla, ja ohjelmaan sisältyi tietysti myös iltatilaisuuksia. Herttuatar Catherinen värikäs puvusto ihastutti yleisöä pitkin reissua, ja hänellä nähtiin matkan aikana kolme erityyppistä iltapukulookia.
Belizessä herttuattarella oli pinkki iltapuku, joka tulee The Vampire’s Wife -merkiltä. Muuten simppelin puvun jujuna oli hulmuavan röyhelöiset hihat ja elävä, metallinen kimaltava kangas. Mekon seurana Katella oli Jimmy Choon sandaalit sekä O’Nitaan korvakorut. Iltalaukun kirjailut kunnioittivat paikallista maya-kulttuuria.
Suoriksi stailatut hiukset sopivat minusta tähän pukuun hyvin. Tykkäsin myös puvun väristä, mutta hihat vääristävät Katen ylävartalon mittasuhteita hassusti. Karibialla nähdyistä kolmesta iltapukulookista tämä saa minulta huonoimman arvosanan.
Herttuatar Catherine Belizellä
Jamaikalla Kate meni tyylillisesti ihan toiseen suuntaan. Jenny Packhamin smaragdinvihreä iltapuku oli perinteisen prinsessamainen valinta pienellä tehosteella. Hartiat ja olkapäät paljastavassa puvussa oli paljettien/strassien tuomaa kimalletta, leveä helma sekä muhkea tyllipilvi yläosassa.
Smaragdirannekoru ja siihen sopivat korvakorut olivat lainassa kuningatar Elisabetilta. Asun täydensivät perhekunniamerkki, Royal Victorian Order -ritarikunnan tähti, pukuun sopivat korkokengät sekä taidokas kampaus.
Herttuatar Catherine Jamaikalla
Bahamalle herttuatar Catherine oli valinnut Philippa Lepleyn haaleansinisen satiinipuvun. Puvun yläosa oli hiukan kietaisumallinen, ja kapeat hihat oli koristeltu Lepleyn merkille tyypilliseen tapaan ruseteilla. Puku oli lähes saumattoman näköinen. Twitterissä näkyi Tuhkimo-vertauksia! 😀
Kate yhdisti pukuun Swarovskin kristalleilla koristellut korkokengät, vaaleansinisen iltalaukun sekä Van Cleef & Arpelsin koruja. Hiukset olivat auki ja suoristetut.
Herttuatar Catherine Bahamalla
Tykästyin itse Jamaikan vihreän asun prinsessatyyliin, mutta tämä Bahamalla nähty sininen asu oli kyllä upeaa aikuisen naisen eleganssia! Olisin ehkä yhdistänyt siniseen asuun toisenlaisen kampauksen ja mielelläni myös vaikkapa akvamariinikoruja, mutta nuo nyt valitut sopivat kyllä kivasti puvun haaleaan sävyyn ja tavallaan yksinkertaiseen malliin.
Asutiedot on haettu What Kate Wore -blogista; Belize täällä, Jamaika täällä ja Bahama täällä.
Alankomaat
Kuningas Willem-Alexander ja kuningatar Máxima emännöivät viime viikolla Intian presidenttiparia valtiovierailun merkeissä. Kuningaspari vieraili itse Intiassa muutama vuosi sitten.
Vierailun ensimmäisen päivän illalliselle kuningatar Máxima valitsi Luisa Beccarian iltapuvun, joka yhdisteli erivärisiä pastellisävyjä. Tykkäsin puvun mallista ja materiaalista kovasti, mutta näin monen eri värin yhdistelmä oli mulle vähän liikaa. Sävyt sulautuvat yhteen kuitenkin yllättävän hyvin, ja koruvalinnat osuivat nappiin.
Kuningatar Máximan valtiovierailulook: huomatkaa gallerian toisessa kuvassa helman värit!
Alankomaiden kauniit akvamariinikorut on aina mukava nähdä! Tiaran ja korvakorujen lisäksi Máximalla oli kaksi rintakorua: yksi pitämässä kunniamerkin nauhaa ja toinen iltapuvun vyötärökaistaleella. Asun täydensivät vielä Diorin hopeinen iltalaukku ja Aquazzurran metallinhohtoiset korkokenkäsandaalit. Asutiedot haettu UFO No More -blogista.
