Eri palveluista löytyy nyt taas mukavasti kuninkaallista katsottavaa, joten pieni yhteenveto lienee paikallaan!
Harry: The Interview. Prinssi Harryn elämäkerta on nyt kaikkien huulilla. Suomenkielistä versiota saamme odotella vielä hetken, mutta englanninkielinen teos on julkaistu tänään 10.1. Muutama päivä ennen julkaisua Harry antoi brittiläiselle ITV-kanavalle kirjan tiimoilta pitkän haastattelun, jonka voi katsoa suomenkielisillä teksityksillä nyt MTV Katsomosta (vaatii maksuttoman käyttäjätilin).

Yle Areena
Ruotsin kuningasperheen vuosi. Perinteinen dokumentti tiivistää päättyneen vuoden kohokohtia.
Ruotsin kuninkaallinen linna. Areenaan juuri eilen ilmestynyt kaksiosainen dokumentti kertoo Tukholman kuninkaanlinnasta. Ääneen pääsevät myös kuningas Kaarle Kustaa, prinsessa Christina ja kruununprinsessa Victoria. Dokumentti on todella kiinnostava, oli erityisen hauskaa nähdä pintaraapaus siitä, miten jättimäisen linnan irtaimistoa huolletaan ja operoidaan!
Sissin perilliset. Historiallinen dokumentti kertoo keisarinna Elisabetin ja keisari Frans Joosefin perhe-elämästä ja jälkeläisistä. Elisabetin elämäähän on popkulttuurissa usein romantisoitu, joten tällainen todenmukaisempi kuvaus tuntui virkistävältä!
Kuningatar Elisabet (1926-2022). BBC:n syksyllä julkaisema ohjelma on kunnianosoitus kuningatar Elisabetille ja kuvailee kuningatarta mm. hänen läheistensä ja alaistensa silmin.
Netflix
Keisarinna. Jos Itävalta kiinnostaa, niin Netflixistä löytyy lisää katsottavaa. Syksyllä ilmestynyt saksankielinen sarja Keisarinna kuvaa Sisin ja Frans Joosefin elämää. Tykkäsin pääosanäyttelijöistä, ja sarja oli ihan viihdyttävä, mutta täytyy varoittaa, että kyseessä on melko vapaamielinen tulkinta. Sarjasta on tulossa toinen kausi, mutta julkaisupäivää ei ole kerrottu.

Mayerling. Netflixistä löytyy myös vuonna 1936 ilmestynyt Mayerling-elokuva, joka kertoo Sisin pojan kruununprinssi Rudolfin traagisesta kuolemasta. En ole katsonut tätä elokuvaa vielä, joten en osaa sanoa siitä mitään, mutta vanhoissa leffoissa on oma viehätyksensä!
A Very Royal Wedding. Bongasin Netflixistä sattumalta jo vuonna 2017 ilmestyneen dokumentin, joka kertoo kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin häistä! En ole vielä katsonut tätä, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta!
SVT Play
Jos ruotsin kieli sujuu, niin myös SVT:llä on kiinnostavia dokumentteja. Ohjelmiin saa yleensä ruotsinkieliset tekstitykset, jos pelkän puheen varassa katsominen tuntuu hankalalta.
Sessan – en kunglig saga. Joulupäivänä ilmestynyt uutuus kertoo kuningas Kaarle Kustaan sisaren prinsessa Birgitan elämästä. Prinsessa on itse mukana dokumentissa.
Sveriges sista kungar. Ruotsin viimeisimpien kuninkaiden valtaoikeuksien kutistumisesta ja monarkian roolin muutoksesta kertova kaksiosainen dokkari on saanut paljon huomiota kuningas Kaarle Kustaan kruununperimykseen liittyvien kommenttien vuoksi. Itse aihe kuitenkin kuulostaa kiinnostavalta. Esittelytekstin mukaan Kaarle Kustaalla on Euroopan monarkeista vähiten valtaa – tätä en ole tullut aiemmin ajatelleeksi.
Psst! Seuran puolella on ilmestynyt hiljattain kommenttini prinssi Harryn elämäkerrasta sekä katsaus alkaneen vuoden kuninkaalliseen ohjelmaan. Yleisesti voin myös vinkata, että Timanttisalongin sosiaalinen media on aktiivisinta Facebookissa, missä tulee eniten jaettua lyhyitä uutisia. Käytän myös Instagramia ja Twitteriä, mutta niissä postaaminen jää usein vähemmälle. Kannattaa siis seurata blogia ainakin Facebookissa!
Ihana kuin noi molemmat SVT Playn dokumentit näkyy Suomessakin. Sessan on hyvin mielenkiintoinen, Birgitta on hauska persoona. Juuri aloitin katsomaan tuota toista. Ruotsin kuningasperheen vuosi on mun lemppari ohjelma ja ihana kun se suomennetaan nykyään tosi nopeasti. Harryn haastattelua en todellakaan aio katsoa. Rupee tulemaan jo korvista ulos kaikki jutut Sussexeista.
Osa SVT:n sisällöstä näkyy tosiaan myös ulkomaille!
