Kreikan entinen kuningas Konstantin II kuoli eilen 10. tammikuuta Ateenassa 82-vuotiaana. Kuninkaan terveydentila oli viime vuosien aikana heikentynyt merkittävästi, ja viime viikonloppuna hänet kiidätettiin sairaalahoitoon halvauksen vuoksi. Tilanne näytti ilmeisesti heti sen verran vakavalta, että koko perhe ja Konstantinin molemmat sisaret matkustivat oitis tämän sairasvuoteen ääreen.
Kuningas Konstantinia jäävät kaipaamaan hänen vaimonsa kuningatar Anne-Marie, parin viisi lasta perheineen, kuninkaan sisaret sekä liuta kuninkaallisia sukulaisia ja ystäviä eri puolilla Eurooppaa. Lämmin osanotto perheelle. ❤
Tässä postauksessa käymme läpi kuninkaan elämäntarinan ja pohdimme hiukan Kreikan kuningasperheen tulevaisuutta.

Lapsuus ja nuoruus
Tuleva Konstantin II syntyi 2. kesäkuuta 1940 Kreikan kruununprinssi Paulin ja kruununprinsessa Frederikan toisena lapsena ja ainoana poikana. Vallassa oli tuolloin hänen lapseton setänsä kuningas Yrjö II.
Paulilla ja Frederikalla oli kaksi vuotta vanhempi tytär prinsessa Sofia, ja vuonna 1942 syntyi perheen kuopus prinsessa Irene.
Konstantinin isovanhemmat olivat Kreikan kuningas Konstantin I ja kuningatar Sophia (syntyjään Preussin prinsessa) sekä Braunschweigin hallitseva herttua Ernst August (Hannover-suvun silloinen päämies) ja Preussin prinsessa Viktoria Luise. Konstantin polveutui mm. Britannian kuningatar Viktoriasta, Tanskan kuningas Kristian IX:stä sekä Venäjän keisari Nikolai I:stä.

Kuningasperheellä oli jo sukupolvien verran kokemusta levottomuuksista valtakunnassaan, ja tästä “sukuperinnöstä” myös Konstantin sai osansa jo aivan vauvasta asti. Toisen maailmansodan melskeessä perhe pakeni ensin Ateenasta Kreetalle ja sieltä Egyptiin ja Etelä-Afrikkaan.
Perhe palasi Kreikkaan vuonna 1946. Kuningas Yrjö kuoli seuraavana vuonna, ja Konstantinin vanhemmista tuli hallitsijapari ja hänestä itsestään kruununprinssi.
Varttuessaan Konstantin suoritti asepalveluksen maa-, meri- ja ilmavoimissa, opiskeli Ateenan yliopistossa lakitieteen kursseja ja kilpapurjehti olympiatasolla. Hän voitti purjehduksen olympiakultaa 20-vuotiaana vuoden 1960 kesäolympialaisissa.

Kuningas Konstantin nousee valtaan – lyhyt valtakausi päättyy maanpakoon
Kuningas Paul kuoli keväällä 1964, ja Konstantinista tuli hallitsija 23-vuotiaana. Vallanvaihto edusti Kreikalle tuoreita muutoksen tuulia ja lupauksia paremmasta tulevaisuudesta.
Komea kuningas oli luonnollisesti tavoiteltu mies avioliittomarkkinoilla. Minulta löytyy kirjahyllystä vuodelta 1961 Kuninkaallisia ja romantiikkaa, jossa mainitaan huhut Konstantinin ja Ruotsin prinsessa Désiréen (sekä Sofian ja Norjan tulevan kuningas Haraldin!) romanssista.
Kuninkaan sydän sykki kuitenkin toiselle pohjoismaalaiselle prinsessalle: syksyllä 1964 Konstantin nai Tanskan juuri 18 vuotta täyttäneen prinsessa Anne-Marien. Pari oli tavannut ensimmäisen kerran jo viisi vuotta aiemmin. Konstantin ja Anne-Marie ovat pitäneet yhtä vaikka minkälaisten alamäkien edessä, ja parin avioliittoa on yleisesti pidetty hyvin onnistuneena rakkaustarinana.