Ruotsi
Ruotsin kuningasperhe isännöi viime viikolla pitkästä aikaa edustusillallista, joka kokosi yhteen yhteiskunnan eri tasoilla ja osa-alueilla ansioituneita toimijoita. Näihin illallisiin osallistuu yleensä mm. hallituksen, valtiopäivien, diplomaattikunnan, viranomaisten, liike-elämän, uskontokuntien sekä kulttuuri- ja media-alan edustajia sekä kuningasperheen edustusvierailuillaan tapaamia ihmisiä.
Illalliselle osallistuivat kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel, prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia sekä prinsessa Christina ja tämän puoliso Tord Magnuson.
Kuningasperheen naiset valitsivat jo aiemmin nähtyjä iltapukuja. Kuningatar Silvialla oli sähkösininen Georg et Arendin iltapuku, jossa on kapea siluetti ja hauska rusetti toisella olkapäällä. Kuningatar yhdisti pukuun upeat Leuchtenbergin safiirit sekä hopeiset kengät ja iltalaukun.
Kruununprinsessa Victoria kaivoi vaatekaapistaan esiin kuninkaanlinnan Nobel-illallisella vuonna 2018 nähdyn elegantin punaisen iltapuvun. Tästä puvusta tuli jo ensiesiintymisellään yksi kaikkien aikojen Victoria-suosikkejani, ja tunne ei ole muuttunut!
Kruununprinsessa yhdisti pukuun jälleen prinsessa Lilianilta perimänsä laakeriseppeletiaran, mutta tällä kertaa Victorialla oli myös toinen Lilianista muistuttava koru: kuningatar Josefinan peruja oleva timanttikaulakoru, jonka Lilian usein yhdisti tiaraansa.

Prinsessa Sofia vihreä iltapuku oli House of Dagmarilta, ja se nähtiin prinsessalla ensimmäisen kerran Nobel-gaalassa vuonna 2016. Kutsuin sitä muistaakseni joulukuusipuvuksi silloin. 😀 Ei edelleenkään lempparini, mutta toimi minusta nyt jotenkin paremmin. Olisiko tiaran ja kampauksen ansiota? Viimeksi Sofialla oli pieni terästiara, mutta nyt prinsessan häätiaran smaragdit pääsivät kunnolla oikeuksiinsa!
Sofialla oli myös smaragdikorvakorut sekä timanteista ja helmistä koostuva rintakoru. Asua täydensivät metalliset korkokengät sekä pukuun sointuva Christian Louboutinin iltalaukku.
Prinsessa Christinasta ei juuri näkynyt kuvia missään, mutta tässä alla olevassa otoksessa he näkyvät prinssiparin takana. Prinsessa Christinan violetti iltapuku on nähty aiemmin Nobeleissa. Päässä näytti olevan kuningasperheen suurempi nappitiara.

Ruotsin kuningasperheen asut ja korut haettu UFO No Moresta sekä The Court Jewellerin blogista.
Kuningasperhe on muuten uudistanut hiljattain nettisivunsa, ja uudistuksen myötä perheestä julkaistiin myös runsaasti uusia kuvia (myös tiaroissa!). Uusia kuvia voi käydä katsomassa täällä.
Mikä näistä oli suosikkilookisi? 🙂
Ihanaa että pitkästä aikaa taas on näitä iltapuku- ja tiaratilaisuuksia, pieni säihke piristää kummasti näinä aikoina! Nyt oli Katella kautta linjan tuolla Karibian kiertueella kivoja asuvalintoja. Nimenomaan sitä aikuisen naisen tyyliä ja eleganssia. En voi olla kuvittelematta miltä tuo vihreä iltapuku olisi näyttänyt sen Eugenien häätiaran kanssa… Ja kaunis on tuo sininenkin puku, mutta tosiaan kampaus olisi saanut olla juhlavampi.
Ruotsin naisille hurjasti plussaa kierrätyksestä ja erityisesti vahvojen värien käytöstä, sopii upeasti heille kaikille! Minustakin tuo Sofian puku oli nyt enemmän edukseen, onkohan tehty jotain muokkauksia kun näyttäisi istuvan paremmin. Victorian punainen puku on yksi hänen parhaistaan myös, olisi kyllä kiva nähdä tuo joskus sen rubiinitiaran kanssa.
