Asiaa mediakriittisyydestä: Espanjan kuningattaret ottivat yhteen ja Kreikan kruununprinsessa haukkui Letizian twitterissä

Twitterissä nousi eilen myrsky Espanjan kuningasperheen välikohtauksesta, joka tallentui videolle viikonloppuna ja levisi nettiin. Kyse ei sinänsä ole mistään kovin merkittävästä tapahtumasta, mutta keskustelu aiheesta lähti mielestäni aivan lapasesta, joten päätin ottaa asian esiin blogissa, ja puhua samalla vähän mediakriittisyyden puolesta.
Alla olevassa videossa nähdään tilanne, jossa Espanjan kuningasperhe on pääsiäiskirkossa sunnuntaina Mallorcalla. Paikalla ovat kuningas Felipe ja kuningatar Letizia, heidän tyttärensä Asturian ruhtinatar Leonor ja infanta Sofia sekä Felipen vanhemmat eli ex-kuningaspari Juan Carlos ja Sofia. Kirkossa kuningatar Sofia pysähtyy valokuvaa varten ja nappaa lapsenlapset kainaloonsa. Kuningatar Letizia kävelee heidän edestään, kättelee ihmisiä ja pysähtyy sitten Sofian ja tyttäriensä eteen. Kuningatar Sofia ilmeisesti sanoo jotain, mikä selvästi aiheuttaa jännitettä kuningatarten välille, ja Letizian kehonkieli muuttuu täysin. Juan Carlos katsoo hämmentyneenä sivusta, ja kuningas Felipe astuu väliin keskeyttäen tilanteen.
Taustatietona kerrottakoon, että Espanjan kuningasperheen tilanne on yleisesti ollut vaikea viime vuosina sisäpoliittisista syistä. Myös Felipen sisar prinsessa Cristina ja tämän mies Iñaki Urdangarin taloussotkuineen (postaus vuoden takaa) toivat hyvin epämiellyttävää julkisuutta kuningashuoneelle. Kuningatar Letizia puolestaan on jatkuvan arvostelun kohteena milloin mistäkin, ja tuntuu herättävän voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan vähän samaan tapaan kuin Britanniassa herttuatar Catherine. Tämä kyseinen välikohtaus tulkittiin niin, että Letizia estää tahallaan anoppiaan poseeraamasta kuvaajille lasten kanssa ja työntää Sofian pois lasten luota (mm. brittilehti Expressin otsikko ja artikkeli).
Videon perusteella näyttää siltä, että Letizian ja Sofian välille tulee jännitettä jostain mitä Sofia sanoo. Molempien kehonkieli muuttuu. Mutta videolta näkee myös aivan selkeästi, että tytöistä Leonor itse näyttää vaivaantuneelta isoäidin otteessa ja huitoo Sofian käden pois kahteen kertaan. Mitä Letizian ja Sofian välillä sitten ikinä tapahtuikaan, oli huono valinta tehdä siitä julkisesti numero. Mutta Letizia ei näytä ilkeyttään tukkivan Sofian ja lasten kuvanottoa – ja vaikka näin olisikin, lasten kuvaaminen on vanhempien, ei isovanhempien päätösvallassa. Leonorin eleet ovat aika voimakkaita, mutta onko kovin outoa, jos 12-vuotias murrosikää lähestyvä tyttö on vaivaantunut isoäidin halauksessa?Ehkä Letizia huomasi, että Leonor näyttää olevan epämukavasti tilanteessa, ja koitti äitinä puuttua siihen, eikä nimenomaisesti nöyryyttää anoppiaan, kuten twitterissä on tulkittu.
