Kreikan ex-kuningasperhe on varsin tuttu näky monissa kuninkaallisissa tapahtumissa, joten on aikakin käydä läpi heidän historiaansa. Valtakuntaa perheellä ei ole ollut enää vuosikymmeniin, mutta heillä on tiiviit sukusiteet moneen nykyiseen kuningashuoneeseen, minkä ansiosta he tulevat esiin aina siellä täällä. Mutta miten tähän tilanteeseen päädyttiin? Tässä postauksessa käydään läpi Kreikan kuningasperheen tarina 1800-luvun puolivälistä nykyaikaan.
Tanskalaislähtöinen dynastia hallitsi vain 100 vuoden ajan, mutta siihen ajanjaksoon mahtuikin sitten vaikka minkälaisia käänteitä. Harvan kuningashuoneen lähihistoria on yhtä dramaattinen kuin Kreikan. Postauksen lopusta löytyy sukupuu.
Kuva: Universal History Archive via Getty Images
Wittelsbachien lyhyt hallinto
Kreikan historia käsittää useita erilaisia vaiheita ja maantieteellisiä alueita. Maasta kuitenkin tuli lyhytaikaisen tasavallan jälkeen moderni kuningaskunta vuonna 1832, ja sitä hallitsemaan valittiin baijerilainen prinssi Otto Wittelsbachin suvusta. Monarkia ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin helposti, sillä kuningas Otto hallitsi yksinvaltiaana, kunnes hänet pakotettiin taipumaan uuteen perustuslakiin.
Taantumuksellinen kuningas ei oikein sopeutunut Kreikkaan, eikä esimerkiksi luopunut katolisesta uskonnostaan. Avioliitto Oldenburgin herttuatar Amalian kanssa ei tuottanut perillisiä, mikä yhdessä Amalian poliittisen aktiivisuuden kanssa nakersi parin suosiota. Lopulta kuningaspari joutui maanpakoon vuonna 1862, ja maalle alettiin etsiä uutta hallitsijaa.
Etsinnöissä käännettiin ensin katse Iso-Britanniaan ja kuningatar Viktorian toiseksi vanhimpaan poikaan, mutta 1830-luvulla tehdyn kansainvälisen sopimuksen mukaan kukaan suurvaltojen hallitsevista suvuista ei saanut vastaanottaa Kreikan kruunua. Muutamien saksalaisten ehdokkaiden jälkeen valinta kohdistui Tanskan prinssi Vilhelmiin, josta tuli kuningas Yrjö I (engl. George). Alla kuvassa kuningas vanhempana noin vuonna 1895.
Yrjö I ja uusi kuningasperhe
Vilhelm oli Tanskan kuningas Kristian IX:n ja kuningatar Louisen toinen poika. Edeltäjänsä Oton tavoin prinssi oli valtaan noustessaan keväällä 1863 vasta 17-vuotias. Kuninkaana Vilhelm eli Yrjö I oli pidetty; hän oli demokraattisempi ja vältteli edeltäjänsä virheitä. Kuningas opetteli puhumaan kreikkaa, näyttäytyi kansalaisille enemmän ja varoi nojaamasta liikaa tanskalaisiin neuvonantajiin.
Yrjön aikana Kreikka myös laajensi alueitaan. Ulkopolitiikassa sukulaiset olivat epäilemättä avuksi, sillä hänen sisaruksiinsa lukeutuivat Tanskan kuningas Fredrik VIII, Iso-Britannian kuningatar Alexandra sekä Venäjän keisarinna Maria Fjodorovna.
Yrjön myötä Kreikan hallitsijasuku vaihtui Glücksburgin sukuun, jonka eri haarat hallitsevat edelleen Tanskaa ja Norjaa. Koska Yrjö ja hänen jälkeläisensä olivat Tanskan kuningas Kristian IX:n mieslinjaisia jälkeläisiä, on kuningasperheen jäsenillä vielä tänä päivänäkin Kreikan ja Tanskan arvonimet. Jos eurooppalaisten hallitsijasukujen nimet ja historia kiinnostavat, kannattaa lukea aiempi postaukseni aiheesta.