Mä ajattelin kyllä lukea sen Harryn kirjan, mutta en ole katsonut Netflix-sarjaa loppuun enkä varmaan jaksa alkaa katsoa näitä haastatteluja enempää
Jaahas… Nyt oli Sveriges sista kungar muuttunut vain Ruotsissa katsottavaksi. Höh.
Laita Areenaan toivetta, että saisitte Suomeenkin. Tai hommaa VPN (joka on tullut usein hyödyksi mulle, jos haluan katsoa Areenan sisältöä täällä Ruotsissa) 😄
Just eilen katsoin eka jakson tuosta Ruotsin kuninkaallinen linna -dokumentista, oli mielenkiintoinen ja laadukas niin kuin svt:n kuninkaallisohjelmat yleensäkin! Ihana oli miten Victoria kertoi linnasta ja kesken kaiken aina otti Oscarin syliin kun hän halusi 😀 Rentouttavaa katseltavaa brittien draamaan verrattuna, vaikka toki Ruotsissakin kunkku päästellyt sammakoita suustaan.
Tässä taisi olla sama tuottaja kuin siinä jalokividokkarissa. Alansa ammattilainen selkeästi. Upeaa, että on saanut kuninkaalliset mukaan näin konkreettisesti. Hän on käsittääkseni tuottanut Ruotsissa jo pitkään svt:n kuninkaallisia ohjelmia.
Mulle riitti myös jo saatu annos Harryä, en aio katsoa haastatteluaan. Jokaisella on ongelmansa, onpa sitten rikas, rakas, köyhä taikka varas, mutta eiköhän ole tullut selväksi hänen ongelmansa.
Kuninkaan linnan historia, Ruotsin siis, on mielenkiintoinen ja oli hienosti kuvattu. Sinne kellarikerroksiin ei minua olisi mikään historia saanut, mutta onneksi kuvaajat pääsivät.
Nyt sekä kuningasperheenvuosi että tämä linnan kuvaus olivat kovin perhekeskeisiä ja kodikkaita, oli kiva katsoa ns. melkein normaalia lapsiperheohjelmaa isovanhempineen.
Täytyy sanoa, että brittihovi tuntuu olevan kuin ihan toisella planetaanalla perhekuvioidensa kanssa. Siis varmasti Kaikilla on normaalin perheen tavoin erimielisyytensä, mutta voiko kuvitella, että Ruotsissa vaikka Carl Philipin olisi vaikea päästä isänsä puheille, jos tulee ongelmia?? 😄
Katsoin tuon prinssi Harryn haastattelun ja se oli kyllä vähän liikaa minullekin, vaikka olen aina pitänyt Harrysta ja Meghanista. Heidän Netflix dokkarinsa oli minusta ihan mielenkiintoinen (varsinkin loppuosa, alku oli aika tylsää kiiltokuvaa), mutta tuo Harryn haastattelu oli niin ristiriitainen. Haastattelija oli tosi hyvä ja haastoi ihan reilusti Harrya, mutta Harrylta ei irronnut minkäänlaista itsereflektiota. Koko ajan syytettiin lehdistöä ja hovia ihan kaikesta. Kuulemma Harry ja Meghan eivät ole syyttäneet hovia rasistiseksi (case Archien ihon väri) vaan sekin oli lehdistön vääristelemä juttu :/ Nyt on mitta täynnä brittihovia vähäksi aikaa, mutta onneksi Ruotsista tulee mielenkiintoisia dokkareita!
Mä aloin lukemaan sitä Harryn elämäkertaa nyt, ja täytyy sanoa, että vastenmielisyys lehdistöä kohtaan alkaa tuntua hyvin ymmärrettävältä (ainakin tähän asti, mihin olen lukenut). On ratkaisematon kysymys, mihin asti kuninkaallisten täytyy sietää julkisuutta aseman vuoksi. Muissa maissa tuntuu toimivan paremmin, mutta brittimedia tuntuu kyllä karanneen käsistä.
En silti koe, että kaikesta voi syyttää vain lehdistöä. Koko hovi/perhe tuntuu kyllä olevan niin kummallinen kokonaisuus, että ei oikeastaan ole ihme, että jossain kohtaa kattila kiehuu yli.
Kiva kuulla, että Harry elämänkerta tuo vielä jotain uutta tähän keskusteluun! Mäkin varmaan luen sen jossain vaiheessa, mutta juuri nyt en jaksa tätä draamaa. Mä toivon todella, että Harryn ja Meghanin paljastukset alkaisi olla tässä ja että he pystyvät päästämään irti menneestä ja suuntamaan energiansa tulevaan. Mun mielestä he ovat todella valovoimainen pari ja voivat saada aikaan paljon hyvää. Brittihovilla ja kuninkaallisella perheellä toki on omat likapyykkinsä pestävänä, mutta ehkä ihan kaikkea ei tarvitse puida julkisesti.
Samaa toivon minäkin. Heillä on paljon potentiaalia tehdä hyvää ja ovathan he saaneet paljon aikaan. Olen edelleen sitä mieltä, että itse työn osalta heillä molemmilla meni tosi hyvin hovissa.