Tuntuu vähän hassulta toistaa sitä, että yleisö on täysin lehtitietojen ja juorujen varassa, joten me emme mitenkään voi tietää yhdenkään kuningasperheen henkilökohtaisista väleistä perheen sisällä. Kuninkaalliset eivät pui niitä asioita julkisesti. Siksi tuntuu usein aivan käsittämättömältä, miten varmoina faktoina ihmiset esittävät omia mielipiteitään, jotka perustuvat toisen käden tietoihin, oletuksiin ja juoruihin. Sosiaalinen media on yleisluonteeltaan villi länsi, mutta koen todella harmillisena, että tällainen tahallinen vastakkainasettelu ja kaikenlaisten salaliittoteorioiden keksiminen milloin minkäkin sanamuodon tai kuvan perusteella on levinnyt niin hanakasti myös kuninkaallisharrastajien pariin. Erityisesti bloggareilta ja muilta kuninkaallisia paljon seuraavilta se on ihan järjetöntä, koska kaikkien pitäisi tietää, että hoveissa ei toimita niin! Kuningatar Elisabet ei lähetä salaisia Meghanin vastaisia viestejä virallisissa dokumenteissa ja kuningatar Letizia ei julkisesti tahallaan kohtele anoppiaan tylysti, vaikka tilanne olisi kulissien takana mikä.
Embed from Getty Images
Aikuiset vasemmalta oikealle: kuningatar Letizia, kuningas Felipe, kuningas Juan Carlos ja kuningatar Sofia. Tytöistä vasemmalla infanta Sofia ja oikealla Asturian ruhtinatar Leonor.
Miksi pitää välittää siitä, mitä twitterissä puhutaan? Siksi, että nämä epäreilusti ja epäloogisesti vedetyt johtopäätökset leviävät myös lehtiin. Niitä lehtiä lukevat ihmiset saattavat seurata kuninkaallisia täysin satunnaisesti, eivät ollenkaan tai olla monarkiaa vastaan. Niiden ihmisten käsitys monarkiasta systeeminä ja yksittäisistä kuninkaallisista henkilöinä muodostuu paremman tiedon puutteessa sen perusteella, mitä Expressit, DailyMailit ja iltapäivälehdet kirjoittelevat. Täyttä roskaa olevat väitteet ja internetistä poimitut kohut eivät vastaa todellisuutta, mutta sitä ei satunnainen tai asiaan muuten perehtymätön lukija välttämättä tiedä. Kuninkaallisia kohtaan saa ja pitääkin olla kriittinen, mutta epäreiluin motiivein nostettu meteli tilanteesta, josta me emme oikeasti tiedä yhtään mitään, ei ole harrastajillekaan eduksi, sillä lehtien kautta nämä asiat vaikuttavat hyvin monen ihmisen kuvaan monarkiasta. Ja tällaisten uutisten välittämä kuva ei ole realistinen eikä sisällä edes asiallista kritiikkiä.
Tämän kyseisen videon tilanne oli kiusallinen, mutta koska en tiedä sen taustoja, en halua tehdä siitä kovin radikaaleja tulkintoja. En myöskään halua alkaa julkisesti hyökkäämään ketään vastaan 24 sekunnin pituisen ja kontekstista irrotetun videon perusteella. Tässä kohtaa Kreikan kruununprinsessa Marie-Chantal astuu mukaan kuvioihin.
Embed from Getty Images
Kreikan kruununprinsessa Marie-Chantal
Marie Chantal on naimisissa kuningatar Sofian veljenpojan, Kreikan kruununprinssi Pavloksen kanssa. Kuningatar Letizian ja Marie-Chantalin aviomiehet Felipe ja Pavlos ovat siis serkkuja, ja he opiskelivat samaan aikaan yliopistossa nuorempina. Alla olevassa kuvassa olevat twiitit ovat Marie-Chantalin twitter-tililtä, joka muuten edustaa virallisesti myös hänen omaa yritystään. Ensin alemmissa twiiteissä Marie-Chantal ilmaisee järkytystään nähtyään videon Letizian ja Sofian välikohtauksesta, ja ylimmässä kirjoittaa sitten suomeksi käännettynä ”Yksikään isoäiti ei ansaitse tällaista kohtelua! Hän (Letizia) on näyttänyt todellisen karvansa”. Tämän jälkeen kruununprinsessa vielä postasi vähän passiivis-aggressiivisesti onnellisen kuvan omasta perheestään isovanhempineen ja lapsenlapsineen tekstillä ”Happy grandparents! Family is what it’s all about”.