Yrjö kasvatettiin Tanskassa luterilaiseen uskoon, mutta Kreikka oli vahvasti ortodoksinen maa, joten osittain poliittisista syistä kuningas halusi ortodoksisen puolison. Vuonna 1867 kuningas avioitui Venäjän keisari Aleksanteri II:n 16-vuotiaan veljentyttären suuriruhtinatar Olga Konstantinovan kanssa (alla kuvassa hiukan vanhempana noin vuonna 1910).
Yrjön ja Olgan jälkeläiset
Kuningas Yrjö ja kuningatar Olga saivat kahdeksan lasta, joista seitsemän kasvoi aikuisiksi; he olivat ikäjärjestyksessä Konstantin, Yrjö, Aleksandra, Nikolaos, Maria, Andreas ja Kristofer. Kruununprinssi Konstantin seurasi isäänsä valtaistuimelle. Sisaruksista Aleksandra, Nikolaos ja Maria löysivät isänsä tavoin puolisot Venäjän keisariperheestä. Nikolaos oli Britannian kuningasperheeseen avioituneen Kentin herttuatar prinsessa Marinan (alla kuvassa) isä. Marinan lapset ovat kuningatar Elisabetin serkkuja.
Yrjön ja Olgan toiseksi nuorin poika prinssi Andreas puolestaan oli Britannian prinssi Philipin isä. Philip käytti ennen avioliittoaan äidinpuoleisen sukunsa Mountbatten-nimeä ja tunnetusti luopui omista titteleistään naidakseen silloisen prinsessa Elisabetin vuonna 1947. Parin lapset kuuluvat kuningatar Elisabetin perijöinä Windsorin sukuun, mutta he ovat Philipin puolelta Kreikan Yrjö I:n jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa.
Pirstaleiset valtakaudet
Yrjö I salamurhattiin vuonna 1913 kesken Balkanin sodan, ja hänen 50 vuotta kestäneen valtakautensa vertaista yhtenäistä ajanjakso ei suku enää myöhemmin nähnyt. Hänen vanhimman poikansa kuningas Konstantin I:n valtakausi jäi lyhyeksi. Ensimmäinen maailmansota alkoi, ja uusi kuningas oli hallituksen kanssa erimielinen Kreikan roolista ja liittolaisuuksista. Asiat etenivät lopulta siihen pisteeseen, että Konstantin pakotettiin luopumaan kruunusta 1917. Kuningas ja lähes koko muu perhe pakenivat Sveitsiin.
Konstantin oli naimisissa Saksan keisari Vilhelm II:n siskon Sofia Preussilaisen kanssa. Konstantinilla ja Sofialla oli kuusi lasta, ja kaikki heidän kolme poikaansa seurasivat isäänsä kuninkaina. Konstantinin paetessa vuonna 1917 kuninkaaksi nousi hänen toinen poikansa Aleksanteri, sillä hallitus piti kruununprinssi Georgea isänsä tapaan liian saksalaismielisenä.
Kuninkaana Aleksanterilla ei ollut todellista valtaa, vaan hän oli tarkkailun alaisuudessa ja pääministerin “sätkynukke”. Aleksanteri kuitenkin uhmasi poliitikkoja naimalla salaa aatelittoman Aspasía Mánosin vuonna 1919. Pari joutui pakenemaan avioliittokohua useammaksi kuukaudeksi Pariisiin. He saivat myöhemmin luvan palata Kreikkaan, mutta pian paluun jälkeen Aleksanteri kuoli apinan pureman aiheuttamaan verenmyrkytykseen.
Perimysjärjestyksestä tuli kysymysmerkki. Aleksanterin ja Aspasían tytär Alexandra syntyi vasta isänsä kuoleman jälkeen, eikä vanhempien avioliitto muutenkaan suonut tyttärelle perimysoikeutta. Kreikassa pidettiin vaalit ja kansanäänestys, joiden perusteella Aleksanterin isä eli maanpaossa ollut kuningas Konstantin palasi hallitsemaan.