Välillä harmittelen sitä, että brittikuninkaalliset eivät pakkaa tiaroja ja ykkösjalokiviä näille vierailuille mukaan, mutta varsinkin tätä kiertuetta seuratessa ymmärrän hyvin miksi. Siitähän on puhuttu, että jalokivien koetaan muistuttavan entisen imperiumin maissa siirtomaa-ajoista. Erityisesti tällä kiertueella se olisi ollut iso vikatikki saapua iltatilaisuuksiin tiarassa ja jättikoruissa. Mutta sääli, että sitä valtavaa jakokivikokoelmaa ei hyödynnetä yhtään niin paljon kuin voisi.
Minusta wiltsun kalju oli kans todella hieno ja kiiltävä. Snobi Daniel myös säkenöi ja hänen silmäpussinsa ovat todella kauniit 👌🏼
Onpa kiva postaus: tiarat ja iltapuvut kiinnostavat aina.
Catherinen punainen puku olisi parempi ilman hihoja, vihreästä tuli mieleen Elisabetin nuoruuden puvut mm. se Kenedyjen tapaamisessa ollut sininen. Mutta missä oli Karibian tummaan, lämpimään iltaan sopiva valkoinen puku. Koruja olisi voinut olla enemmän käytössä.
Maxinen puku on niin hänen tyylisensä, puvun miehustan ja kauluksen laskokset jatkuvat kivasti tiarassa. Olen tällä hetkellä ihastunut akvamarineiden läpikuultavuuteen.
Silvia on oma taattu itsensä tuossa sinisessä puvussaan. Korut ovat upeat, mutta kaunis kaulakoru jää vähän huomaamattomaksi puvun päällä.
Victoria on upea, kuin kuningatar ikään. Tuo punainen on yksi kauneimmista Victorian puvuista. (Muita minusta kauneimpia on se vaaleansininen hihaton puku ja häiden gaalaillan roosabeige Elie Saabin puku). Roosa, hienoa että muistutit rubiinitiarasta. Sitä näkee aivan liian harvoin, mutta Victorian olisi sitä tiaraa varten löysättävä kampaustaan.
Sofia, pystykaulus, keskijakaus ja tiara päälaella, en pidä! Eikö olisi jo aika luopua tuosta jakauksesta. Puvun avarampi pääntie sallisi enemmän kampauksen suhteen. Hihat joko täyspitkät tai ihan lyhyet ei tuollaisia siivoustakin hihoja. Sofian tiarasta en ole oppinut pitämään, olipa sitten mitkä kivet tahansa käytössä. No, Sofia ei ole pääroolissa vaan tavallinen prinsessa kuningattaren ja kruununprinsessan jälkeen. Voi Kumpa Madelaine olisi Euroopassa ja voisi osallistua näihin juhliin. Saisimme nähdä tyyliä ja loistoa.
Akvamariinit on ihania! Ai että kun saisin tuollaiset korvakorut kuin Maximalla…
Mä oon tykästynyt Sofian häätiaraan, mutta toivoisin että hän käyttäisi muitakin tiaroja. Kurjaa, että kuitenkin näin moniin tiaratilaisuuksiin osallistuva nähdään aina ja vaan samassa.
Victoria saisi tosiaan löystää kampaustaan. Ja Sofia saisi myös petrata tiarakampauksissa.
Kun tässä on minulla aikaa niin kommentoin noita ruotsin hovin uusia kuvia. Minua häiritsee tuo kuningattaren puvun vaatimaton väri, kun Silvia voisi loistaa jossakin kirkkaamassa värissä. Muuten ihania perhekuvia. Vaikka prinsessa Christina ei ole yhteiskuvassa niin hänestä on kaunis yksittäiskuva. Ilmeisesti vakavat sairaudet on voitettu tai ainakin saatu remissioon.
Ihanin kuva on tälläkin kertaa prinssi Oscar. Suloisesta taaperosta on kasvanut komea pikkuprissi. Voi että, tuo totinen katse käy suoraan sydämeeni 🤴🇸🇪.
Estelle on jo kokenut esiintyjä. Victoria ja Daniel ovat onnistuneet kasvatustyössään. En kyllä moiti Madeleinen ja Carl Philipin kasvatustyötä. Lapsen omaa luonnetta ei ole ahdettu entisaikojen tapaan ahtaaseen muottiin.