Kuningasperheen esikoinen prinsessa Alexia syntyi seuraavana vuonna, ja kruununprinssi Pavlos puolestaan vuonna 1967.

Kreikka oli poliittisen turbulenssin ja 40-luvulla käydyn sisällissodan repimä maa. Konstantin ei kerennyt hallita kauaa, ennen kuin perhe joutui vallankumouksen ja epäonnistuneen vastavallankumouksen jälkeen pakenemaan Italiaan joulukuussa 1967.
Konstantin ei enää palannut Kreikkaan kuninkaana, mutta hän oli virallisesti valtionpää vuoteen 1973, jolloin kuningaskunta lakkautettiin. Seuraavana vuonna järjestetty kansanäänestys oli selvästi tasavallan puolella ja vahvisti valtiomuodon.
Kuningaspari vietti maanpaossa 40 vuotta, joista suurimman osan Lontoossa. Karkotuksen jälkeen he eivät vuosikymmeniin saaneet käydä kotimaassaan lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta: esimerkiksi kuningatar Frederikan hautajaisia varten heille sallittiin muutaman tunnin pikavisiitti vuonna 1981.
Maanpaossa perhe kasvoi vielä kolmella lapsella; prinssi Nikolaos syntyi Italiassa vuonna 1969, ja perheen nuorimmat prinsessa Theodora (s. 1983) ja prinssi Philippos (s. 1986) syntyivät Britanniassa.

Samoihin aikoihin kun Konstantin menetti kruununsa, heidän sukulaisensa hallitsivat eri puolilla Eurooppaa. Anne-Marien sisko Margareeta nousi Tanskassa valtaan vuonna 1972, ja seuraavana vuonna valta vaihtui myös Ruotsissa. Konstantinin siskon Sofian miehestä tuli Espanjan kuningas Juan Carlos, kun maan monarkia palautettiin vuonna 1975.
Kuningas Konstantinin ja Kreikan valtion välejä on kiristänyt vuosien varrella kiistat mm. kuninkaallisen perheen omaisuudesta, kansalaisuudesta, nimestä ja kuninkaan tittelistä. Konstantin kuitenkin tunnusti Kreikan tasavallan, eikä kampanjoinut myöhemmin enää monarkian palauttamisen puolesta, vaikka monet tahot uskovat 70-luvun kansanäänestyksen olleen vilpillinen.
Paluu Kreikkaan – miten tarina jatkuu?
Vuonna 2013 kuningas Konstantin ja kuningatar Anne-Marie saattoivat viimein palata Kreikkaan, johon he asettuivatkin pysyvästi. Keväällä 2022 he muuttivat Peloponnesoksen alueelta Ateenaan, mediatietojen mukaan ollakseen lähempänä terveyspalveluja.
Kreikan historia oli 1900-luvun alkupuoliskolla hyvin pirstaleinen, mutta nyt tasavaltaa on kestänyt jo 50 vuotta. Ajan myötä entinen hallitsijaperhe on luonnollisesti jäänyt nuoremmille sukupolville etäiseksi.
Vaikka paluu Kreikkaan oli suuri askel kohti sovintoa ja rauhaa, kuningasperheen ja Kreikan valtion suhde vaikuttaa edelleen jos ei nyt kireältä, niin ainakin herkältä. Konstantin oli entinen valtionpää, mutta tätä kirjoittaessa näyttää siltä, että luvassa ei ole valtiollisia hautajaisia. Kuningas siis haudataan yksityishenkilönä.
Embed from Getty Images
Kuningaspari vuonna 2015
Kuningasperhe käyttää vanhoja arvonimiään, ja niin tekevät myös esimerkiksi muut hovit. Tittelit eivät ole enää Kreikan valtion virallisia arvonimiä, mutta kaikenlaiset kohteliaisuustittelit ovat muutenkin yleisiä Euroopassa.