Aleksanterin tytär Alexandra sai kuitenkin myöhemmin prinsessan arvonimen isoäitinsä kuningatar Sofian läpiajaman lain myötä. Näin Alexandra tunnustettiin osaksi kuninkaallista perhettä. Hänestä tuli myöhemmin lyhytaikaisesti Jugoslavian viimeinen kuningatarpuoliso.
Yllä kuvassa kuningatar Sofia lapsineen vuonna 1905; vasemmalta alkaen prinsessa Helen, prinssi Paul, kuningatar Sofia, prinsessa Irene, kruununprinssi George ja prinssi Aleksanteri. Kuopus prinsessa Katherine ei ollut vielä syntynyt. Kaikki pojat seurasivat isäänsä valtaistuimelle vuorotellen.
Kuningas Konstantin siis palasi Kreikkaan kansan toiveesta joulukuussa 1920, mutta jo muutaman vuoden päästä suosio oli kadonnut. Maailmansota oli päättynyt, mutta Kreikan ja Turkin välinen sota rasitti kansaa, ja Konstantin ei menestynyt konfliktin hoidossa. Armeijan kapinan jälkeen syksyllä 1922 kuningas luopui jälleen kruunusta, ja kuoli maanpaossa muutamaa kuukautta myöhemmin. Britannian prinssi Philipin perhe karkotettiin loppuvuodesta 1922.
Tällä kertaa hallitsijaksi nousi Konstantinin ja Sophian vanhin poika kruununprinssi George nimellä Yrjö II. Valtakausi kesti puolitoista vuotta. Kreikan sisäpolitiikassa oli levotonta, ja monarkistien epäonnistuneen vallankumousyrityksen jälkeen Yrjö ja hänen vaimonsa Romanian prinsessa Elisabeth karkotettiin Romaniaan. Kuningaskunta lakkautettiin ja Kreikasta tuli jälleen tasavalta keväällä 1924. Kuninkaalta vietiin Kreikan kansalaisuus, ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin. Karkotuksen aikana Yrjö ja Elisabeth viettivät paljon aikaa erillään, ja pari erosi lopulta vuonna 1935.
Kuningas Yrjö II ja kuningatar Elisabeth, syntyjään Romanian prinsessa vuonna 1930
Tasavalta ei tuonut onnea, vaan Kreikan levottomuudet jatkuivat: hallitukset vaihtuivat ja vallankumouksia tuli yksi toisensa perään. Poliittiset tuulet kuitenkin kääntyivät kuin ihmeen kaupalla, ja vuonna 1935 järjestetyn kansanäänestyksen yksimielisen (joskin hieman kyseenalaisen) tuloksen perusteella monarkia palautettiin, ja Yrjö II palasi kuninkaaksi.
Tällä kertaa Yrjö sai hallita pidempään, aina vuoteen 1947. Hänen toisen valtakautensa alkupuolta hallitsi pääministeri Ioánnis Metaxásin diktatuuri, joka päättyi vasta Metaxásin kuolemaan tammikuussa 1941. Kuningaskunnan palauttaminen ei siis kohentanut maan sisäpolitiikkaa vaan pikemminkin päin vastoin – pääministeri polki parlamentarismia kuninkaan tuella.
Toisen maailmansodan aikana kuningas hallituksineen joutui lähtemään jälleen maanpakoon, ja sodan päätyttyä Kreikassa oli jälleen sisäinen kaaos ja sisällissota. Vuonna 1946 kansa äänesti jälleen kuningaskunnan jatkumisen puolesta, ja Yrjö II palasi jälleen kotimaahansa. Hän kuoli keväällä 1947 sydänongelmiin.
Kuningas Paul ja kuningatar Frederika
Kruunu siirtyi Yrjöltä hänen nuorimmalle veljelleen, josta tuli kuningas Paul. Hän oli kuningas Konstantinin ja kuningatar Sophian kolmas poika. Kreikan valtaistuimella oli hänen elämänsä aikana ehtinyt istua jo monta sukulaista; isoisä, isä, veli, uudestaan isä ja toinen veli kahteen kertaan. Maanpaossakin oli tullut käytyä jo useamman kerran.