20180404_172611.png

Tili on Marie-Chantalin henkilökohtainen, ja twiitit ovat siellä edelleen ainakin toistaiseksi. Kruununprinsessalla luultavasti on sukulaisistaan parempaa tietoa kuin yleisöllä, mutta silti oli aivan liioiteltua käydä tuolla tavoilla Letizian kimppuun twitterissä julkisesti. Olipa taustasyy mikä tahansa, niin tuo on yksinkertaisesti huonoa käytöstä. Keneltä tahansa, mutta varsinkin kuninkaalliselta. Marie-Chantal myös varmasti tietää, että Letizialla tai Sofialla ei ole mahdollisuutta selittää välikohtausta julkisesti. En tiedä mikä Marie-Chantalin ja Letizian välejä hiertää, mutta tällainen purkautuminen on todella typerää ja harkitsematonta. Marie-Chantal tuskin on järkyttynyt videosta oikeasti niin pahasti, että tällainen reaktio syntyisi spontaanisti, vaan vaikuttaa jotenkin siltä, että sopivan tilaisuuden tultua oli pakko päästä sanomaan jotain ilkeää, ja nyt tilaisuus antoi mahdollisuuden naamioida sen järkytykseksi Letizian käytöksestä. Ehkä Letizia onkin henkilökohtaisesti kamala ihminen, mutta täysin epäreilu somekampanjointi häntä vastaan antaa minusta Marie-Chantalille sen ilkeän ihmisen leiman.
Yleisesti haluan sanoa, että tämä harrastus on kaikille hauskempaa, jos ylilyönnit ja vastakkainasettelut vähän rauhoittuisivat. Kriittinen saa olla, mutta kun pienet irralliset asiat halutaan aina nähdä merkkeinä ilkeydestä tai halveksunnasta, kyse ei minusta ole enää terveestä kriittisyydestä. Jos ei pidä jostain henkilöstä, onko ainut vaihtoehto ottaa hänet silmätikuksi? Ja onko ihme, jos monarkioiden suosio laskee, kun harrastajien keskuudesta suuren yleisön eteen nousee toistuvasti näitä negatiivisia kohuja?

4 kommenttia artikkeliin ”Asiaa mediakriittisyydestä: Espanjan kuningattaret ottivat yhteen ja Kreikan kruununprinsessa haukkui Letizian twitterissä

  1. Hienoa kun tartuit aiheeseen! Luin juuri äsken Ilta-Sanomien nettisivuilta asiasta ja katselin videon. Tuli niin ärsyyntynyt olo tällaisesta tulkinnoista, puoleen tai toiseen, mutta tuo Marie-Chantalin käytös on jotain aivan toista luokkaa. Hänen varsinkin tulisi tietää, että tällaiset julkiset mustamaalaukset eivät koskaan pääty hyvin morkkaajan kannalta. Toki voi olla, kuten kirjoitit, että heillä on omat selkkauksensa mutta todella tyylittömällä tavalla tuotiin se nyt julkiseksi.

    Kiitos muuten blogistasi, olen sitä nyt hetken seurannut vaikka en aiemmin olekaan kommentoinut.

    Tykkää

    • Hei ja tervetuloa seuraamaan Timanttisalonkia! Hauskaa, että olet löytänyt tänne, meitä suomenkielisiä aiheesta kirjoittavia ei ole montaa 😊 Mukava huomata myös, että päivän aihe herättää keskustelua! Blogiin ei tosiaan kerkeä millään kirjoittamaan kaikesta, mitä twitterissä vaahdotaan, mutta pidän tätä tärkeänä aiheena, josta olisi hyvä puhua. Varsinkin Marie-Chantal vei kuninkaallisen somekäyttäytymisen ihan uudelle tasolle, vai sanoisinko pohjalle 😀

      Tykkää

  2. Pidän salongistasi, kiitos siitä, löysin sen sattumalta ja siitä olen mielissäni.
    Nyt on tehty kärpäsestä härkänen ja hirmumyrsky pauhaa vesilasissa. Aivan selvästi Letizia ei työnnä kuningatar Sofian kättä pois, vaan oikoo tyttären hiuksia korvan taakse, jolloin varmaan sattumalta kaikki kolme siirtävät käsiään ja uskoisin, että ihan tahattomasti.
    Marie-Chantalin kommenteista en sano mitään, typerää häneltä kuitenkin, ellei ollut paikalla todistamassa tilannetta.

    Tykkää

    • Hei ja tervetuloa seuraamaan blogia! 😊

      Minun tulkintani on, että Leonor kyllä siirtää Sofian käden pois tarkoituksella pariinkin kertaan, mutta mietin olisiko vaikka hiukset jääneet ikävästi puristuksiin. Jotain skismaa tilanteessa selvästi kuningatarten väliin tulee, mutta olen samaa mieltä, että kokonaisuus on täysin ylitulkittu ja koko jupakka on käännetty ikävästi vain Letizian syyksi ja todisteeksi hänen ilkeydestään jne. Espanjalaisessa kulttuurissa käsieleetkin ovat huomattavasti voimakkaampia kuin Suomessa tai Briteissä, joten tuntuu että lyhyt video sai aivan käsittämättömät mittasuhteet. Marie-Chantal ei ollut paikalla, ja minun silmissäni hänen pisteensä laskivat selvästi.

      Sosiaalinen media on aika raadollinen, mutta jotenkin sitä vaan toivoisi, että ihmiset laittaisivat jäitä hattuun ennen hätiköityjä johtopäätöksiä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s