Japanin keisaripari vierailee Britanniassa – kuningas Charlesin perhekunniamerkki viimein julki!

Japanin keisaripari aloitti eilen tiistaina kovasti odotetun valtiovierailunsa Britanniaan, ja ensimmäisen päivän illallinen tarjosi mukavasti jalokivien ja iltapukujen loistetta. Näimme muutaman tiaradebyytin sekä viimeinkin kuningas Charlesin uuden perhekunniamerkin!

Embed from Getty Images

Japanin keisaripari vierailee Britanniassa

Keisari Naruhito ja keisarinna Masako saapuivat Britanniaan jo lauantaina ja lähtevät kotimatkalle perjantaina. Valtiovierailu kestää kolme päivää, eli tiistaista torstaihin, mutta heillä oli omaa työohjelmaa ennen virallisinta osuutta ja vielä perjantainakin.

Valtiovierailu käynnistyi tiistaiaamuna, kun Walesin prinssi William saapui tervehtimään keisariparia näiden hotellille. Kolmikko matkusti sitten yhdessä Horse Guards Parade -paraatikentälle virallista tervetuloseremoniaa varten. Buckinghamin palatsin itäpuolelle levittäytyvän St Jamesin puiston toisella puolella sijaitseva kenttä on tuttu Trooping the Colourista.

Embed from Getty Images

Kuningas Charles ja kuningatar Camilla tapasivat vieraansa siellä tuttujen seremoniallisuuksien merkeissä: seurue mm. kuunteli kansallislaulut, ja hallitsijat tarkastivat kunniakaartin. Seremonian jälkeen he matkustivat hevosvaunuissa Buckinghamin palatsiin, missä kuningas tarjosi vieraille lounaan. Aterian jälkeen keisariparille esiteltiin Japaniin liittyvää esineistöä ja taidetta brittihovin kokoelmista. Iltapäivällä Naruhito ja Masako vierailivat vielä Westminster Abbeyssa.

Embed from Getty Images

En käy ohjelmaa nyt muuten läpi, mutta torstaina keisari Naruhito vierailee yksityisesti Windsorissa Pyhän Yrjön kappelissa laskemassa seppeleen kuningatar Elisabetin haudalle.

Illallinen ja kunniamerkit

Ensimmäinen ilta huipentui Buckinghamin palatsin juhlaillalliseen. Keisari ja keisarinna olivat illan kunniavieraat, ja isäntäväestä paikalla nähtiin kuningaspari, prinssi William sekä Edinburghin ja Gloucesterin herttuaparit. Edelleen syöpähoitoja saavan Walesin prinsessa Catherinen lisäksi illalliselta puuttui myös prinsessa Anne, joka oli sunnuntaina jonkinlaisessa onnettomuudessa hevosten kanssa kotitilallaan Gatcombe Parkissa. Anne toipuu hovin mukaan täysin, mutta valtiovierailu jäi nyt välistä.

Illallisella nähtiin, että kuningas Charles oli tehnyt keisari Naruhitosta Sukkanauharitarikunnan jäsenen, ja vastaavasti keisari oli myöntänyt kuninkaalle Japanin Krysanteemiritarikunnan kunniamerkin. He saivat siis toistensa korkeimmat kunniamerkit.

Japanin keisaripari vierailee parhaillaan Britanniassa.
Keisari Naruhito ja kuningas Charles Buckinghamin palatsin illallisella. Kuva: The Royal Family

Kunniamerkkirintamalla illan suurin uutinen oli kuitenkin Charlesin uusi perhekunniamerkki! Merkkiä kantoi vain kuningatar Camilla, mutta brittitoimittajien mukaan perheen muiden naisten odotetaan saavan omansa ajan kanssa. Prosessi tuntuu olleen aika hidas, mutta kai se käsityö sitten vaan vie aikansa.

Kuningas Charlesin perhekunniamerkki. Kuva: Buckinghamin palatsi

Charlesin perhekunniamerkin on suunnitellut hovin kultaseppä Mark Appleby. Potretin on maalannut Elizabeth Meek Hugo Burnandin viimevuotisen kuvan pohjalta. Charles on pukeutunut siinä laivastoamiraalin univormuun. Norsunluun sijaan kuva on maalattu synteettiselle polymin-materiaalille.

Kehys on valko- ja keltakultaa, ja sitä koristavien timanttien paino on yhteensä yli 10 karaattia. Kehys riippuu emalilla koristellusta kultaisesta Tudor-kruunusta, ja sen kääntöpuolella on auringonsäteitä muistuttava tekstuuri ja kuninkaan monogrammi. Hovin mukaan kulta ja timantit tulivat kuningasperheen kokoelmasta.

Britanniassa merkkiä kehystävän silkkirusetin väri vaihtuu aina hallitsijan myötä. Rusetti on hattuliike Philip Treacyn valmistama, ja Charles on itse valinnut vaaleansinisen värin, joka oli aiemmin käytössä hänen isoisoisänsä kuningas Yrjö V:n merkissä. Kuningatar Elisabet oli viimeinen Yrjö V:n perhekunniamerkin kantaja, joten nyt väri oli ”vapaa”.