Kreikan vuosikymmeniä jatkunut levottomuus näytti viimein rauhoittuvan, ja maata pystyttiin jälleenrakentaa. Talous kasvoi, ja kuningaspari teki valtiovierailuja, jotka edistivät diplomaattisia suhteita ja kauppaa. Vuonna 1959 Baijerin prinssi Maximilian palautti kuningas Ottoa varten yli 100 vuotta sitten hankitut kruununjalokivet takaisin Kreikkaan.
Paulin vaimoa Hannoverin prinsessa Frederikaa kritisoitiin miehensä valtakauden alussa saksalaisuudestaan ja sukulaisten natsiyhteyksistä. Myöhemmin kuningasparia syytettiin politiikkaan puuttumisesta, ja heidän jatkuvaa matkusteluaan ja kallista ylläpitoaan arvosteltiin. Kuningas vastasi syytöksiin säästökuurilla ja lahjoittamalla yksityisen kartanonsa valtiolle.
Kuningas Paul ja kuningatar Frederika lapsiensa kanssa
Kuningatar Frederika puolestaan perusti Kreikan sisällissodan aikana 40-luvun lopussa leirejä, joissa orvot ja sodan uhreiksi jääneet lapset saivat suojaa, ruokaa ja koulutusta. Leirejä pidettiin monarkian propagandana, ja poliittinen oppositio myös väitti, että leireiltä annettiin lapsia laittomasti adoptioon amerikkalaisperheille. Tämä lienee ollut puppua, mutta myös jälkipolvet ovat pitäneet Frederikaa hyvin epädemokraattisena, ja hänen jatkuva sekaantumisensa politiikkaan todennäköisesti osaltaan nosti kreikkalaisten tasavaltamielisiä tunteita.
Kuningatar Frederika vuonna 1963
Kunigas Paul kuoli vuonna 1964, ja hallitsijan saappaisiin astui hänen ainut poikansa Konstantin II. Paulin ja Frederikan vanhempi tyttärensä prinsessa Sofia avioitui Espanjan kuningas Juan Carlosin kanssa, ja nuorempi tytär prinsessa Irene ei ole koskaan mennyt naimisiin. Frederika kuoli vuonna 1981.
Kreikan ja Tanskan prinsessa Sofia avioitui Espanjan tulevan kuninkaan Juan Carlosin kanssa toukokuussa 1962
Viimeinen kuningas
Kuningas Konstantin II jäi Kreikan viimeiseksi kuninkaaksi. Hänen valtakautensa kesti virallisesti 1964 – 1973, mutta tästä ajasta suurin osa kului maanpaossa. Sisällissota oli jättänyt maahan syvät arvet, ja yhteiskunta oli vahvasti jakautunut eri aatteiden kannattajiin. Aluksi nuori kuningas nähtiin uuden aikakauden aloittajana, mutta Konstantin ajautui pian välirikkoon pääministerinsä kanssa.
Vallankaappauksien ja vastavallankaappausyritysten myötä kuningas Konstantin perheineen pakeni lopulta Roomaan joulukuussa 1967. Virallisesti Konstantin oli valtionpää vuoteen 1973 asti, jolloin kuningaskunta lakkautettiin pysyvästi. Siitä on nyt lähes 50 vuotta, mikä on 1900-luvun alkupuoliskon sirpaleisiin valtakausiin verrattuna pitkä aika.
Konstantin II avioitui Tanskan prinsessa Anne-Marien eli kuningatar Margareetan pikkusiskon kanssa pian valtaannousunsa jälkeen vuonna 1964. Konstantinilla ja Anne-Mariella on yhteensä viisi lasta: prinsessa Alexia, kruununprinssi Pavlos, prinssi Nikolaos, prinsessa Theodora ja prinssi Philippos.
Perhe ei karkotuksen jälkeen saanut vuosikymmeniin juurikaan vierailla Kreikassa, ja välejä entiseen kotimaahan kiristivät myös kuninkaalliseen omaisuuteen ja kuningasperheen kansalaisuuteen liittyvät kiistat. Kuningaspari palasi asumaan Kreikkaan pysyvästi vasta 2010-luvulla.
