Kreikan prinsessa Irene haudattiin Tatoin palatsin hautausmaalle

Viime torstaina 83 vuoden iässä kuollut Kreikan prinsessa Irene haudattiin eilen maanantaina 19. tammikuuta. Prinsessan saatto viimeiselle matkalleen alkoi juhlavasti jo hänen kotikaupungissaan Madridissa viikonloppuna ja päättyi eilen hänen sukunsa kuninkaalliselle hautausmaalle.

Kreikan prinsessa Irene haudattiin Tatoin kuninkaalliselle hautausmaalle kuninkaallisten sukulaisten ja ystävien läsnä ollessa. Kuvassa arkku hautausmaalla vieraiden ympäröimänä.
Kreikan prinsessa Irenen arkku Tatoin kuninkaallisella hautausmaalla. Kuva: Greek Royal Family
Lue loppuun

Huhtikuun prinsessat 18 vuotta – komeimmat juhlat saa Tanskan prinsessa Isabella

Kevät etenee kovaa vauhtia, ja huhtikuu tuo mukanaan useita merkkipäiviä, joista muistutin postiharrastuksen ystäviä jo aiemmin Facebookissa. Tänään paneudumme nuorten prinsessojen kuulumisiin, sillä Alankomaiden prinsessa Ariane, Tanskan prinsessa Isabella ja Espanjan infanta Sofía juhlivat pian 18-vuotispäiviään! Lisäksi Norjan prinsessa Ingrid Alexandra on kotiutunut armeijasta.

Tanskan prinsessa Isabella syntymäpäiväpotretissaan.
Tanskan prinsessa Isabella. Kuva: Steen Evald / Kongehuset
Lue loppuun

Koska ruhtinatar Leonor nähdään tiarassa, ja millainen on Espanjan timanttinen tiarakokoelma?

Asturian ruhtinatar Leonor täytti 18 vuotta lokakuussa. Merkkipäivän juhlaohjelmaan ei kuulunut gaalatilaisuutta eikä syntymäpäiväsankarista julkaistu uusia potrettejakaan, joten on spekuloinnin paikka: koska ruhtinatar Leonor tekee tiaradebyyttinsä, ja missä Espanjan tiarassa hänet silloin nähdään?

Ruhtinatar Leonor kuvattuna lokakuussa 2023.
Kuva: Casa de S.M. el Rey
Lue loppuun

Asiaa mediakriittisyydestä: Espanjan kuningattaret ottivat yhteen ja Kreikan kruununprinsessa haukkui Letizian twitterissä

Twitterissä nousi eilen myrsky Espanjan kuningasperheen välikohtauksesta, joka tallentui videolle viikonloppuna ja levisi nettiin. Kyse ei sinänsä ole mistään kovin merkittävästä tapahtumasta, mutta keskustelu aiheesta lähti mielestäni aivan lapasesta, joten päätin ottaa asian esiin blogissa, ja puhua samalla vähän mediakriittisyyden puolesta.
Alla olevassa videossa nähdään tilanne, jossa Espanjan kuningasperhe on pääsiäiskirkossa sunnuntaina Mallorcalla. Paikalla ovat kuningas Felipe ja kuningatar Letizia, heidän tyttärensä Asturian ruhtinatar Leonor ja infanta Sofia sekä Felipen vanhemmat eli ex-kuningaspari Juan Carlos ja Sofia. Kirkossa kuningatar Sofia pysähtyy valokuvaa varten ja nappaa lapsenlapset kainaloonsa. Kuningatar Letizia kävelee heidän edestään, kättelee ihmisiä ja pysähtyy sitten Sofian ja tyttäriensä eteen. Kuningatar Sofia ilmeisesti sanoo jotain, mikä selvästi aiheuttaa jännitettä kuningatarten välille, ja Letizian kehonkieli muuttuu täysin. Juan Carlos katsoo hämmentyneenä sivusta, ja kuningas Felipe astuu väliin keskeyttäen tilanteen.
Taustatietona kerrottakoon, että Espanjan kuningasperheen tilanne on yleisesti ollut vaikea viime vuosina sisäpoliittisista syistä. Myös Felipen sisar prinsessa Cristina ja tämän mies Iñaki Urdangarin taloussotkuineen (postaus vuoden takaa) toivat hyvin epämiellyttävää julkisuutta kuningashuoneelle. Kuningatar Letizia puolestaan on jatkuvan arvostelun kohteena milloin mistäkin, ja tuntuu herättävän voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan vähän samaan tapaan kuin Britanniassa herttuatar Catherine. Tämä kyseinen välikohtaus tulkittiin niin, että Letizia estää tahallaan anoppiaan poseeraamasta kuvaajille lasten kanssa ja työntää Sofian pois lasten luota (mm. brittilehti Expressin otsikko ja artikkeli).