Nyt perheen päämieheksi kohonnut kruununprinssi Pavlos syntyi laillisesti kruununprinssiksi, joten hän todennäköisesti pitänee tästä tittelistä kiinni. Pavlos ei koskaan ollut kuningas, joten tuntuu epätodennäköiseltä, että hän alkaisi nyt kutsua itseään sellaiseksi. Vastaavanlaisia tilanteita on nähty monissa entisissä monarkioissa.
Sanoisin, että Konstantinin ja Anne-Marien lapsilla säilyy vielä “kuninkaallinen aura” ympärillään, mutta entäs jatkossa? Esimerkiksi kruununprinssiperheen vanhimmat lapset ovat kyllä viime vuosina alkaneet osallistua joihinkin kuninkaallisiin perhejuhliin, mutta he ovat kasvaneet Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Side Kreikkaan tuntuu lähinnä nimelliseltä, vaikka emmehän me toki tiedä, miten he itse asian kokevat.
Embed from Getty Images
Kruununprinssi Pavlos ja kruununprinsessa Marie-Chantal
Ilman asemaa perheellä ei ole velvollisuuksia, mutta toisaalta ainakin tällä hetkellä edelleen laajasti tunnustettu asema kuninkaallisina velvoittaa ainakin jossain määrin ylläpitämään suvun henkistä perintöä ja noudattamaan kuninkaallisille asetettuja odotuksia. Monesti myös kuninkaallinen titteli on jossain määrin kannattava, sillä se avaa monia ovia.
Aika näyttää, mitä tapahtuu.
Tämänhetkisten tietojen mukaan kuningas Konstantin haudataan maanantaina 16. tammikuuta Ateenassa. Kuningasperheen historiaa käsittelevä vanhempi postaus löytyy täältä. Kreikan kuningasperheen nettisivuilla on muuten iso kuvagalleria perhekuvia, jos kiinnostaa käydä katsomassa.
💔
Mielenkiintoista nähdä miten käy perheen titteleiden tulevaisuudessa. Ymmärrän hyvin, että Pavlos ja Marie-Chantal pitävät kiinni nykyisistä arvonimistään, koska Pavlos on kerran syntynyt kruununprinssiksi. Mutta jos hän alkaisi kutsua itseään Kreikan kuninkaaksi niin se tuntuisi vähän kummalliselta. Minusta on tavallaan vähän kyseenalaista, että Pavlosin ja Marie-Chantalin lapset ovat prinssejä ja prinsessoja koska he kaikki ovat syntyneet Kreikan tasavallan aikaan. Ymmärrän toki suvun perinnön ja perinteen vaalimisen, mutta kun mennään useampi sukupolvi viimeisestä oikeasta hallitsijasta niin prinssin/prinsessan arvonimi tuntuu vähän hassulta. Tai ainakin minusta se tuntuu oudolta, että tasavaltaisella maalla on liuta prinssejä ja prinsessoja, vaikken tietenkään kiellä heidän yhteyttään Kreikan kuninkaalliseen perheeseen ja muihin Europaan hoveihin.
Hauska yksityiskohta, mutta en ole ennen huomannut, että Konstantinin ja Anne-Marien lapsilla on noin isot ikäerot, 21 vuotta vanhimman ja nuorimman välillä!
Joten surullista, että sisarukset Margareeta, Benedikte ja Anne-Marie ovat kaikki menettäneet puolisonsa viime vuosina, mutta toki se on vääjäämätöntä kun heillekin tulee ikää.
Tittelien käyttö on kyllä tosi mielenkiintoinen kysymys juuri näiden entisten monarkioiden/ruhtinaskuntien jne. osalta. Tavallaan kyse on selvästi yleisesti hyväksytty tapa, ja mutta esim. Saksan valtiohan ei virallisesti tunnusta arvonimiä, vaan ne on omaksuttu nykyisin sukunimiksi. Mutta onhan se itsessään vähän kummallista niin kuin sanoit. 😀
Joo, Konstantin ja Anne-Marie saivat lapset “kahdessa erässä”. 😀 Pavlos ja Alexia menivät naimisiin jo 90-luvulla, nuorimmaisista taas Philipposhan meni tässä pandemian aikana ja Theodora on ollut kihloissa jo pitkään mutta häistä en ole kuullut mitään vahvistusta.