Konstantinin ja Anne-Marien esikoisen ristiäiset vuonna 1965. Vasemmalta oikealle: Konstantin, Tanskan kuningatar Ingrid, Anne-Marie sylissään prinsessa Alexia, Kreikan leskikuningatar Frederika ja Tanskan kuningas Fredrik IX.
Konstantin, Anne-Marie ja heidän lapsensa käyttävät edelleen kuninkaallisia arvonimiään, ja näin tekevät myös muut hovit ja useat kansainväliset tahot. Tittelit eivät ole enää Kreikan valtion virallisia arvonimiä, ja maassa viitataan Konstantiniin yleensä entisenä kuninkaana. Euroopassa on kuitenkin yleistä, että entisistä kuninkaallisista käytetään ns. kohteliaisuustitteleitä, vaikka valtakuntaa ei olisi enää.
Kreikan kuninkaallisilla on kuitenkin myös tanskalaiset arvonimet, jotka ymmärtääkseni ovat ihan laillisia edelleen. Perimysoikeutta Tanskan kruunuun ei kuitenkaan ole.
Miten Kreikan kuningasperheen tarina jatkuu?
On mielenkiintoista nähdä, mitkä Kreikan kuningasperheen arvonimet tulevat jatkossa olemaan. Konstantin ehti hallita laillisena kuninkaana, joten hän on ja tulee olemaan loppuelämänsä hänen majesteettinsa kuningas Konstantin. Myös kruununprinssi Pavlos syntyi laillisesti kruununprinssiksi, mutta hän ei tule koskaan hallitsemaan, joten en usko hänen käyttävän kuninkaan arvonimeä isänsä kuoleman jälkeen, vaan pysyvän jatkossakin kruununprinssinä.
Sitten taas Pavlosin ja kruununprinsessa Marie Chantalin vanhin poika prinssi Constantine “Tino” Alexios on syntynyt kauan monarkian lakkauttamisen jälkeen. Käytetäänkö hänestä aikanaan kruununprinssin vai pelkkää prinssin titteliä?
Kruununprinssipari kuningas Konstantinin ja kuningatar Anne-Marien seurassa
Kreikan kruununprinssiperhe on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja jakaa usein palasia elämästään erityisesti Instagramissa. Vaikka kruununprinssi Pavlos syntyi Kreikassa, hän perheineen viettänyt käytännössä koko elämänsä muualla, pääosin Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Kruununprinsessa Marie-Chantal on on amerikkalainen.
Kuningas Konstantinin valtakaudesta on jo aikaa, mutta kuningas silti yhä muistetaan ainakin vanhempien kreikkalaisten keskuudessa. Mutta millainen on kruununprinssi Pavlosin suhde kreikkalaisiin? Millainen rooli hänellä tulee olemaan Konstantinin ja Anne-Marien jälkeen? Entä hänen lapsillaan?
Kruununprinssi Pavlosin vanhimmat lapset prinsessa Maria-Olympia ja prinssi Constantine Alexios vuonna 2018
Olisi ikävää, jos yhteys Kreikkaan häviäisi kokonaan sukupolvien myötä. Toisaalta ilman virallista valtiollista asemaa heillä ei myöskään ole aseman tuomia velvollisuuksia. Tietynlainen henkinen velvollisuus säilyttää suvun perintöä on varmasti automaattisesti päässä. Monen silmissä he ovat kuitenkin edelleen kuninkaallisia, mikä varmasti vaikuttaa heidän toimintaansa ja valintoihinsa, mutta eikai heitä voi pitää tilivelvollisina Kreikalle ja kreikkalaisille.