Embed from Getty Images

Monet kuninkaalliset naiset ehtivät saada useita perhekunniamerkkejä elämänsä aikana. Osa käyttää vain yhtä merkkiä kerrallaan, osa taas useampaa. Esimerkiksi kuningatar Elisabet käytti sekä isänsä että isoisänsä merkkejä. Camilla jatkoi eilen vastaavaa tyyliä, joten Charlesin merkin alapuolella kimalteli Elisabetin keltaisella rusetilla varusteltu merkki. Edinburghin herttuatar Sophie ja Gloucesterin herttuatar Birgitte kantoivat Elisabetin merkkiä.

Kaksi tiaradebyyttiä

Kuningatar Camilla edusti valkoisessa Fiona Claren iltapuvussa, johon hän yhdisti kuningatar Elisabetin kokoelmaan kuuluneen rubiinitiaran, rubiinikorvakorut omasta kokoelmastaan sekä kokotimanttiset kaula- ja rannekorut. Valkoinen asu ja rubiinit olivat selvä viittaus vierailijamaan lipun väreille. Kaulakoru on muuten sama kuin prinsessa Catherinella viime vuonna kruunajaisissa.

Embed from Getty Images

Japanin keisariperheen naiset pukeutuvat ainakin kotimaassaan aina valkoisiin iltapukuihin, ja keisarinna Masako noudatti tuttua kaavaa tälläkin kertaa. Masakon jalokivet kiinnittivät huomiota, sillä hän debytoi keisariperheen krysanteemitiaran! Tiara on varattu vain keisarinnojen käyttöön, ja sen ensimmäinen omistaja oli hänen miehensä isoäiti keisarinna Nagako.

Keisariperheessä suositaan valkoisten iltapukujen ohella värittömiä timanttikoruja, ja niinpä Masakon kaulakoru, korvakorut ja rannekoru koostuivat nytkin kokonaan timanteista. Kaksirivinen kaulakoru oli hieman samantyyppinen kuin Camillalla.

Japanin keisarinna Masako ja Walesin prinssi William Buckinghamin palatsin juhlaillallisella
Ruutukaappaus: The Royal Family Channel

Edinburghin herttuatar Sophie oli pukeutunut vihreään Suzannahin iltapukuun. Sophie debytoi Lotus Flower -tiaran, joka on viimeiset kymmenisen vuotta ollut prinsessa Catherinen käytössä. Sitä ennen tiara nähtiin usein prinsessa Margaretilla. Herttuattaren kaulakoru ja korvikset ovat niin ikään kuninkaallisen perheen kokoelmasta.

Embed from Getty Images

The Court Jewellerin mukaan palatsi mainitsi kuningatar Camillan lainanneen korut Sophielle, minkä hän tulkitsee niin, että jalokivikokoelma on nyt Camillan käsissä. Nähtäväksi jää, siirtyyko Lotus-tiara nyt kokonaan Sophien käyttöön, vai alkavatko perheen naiset jakaa koruja enemmän muiden hovien tyyliin.

Ruutukaappaus: The Royal Family Channel

Gloucesterin herttuatar Birgitte edusti niin ikään valkoisessa. Tiaraksi hän oli valinnut Cartierin valmistaman ”intialaistiaran”, jonka uniikki kuviointi on saanut nimensä mukaisesti vaikutteita intialaisesta kulttuurista. Tiara erikoinen, mutta mielestäni kaunis! Sen seurana herttuattarella oli lisäksi timanttikoruja korvissa, kaulassa, puvun nappeina sekä myös puvun selkäpuolella!

Embed from Getty Images

Huomatkaa myös, että herttuatar Birgitte on saanut suuren kunnian: kuningas Charles nimitti hänet Sukkanauharitarikuntaan keväällä!

Gloucesterin herttuatar Birgitte Buckinghamin palatsin juhlaillallisella
Ruutukaappaus: The Royal Family Channel

Mitäs pidätte uudesta perhekunniamerkistä ja illan tiaralookeista? 🙂

Asutiedot: The Court Jeweller, The Royal Watcher ja UFO No More

4 kommenttia artikkeliin ”Japanin keisaripari vierailee Britanniassa – kuningas Charlesin perhekunniamerkki viimein julki!”

  1. Hieno tuo Charlesin perhekunniamerkki. Iltalookeista Sophie nousi parhaiten esiin noiden valkeiden iltapukujen seasta, vaikka tyylikkäitä nekin olivat niin kiva että edes hänellä oli väriä. Huvitti miten tyrmistyneitä jotkut harrastajat olivat, että Sophiella oli ”Katen tiara” 😀 Minusta olisi ehdottomasti positiivista kehitystä, jos Camilla alkaisi avokätisemmin jakamaan tiaroiden käyttöä! Paljon mielenkiintoisempaahan se on, jos tiaroita vaihdellaan eikä vaan aina samat käyttäjät.

    • Minustakin on ehdottomasti positiivista että tiaroja vähän vaihdellaan! Käytettäväksi ne on tehty ja vaihtoehtoja heillä piisaa.

      Musta ois hauska nähdä Meghanin häätiara uudestaan ”normalissa” käytössä tavallisen iltapuvun kanssa, mutta kukahan hovissa olisi niin rohkea että laittaisi sen 😅 En ylläty jos menee sukupolvi tai pari ennen kuin se nähdään uudelleen.

Osallistu keskusteluun