Taas tuli pitkä höpötys.
Pitkät höpötykset on tervetulleita täällä! 😄
Musta Silvialla ja Victorialla oli uusissa kuvissa kivat tiaravalinnat. Se Victorian käyttämä terästiara ei oo mun ykkössuosikkeja, mutta oikein stailattuna on kyllä kaunis. Kiva että nyt nähtiin vähän erilaiset tiarat eikä aina niitä samoja.
Estelle kyllä vaikuttaa omaksuneen helposti ja luontevasti tulevan roolinsa, mutta vielä on aikaista sanoa. Ääni saattaa kellossa muuttua teini-iän ja nuoruuden aikana. Mutta ainakin on selvästi saanut hyvän pohjan vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan!
Tuo Catherinen sininen puku on upea, mutta lättänä auki liehuva tukka ei sovi yhtään sen kanssa. Kunnon nuttura, vaikka samanlainen kuin Jamaikalla ollessa, niin olisi kyllä ollut täydellinen tyyli!
Maxima ei erityisesti tällä kertaa säväyttänyt. Ruotsin naiset ovat kaikki tyylikkäitä. Sofian lookista pidän erityisesti, mutta voi haukotus tuota tiaraa. Siis onhan se kaunis, mutta (toisin kuin Sofia ilmeisesti) kaipaan vaihtelua!
Mun on vaikea uskoa, että Silvia ja muut kieltäisivät Sofialta sukutiarojen käytön. Mutta samaan aikaan tuntuu uskomattomalta, että hän päätyy aina siihen yhteen ja samaan, jos käytössä kerran olisi muitakin. 😃 Se akvamariinitiara olisi kiva nähdä Sofialla. Tai vaikka edes nappitiarat. Jotain muuta kuin häätiara 😅
Oliko häätiaran muokkaukset niin kalliit että Sofia on päättänyt käyttää tiaraa senkin edestä? 😀 Kuitenkin välillä pääsi jo käyttämään aika montaakin eri tiaraa, niin vaikea olisi uskoa että nyt olisi muka kielletty enää niitä käyttämästä. Tuon puvun kanssa tiaran smaragdit kävi hyvin mutta pidemmän päälle tylsää jos aina sama tiara käytössä… Haluaisin joskus nähdä Connaughtin Sofialla, se voisi sopia tosi hyvin hänen siroihin kasvoihinsa.
Connaught olisi kyllä varmasti upea Sofialla! 😍 Se ei ole profiloitunut kenenkään tietyn perheenjäsenen tiaraksi niin sopisi hyvin Sofialle.
Wiltsun kaljuun sopisi hyvin joku tiara myös. Prinssi nakki charles tarvisi kyllä jo hiuslisäkkeen alkaa olla niin ruma kalju…
Ihanaa kun on taas iltapukuja ja timanttisäihkettä!
Katella oli minusta kivoja kampauksia tuolla reissulla! Suoristettu tukka ja ponnari näyttivät raikkailta niiden tavaramerkkikiharoiden sijaan (toki niitä föönattuja hiuksiakin nähtiin). 🙂 Bahamalla nähty vaaleansininen iltapuku oli kyllä upea mutta olisi parantunut vielä entisestään akvamariinikoruilla!
Maximan puku ei ole henkilökohtainen lemppari, mutta hän jos joku kantaa minkä tahansa asun kunnialla. Ruotsin leidit sen sijaan näyttivät upeilta! Victorian asu on edelleen yksi kauneimmista hänellä nähdyistä puvuista, sitä sietääkin käyttää uudestaan. Minusta Sofian puku näytti nyt paremmalta kuin Nobeleissa 2016. Puvun hihoja on ainakin kavennettu, olisikohan helmaa myös. Häätiara smaragdeilla sopi hienosta pukuun, mutta minäkin toivoisin Sofialle jotain muuta tiaraa vaihtelun vuoksi, ihan mikä tahansa tiara käy!
Ruotsissa on muistaakseni ensi viikolla jo seuraava edustusillallinen, ja toivon kovasti Sofian valitsevan jonkun muun tiaran! Ja kiva nähdä, mitä pukuja kaivavat kaapeistaan silloin. Olispa kiva nähdä Victoria ja Sofia jossain Silvian vanhassa puvussa!