Ainakin kruununprinssi Pavlosin elämä näyttää olevan kuin kenen tahansa varakkaan seurapiiriperheen elämää. He pysyvät kuitenkin mukana kuninkaallisella näyttämöllä vielä pitkään sukulaissuhteidensa vuoksi. Ja moni ex-kuninkaallinen on varmasti huomannut, että kuninkaallisuudesta kiinni pitäminen on varmasti myös taloudellisesti kannattavaa siinä vaiheessa, kun valtakunta ja taattu rahoitus on vedetty pois jalkojen alta. Moni ovi varmasti aukeaa prinsseille ja prinsessoille.
Lopuksi
Kreikan kuningasperheen tarina on mielenkiintoinen, mutta valitettavan traaginen. Koko valtio vaikuttaa eläneen suurimman osan viime vuosisadasta jatkuvassa kaaoksessa ja poliittisessa levottomuudessa. Virheitä tehtiin poliitikkojen ja kuningashuoneen osalta, ja suurin kärsijähän on tietysti kansa.
Monelle monarkialle kävi huonosti 1900-luvulla, ja kreikkalaiset saivat ainakin pitää henkensä – toisin kuin heille läheiset Romanovit. On silti surullista, että kuningasperheen sisäinen sukupolvia yhdistävä kokemus on karkotus kotimaasta ja maanpaossa eläminen. Toivottavasti välit Kreikan valtioon ja kansaan pysyvät jatkossakin sen verran hyvinä, ettei kukaan joudu enää lähtemään kodistaan. Nähtäväksi jää, miten Kreikan kuningasperheen tarina jatkuu tulevaisuudessa.
Artikkeli julkaistu alun perin huhtikuussa 2018. Päivitetty huhtikuussa 2021: korjattu tekstiä ja kappalejakoa, lisätty alaotsikoita ja päivitetty kuvia.
Hei! Hitaana hämäläisenä luen hieman jälkijättöisesti näitä tekstejäsi enkä voi olla ihailematta tietomäärääsi ja sitä vaivaa , mitä olet nähnyt näitä kootessasi!. Upeaa työtä!
Sellainen seikka pälkähti päähän tätä lukiessani , että eikö Konstantinista käytetä titteliä Helleenien kuningas Kreikan kuninkaan sijaan?
Hei! Kiva kuulla, että tykkäät! 🙂 Moni vanhempi teksti kaipaa ehkä pientä päivittelyä, mutta aika moni postaus on edelleen ihan hyvää tietoa. Korjailen noita vanhoja silloin tällöin kun kerkeän.
Juu, ihan oikeassa olet, että virallinen arvonimi on Helleenien kuningas. Kreikan kuningasta käytetään varmasti yksinkertaisuuden vuoksi myös laajasti lehdistössä. Samaan tapaan myös Belgian Philippe on virallisesti belgialaisten kuningas, mutta arkisessa kielenkäytössä Belgian kuningas on usein jotenkin luonnollisempi vaihtoehto.
Hei!
Kiitos tekstistä! Mietin, mikä on oheisen sopimuksen tausta?: “1830-luvulla tehdyn kansainvälisen sopimuksen mukaan kukaan suurvaltojen hallitsevista suvuista ei saanut vastaanottaa Kreikan kruunua”
Britannia, Ranska ja Venäjä tukivat Kreikkaa vapaussodassa Osmanien valtakuntaa eli nykyistä Turkkia vastaan. Vapaussota päättyi vuonna 1829, ja 30-luvun alussa suurvallat valitsivat Oton kuninkaaksi Lontoon konferenssissa 1932. Kreikkalaisia ei asiassa kuultu. Tässä tilanteessa uskoisin, että kenellekään suurvallalle ei haluttu antaa liikaa vaikutusvaltaa Kreikkaan.
Toisaalta myös Kreikan epävakaa tilanne oli tiedossa, ja myöhemmin kun Otolle etsittiin korvaajaa, niin kuningatar Viktoria esimerkiksi vastusti poikansa Alfredin valintaa.
Wow! Suuret kiitokset vastauksestasi! Wikipediasta en tätä löytänyt :-).
Englanninkielisessä Wikipediassa on, mutta en valitettavasti muista minkä artikkelin yhteydessä. 😄 Wikipedia on usein mainettaan parempi, kunhan muistaa vähän arvioida lähdeluetteloa.