Muistan kun nuorena tyttönä luin kaikki mahdolliset kirjoitukset Konstantin ja Anne-Marien satuhäistä. Anne-Marie oli kaunis ja nuori morsian ja Konstantin komea sulho.
Minulla on mielikuva, että myös televisiosta olisi näkynyt häät. Joka tapauksessa lehdet olivat täynnä ihastuttavia kuvia.
Oi sitä aikaa🥰
Olen kuullut monelta varttuneemmalta lukijalta, että nimenomaan Anne-Marie oli kova fanituksen kohde nuoruudessa! 😊
Mahdammeko enää ikinä nähdä kahden (hallitsevan) kuninkaallisen perheen välistä avioliittoa?
Myös minä muistan nähneeni nämä kuninkaalliset häät tai jonkun uutispätkän televisiosta kun olin pikkutyttö. Meille tuli joku naistenlehti, jossa seurattiin tämän nuoren kuningasparin vaiheita. Senkin muistan lukeneeni, että lehtijutun mukaan kuningatar Anne Marie kuljetti meikkilaukussaan arvokkaat vihreät (Romanov ?) jalokivet pakomatkallaan Roomaan. Kuvissa näkyy nykypäivinäkin usein, että hän kantaa juurikin näitä koruja.
Heillä oli ehkä rankkojakin elämänvaiheita, mutta niistä ei itkeskelty lehtien toimittajille, vaan taakkansa he kantoivat arvokkaasti. Vaikuttivat onnellisilta ja tasapainoisilta. Myöskään lapsista ei ole mitään suuria skandaaleja tiedossa.
Kaunis tarina. Ja liikuttava.
Joo, arvokkuudesta perhe on kyllä pitänyt kiinni! Ei tule mullekaan mieleen mitään isoja skandaaleja.
En oikein tiedä, mikä perheen varallisuustilanne on ollut maanpaon jälkeen. Tiedän että Konstantin taisteli Kreikan valtion kanssa kuninkaallisen omaisuuden palauttamisesta ja perusti sitten myönnetyillä rahoilla kuningattaren nimikkosäätiön. On heillä täytynyt silti olla jonkin verran mammonaa. Isot jalokivetkin ovat edelleen tallessa, eli ei ollut pakkoa myydä niitä.
YouTubesta katsoin pitkähkön lähetyksen hautajaisista. Ortodoksinen seremonia on vieras ja kreikan kielikin. Enpä ole missään hautajaisissa ennen nähnyt noin paljon halauksia. Ensiksi kolme prinssiä vastaanotti vieraat arkun ääressä. Pavlos vastaanotti kuninkaalliset kutsuvieraat ulko-ovella. Pavlosilla oli myös hyvin kaunis puhe. Kuningasparilla on aika paljon jälkikasvua. Penkkirivejä oli monta.
Ajat on todella muuttuneet ja ex-kuningasperhe sai muuttaa Kreikkaan asumaan. Hehän saivat olla vain muutaman tunnin maassa, kun Konstantinin äiti Frederika haudattiin v. 1981.
Kansa, se, joka oli yleisönä maanantaina, näyttää edelleen rakastavan kuningastaan päätellen runsaista aplodeista, joita kuningasperhe sai ottaa vastaan.
Kuvien perusteella välittyi selvästi syviä tunteita, mikä ei aina tunnu olevan itsestäänselvää kuninkaallisissa hautajaisissa. Mutta nämähän eivät olleet valtiollinen tilaisuus vaan yksityiset. Perhe on saanut luultavasti päättää jokaisen yksityiskohdan itse.